Iloista itsenäisyyspäivää!

Pääsimme karkuun Tanskassa riehunutta myrskyä, 45 minuuttia ennen aiottua kentän sulkemista. Kapteeni kertoi pienen tuulen hieman aiheuttavan turbulenssia tai jotenkin sinne päin, ja moni piti kyllä käsinojista kiinni. Saavuimme onnellisesti Helsinkiin ja ehdin hyvin myös lyhyen vaihtovälin Ouluun. Sauna sisaren luona maistui.

Torstaina hioimme eteenpäin foorumille jo tulleita ideoita. Sitran Uusi turvallisuus - foorumi hakee käytännön kokeiluun ideoita, jotka parantavat turvallisuutta. Haku on auki 5. tammikuuta. Ajatusten avaamiseksi opettelimme jonglöörausta - koetan liittää tähän vielä kuvan, kun ennätän etsiä.  Käsittämättömän hyvin se sujui aivan vasta-alkajiltakin, kun systeemi selvisi.

Foorumin luennot ja keskustelut itävät mielessä. Kyberturvallisuus on iso haaste verkosta riippuvalle yhteiskunnalle. Omat ajatukseni askaroivat kuitenkin niissä 65 % ihmiskuntaa, jotka elävät köyhyydessä. Köyhyys ei kehitä perusturvallisuuden tunnetta. Aamun Kalevan otsikko pysähdytti, sillä köyhyys pitää myös suomalaisia otteessaan. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on yli 704 000 pienituloista eli 13,2 % väestöstä. Euroopan komission mukaan ihminen on köyhä, jos hänen nettotulonsa ovat alle 60 % mediaanituloista. Tasa-arvon puute, ihmisoikeuksien loukkaukset ovat mielestäni pahimpia turvattomuuden lähteitä. Suomen  ja Skandinavian maiden muumilaaksoissakin piilee perheväkivaltaa, köyhyyttä, yksinäisyyttä.

Itsenäisenä voi itse korjata omat virheensä, lohdutti Kalevan pääkirjoitustoimittaja. Iloitaan itsenäisyydestä!

Windmills of your mind

Keskiviikkona Kööpenhaminassa satoi. Ajelimme merenrantaan katsomaan tuulimyllyjä ja perehtymään hajautetettuun energiantuotantoon. Märän bussinikkunan läpi räpsäisemäni kuva näyttää tuulimyllyjä ja ison ja kauniin olkivoimalan. Megalomaanisen suuren, Dong-yhtiön omistaman olkivoimalaan raaka-aine saadaan vain 90 kilometrin säteeltä. Tuulivoimaosuuskunta sai aikaan kiihkeän ideoinnin osuuskuntien mahdollisuudesta muuttaa Suomea. Sitä toivon ja odotan, mutta paradigman on muututtava, ennen kuin hajautettu tuotanto on totta isossa ja keskittävässä kotomaassamme. Ehkä tanskalaisen hyggen ja pienyrittäjyyden ja osuuskuntatoiminnan voimaa kuvaa parhaiten osallistujan, ammattisotilas  Mika Hyytiäisen toteamus: Tanskan energiajärjestelmää on mahdotonta tuhota.

Hajaannuimme Kööpenhaminan yliopiston kongressiin, jonka teema, Avoin maailma, tiede, teknologia ja yhteiskunta Niels Bohrin ajatusten valossa, sisälsi vaihtoehtoja. Valitsin tieteen ja politiikan suhteita valottavan seminaarin.

 

Tutkijoiden tapa esittää aiheutti parikin deja vu - muistoa, Texas v.1990 ja Harvard viime keväänä, puhumattakaan muutamista hupaisista ja rakkaista tutkijaystävistäni (hugs and kisses jos tätä luette). Texasissa kävin tietojärjestelmäkongressissa, Harvardin muistot majailevat tässä blogisarjassa.

Tutkijan kongressipuhetapa on toinen kuin arkisen ympäristön ihmisteni, vauhti on kova ja tapa esittää asioita tarkka. Tarkkuuden ja vauhdin kombinaatio voiteli aivoja. Tutkimuksen ja politiikan etiikat eivät ehkä kohtaa, ja mikä onkaan suomalaisen politiikan teon etiikka juuri nyt.

Puhujien teemat lentelivät ilmastonmuutoksesta ydinvoimaan ja tiedontuotannon, tutkimuksen alueelliseen jakautumiseen, luonnollisesti, koska Bohr oli atomitutkija ja eettisesti ajatteleva tiedemies.  TS Elliot-sitaatti osui: ihmismieli kestää vain jonkin verran todellisuutta. Tietämisen tuskan lisäämisellä tuskin kukaan on valtuustoon tai eduskuntaan pongahtanut, vaikka Suomi rakastaakin inhorealistisia talousanalyytikkojaan.

Ruokkiessaan yhteiskunnan tiedonnälkää tutkija voi joutua kaupallisen maailman lumoihin. Raha tulee mediaseksikkäiden tutkimusaiheiden kuten terrorismin ja ilmastonmuutoksen luokse. Kuitenkin tutkijan työn oikeutus on sen hyöty ihmiskunnalle, ja tutkimuksen riippumattomuus taas takaa toisaalta tieteen edistymisen.

"Efforts to hold the realm of knowledge apart from the realm of power appear doomed to failure" on enemmän kuin totta. Ydinvoiman hyödyntämisen laajeneminen aiheuttaa yhä aiheellista pelkoa ydinaseiden kehittämisestä ja käytöstä. Zia Mian Princetonista sanoi perustotuuden: ydintutkimuksen tulosten avoin esittely edistää aseistariisuntaa. Se tapahtuu demokraattisia tiedonkanavia myöten. Pidätteleekö mikään mahdollisia ydinterroristeja, on politiikan ydinkysymyksiä. Suurimmat ydinmateriaalin ja -aseíden varastot ovat USA:lla,isoilla Nato-mailla, Kiinalla ja Venäjällä, pienet villit pahikset eivät toistaiseksi omista kovin paljon iskujen raaka-aineita. Ydinvoiman käyttöä rajoittavia sopimuksia ei ole kuitenkaan ratifioitu kaikissa maissa, eikä kaikkien maiden varantoja edes tiedetä.
 

Poliitikkojen tulisi tuntea tieteen tulokset, sillä tuskin mikään hidastaa kehitystä tai vie harhaan yhtä tehokkaasti kuin tiedon ylenkatsominen tai tietämättömyys. Internet on aiheuttanut vallankumouksen pääsyssä tiedon lähteille, mutta onko uusi ongelma tiedon tsunameihin hukkuminen. Kuinka moni ammattipolitiikko kykenee hallitsemaan kokonaisuutta samalla tavalla kuin vähäisemmän tiedon maailman edeltäjänsä vielä muutama vuosikymmen sitten pystyivät.

Huvittavaa kyllä, kesken mitä ydinvoimapitoisimman luennon luennoitsijoiden käyttämä kompuutteri tilttasi ilmoittaen vähän ennen tilttiä: YOU WILL NEED ANOTHER SOURCE OF POWER. Taidan lähteä kahvin jälkeen hakemaan toisenlaista voimaa iltaohjelmaan.

 

Kyberrosvot riehuvat

Tiistai vei kyberturvallisuuden maailmoihin. Jarno Limnell, kotimaamme kyberturvan huippuja, osui samaan ryhmään.  Kuvassa Riina Kopola, Timo Räikkönen ja Jarno Limnell.

Kybermaailma on toinen kuin todellisuus. Myös kybermaailman riskit ovat erilaisia. Keskusteluissa naulasimme pian ensimmäisen teesin: suurin kyberturvariski sijaitsee näppäimistön ja tuolin selkänojan välissä. Organisaatioiden tietoturvaohjeet ovat liian usein mutkikkaita, paksuja pumakoita, joiden omaksuminen jää puolitiehen tai opinpolun alkutaipaleelle. Viime aikojen Wikileaks-Snowden- ym kohut ovat tosin herättäneet määrittelemään turva-asioita aiempaa huolellisemmin, ja palkitseminen ja myös rangaistukset ovat tulleet käytännöiksi.  

Iltapäivällä vierailimme CSIS:ssä, it-rikollisuuden torjuntaan erikoistuneessa yrityksessä. Tuli hieman Bond-leffa-fiilis, sillä CSIS seurustelee FBI:n ja suurten kansainvälisten yrityspelureiden kanssa. Bond-tunnelmaa lisäsivät kybermaailman pahisten tempausten kuvaukset.  Suunnattujen hyökkäyksien suurvaltoja ovat Kiina, USA ja g-mail. Kiinan hallinto ei ole ollut kovin yhteistyöhaluinen rikosten selvittelyssä.

CSIS esitteli haittaohjelmien logiikkaa, suunnattuja hyökkäyksiä, maanalaisen talouden ja DDoS-hyökkäyksiä.

Nykyajan haittaohjelmat ovat ilkeitä, sillä niitä ei käyttäjäparka huomaa. Haittaohjelman tekijöiden motiivit ovat kirjavia. Osalle haittaohjelmat ovat vain suurta hupia, mistä voi levennellä sopivilla keskustelupalstoilla. Osa motiiveista on poliittisia, sillä viranomaisten tai ministeriöiden tietoturva-aukkojen esille nosto voi olla poliittisesti hyödynnettäviä asioita. Kiinnikin jäädään. Tanskalaisten sosiaaliturvatunnukset oli läväytetty julki, ja hakkeri on juuri luovutettu Ruotsista Tanskaan. Motiivina on myös datavarkaus, sillä haittaohjelmat keräävät tietoa joko käytettäväksi tai myytäväksi. Rahankalastelu lienee motiiveista mehevin.

Yhtenä päivänä maailmalla arvioidaan tapahtuvan 14 miljoonaa hakkerointia. Mustinta aluetta ovat Brittein saaret, Italia, Saksa ja Venäjä.  Zombie-kartta näytti hurjalta: Kuhmoonkin oli osunut joku ilkimyshyökkäys.

Hakkerointitilastot kertovat, että it-infektoinneissa on piikkejä. Piikit syntyvät infektointiväylien kautta. Joskus hakkerit vilahtavat kuluttajien sivuille sanomalehden verkkosivuilta, mikä levittää viruksen tosi lavealle.

Haittaohjelmat ovat massiivinen uhka, sillä arvioiden mukaan joka päivä generoidaan 150 000 uutta haittaohjelmaa. Taistelua niitä vastaan voi olla vaikea voittaa. Keljun vieraan voi saada kaupallisten, laillisten ohjelmien päivityksistä, ja pahimpia levittäjiä ovat Java ja Adobe Reader.

Satunnaisten hyökkäysten tavoitteena on toimia polkuna suunnattuihin. Jos haittaohjelmat leviävät riittävästi vaikkapa suomalaisten koneille, seuraava askel voi olla hyvin kirjoitettu hyökkäys suomalaisia pankkiohjelmia kohtaan.

Rikolliset värväävät myös muuleja rahan kauttakulkutileiksi. Järjestö saattaa ilmoittaa olevansa aloitteleva yritys ja tarvitsevansa aluksi paikallista apua. Raha siirtyy ensin hetkeksi puoliviattoman apurin tilille välityspalkkion kannustamana. Laittomat rahansiirrot hoidetaan loppuun asti, sillä tilin saldo voidaan hoitaa automaattisesti olemaan näyttämättä varkautta. Manipulointi voi yltää pankin palauteosoitteeseen asti, niin että asiakkaan pankille lähettämä reklamaatio ei tule perille pankkiin vaan häipyy bittien avaruuteen.

Esimerkki paljasti kyberrosvouksen suurimman motiiviin, hyvän kannattavuuden. Yhden pankin järjestelmästä oli kolmen kuukauden aikana kalasteltu 1,9 miljoonaa puntaa.

Suunnatut hyökkäykset hyödyntävät julkisia henkilötietokantoja kuten esimerkiksi LinkedIniä. Niinpä viattoman dirikan sähköposti voidaan kaapata  lähettämään sähköposteja verkoston paljastamille työtovereille tai liikekumppaneille.  Liitetiedoston klikkaus levittääkin troijalaista, joka ryövää yrityssalaisuudet, asiakastietokannan tai muuta jotakin rosvoille tarpeellista.

Hakkerointi ei ole kovin vaikeaa, sillä netistä voi ostaa tai kopioita kyberrikospaketteja. Hakkerit myös mentoroivat kernaasti toisiaan.  

Pimeä, maanalainen talous kauppaa esimerkiksi sisäänpääsyjä yritysten ja pankkien ja rahoituslaitosten tietojärjestelmiin. Suurin business pyörii luottokorttitietojen kaupassa. Kun hakkeri murtautuu nettikaupan verkkosivuille, se voi saada haltuunsa tiedot ostojen tekijöistä. Luottokorttinsa hukanneet ovat riskiryhmä, sillä sopivasti asetetut kysymykset voivat johtaa siihen, ettei korttia kuoletetaankaan, vaan omistajan antamia tietoja käytetään väärin.

DDoS-rikos tarkoittaa palveluntuottajien sivujen tukkimista, mistä esimerkkinä on Sanoma Oy:n sivujen valloitus. Motiivit ovat usein joko huomion saaminen, riemu omista ilkeistä taidoista tai yksinkertaisesti jälleen pelkkä haitan tuottamisen ilo. Verkkokauppaa käyvälle yritykselle tai pankille DDoS merkitsee myyntitulojen menetystä. Kilpailijat tai muuten vaan ärsyttävät tyypit voi nujertaa jo kaupallisilla DDoS-palveluilla. Ja vastaavasti sivujen kaatoestot tietävät liiketoimintaa tietoturvayrityksille.

Johtopäätöksiä ei ole helppo tehdä. Kyberturvallisuuden tavoittelu voi johtaa vallan keskittymiseen. Kun rikollisen motiivi on ilo ja näyttämisen halu ja mahdollinen tili huikea, intomieliä riittänee. Torjunta vaatii nopeutta ja voimavaroja.

 

Bollingeria kellarissa vai uskoa tulevaisuuteen

Laatikollinen Bollingeria kellarissa

Ruotsin ulkopoliittisen instituutin johtaja, tohtori Tomas Ries herätti aamun ensimmäisellä luennolla pohtimaan mutkistuneen globaalin maailmamme uhkia. Riesin viesti oli karu: asiat tulevat menemään huonompaan suuntaan. Maapalloistuminen jakaa toisaalta tietoa demokraattisesti, tiede ja teknologia ovat korkeammalla tasolla kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Mutta uhkat kasvavat ja riskien ennustettavuus heikkenee. Luonnonvarojen niukkuus, pahantahtoiset pelaajat, hallitsemattomat luonnonmullistukset ja itseaiheutetut uhkat kuten talouskriisit tai tietojärjestelmien haavoittuvuus voivat johtaa uuteen, aiempaa epävakaisempaan maailmaan.

Takarivissä pohdimme, olisiko sittenkin viisainta myydä kaikki se vähä, mitä satumme omistamaan ja sijoittaa rahat hyvään skumppaan ja nauttia lyhyt loppuelämämme älykkäästä seurasta ja kuivasta shampanjasta omassa kellarissa maailmanloppua odotellen.

Maailma muuttuu. Pieni, prosentin kymmenesosan eliitti pyörittää globaaleja yrityksiä (IBM, Ikea, Wallmart). Noin 14 % ihmisistä elää harmonisessa ja hyvinvoivassa ympäristössä (OECD-maat). Viitisen prosenttia on siirtymässä vaurauden hississä ylöspäin (Etelä-Korea, osa kiinalaisista ja intialaisista), kymmenkunta prosenttia osaa käyttää globalisaation etuja (Thaimaa,) ja viitisen prosenttia voidaan laskea pallon eristäytyneisiin pahiksiin, joiden otteet voivat olla arvaamattomia (Pohjois-Korea, Iran, Syyria ja Putinin Venäjä) Kuusikymmentäviisi prosenttia ihmiskunnasta elää absoluuttisessa köyhyydessä kykenemättä kehittämään olojaan (Ruanda, Sudan, Angola ja monet muut Afrikan maat).

Kuvattujen inhimilllisten kerrostumien väliset liikkeet, eko- ja köyhyyspakolaiset, terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus ja sotilaallisen voimankäytön kasvu voivat muljauttaa omankin lintukotomme elämän sijoiltaan. Jaan Riesin näkemyksen, että Putinin Venäjä voi päätyä harjoittamaan kovia otteita asemansa rakentamiseksi.

Euroopan alamäki jatkuu, USA on korvia myöten veloissa, Kiina ja Venäjä voivat olla arvaamattomia pelureita. Maailma pyörii logistiikan varassa,  ja esimerkiksi elintarviketjut ovat käsittämättömän pitkiä. Tavarankierto maapallon eri osista toisiin on myös haavoittuvaista, levottomat alueet, tietojärjestelmäriskit, riidat luonnonvarojen hallinnasta, pandemiat voivat sortaa logistiikkaketjut.

Kehitysoptimisti Lentualta ei vielä jaksa ryhtyä kaupittelemaan rytkyjään ja odottelemaan maailmanloppua. Kyllä Ries meitä hieman ilahduttikin: tarvitaan kokonaisvaltaista näkemystä, synergiaa, ennustamattomuuden hyväksymistä ja ennen kaikkea kykyä sopeutua nopeasti muuttuviin oloihin. Ries nosti esille rakkaan sanan SISU. Olisikohan sisu resilienssiä, joustokestoa parempi lääke turbulenttisen maailman mytereissä.

Tarja Cronberg täydensi illalla tietojamme Tanskan työmarkkinoiden joustosta: kolmannes tanskalaisista vaihtaa työpaikkaa vuosittain ja työttömyysturva on peräti 80-90 % palkkatasosta. Näin ollen fudut tai lähteminen ei ole niin dramaattista kuin Suomessa. Cronberg, aimmin myös Suomen työministerinä toiminut, väitti, että Tanskan työnantajat ja ay-liike pyrkivät suomalaisia tehokkaammin hakemaan molemmille ratkaisuja, ei vain kinaamaan ehdoista. Taantumaa eivät joustavat työmarkkinat luonnollisestikaan selätä.

Anika Liversage luennoi, omat ajatukseni harhailevat Putinin Venäjässä ja maapalloparan ongelmaähkyissä. Älä tästä lannistu, lukija-kulta, sillä satakunta vuotta sitten Suomen suurruhtinaskunnassa tiedettiin kukaties vähemmän, mutta kuolla kupsahdettiin lentävään keuhkotautiin, ruokamyrkytyksiin ja muihin epämukaviin epidemioihin. Elämä ei liene koskaan ollut hellämielistä eläjilleen. Kivaa se silti on.

Turvallisuusopissa

Tanskaa rakennepaketin jälkeen

Kesällä sain ystävällisen kutsun tulla mukaan Sitran Uusi turvallisuus -foorumiin. Sitra, Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto, kouluttaa suomalaisia talouden ja vaihtuvateemaisten foorumien kautta luomaan tulevaisuutta. Tutkailin foorumin antia, ja innostuin. Kunta vastaa asukkaiden turvallisuudesta yhdessä valtion viranomaisten kuten poliisin ja Rajavartioston ja kuntien omistaman aluepelastuslaitoksen kanssa. Pohjoisen osallistujia ei ole monta, Kainuusta Mustarinda - säätiön Antti Majava, kulttuurin edustajana, ja minä.

 

Foorumi käynnistyi lokakuulla. Orientaatiopäivän ja sitä seuranneen työpajan jälkeen avattiin ideahaku (ks. www.sitra.fi ) . Tavoitteena on reilun kuukauden aikana kokeilla ensi keväänä suomalaisten turvallisuutta parantavia ideoita. Ideoista kymmenen pääsee mukaan kokeiluun, joiden perusteella edelleen kolme pääsee jämärämpään testiin.

Suunnistimme Kööpenhaminaan tänään sunnuntaina 1. marraskuuta. Helsingin lentoasemalla meitä evästi muutama kuukausi sitten Tanskan suurlähettilään pestin jättänyt Maarit Jalava. Jalavan puhetta kuunnellessa muistin taas vanhan totuuden: naapureita ei aina tunne, vaikka luulee tuntevansa. Päätin palata bloggaamaan Lentualta - nimikkeen alle, kun sen yhden Kainarin pyytämän blogin tuskin kukaan muu on lukenut kuin Kaikkosen Vesa. Vesalle terveisiä: kirjoitan heti lisää, kun Vesa avaa oman kirjallisen arkkunsa. Ja Ylösen Antti lähettää minulle uudelleen ohjeet, miten sinne kirjaudutaan.

Tanska on kova mimmi

Tanska edustaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, veroaste on korkea ja julkiset palvelut pyritään tuottamaan yhdenmukaisina kaikille. Tanskan työllisyysluvut ovat Suomessakin puhututtaneet. Tanskan työmarkkinat on haluttu tehdä joustaviksi. Työttömyysturva on hyvä ja työllistämistoimet tehokkaita, ja kolikon toinen puoli on Suomen mallia keveämmät irtisanomisen perusteet. Niinpä pahimmankin taantuman aikana Tanskan työttömyys on noussut vain 8 %:iin, ja nousukausina ovat pällistelleet lähes nollatyöttömyydellä. Nyt taantuma on nujertanut kasvuennusteet +1,5 %:iin, mikä on jo heikentänyt hyvää työttömyysturvaa lyhentämällä päivärahan maksuaikaa neljästä kahteen vuoteen ja jatkamalla karenssiaikaa puolesta vuodesta vuoteen.

Suurlähettiläs Jalava listasi asioita, missä tanskalaiset ovat onnistuneet suomalaisia paremmin. Ensimmäiseksi hän nosti kuntauudistuksen: mainostettu reformi suunniteltiin huolella, kärkinä olivat palvelut ja kansalaisten tarpeet. Kunnat saivat itse muotoilla tavoitetilan. Projekti alkoi v.2002 ja toteutettiin v.2007: kuntien luku putosi 271:stä 98:aan. Kuuntelin korvat kuumottaen.  Muistan liian hyvin, kuinka kuntaministeri oman projektimme käynnisti: tätä uudistusta ei pääse pakoon kukaan. Mitäpä muuta siitä seurasi, kuin Suomen oloissa poikkeuksellinen kuntakapina!

Jalava katsoi Tanskan onnistuneen myös tavoitteellisessa elinkeinopolitiikassa. Maa on onnistunut priorisoimaan tärkeimmät elinkeinonsa. Maatalous on tosi tehtailua, merenkulku, luovat alat, energia ja ilmasto on lisäksi onnistuttu brändäämään niin, että tiesin jo ennalta mitkä ovat Tanskan avainelinkeinot. Lisäksi Jalava nosti esille yksilöllisen vanhustenhuollon, joka kaiken lisäksi tuotetaan Tanskassa julkisten organisaatioiden voimin.

Saavuimme juuri Kööpenhaminaan, ja riennämme pian kuuntelemaan Tarja Cronbergiä. Cronberg, tuplatohtori, toimi 1993-2001 naapurimaakuntamme Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana ja on mm johtanut Kööpenhaminan Rauhantutkimusinstituuttia 2001-200.

Lupaan kirjoittaa lisää. Ohjelma on kiehtova ja tiivis. Iloista adventtia Sinulle, tonttuile ja sytyttele kynttilöitä.

Land of hope and glory

 

Tulin juuri Bostonin lentokentälle, hyvissä ajoin. Land of hope and glory soi, kun saimme todistukset, kurssikuvan ja Harvardin alumni-merkin. Hannah oli pukeutunut päätösseremoniaan Harvardin tradition mukaan professorin kaapuun, viereisessä kuvassa on myös Colleen Calgarystä. Colleen jää aivan varmasti ystäväkseni, sillä keskinäinen yhteys syntyi välittömästi tavatessa. Tulen kaipaamaan myös Sandran naurua, Trician matalaa tummaa ääntä ja jamaikalaista aksenttia, Oluremin myötäsyntyistä ylhäisyyttä, Marielan pirteitä silmiä ja koko joukon suurta keskinäistä ymmärrystä ja lämpöä.

Lähes koko loppuajan rakensimme kukin omaa tarinaamme, luentoja kuuntelemalla ja harjoituksilla. Illalla söimme koko kurssi yhdessä Harvardin kerholla. Nuoret jazz-muusikot soittivat, ja tunnelma nousi välittömästi kattoon tai sen läpi, kun newyorkilainen Desi sai meidät kaikki räppäämään ja tanssimaan kurssin sisällön: ei stereotypioille, segmentoi, kerro tarinasi, tee vallankumous! Jatsin jälkeen Harvardin vanhin naisten a capella - yhtye Pitches (kyllä, p eikä b) lauloi kuin parhaat broadway-tähdet. Enin osa tytöistä oli keltanokkia, freshmen. Naiset muuten pääsivät Harvardiin vasta v.1970! Toki tanssimme myös itämaista, Regina lauloi Whitey Houstonin ihanan hitin I will allways love you ja lopuksi, totta kai, palasimme asuntolaan lattariyökerhon kautta. Salsaa korkkareilla ennusti kipeitä pohkeita ja ennuste toteutui.

Aamun huikeasta esiintymiskoulutuksesta vastasi entinen, suomalaisillekin tuttu suurlähettiläs Swanee Hunt. Swanee, pieni, hento nainen opasti meitä puheenpitämisen jalossa taidossa, tavalla, mikä jää loppuelämäksi mieleen. Ota tilasi, Swanee neuvoi, tee puheestasi kuin vuorelle nousu, liikuta, naurata, tunne aina yleisösi - ja ota pois heidän pelkonsa. Kun ihmiset tulevat kokoukseen, koulutukseen, konferenssiin, juhlaan, he tulevat huolineen ja murheineen, eikä mikään anna heille niin paljon kuin se, että murheet ja huolet edes hetkeksi unohtuvat tai parhaimmillaan ratkeavat.

 

Illalla kävelin kaupungilla indonesialaisen Eusin ja puolalaisen Karolinan kanssa. Kuvakollaasi kodittomista pysäytti. Swaneen seuraavan päivän tieto siitä, että neljännes amerikkalaisista lapsista on köyhiä, pisti miettimään, jälleen kerran.

 

Hankin kolme pientä tuliaista, yhden kunkin koulumme, yläkoulun, ammattikoulun ja lukion päättävälle tytölle. Toivon niiden kannustavan nuoria naisia elämänmittaiselle opintielle.  

 

Matkalla kentälle Hagass kysyi, onko Suomi todellakin paratiisi naisille, kuten lähes kaikki täällä ajattelevat. Suomi on paras paikka maailmassa, kyllä, mutta väkivallasta kärsivät liian monet ja naisen euro on yhä 80 senttiä.
 

Edessä on lento Pariisiin ja sieltä edelleen Helsinkiin. En usko pystyneeni välittämään kuin pienen häivähdyksen voimaannuttavasta viikostani. Olen kiitollinen kaikista palautteista, ja toivon, että keskustelu jatkuu. Tiitalle lämmin kiitos, kun innostit minut on-line-raportointiin! Voi olla, että jatkan jollakin toisella foorumilla, mutta tältä erää Harvardin JFK-johtajakoulu vaikenee. Minulla on ollut täällä vähän koti-ikäväkin, kun kännykkä ei ole toiminut. Onneksi tapaan teidät kaikki rakkaani lähiaikoina, Tapion tosin vasta kesäkuulla, mutta tapaammekin Barcelonassa! Näkemiin ja kuulemiin, päätän John F. Kennedyn sanoihin: "Vain ne, jotka uskaltavat myös epäonnistua, voivat saavuttaa päämääränsä."

Oi nuoruus

En mitenkään pysty välittämään kirjoittamalla kuin pienen tähtisadetikun säteilyn verran siitä ajatusten ilotulituksesta, mistä saamme nauttia päivät pitkät, aamusta iltaan. Tänään Hannah aloitti, Blake (alemman kuvan professoritäti rastoineen) innosti meidät aikamoiseen sielujen synergiaan. Blake Beardin luentojen piti käsitellä verkostoja, mikä ennalta teemana maistui tuhannesti puidulta. Sessio yllätti minut, jälleen. Verkostoituminen merkitsee perimmiltään sitä, että otat työssäsi huomioon muutkin kuin itsesi tai työkaverisi tai esimiehesi tai oman kylän tai naapurikylän asukkaat tai samalla tavalla ajattelevat. Verkostoituminen on sitä, että haluaa avautua tekemään yhteistyötä toisten ihmisten kanssa, mikä aina merkitsee osaamispotentiaalin huimaa kasvua.

Päät kääntyivät, näkymykset viuhuivat ilmassa, kun osallistujat kartoittivat verkostonsa aukkoja. Niitä oli. Ikäjakaumamme on 27 ja 60 välillä, ja kokemusmaailmojen erilaisuus on aina rikkaus. Jossakin välissä, keskustelun liekehtiessä joku aloitti Gloria Gaynorin I will survive - biisin ja johan meitä laulatti!

Anita puki sanoiksi sen, mitä naiset todella haluavat: voisiko naisten nousu miesten rinnalle tuoda kerrassaan uutta ajattelua globaalien ongelmien ratkaisuun. Pekka tuumi hiljan kotona Suomessa, että maailma olisi parempi paikka elää, jos naisia olisi enemmän johtotehtävissä. Onko näin?

Verkostoanalyysi ja sen pohjalta jokaisen tekemä toimintasuunnitelma herätti runsaasti ajatuksia. Jäin pohtimaan pientä lintukotoamme Suomea, nurkkakuntaista, rakasta, metsiltään ja järviltään avaraa, mutta mieliltään ahdasta Kainuuta. Juuri tällä hetkellä yrityksiä myllerretään, yliopistot ja tutkimuslaitokset kiehuvat, valtion organisaatiot saatetaan uuteen uskoon eikä kukaan vielä oikein tiedä, mitä kuntauudistuksesta tulee. Ehdimmekö me suomalaiset johtajat liikkua riittävästi maailmalla, edes oman maan sisällä verkostoitumassa, hakemassa uutta ajattelua, vai onko olettama se, että jauhamme laatikkoleikkejä päivät pitkät oman organisaation sisällä. Jos jotakin halutaan Suomessa tehdä paremmin, tehokkaammin, ihmisystävällisemmin,  ratkaisukeskeisemmin, yhteistyön ja yhteisten tapaamisten pitää lisääntyä ja niihin tulee varata enemmän aikaa. Edellytys on aidon, oikean yhteistyön ja kaikkien voimavarojen reilu arvostus. Se puuttuu ainakin Kainuusta ja saattaa puuttua koko Suomestakin.

Hannah Riley Bowles jatkoi neuvottelutaidoista. Hänen luentojensa aikana puhkesi keskustelu työn ja perhe-elämän yhdistämisestä. Minun piti nipistää itseäni, kun kuuntelin nuorten, hyvin kasvatettujen, huippuyliopistojen kouluttamien naisten huolia: yhäkö keskustelu pyörii samoissa sfääreissä kuin 1970-luvulla. Pyörii se. Skandinavian maita ja Hollantia lukuunottamatta naiset ongelmoivat yhä sen kanssa, voiko nainen käyttää parhaat vuotensa sekä työntekoon että lasten kasvattamiseen. Janetin, kämppikseni kanssa tuumimme juuri, että olipa hyvä, että vielä päivällä maltoimme pitää suumme kiinni. Enin osa maailman naisista ei pysty edes pohtimaan moista ylellisyysongelmaa kuin jäädäkö kotiin vai mennäkö töihin, vaan työnteko on välttämätöntä lasten elättämiseksi. Jos työtä ylipäätänsä on tarjolla.
 

Naiset voivat ottaa opiksi paitsi toisiltaan myös miehiltä (ja päinvastoin). Muistan kamarineuvos Tuulikki Karjalaisen viisauden miessukukunnasta: miehet pystyvät Tuulikin mukaan ojentautumaan nopeammin tehtävää kohti, kaiketi armeijan tai sukupuolirooliinsa kasvamisen kautta. Ehkä nuorten naisten kannattaisi ottaa oppia vaikkapa meneillään olevien jääkiekon MM-kisojen kunniaksi jääkiekkoilijoilta: vain maalit merkitsevät. Monesti on helpompaa hypätä aina eteen tulevan esteen yli kuin käyttää energiaa esteiden etsimiseen ja niiden murehtimiseen. Toki konteksti, se missä olet, mitä on ympärilläsi, merkitsee. Mutta naisille tekee aina mieleni sanoa: go for it. Kukaan ei anna sinulle lupaa, tee se, mitä pidät tärkeänä.

Söin illalla nuorimpien kurssilaisten kanssa. Katrina on Applen leivissä, Karolina on espanjalaisen Caixa-pankin Puolan maajohtaja, Merissa on jordanialainen urheilujohtaja. Ailin ja Iiriksen ikätovereita, ja huikeista meriiteistään huolimatta ihan samanoloisia kuin omat rakkaat tyttäreni.

Nukkumaan mennessä mietin maailman epäoikeudenmukaisuutta. Opin tänään, että jokainen päivä tuotetaan ruokaa 5000 kcal per maapallon asukas. Mitä voimme tehdä sen puolesta, että jokainen saisi edes sen 2000 kcal.

 

 

Amerikka on Amerikka

Olaremi jo odotti minua 6:45 asuntolamme pihalla, parini, ryhmätoverini. Viikon ajan saamme keskustella keskenämme, verrata kohtalaisen erilaisia ja kummallisen samanlaisia elämänkulkujamme. Olaremi on nigerialaisen Edistyspuolueen senaattori, mitä en enää ajattele. Nigeriassa asustaa 160 miljoonaa ihmistä, köyhyys on sietämätöntä ja puolueita sitä korjaamassa pyörii kolmisensataa. Olaremin puolueen agendalla ovatkin puoluefuusiot. Aamu oli aurinkoinen, koko päivä lämmin ja aurinkoinen, opiskelijat olivat kuoriutuneet farkuistaan shortseihin.

Aamiaisen ja case-harjoituksen jälkeen pääsimme opin tielle. Terminologiani voi heittää reippaastikin, kun koetan raportoida tutkimuksista. Palautteesta olen aina kiitollinen.

Transaktionaalinen, vuorovaikutteinen johtaminen merkitsee käytännössä arvostettujen asioiden, myös kontaktien jakamista. Tyypillisimmillään käytössä ovat keppi ja porkkana, tulostavoitteiden tarkka määrittely ja jatkuva mittaaminen. Johtajat kasvattavat johdettaviensa motivaatiota yhteisten arvojen ja moraalin perusteella.

 

Transformatiivinen, uudistava johtaminen merkitsee johdettavan yksilöllisyyden huomioon ottamista, älyllistä inspirointia ja stimulointia ja idealisoidun vaikuttavuuden tavoittelua.  Empiirisen tutkimuksen mukaan (ja viite hukkui, sori), johtajamiehet käyttävät enemmän transaktionaalista tyyliä. Naiset menestyvät edelleen saman empirian mukaan miehiä paremmin transformatiivisessa tyylissä. Uudistava johtaminen tuottaa laadukkaampia tuloksia. Ehkä tulevaisuudessa naisten osuus ylimmässä johdossa tuleekin vääjäämättä kasvamaan.

Paneuduimme merkittävimmän amerikkalaisen kansalaisoikeusjärjestön NAACP:n jo taakse jääneeseen kriisin tv-dokkarin kautta. Kyseisen järjestön aiempi vetäjä ja hallituksen puheenjohtaja onnistuivat sössimään reippaasti järjestönsä raha-asiat. Hallituksen varakas puheenjohtaja tuumi, ettei hän koskaan tule saamaan järjestöstä sitä taloudellista panosta irti, mitä hän on siihen ajankäytössään investoinut.

 

Lounaalla tapasimme kahden vuoden julkisen hallinnon koulutusohjelman pian valmistuvia maistereita. Virkeitä nuoria naisia! Taidan tietää, keneen otan yhteyttä, jos joskus painun Buenos Airesiin. Mariana on psykiatri ja palaa pian kotiinsa kehittämään Buenos Airesin terveydenhuoltojärjestelmää.  

Iltapäivällä meitä vei intialaissyntyinen Harvard-professori Rahini Pande. Teemana olivat kiintiöt. Teema herätti, kuten arvata saattaa, äärimmäisen värikkään keskustelun.  Sen voisi tiivistää yhteen lauseeseen: harva pitää kiintiöistä, mutta naiset hyötyvät niiden vaikutuksista. Iltapäivän aikana kotimaittemme eroavaisuudet nousivat voimalla esiin. Egyptissä kiintiöitä on purettu, ja naisten asemaa parantanutta lainsäädäntöä on  ryhdytty purkamaan. Esimerkiksi avioliiton solmimisen alaikärajan pudottaminen mahdollistaa pikkutyttöjen naittamisen järjestettyjen avioliittojen luvatussa maassa. Professori Pandella oli kokemusta intialaisista kiintiöistä: tehtiin laaja tutkimus, missä arvottujen kylien paikallishallintoon nimettiin riittävästi naisia. Tulokset olivat osaksi ristiriitaisia, osaksi lupaavia. Naisia kiinnostivat puhdas vesi ja jätehuolto, elämisen perusedellytykset, joten olot kohenivat kiintiönaisten kylissä. Toisaalta joku nainen oli käynyt kuntavaalikampanjaa miehensä valokuva rinnallaan, ettei varsinainen päätöksentekijä vain hermostuisi.

Jotenkin keskustelu tuntui myös kummalliselta. Mielestäni vahva yhteiskunta, mikä merkitsee riittäviä julkisia palveluja kuten varhaiskasvatusta, tasavertaisia edellytyksiä koulutukseen ja myös reipasta verotusta, on tasa-arvon paras turva. Kuunnellesamme naiskiintiökeskustelua vierustoverini hollantilaisen Petran ja kanadalaisen Katen kanssa tuumimme, että we do not buy this. Puolalainen Karolina puki asian sanoiksi: tasa-arvo syntyy hitaasti ja tarvitsee tuekseen hyvät päivähoito- ja koulutuspalvelut. Jäin miettimään, miksei Harvard tuonut paikalle skandinaavisen hyvinvoinnin guruja. Osallistujat toinen toisensa jälkeen ovat tauoilla ja myös salissa kertoneet ihailevansa Suomen varhaiskasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Aion antaa palautteen ohjelman johtajalle, professori Hannah Riley Bowlesille. Amerikka on Amerikka, ja minusta Amerikasta ei ole sukupuolten tasa-arvon mallimaaksi. Eikä Intiasta.

 

Päivän päätteeksi oli mukava kevennys: bostonilainen Harvardin kasvatti, jo pitkään eläkkeellä ollut Bob vei meidän kävelylle pitkin kampusta. Opiskelijoita pyrkii eri tiedekuntiin noin 32 000 vuodessa, joista pari tuhatta pääsee sisälle. Sisäänpäässeet ovatkin sitten maailman eliittiä. Opinahjo pitää huolen, että kenelläkään ei ole valmistuessaan velkaa ja poikkeuksetta töitä piisaa. Amerikan presidenteistä seitsemän tai kahdeksan, Bob ei ollut ihan varma, on Harvardin kasvatteja, kuten esimerkiksi istuva presidentti Barack Obama.

Tätä hupailua aloittaessani pohdin, pitääkö Comfort suklaasta. Kaikki afrikkalaiset kuulema rakastavat suklaata, koska kaakao kasvaa Afrikassa. Hodalta en ole kehdannut kysyä, tunteeko hän Veikko Huovista. Muuten on kyllä avarakatseinen naiseläjä, rakastaa Siinaita ja Pyhän Katariinan luostaria samalla tavalla kuin me muutkin hörhöilijät, islaminuskoisenakin. Ja Pramila kertoi nepalilaisten polskuttelevan oikein mielellään jokivesissään, järviä on kuulema aika vähän. 

 

Tukku lukemista oli taas poksahtanut kurssin sivuille. Katsotaan, putoavatko paperit kasvoille, kun kohta oikaisen pötkölleen.

 

Muutosjohtamista ja Mount Everestin huiputus

Suomessa on aamuyö, Harvardissa ilta. Aloitimme aamulla ennen seitsemää kävelemällä JFK-koululle. Aamukahvin jälkeen oli ohjelmassa ensimmäinen case-harjoitus, johtajien kokous. Joka aamu ennen kahdeksaa kokoonnumme samalla ryhmällä, Colleen Calgarystä (ensimmäinen vasemmalta), Oluremi Abujasta, Nigeriasta, minä Lentualta ja Mariela Meksikosta puimaan vuoron perään kunkin valitsemaa johtamisongelmaa.

Tunnin kokouksen jälkeen jatkoimme ohjelman johtajan, Hannah Riley Bowlesin (eka kuva) harjoituksilla, joita ohjelmasta olisi voinut päätellä luennoiksi. Mutta Hannah oli saanut palautetta aiemmilta kursseilta: luennot ovat ikävystyttäviä. Niinpä treenasimme käytännössä koko päivän! Harjoitusten yksityiskohtainen kuvailu ylittäisi todennäköisesti oikeuteni. Kuvaan muutaman päätelmän. Kun ihmisen valta-asema kasvaa, hänestä todennäköisesti tulee abstraktimpi, päämäärätietoisempi, nopeampi tarttumaan toimeen. Tulevaisuussuuntautuneisuus ja riskinottohalu kasvavat. Sudenkuoppia ovat itsekeskeisyyden lisääntyminen, toisten näkemysten ohittaminen, stereotypioihin sortuminen ja välineellisyys. Kuulostaako tutulta?

Johtaminen on perimmiltään aina muutosjohtamista, sillä olemassaolevan tilan säilyttämiseen ei tarvita kovin suurta johtajuutta. Muutosjohtaminen edellyttää muutoksen lisäarvon osoittamista sekä kirkasta visiota lopputulemasta. Jos visio ei ole kirkas eivätkä osallistujat näe muuttuvassa tilanteessa ensiksi riittävästi tarvetta muuttaa olemassaolevaa (kriisitietoisuus) tai koe hyötyvänsä muutoksesta, se yleensä epäonnistuu.

Nathalie Laidler-Kylander pisti meidät kiipeämään virtuaalisesti Mt.Everestille. Tehtäväni oli toimia valokuvaajana. Ratkiriemukas harjoitus oli kerrassaan opettavainen, ja ryhmien hajonta kohtalaisen suuri. Tiimityön autuus on erilaisten kyvykkyyksien summa, mikä edellyttää avoimuutta, haavoittuvuuteen asti. Pääsin huipulle, mutta eivät kaikki tiimistämme.

Jokaisen harjoituksen jälkeen väittelimme, keskustelimme antaumuksella. Kuinka herkullista! Olisipa oma yliopistoaikani treenannut saamaan. Muistamme varmasti lopun ikäämme, kun Mäki-Kojolan Sakke tohti haastaa itseänsä professori Heikuraista ( ja minä pelkäsin proffan saavaan sydärin hetkenä minä hyvänsä, kun nuori mies tohti aloittaa väittelyn).

Tiimityön lainalaisuudet oli helppo havaita. Huonoja keinoja työtulosten parantamiseksi ovat puheen lisääminen, ryhmän jäsenten määrän kasvattaminen (voi meidän Guzeninaa sote-sekoilunsa kanssa), tiedon määrän kasvattaminen (edelleen, oi sotesekoilua) ja äänestykset. Paremmin toimivat huomion kiinnittäminen uuteen, oleelliseen tietoon (sote-sekoilu kielsi rahoitusjärjestelmän tutkimisen), tuomioitten jakamisen karttaminen (kunnat sitä, kunnat tätä), ongelmien tunnistaminen ja rajaaminen, asemavaltaerojen häivyttäminen ja psykologisen tuen takaaminen kaikille tiimin jäsenille.

Tauoilla ällistelin JFK-koulun Hall of fame -seiniä. Aulassa ovat erinäiset sankarit päässeet luennoimaan opiskelijoille, seinäkuvasta voit ehkä erottaa Conleezza Ricen oikealta alanurkassa.

Kävimme Janetin kanssa syömässä kahden terrorismitutkijan kanssa. Ehkä terrorismin penkomiseen suunnatut voimavarat voisi suunnata paremminkin.

Matkusteleva kämppikseni Janet Walkow bloggaa. Lupasin jakaa hänen osoitteensa, se löytyy sivuilta www.Leading-Women.com. Suosittelen, mielenkiintoinen ihminen!

Edelleen ihmettelen, mistä minut tänne keksittiin kutsua. Olen ainoa skandinaavi. Assistentitkaan eivät tienneet. Mutta rakkaat lukijani Suomessa, lupaan antaa muutaman nimen tulevia vuosia varten, sillä jo ensimmäiset puolitoista vuorokautta ovat vakuuttaneet tämän viikon yhdeksi elämäni käännekohdista.

 

Naisenergia  valloilleen

Iltapäivällä pääsin kampukselle, Doubletree jäi taakse. Ehdin tehdä läksyni, kiitos tsempistä, Iiris. Sain huoneistomme avaimet ja läksin katselemaan paikkoja. Harvardissa oli  torifestivaalit, mutta en minä sinne asti päässyt. Jäin töllistelemään Walk for Hunger, kävele nälän voittamiseksi - tapahtuman tuhansia reippailijoita, käännyin kadunkulmasta eri suuntaan ja osuin tietysti ihanaan antikvariaattiin. Suo anteeksi, Kerttu, jos pilaan yllätyksesi: mutta eihän Sinulla vielä ole Caroline Kennedyn kokoamaa kirjaa The Best-Loved Poems of Jaqueline Kennedy Onassis? Minun oli ihan pakko ostaa se sua varten, jo kurssinkin kunniaksi, koska myyjä väitti äitinsä deittailleen itsensä JFK:n kanssa. Luonnollisesti pyysin omistuskirjoituksen: Mom dated JFK, Rodney. Kerttu kerää Kennedyjä ja muita kuninkaallisia, ja luovutettuani juhlallisesti Paavo ja Vuokko - mukini Kertulle päätin jatkaa kokoelmiensa kartuttamista. Kirsikat, omenat kukkivat, oli vielä aika viileää.

Neljältä tapasin kämppikseni Janetin, puheliaan teksasilaisen tohtorin, joka työskentelee Austinin yliopistossa farmakologian instituutissa. Kokoonnuimme asuntolamme eteen, 62 naista 25 maasta, ikähaitari 28:sta jonnekin kuudenkymmenen huitteille. Joukossa oli toinen suomensukuinen, äitinsä puolelta, kuitenkin Amerikassa syntynyt ja kasvanut Tiina. Käppäilimme JFK-koululle. Ohjelmajohtaja Hannah Riley Bowles avasi kurssin ja samalla toisen sukupolven sukupuoliuskomusten viidakkoa. Stereotypiat ovat yhä suhteellisen vahvoja. Tuoreessa tutkimuksessa näytettiin koehenkilöille kahta ryhmäkuvaa, joissa toisessa pöydän päässä istui mies ja toisessa nainen. Kun koehenkilöitä pyydettiin nimeämään ryhmän johtaja, pöydän päässä istuvan miehen tunnisti jokainen johtajaksi, naisen vain osa. Stereotypiat johtavat turhankin helposti ajattelumalleihin, että johtaja = mies, ja herkästi sosiaalista kenttää ja kieltä tulkitsevat nuoret naiset sulkevat itsekin itseltään uravaihtoehtoja.

 

Parhaasssa mahdollisessa maailmassa johtajuus tai mikään muukaan ammatti tai tehtävä ei sitoutuisi stereotypioihin tai sukupuoleen, naiset eivät lähtökohtaisesti olisi avustavaa henkilökuntaa ja nuoret naiset uskaltaisivat ottaa vastaan vaativia tehtäviä, myös äideiksi tultuaan.

Meidät jaettiin 16 ryhmään, ja ryhmät illastivat keskenään. Sain omaani nigerialaisen senaattori Oluremin, meksikolaisen johtaja Elenan (jota luulin alta kolmikymppiseksi, mutta joka olikin jo 39) ja kanadalaisen johtaja Colleenin. Keskustelut menivät suoraan asiaan, naisten asemaan eri maissa, maailman vaahtoavaan ongelmien mereen ja elämäniloon voimanlähteenä. Allekirjoitimme jo aluksi salassapitosopimuksen, mikä on tavallista johtamiskursseille: kenenkään työn ongelmat eivät vuoda ulos.

 

Janet soitti äidilleen, putoamme petiin. Aamulla kävelemme varttitunnin matkan JFK-koululle ratkomaan naisjohtajuuden vielä ratkaisemattomia ongelmia. Olen vuorenvarma, että niitä ei ole kovin paljon ja tämän viikon jälkeen tuskin ensimmäistäkään. Ihan ihmismäisissä tiloissa majailemme, kuva on Janetin ja minun olkkarista, missä tuskin ennätämme majailla. Odotukset ovat korkealla, sillä tämä oli vasta alku. Terveisiä ja iso kiitos palautteista!

 

Lentualta Bostoniin

Perjantai oli vauhdikas, työpäivän päättyessä ajelin Matin kanssa Sotkamoon kollega Kauppisen syntymäpäiville.Vanhempansa Sirkka ja Eino olivat paikalla, ja oli hienoa huomata, että heidän lämmin huumorinsa toimi yhä. Tuumin sankarille, että elämä on kyllä kaikin puolin maukkaampaa mitä vanhemmaksi elää, kun kaikkinainen nipotus on  mennyttä. Ikä tuo kolme kovaa koota, jotka eivät ole Kuhmo, Keskusta ja Kokoomus, vaan kokemus, kuuntelemisen taito ja kärsivällisyys. Minulla on tosin noissa kahdessa viimeksi mainitussa vielä paljon oppimista.

 

Paluumatkalla näimme komean maakotkan. Illalla sain päähäni laittaa kasvimaan, kun pummaan monta viikkoa erinäisten tapahtumien takia.

 

Lauantaina kello soi Lentualla kello 3:35. Matka Kajaanin ja Helsingin kautta Pariisiin meni vauhdilla. Charles DeGaullen kenttä on Oulun tai ainakin Kajaanin kokoinen  ja 2-terminaali komeasti puulla sisustettu. Muistan nähneeni sisäverhoilun kuvia Puuinfon sivuilla. Kontrastia syntyi Pradan, Cartierin, Guccin ylenpalttisen luksuksen ja vallitsevan äänimaiseman välillä, sillä portilla oli miekkari - enpä ehtinyt selvittää, mistä reipas tömistely, rummutus, pillien ja torvien trööttäys johtui. Sitä riitti  koko puolentoista tunnin odotuksen ajan. Lentoyhtiön toimiin tyytymättömiä työntekijöitä?

Ranskalainen huoltomies, ihana pörröpää kuin sadun peikko huiskutti koneen ovea sulkiessaan meille iloisesti pitkään ja hartaasti: Au revoir, ja kun palasi jotakin unohdettuaan tervehti jälleen koko olemus täynnä naurua: Bon jour! Elämäniloisia gallialaisia rakastan, saisipa kömpelösti kuvaamaani arjen tilanneiloa isommin meidän viilipyttyjen maailmaan. Ja: saahan sitä. Minun mieleni tuo pieni hauska episodi täytti matkustamisen riemulla. Nuuskamuikkuset lähtevät keväisin liikkeelle.

Matkalla luin työpajojen ja luentojen ennakkomateriaalia. Vallasta, ristiriitojen sovittelusta, syistä miksi iso osa suunnitelluista muutoksista menee pieleen. Ajan merkitys nousi esille: nopeatempoisessa ajassamme unohtuu, että ihmisaivot vaativat muhittamistilaa. Teksteissä oli tuttuja viitteitä, Max Weber, Robert Kaplan. Johtajuudesta, sen monista ulottuvaisuuksista, motivaatiosta, voimavaroista, osaamisesta. Teksteissä korostui se, että johtajuus näyttäytyy nimenomaan ihmisten välisinä suhteina. Arvelen, että moni johtajaksi päätynyt on voinut yllättyä siitä, miten paljon ristiriitatilanteita hyvin selkeissäkin ja terveissä työyhteisöissä syntyy ihmisten tunteiden, tavoitteiden, erilaisten motivaatioiden ja etenkin eri toimialojen toimintakulttuurien ristiaallokossa. Johtaminen on pääsääntöisesti sovittelua, ja silloin tällöin suoraviivaisimmillaan myös ratkaisun osoittamista.

Tulin Amerikan mantereelle neljännen kerran, jos Kanadan reisut lasketaan. Annoin kuuliaisesti rajavartijoille sormenjälkeni, kerroin syyn tulla, mistä tulen, kuka maksaa matkani ja koska palaan. Tuli Neuvosto-Eestin hymytön kontrolli mieleen, sillä tuoreet pommi-iskut olivat epäilemättä vaikuttaneet, hymyä en nähnyt kenellekään, mikä on Amerikassa poikkeuksellista. Loganin lentokentällä hyppäsin huolettomasti ison ystävällisen kyytiä tarjonneen afroamerikkalaisen kyytiin, epäilemättä rekisteröimättömään taksiin, mutta olin nopeasti perillä. En ole mentalisti, mutta uskon kyllä ihmisestä erottuviin pienen pieniin vinkkeihin, katseeseen, olemukseen: on ihmisiä, joihin voi luottaa, ja ihmisiä, joista on parasta pysyä loitolla.

Nyt on Lentualla yö, täällä alkuilta. Sessiot käynnistyvät sunnuntai-iltana. Pohdiskelin, että raportoin lyhyesti aina kun ehdin. Päivät ovat 12 tunnin mittaisia, luultavasti teemme läksyjäkin sen jälkeen.

Kampukselle pääsen huomenna. Majailen yön Doubletree-hotellissa lähellä Massachusettesin Teknistä Yliopistoa, näkymät ovat hulppeat. Opiskelijat hölkkäävät Charles-joen rantoja, purjeveneitäkin näkyi. Lämpöä on kymmenkunta astetta, kirsikat kukkivat.  Kännykkä ei saa yhteyttä. Wlan kyllä toimii, joten jääkiekkotulokset ovat tiedossa! Hyvä Suomi! Hyvä Janne (Saksa-peli)! Boston pelaa parhaillaan Toronto Maple Leafsia vastaan Stanley Cupin pleijareissa, mutta minä putoan. Pitää säästää energiaa energisille naiseläjille.

Lähtökuopissa

Kaksi yötä lähtöön. Sain osallistua Kostamuksen kaupungin 30-vuotisjuhliin vappuna. Aattoiltana Kulttuuritalolla oli upea gaala, kaksi tuntia kaupungin omien nuorten tanssi- ja lauluesityksiä. Kuhmo on vahva tanssikaupunki. Ystävyyskaupunkiyhteistyössä nuorille tulisi kuulua nykyistä, hieman uinahtanutta meininkiä isompi osa. Tanssin ja urheilun yhteistyötä kannattaa pohtia. Kuis ois yhteiset tanssileirit tai -työpajat? Venäläisillä on rytmi verissä, juhlien tunnelma tuntuu yhä ilon ja voiman lähteenä mielessäni. 

Toinenkin iso tapahtuma lähestyy, lätkäfanit ovat jo varmaan aika kuumissaan, vai liekeissäkö pitää nykyään sanoa. Olkoon tämä pieni kuva enne: Kuhmon Kiva HT:n tähti, Janne Pesonen pääsi jälleen Suomen MM-kisajoukkueeseen. Kuva on Jannen kotijuhlista Kuhmo-talolta 21.6.2011. Poeka, molemmat poijat ovat aina tervetulleita Kuhmoon. Pidetään peukkuja. Törmäsin Janneen Oulussa pari viikkoa sitten, kiitos Päivi-äidin. Jannen käsitys oli vakaa: Suomi voittaa kisat!

Tulostin juuri Harvardin esilukemiset. Kilon nippu mielenkiintoista tekstiä odottaa. Teemat kutkuttavat aivoja: kuinka välttää organisaation sisäisiä konflikteja, johtamisen merkityksestä, hallinnon johtaminen sosiologian näkökulmasta, naisten ja miesten johtamistyylien vertailua. Useimmat tutkimustekstit ovat  Harvardin omia tuotoksia. Silmiin läjähti heti yksi väittämä: naisjohtajat onnistuvat miesjohtajia paremmin tuomaan aiemmissa tehtävissään hankkimansa taidot mukanaan uuteen työhön. Odotan perusteluja. Naisten johtamat yritykset ovat tutkitusti taloudellisesti vakaampia Suomessa. Silti en perimmiltään usko  kummankaan sukupuolen ylivertaisuuteen missään tehtävässä, paitsi painavien esineiden nostelussa miehet pärjäävät aina paremmin. Luin juuri kahdeksan Kuhmon kaupungin talousjohtajan paikasta kiinnostuneen hakemukset. Erinomaiset kandidaatit edustavat molempia sukupuolia. Valinta tulee olemaan jälleen kerran haasteellinen, sillä kaikkia ei voi valita.

Lämmin kiitos palautteesta! Saa niitä tännekin kirjoitella. Edessä on kodin kunnostus kissojenvahtia varten, pakkaamista, ajatusten suuntaamista. Ja naapurin kyläpäällikön, Petrin, viiskymppiset. Hieman hirvittää, pärjäänkö englannillani. Ymmärrän luettua hyvin, mutta teoreettista terminologiaa vilisevä tutkimusjargon saattaa hämmentää.

Saako pienten lasten isä käydä töissä?

Neljällä vuosikymmenellä olen seurannut keskustelua pienten lasten vanhempien työssäkäynnistä. Kun työvoimasta on pulaa, naisille korostetaan työn tärkeyttä. Kun työttömyys piinaa, naisia kehotetaan pysymään kotona. Otsikko voi jonkun mielestä olla absurdi. Jokainen nainen kuitenkin on kuullut kommentteja omasta työnteostaan, mikäli on pienten lasten äiti.

Mielestäni vanhempien suurin tehtävä on kasvattaa lapsensa. Ruokkia ja vaatettaa heidät, saattaa koulutukseen. Yhteisö, yhteiskunta voi enintään tukea kasvatustehtävässä. Tai puuttua peliin, jos vanhemmat eivät selviydy tehtävästään. Ennen ruoka kasvatettiin kotona tai pyydystettiin lähimetsistä ja järviltä, ja ikäpolvet pyörivät kotosalla. Palkkatyöyhteiskunta merkitsee vaihdantataloutta, ja elämän perustarvikkeiden hankintaa varten pitää ansaita rahaa.

Viime päivinä keskustelu johtajanaisista on taas pöhähtänyt käyntiin. Huokailin kommentteja lukiessani. Jos lähtee johtajan tehtäviin, pitää tehdä pitkähköjä päiviä. Sekä miesten että naisten. Jos Jyrki Katainen olisi jäänyt kotiin hoitamaan pieniä lapsiaan, olisimmeko ehkä menettäneet jotakin. Oma rakas äitivainajani antoi tyttärilleen yhden elämänohjeen: oma ammatti ja työ ovat naisten ja lasten paras turva aina epävarmassa maailmassa. Pitäisikö sitten joitakin ammatteja tai tehtäviä vain rajata jommalta kummalta sukupuolelta pois, mikäli he saavat lapsia? Pitäisikö lisääntyminen kieltää, jos valitsee tietyn tehtävän? Mielestäni ei.

Roninpuro luritti suloisesti haravoidessani pihanplänttiäni. Mutta kuunnelkaapa tätä: http://www.youtube.com/watch?v=pXWrIMMaJdY

Dietrich Fischer-Dieskau kuoli viime vuonna. Onneksi jätti meille niin paljon kauneutta.

Visuaalisen mässyn ähkyläiset
(pieni varoitus: tämä teksti ei piristä eikä tuota iloa)

Mielessäni on pari päivää pyörinyt kuvia väkivallan uhreista. Hannele on linkittänyt fb-sivulleen kuvan Armenian kansanmurhan julmuuksista. Sortajat, ihmisenlapsia hekin aikanaan, olivat raiskanneet ja sen jälkeen naulinneet ristiin armenialaisnaisia, pilkatakseen heidän ruumistaan, ihmisyyttään ja uskontoaan. Armenia on maailman vanhin kristitty maa. Heikin ja Tarmon seinältä pääsi sota-arkiston kuviin partisaanien uhreista ja poltetusta Sieppijärvestä. En ikinä unohda kahden partisaanien surmaaman lapsen rauhallisia vainajahahmoja.  Rauha heidän kaikkien muistolle.

Luin noin kymmenvuotiaana Lordi Russelin kirjan Hakaristin ruoska. Se kuvasi yksityiskohtaisesti natsien julmuuksia. Tuo kirja sekä rakkaan ystäväni Tarun väkivaltainen kuolema tekivät minusta hyvin nuorena väkivallan vastustajan, pasifistin ja feministin. Rakenteellinen väkivalta on maailmasta vähentynyt, mutta se ei tee nykyisten väkivallan uhrien elämää yhtään helpommaksi. Orjia on enemmän kuin koskaan. Orjuus rehottaa itseään sivistyneenä pitäneen Euroopan bordelleissa, jopa kodeissa.

Sekä miehet että naiset kohtaavat väkivaltaa. Suomi on väkivaltaisimpia maita Euroopan unionin alueella, pohjoinen, Lappi ja Kainuu keulivat ikävällä tavalla niissäkin tilastoissa. Väkivallan syyvyyhti on sekava ja moninainen. Yksi sen vastustamisen keinoista on asian näkyväksi tekeminen, siitä puhuminen. Silti jäin pohtimaan näkemieni kuvien vaikutusta: tarvitsemmeko me todella näin voimakkaita viestejä? Eikö kertominen riittäisi? Odotan uteliaana, mitä ajattelevat viikon päästä kohtaamani naiset, joista osa tulee levottomista oloista. Osallistujat edustanevat kukin maansa eliittiä, ja olen hyvin kiinnostunut kuulemaan, mitä väkivalta, sodat, rauha ja oikeudenmukaisuus heille merkitsevät.

Elämme visuaalisen mässyn ähkyssä. Ehkä siksi tarvitaan pysäyttäviä kuvia. Ylläoleva tuskin pysäyttää, otin sen rannalta varttitunti sitten. Lentua tummuu. Eilen sielua virkisti kulorastas, nyt oli haravoidessa hiljaista.

Aikalaisia

Rakastan suomen sanaa aikalainen. Sen saksankielinen vastine, Zeitgenosse, antaa myös soman suuntuntuman. Tänään pääsin jo selaamaan naisaikalaisteni, tulevien Harvardin koulukavereitteni elämäntarinoita. Nigerialainen Comfort Agbo Agbo Agogo kertoi olevansa enemmän ylpeä kuudesta lapsestaan kuin hedelmällisestä urastaan. Kuweitilainen tohtori, Nada S. Al–Mutawa, oli tutkinut globalisaation vaikutusta niemimaansa naisten asemaan.  Hoda El-Mikaty on  Alexandrian kirjaston kulttuuriosaston päällikkö. Pitääkö Comfort lintujen laulusta? Maistuuko Nadalle suklaa? Hoda tuskin on kuullut Veikko Huovisesta. Entäpä mahtaako Pramila Rijal Nepalista käydä uimassa vuoristoisen huikean kotimaansa järvissä? Minkälaisia kokemuksia tuovat kolumbialaiset, turkkilaiset, hollantilaiset aikalaissisareni tullessaan.

Jo noiden kuudenkymmenen viiden mielenkiintoisen naisen tapaaminen kutkuttaa aivoja. Viikko on liian lyhyt aika oppia tuntemaan. Tiedän, että sielujen sympatia kuitenkin syntyy välittömästi, jos on syntyäkseen. Ennakkotehtävät odottavat. Saan pohtia, keitä ovat kaikki ne ihmiset verkostossani, jotka ovat tukeneet minua työssäni, jotka ovat auttaneet saamaan tehtävät suoritetuksi ja joita on kiinnostanut etenemiseni viimeisen parin vuoden aikana. Pohdin tehtävän peilikuvaa: ketä olen saanut tukea, kenen työn edistymistä auttaa ja ketä olen voinut opastaa eteenpäin.

Kuvan huipputulva on viime keväältä. Jäät lähtevät vapun ja äitienpäivän välillä, veikkaan. Tänään Lentualla oli myöhään iltapäivällä yhdeksän astetta.  Jannen porukat olivat saaneet tukkeutuneet rummut auki ja tie oli kuiva.  Siivoilin ja kuuntelin lempiaikalaistani, J Karjalaista. Silipasi kypsässä iässä mielestäni uransa parhaan levyn. Hörhöily-ystäväni Eijan lailla lempibiisini vaihtuu päivittäin, tänään se oli Sinisestä kankaasta.  

Voiko ajattelua kehittää

Helmikuun alkupäivinä sain kirjeen Harvardin yliopistosta, Bostonista. Women and power - ohjelman johtaja Christie McQueen lähestyi kutsulla pyrkiä yliopiston JFK-johtajakouluun. Hämmästyin. Koulutus on tarkoitettu naiseläjille, pitkään töitä tehneille. Koska olen jo vanha kuin taivas Lentuan yllä, olen tehnyt töitä pitkään. Kaksitoistavuotiaana sain ensimmäisen tilini, joka johti aivotärähdykseen. Kouraan painetuista mynteistä innostuneena keinuin keinustuolilla ympäri ja löin pääni keittiön kynnykseen.

Kääntelin kirjettä, tavasin sitä. Selasin mukana tullutta esitettä. Tavoitteena ymmärtää poliittisia prosesseja? Jee! Parantaa neuvottelutaitoja? Mahtavaa. Naisia kaikkialta maailmasta? Kerrassaan mainiota! Pureutua johtamisen ongelmiin. Jättebra. Kehittää osallistujien kykyä ajatella? Voiko semmoista kehittää, mitä ei osaa.

Viikko Harvardissa, keväällä. Ehtisinkö. Jututin kavereitani, läheisiäni. Liisa tiesi JFK:ssa käyneen tyytyväisen koulutetun. Pyri, sanoi Pekka. Joka nainen ei saa kirjettä Harvardista, tuumi Tapio. Koska emban soinnut kaipaavat viritystä, päätin pyrkiä. Mennä vaikka tunnetuilla lomautuspäivilläni ja maksaa matkan. Tein hakemuksen, sain kutsun.

Kuhmon kaupungin luottamushenkilöt kannattavat kouluttautumista. Kulut halkaistiin kahtia. Koska työsuhdeasiani pui hallitus, ne ovat julkisia. Kainari ja Kuhmolainen tekivät asiasta pienen uutisen, jonka perusteella ihmiset arvelivat minun lähtevän kaiketi vuosiksi Harvardiin. Ehkä joku haaveili jo lopullisesta katoamisestani, sillä minua halattiin ja kannustettiin.

A.Kyllösen matkatoimisto junaili matkajärjestelyt ammattitaidolla. Tulen olemaan yhden yön kampuksen ulkopuolella. Valitsin majapaikan Haruki Murakamin kuvaileman juoksureitin varrelta. Murakami on kirjoittanut mainion kirjan juoksemista, ja kävi Bostonissa luennoimassa. Samana iltana huomasin majapaikkani lähistöllä räjäytellyn pommeja Bostonin maratonilla. Räjäyttelijät kävivät sittemmin hillumassa myös opinahjossaan, yliopistoalueella. Olen pahoillani uhrien puolesta. Jäin kuitenkin miettimään meidän median kuluttajien ja tuottajien suhteellisuuden tajua: Syyrian sodan uhrit eivät saa moista palstatilaa.