Hullunhauskoja toiveita

 

Puolueet asettavat juuri nyt ehdokkaita tuleviin vaaleihin. Kandidaatit, antakaa palaa ja kertokaa mitä aiotte tehdä ja millaisin ottein.

Tulevan kansanedustajan sopisi käyttäytyä hyvin, ajatella ja lukea paljon. Saisi olla osaava ihminen, joka kunnioittaa tutkimusten tuloksia, sillä kansanedustajat säätävät lakeja. Suharit eivät tee hyvää jälkeä, minkä vaikkapa Suomen ennallistamissuunnitelman sekava sisältö paljastaa.

Toivon, ettei kansanedustaja haukkuisi edeltäjiään tai työtovereitaan eikä hakisi tyhjää julkisuutta yltiöpopulistisilla mielipiteillä vaihtamalla niitä tuulensuunnan mukaan.

Hienoa olisi, jos hän asettaisi tavoitteekseen saada Suomeen oikea perustuslakituomioistuin. Nykyinen perustuslakivaliokunta tuntuu pyyhkivän asiantuntijoiden osaamisella, hm, pöytää.

Toivon, ettei kansanedustaja kuvittele pääsevänsä päättämään öljyn ja bensiinin pumppuhinnasta, vaan näkee tehtävänsä pienuuden. Elämme villissä markkinataloudessa, jota kaistapäiset diktaattorit heiluttelevat arvaamattomin seurauksin. Normeja tarvitaan.

Toivon, ettei uusi kansanedustaja hämmentäisi hallintoa jatkuvilla näennäisuudistuksilla eikä etenkään lopettaisi ministeriöitä. Ne laativat lakien soveltamiseen asetukset. Nytkin asetusten teksteissä on parantamista. Miten laadun kuvitellaan paranevan ripottelemalla työ lukuisiin maakuntakeskuksiin.

Tärkein toiveeni on, että ison maamme pitkät etäisyydet ohjaisivat päätöksenteon kriteerejä. Etäisyyksiä ei ole tähän mennessä kunnioitettu.   

Toivon, että terveydenhoito koskisi samalla tavalla kaikkia ja rehottava monikanavaisuus askel askeleelta purettaisiin. Kenellä on varaa käyttää yksityisiä palveluja, hän ei eivätkä kansainväliset terveysyritykset tarvitse veronmaksajien euroja.

Tunnustan joskus äänestäneeni miesoletettua. Haluan äänestää naista. Naisia on liian vähän nykyisessä Eduskunnassa, joten se ei edusta koko kansaa.

Onko ketään joka näin utopistisia toiveita kuuntelisi?

Toivomuslista ilmestyi Kuhmolaisen verkkoversiossa 23.9.2026. Puolukkasato tuntuu olevan hyvä, kuva siitä. Uteliaana odotan vaalien alustan lupauksia, ja toivon, että ne olisivat realistisia. 

Täydennys pienen hetken päästä: julkaisun jälkeen muistin balkan beatin ja lappilaisen humpan oivan sekoittajan biisin samasta teemasta, Jaakko Laitinen & Väärä raha: Vaalien alla, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=-OGwcbiM1Ig 

 

Kuhmon puujalat eivät ole poikki

 

Vuoden isoimpia paukkuja kuhmolaisille ovat olleet Kuhmon Osuuspankin fuusio ja Kuhmo-yhtiön myynti binderholzille (yhtiö kirjoittaa nimensä pienellä alkukirjaimella). Pankkia ja yhtiötä on arvostettu paikallisuuden ja työntekijä- ja kumppaniyhteistyön takia.

FAO:n, Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön metsäjohtaja Zhimin Wu lausui toukokuulla Suomen vierailullaan, että Suomi on maailmanlaajuisesti johtavassa asemassa metsien kestävässä käytössä. Ulkopuolisen toimijan arviota voi kunnioittaa. Suomi on Euroopan metsäisin maa, metsävaramme ja niiden vuotuinen kasvu ovat kasvaneet ja tuottaneet hyvinvointia jo useammalle sukupolvelle. Kuhmo-yhtiö tunnetaan koko maassa edistyksellisenä ja uudenaikaisena sahana.

Koko Suomen metsistä on suojelun piirissä 13 %, mutta todellisuudessa pinta-ala on suurempi vapaaehtoisen ja tahtomattoman suojelun takia. Suojelun painopiste on omaisuuden suojan takia painottunut valtion metsiin ja pohjoiseen Suomeen, ja Kuhmossa arvioidaan jopa 40 % valtion metsistä olevan metsätalouskäytön ulkopuolella.

Vanhojen metsien suojeluohjelma moratoi, saattoi ikuiseen lepoon aiempien valtion aluemetsänhoitajien säästämiä vanhoja metsiä, ja arvelen näitä myrrysäijiä tunteneena, että joillakin oli mielessä myös vanhan  metsän lajiston säilyttäminen.

Metsäalan uutiset eivät ole olleet hyviä tämän kesän aikana. Kemissä kariutui Metsä Groupin puukuitutehdas. Samassa teollisuuskaupungissa Stora Enso suunnittelee toista sataa vuotta vanhan sahan lopettamista, mikä merkitsee 60 uutta työtöntä.  Ennakoivatko pörssiyhtiöt suojelun kasvua?

Metsät ovat osa ilmastonmuutoksen ratkaisua. Mosaiikkimaiset, erikokoisista ja eri-ikäisistä metsikkökuvioista koostuvat metsät toimivat hiilinieluina. Tarkkeneva lajistotieto auttaa suojelemaan uhanalaisia ja vaalimaan ekologiaa. Kainuun metsissä ei tikitä aikapommi, vaikka dokumentaristi Virpi Suutari mökkivierailullaan näin väittikin Helsingin Sanomissa.

Perheyhtiölogiikalla toimiva binderholz voi avata uusia markkinoita ja jatkaa Kuhmo-yhtiön hyvää työtä.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisen verkkosivuilla 26.8.2026, paperilehdessä päivää myöhemmin. Painikkeeksi musiikkia, tällä kertaa Tiina Korhosen upeitten muusikkokuvien kautta löytämäni indie-bändi Wet Leg Britanniasta https://www.youtube.com/watch?v=1sp8VxwCmCM&list=OLAK5uy_nQvGxBI0jAcUaqHfLiufMDeZl6OzttwaM&index=1

Tiinan alias Tina Korhosen upeita kuvia voit käydä katsomassa sivuilla https://www.tina-k.co.uk/gallery/ - suosittelen lämpimästi, Rhiann Teasdalen huima kuva täynnä iloa ja riemua tuo sitä nyt meille kotiin olohuoneeseen. Kuvia voit tilata kainuulaislähtöiseltä taiteilijalta suoraan. 

Kuvissa Lentuan kesää ja elokuista kuutamoa, koti on ihmisen paras paikka.

Elä uikuta himatuikku

 

En kehtaa. En koppeuvu. Ei huvita. Mikkään ei suju, kaikki takkuaa.

Kun aamulla avasin radion, kuulin, että oranssinaamainen Trump oli taas höpissyt jotakin. Keksii älyttömiä tulleja, haluaa lopettaa YK:n ja vallata Grönlannin, hyökkää Iraniin, tukee Israelia ilman mitään rotia. Öljyn ja pensan hinta nousee aina kun ukko suunsa aukaisee, vaikka Suomen hallitukseen päässyt puolue lupasi sitä laskea. Kolmekymmentä kallonkutistukseen erikoistunutta lääkäriä kirjelmöivät, että Trumpilla on sen verran ongelmia, ettei ole kykeneväinen hoitamaan presidentin hommia. Ei osaa hillitä ihtiään, on vainoharhainen, nukahtelee, potee muistisairautta. Miksei ne minulta kysyneet jo ennen kun tuo tomppeli valittiin Amerikan peänoatsikaksi.

Venäjän tsaari tapattaa Ukrainan sodassa omien vähemmistöjensä lisäksi Afrikan mustia miehiä, jotka houkutellaan väärin perustein muka töihin. Lapsia siepataan Venäjälle, molempien maiden talous on ravalla ja sensuroidaan kaikkea. Ihmisiä kuolee vallanhimon ja ahneuden takia.

Keskipäivällä oma valtionvarainministeri taas ilmoitti, että rahat ei riitä mihinkään. Iltapäivällä kuulin, että nuorison mielenterveysongelmat ovat paisahteneet, suomalaisista iso porukka vetää masennuslääkkeitä ja kansa lihoo niin ettei mahdu lentokoneen istuimille, ne joilla on vielä rahaa matkustaa. Vain rikkaat tekevät lapsia, mutta tunnin juna ja raitsikka Turkuun pitää saada kuhmolaistenkin valtionveroeuroilla. Terkkarin maksut nousee, mutta Helsingissä sinne pääsee ilmaiseksi.

Kolottaa, keljuttaa ja tympii.                                                                                                                                       

Naapurin käsittämättömän ilomielinen naiseläjä tuli kahville. Sitä ei ikinä hidasta mikään. Koetin laskea sen ärsyttävän hilpeää mielentilaa, mutta se mokoma vaan luetteli: kato kun aurinko paistaa! Kertoi kävelleensä polkuja myöten 15 kilometriä varhaisena aamuna. Oli käynyt Ruukinrannassa uimassa, oli menossa huomenna kavereittensa kanssa Kuhmo-talolle ja sanoi leipovansa viikonlopuksi pullaa kun lapsenlapset olivat tulossa mummutettavaksi.

”Pane välistä radio kiinni”, se käski. ”Minkä sinä niille teet. Elä uikuta himatuikku.”

Pakina julkaistiin Kuhmolaisen verkkosivuilla illan vilakassa 15.7.2026. Kuvassa ajankohdan olotila eli Kuhmo-talon Lentua-sali ja Kuhmon 56. kamarimusiikki. Palan painikkeeksi tämän illan korvakarkki eli Edward  Elgarin Salut d´amour eli Lemmentervehdys kaikkien Argentiina-fanien kunniaksi, ole hyvä:  https://www.youtube.com/watch?v=TJGQCVTv4jU

Youtubessa esiintyy Berliner Philharmoniker, mutta Kuhmon kirkossa saimme Lemmentervehdyksen Johannes Meisslilta (viulu) ja Naoko Ishihashilta (piano). Konsertin aluksi kuulin järkkäriltä, että yhteen konserttiin oli pyrkinyt pieni kärppä. Kuvankin näin. Ei päässyt, kun sillä ei ollut lippua.

Viisikymmentä vuotta mennä hujahti

 

Hyvät nuoret uudet ylioppilaat, haluan heti aluksi onnitella teitä sydämeni pohjasta. Tämä on teidän juhlapäivänne, päivä, joka toivon mukaan piirtyy ikuiseksi ajoiksi kirkkaaksi helmeksi muistojenne helminauhaan.

On suuri ilo ja kunnia päästä nauttimaan nuoresta energiastanne, osallistua suureen juhlaanne.

Omistan puheeni teille, uudet ylioppilaat, isänmaan toivot. Puheen tulokulma on kiitollisuus, sillä kiitollisuus kantaa. Hieman neuvon teitä kirkassilmiä, vanha täti, riemuylioppilas kun jo olen. Voin olla väärässä monessa asiassa, näen kuitenkin teidän tulevaisuutenne valoisana. Vaikenen tietoisesti uutisissa esiin hyppivistä kriiseistä, unohtakaamme ne tämän päivän kunniaksi. Tahallani kartan lukuja.

Hyvät naiset ja herrat, superriemuylioppilaat ja riemuylioppilaat, arvoisa rehtori, opettajat, nuorten vanhemmat ja kaikki heidän läheisensä, tämä myös teidän tärkeä juhlapäivänne, joten ikäjärjestyksessä onnittelen myös teitä:

Superriemuylioppilaat ja riemuylioppilaat, teillä on takana vuosien työ isänmaan hyväksi. Olette rakentaneet maatamme yrittäjinä, hoitajina, opettajina, pappina, puolustusvoimissa, asiantuntijoina, duunareina, vanhempina ja kasvattajina. Kiitos elämäntyöstänne. Me ikäcivikset puolestamme voimme olla kiitollisia aiemmille polville siitä, että saimme elää rauhan aikana.

On suuri ilo ja kunnia kiittää ja onnitella lukion jokaista opettajaa  osuudestanne tämän päivän tuloksiin. Opettajan ammattia arvostetaan, sillä olette antaneet elämän eväiksi hyvän yleissivistyksen näille nuorille. Jos on joskus pitänyt ohjata, jos on opinpolku joskus takkuillut, on se ollut parasta harjoitusta nuorille työelämää varten: työ on työtä, monenlaisia esimiehiä ja työkavereita tulee vastaan, aina ei ole kivaa.

Kiitos vanhemmille ja läheisille rakkaudesta, kannustuksesta ja tuesta. Epäilemättä sekä opettajien että vanhempien päivän liittyy rippunen haikeutta: nyt ne lähtevät, tämä ikäluokka, juuri nämä fiksut nuoret. Vanhemmat, antakaa lastenne lentää pesästä.

 

Iita Muinonen lakki päässä.
Huomaa pandemian 
ajankohta: maski

Pieni kevennys nousi esiin tätä päivää odottaessa. Osa meistä riemuylioppilaista joutui etsiskelemään jo kellastunutta, joskus jopa kuraantunutta ylioppilaslakkia. Pieni käytännön vinkki: keksikää ylioppilaslakille tekemistä. On mahdollista, että se muuten joutuu hukkaan muutoissa, uppoaa vanhojen vaatteiden laatikoihin, jää vintille. Antakaa sille tehtävä. Omilla nurkilla Kuhmon rauhassa, Lentuan rannalla, Timoniemellä ei juuri vappumarsseja tai opiskelijakokoontumisia järjestetä. Kuitenkin jos vain olemme kotona, lakitamme terassilla seisovan Hannu Kyllösen veistämän naaraskarhun Iita Muinosen juhlallisin menoin joka vappu. Lakki ei pääse hukkumaan kun sitä joka vuosi tarvitaan.

 

Hyvät uudet ylioppilaat. Teillä on takananne vuosien työ, ponnistelu, ahkerointi. On ollut hyviä päiviä, huonoja päiviä. Kokeita, ponnistelua.  Olette saaneet sivistystä ja oppia, oppineet kieliä, matematiikkaa, luonnontieteitä, historiaa, kulttuuria, terveystietoa. Nyt koulutie on kuljettu. Opinpolkunne jatkukoon suotuisasti.

Joku tietää jo aivan varmasti, mitä hänestä isona tulee, joku vielä pohtii. Haahuilkaa rauhassa, välivuodet, työnteko eivät ole suinkaan hukkaan mennyttä aikaa. Ihminen ei ole tuotantokoneiston mutteri. Käytännön työ opettaa koulutuksen jälkeen.

Tämä päivä on juhla, etapin saavuttamisen juhlapäivä. Nauttikaa joka sekunnista.

Elämä on edessänne, maailma on teille avoin. Menkää maailmalle, mutta tulkaa takaisin Kainuuseen.

Seuratkaa sydäntänne, opiskelkaa sitä mikä vetää puoleensa. Pohtikaa kuitenkin raadollisesti jo ammattia valitessanne niitä töitä, joissa on osaajien puutetta. Vapaalla voi harrastaa niitä asioita, jotka ovat hauskoja ja irrottavat työstä. Työ on työtä. Intohimoa, työnhinkua saa tuntea, mutta se ei ole pakollista. Kaikki työ on arvokasta.

Kainuulla, koko Pohjois-Suomella on mennyt jo vuosia paremmin kuin etelällä. Mahdollisuuksia pohjoisessa tarjoilevat teknologia-alat, yrittäjyys, matkailu. Monipuolisen kielitaidon merkitystä haluan korostaa: työelämässä tarvitaan muutakin kuin englantia, tarvitaan ranskan, saksan, espanjan, portugalin, kiinan taitajia. Maailma ei lukossa, vaan avoin ihmiselle, jonka mieli on avoin.

Tein juuri töitä Lapin matkailubuumissa yhdeksän vuotta, ja olen varma, että Lapissa jo hieman ylikiehahtanut matkailijatulva valuu Kainuuseen. Kainuussa kiehtoo maailman ruuhkista tulijoita se mikä meitäkin lysmäpolvikaenuulaisia: hiljaisuus, rauha, järvien puhtaus, metsien humina. Polut, purot, järvet, suot ihastuttavat, itikat vähemmän, onneksi on vastapainoksi sauna. Sosiaalinen media on uskomaton mainostaja, julkimoiden Lapin lomat ovat poikineet runsaasti uusia tulijoita. Markkinointi ja myynti vaatii osaavia yrittäjiä. Onnistumisia on koettu, saammehan jo suoria lentoja Keski-Euroopasta Kajaaniin.

Kaivosala tarvitsee ekologian, geologian ja ekonomian osaajia ja puulla päästään yhä parempiin päiviin. Kainuu on puulaakso, metsävaramme ovat mainiot, puuosaamisen keskittymä Kuhmossa ruokkii ilmaston kannalta vähähiilistä rakentamista.

Yrittäjiä tarvitaan. Harkitkaa yrittäjyyttä. Yritysten omistajuus on erinomaisen tärkeää. Me suomalaiset kadehdimme joskus ruotsalaisten vanhaa pääomaa. Miksi sitten Suomi myy yrityksiämme ulos? -Tässä kohti vinkkaan Kajaanin päättäjille: älkää ihmeessä myykö kuin äärimmäisessä hädässä maakunnan ja koko Suomen nuorille tärkeää, loistavasti menestynyttä Kajaanin ammattikorkeakoulua! Omistajuuden liukuminen pois Kainuusta olisi mieletön tappio tälle osalle Suomea.

Palaan teihin nuoriin. Olette siinä kohti elämää, jolloin kannattaa miettiä, mikä elämässä on todella tärkeää. Hyvä on saada oppia, hyvä on tehdä työtä, ei uskoa kaikkea mitä meille syötetään. Elämän tarkoitus on elämä itse, eläkää siis kokonaista elämää.

Antakaa myös lasten tulla elämäänne. Oma pahnueeni, perheeni sai alkunsa kun olin nuori pätkätyöläinen. Elämä antoi minulle kolme jälkeläistä, kaksi bonuslasta ja kuusi kummilasta. Kaikkea muuta voi katua mutta ei lasten maailmaan tuloa. Eivät lapset niin älyttömiä vaadi, tärkeintä on läsnäolo ja rakkaus, tuki. Kun lapsi syntyy, älkää häntä omistelko: kaikista kontakteista on kasvaville iloa.

 

 

 

Neuvomisen hinkuni tiivistän seuraavasti:

Ajatelkaa muitakin kuin itseänne.

1.      Kyllästymiseen saakka olemme kuulleet kehotuksia olla armollisia itsellemme. No, kirjoitusten jälkeen, juhlassa onkin hyvä rentoutua. Elämme kuitenkin valitettavan yltiöindividualista aikaa, ja se on typerää. On älykkäämpää olla armollinen toisille ihmisille kuin itselle, armollinen niille ihmiselle, joiden kanssa opiskelemme, teemme työtä, elämme, aikalaisillemme sekä lähellä että kaukana. Ihminen ei olisi pötkinyt näin pitkälle hyvinvoinnissa, ellemme olisi osanneet tehdä yhteistyötä, kivikauden metsästäjä-keräilijä-ajoista alkaen. Nuori poliitikko Venla Österberg oivalsi pukea sanoiksi asian, joka vaikkapa nykypolitiikkaa vaivaa: yhteistyöttömyys.  

Tutkitusti on totta, että työ toisten hyväksi tekee ihmisestä onnellisen. Kun opiskelet lisää, hikoilet tenteissä, ajattele, että teet sen tulevien asiakkaittesi hyväksi, että olisit hyvä kutsumusammatissasi.

Ottakaa pettymykset koettelemuksina, ei epäonnistumisina.

2.      Elämä tuo aina eteenne tylsiä jaksoja, myös pettymyksiä. Elämä saattaa tuoda sairautta, tylsyyttä, puurtamista, vaikeuksia, ja hyvä arki on tärkeää. Koettelemuksistakin kannattaa olla kiitollinen, vaikka niitä ei tukuttain soisi tulevan. Joskus elämä pysäyttää että oppisimme näkemään tarkemmin, mikä on tärkeää. Resilienssi, kyky selviytyä on meillä kainuulaisilla geeneissä. Ole sisukas, nuori ylioppilas, sillä hyvä koulutus ja onni syntyä puhtaaseen ympäristöön on tehnyt sinusta terveen, voimakkaan ja sisukkaan, ja vanhan silmissä myös kauniin!

 

Seuratkaa voimaa antavien, viisaiden ihmisten esimerkkiä.

3.      Me ihmiset tarvitsemme esimerkkejä, esikuvia. Ottakaa itsellenne esikuvia. Pohtikaa, miksi joku säteilee ympäristöönsä, toisiin ihmisiin hyvyyttä, reiluutta, hyväksyntää. Jos pötkitte niin sanotusti pitkälle, esikuvaksi sopii esimerkiksi teitä kaksikymmentä vuotta vanhempi turkulainen Peter Sarlin, joka tekoäly-yrityksensä Silo AI:n myytyään kertoi saaneensa paljon Suomen koulutusjärjestelmältä, haluaa antaa takaisin ja tukee nyt kaupasta saadulla rahalla teknologiayrityksiä, tiedettä ja tutkimusta. Osaaminen on pienen kansan menestyksen tae. Juuri Sinusta voi tulla oman opiskelu- ja  myöhemmin työporukkaasi kuin Kajjaanin Hokista pitkälle pötkinyt Lenni Hämeenaho, hyvä joukkuepelaaja.

Esikuvallinen ihminen voi löytyä lähipiiristä. Te, arvoisat opettajat, saatoitte jo jäädä oppilaidenne mieleen hyvinä esikuvina. Esikuva voi olla omainen, äiti, isä, isoäiti, isoisä, kummi, naapurin täti. Oma esikuvani on elämäni ajan ollut kouluttamaton, karjakkona ja lapsia hoitamalla itsensä elättänyt rehevä savolainen mummuni, jonka viisauksien luetteleminen kestäisi pitkään. Yhden nostan esille: mittään ei immeisen kannata pelätä, vain Jumalan ilmaa eli ukkosta ja pillastunutta härkää kannattaa väistää.

Hyvä juhlaväki,  on aika lopettaa tämä aamusaarna. Antaa juhlan jatkua. Vielä kerran onnea, uudet lakitettavat, myös meidän kaikkien riemuylioppilaiden puolesta. Koska juhlan vauhti epäilemättä kiihtyy iltaa kohti, muistutan että moni on löytänyt jopa elämänsä rakkauden lakkiaisten iltariennoista, tai viimeistään opiskeluaikana. Usko itseesi ja toisiin ihmisiin, toivo pettymysten koetellessa, muista että suurinta on aina rakkaus. -Lopuksi toivotan nykytiukkapipoisuutta uhmaten teille kaikille Jumalan siunausta, sillä siunaus on hyvää  energiaa. Kiitos.

Kirjoitin ylioppilaaksi viisikymmentä vuotta sitten Linnan lukoista, Kajaanissa. Nyt silloin toimineet kolme lukiota on yhdistetty Kajaanin lukioksi. Sain ilon pitää juhlapuheen tämän vuoden yo-juhlassa. Uusia kirkassilmäisiä ylioppilaita leivottiin 129. - Surullisen asian kuulin rehtori Kaisa Polviselta. Peräti 11 nuorta reputti äidinkielen. Voe hyvä tavaton!

Puhe pidetty, ei yskittänyt.
Kiitos ihana kaima Eila
Lukkaroinen kuvasta

365 aprillipäivää vuonna 2030

 

Kevät oli aikainen Lentualla. 

Vuoden 2030 aluksi  puolustusministeri muutti ministeriön nimen Sotaministeriöksi, ja Puolustusvoimista tuli Hyökkäysvoimat. Mitäpä kursailemaan, kun naapurit idässä tiesivät jo vuosia sitten Suomen haaveilevan hyökkäämisestä.

Kun hallitus oli erotettu, Opetusministeriöstä tuli Kasvatusministeriö. Isänmaallinen kasvatus yltää varhaiskasvatukseen. Kuusenkuiskeen päiväkotiin saatiin juuri ensimmäiset pohjoiskorealaiset pikku droonit lennättämisharjoituksia varten. Raha riittää kansan hyökkäystahtoon, vanhuksista viis, niistä ei ole rintamalle.

Presidentin valtaoikeuksia laajennettiin, ja uudet vaalit nostivat valtaan aiemmin tuntemattoman amerikansuomalaisen, Grigory Baljatskinin, jolla on suhteita joka ilmansuuntaan. Lehdistö kritisoi vaaleja epärehelliseksi, mikä käynnisti median vallankumouksen.

Kainuun Sanomat ja Kuhmolainen lakkautettiin. Joka kotiin presidentin asetuksella tulee diginä Suomen Sanomat, joka ennen tunnettiin Helsingin Sanomina. Jolla ei ole tietokonetta, pärjätköön ilman. Lehden omistaa amerikkalainen digimiljonääri, joka on määritellyt lehden linjan: mikään ei saa häiritä bisnestä. Enin osa toimittajista on irtisanottu, huhutaan yhden päätoimittajan pudonneen Suomen korkeimmasta rakennuksesta, Prysmian Groupin kaapelitornista sinne järjestetyllä tutustumiskierroksella.

Korkein oikeus on korvattu presidenttineuvostolla. Siihen kuuluvat presidentin nimeämät lojalistit. Käräjäoikeudet istuvat harvoin, sillä viiden alueen kuvernööreille on annettu oikeus ratkoa pienet kiistat.

Naisten yliopistokoulutus on lakkautettu. Asevelvollisuus  koskee myös heitä, mutta se on sisällöltään toista kuin peniksellisten: miehen hyvinvointia, seksuaalisten palvelujen tuottamista, ulkonäön kehittämistä ja ruuanlaittoa. Vähintään kaksi lasta pitää jokaisen naisen synnyttää, muuten Yhteiskunta ryhtyy Toimenpiteisiin.

Miten tämä dystopia olisi mahdollinen.  Silmäys itään, länteen, etelään viestii kaiken olevan  mahdollista. Onneksi on yhä demokratia.

Tuhma dystopia julkaistiin Kuhmolaisessa 21.5.2026. En usko sen ikinä toteutuvan Suomessa. Ensi vuoden vaalit ovat todella jännittävät.

 

Pyhyyttä etsimässä

Pyhyys eroaa arjesta. Ei liene sattumaa, että juhlapäivät olivat aiemmin juhlapyhiä. Pyhyys lienee jotakin, joka koskettaa. Paikkoja, ihmisiä, eläimiä ja kasvejakin kuten puita saatetaan nimetä pyhiksi. Luonnon kanssa tiiviisti yhteydessä elävät ihmiset, esimerkiksi saamelaiset nimesivät pyhiksi arvostamiaan paikkoja, suuria kiviä, tuntureita, saivoja[1], joilla katsottiin olevan erityistä voimaa suojella, parantaa, mutta myös tuhota, hävittää. Pyhällä paikalla arveltiin olevan myös yhteyksiä tuonpuoleiseen, vainajiinkin. 

Katolinen ja ortodoksinen kirkko kanonisoivat pyhiksi ihmisiä, jotka ovat eläneet esimerkillisesti, useimmiten parantajina tai kirkon sanomaa ansiokkaasti levittäneinä tai kokeneet väkivaltaisen kuoleman uskonsa takia. Välimeren maissa koetaan jäyhiä skandinaaveja herkemmin ihmeitä. Ortodoksikirkon synaksarion ja muittenkin uskontojen tarinat, legendat kertovat marttyyreistä ja ihmeittentekijöistä.

Metsänpeikkona tunnustan kokeneeni pyhyyden tunteita lapsuudesta saakka luonnossa. Hiljaisen tyyni tai raivoisasti vaahtoava järvenselkä, hyvin hoidettu pylväspetäjikkö, iloisesti jäitä kolisteleva sulava, tulviva kevätpuro ovat hartauttaneet lukuisia kertoja. Kainuulainen tai lappilainen tummanpuhuva havupuinen vaara, kivikkoinen harmaa tunturi, vuolaasti virtaava koski liikuttavat, koskettavat syvältä. Pyhyys tulee liki.

Kirkostakin haen pyhyyttä. Ymmärrän afrikkalaisten ja amerikkalaisten riemukkaita kirkonmenoja, koska niiden kulttuurit pursuavat iloa ja tanssia ja laulua ja värejä. En kuitenkaan yllä pyhyyteen railakkaissa menoissa, vaikka rokkia rakastan ja öistä tunnelmaa. Suon ilottelun kaikille sitä halajaville.

Kotikirkkoni vaihtui kaksikymmentä vuotta sitten. Nuoruudesta saakka olen rakastanut ortodoksista kirkkomusiikkia. Ihminen on kehollinen erinäisistä ja usein turhista aivoituksistaan huolimatta, ja ortodoksinen kirkko on aistien kirkko. Palveluksissa seisotaan, koska olemme matkalla. Se ruokkii tuntoaistiamme. Musiikki kuullaan, suitsukkeiden tuoksu haistetaan, ikonien ja pyhäkköjen kauneus ilahduttaa silmiä. Ateistiystäväni tuumi palvelusten olevan meditatiivisia.

Hiljaiset, toistuvat, ennakoitavat palvelukset muistuttavat ikuisuudesta. Resitoiva lukeminen jättää lukijan persoonan varjoon, sana puhuu. Ihmisääni soittimena riittää. Menipä missä päin maailmaa ortodoksikirkkoon, tietää missä ollaan menossa.

Uteliaisuuttani käyn silloin tällöin luterilaisissa jumalanpalveluksissa, jotka kehittyivät kuluneina vuosikymmeninä messuiksi. Vaikutteita huomaan otetun kevyestä musiikista, Afrikan kulttuureista, myös ortodoksikirkosta. En ole pysynyt luterilaisen kirkon muutosten mukana. Olen jo vanha, eikä se tai luterilaisen kirkon muutoshakuisuus minua harmita. Ehkä pitää ruokkia vanhoja korvia vielä körttivirsillä.  

Pyhyys nousi mieleeni talkoillessani 4.4.-10.4.2026 Marian kappelissa Levillä, josta piipahdimme myös Raattamassa. Jatsin kultakurkku Johanna ja Mikko Iivanainen, kitaristimiehensä, konsertoivat kappelissa 6.4, suloinen intiimi konsertti, sen kunnniaksi (jos jaksat klikkailla) Johanna Iivanaisen Pieni hiljainen onni: https://www.youtube.com/watch?v=UCRUo7RANmg

 

---

[1] tarkoitan tässä kirkasvetistä lampea tai järveä, sanan muita merkityksiä voi katsoa wikipediasta 

Kuvat kotirannasta ja Pyhän Andreaan ortodoksikirkosta Rovaniemeltä.
Kivireliefi on Marian kappelista, sirkkalaisen taiteilijan Ulla-Britta Bredenbergin Turvassa. Yllä Albrecht Dürerin Maria ja neilikka Münchenin Alte Pinakothekissa. Vieressä oikealla kotialttarini Kuhmon Timoniemellä. Kaikki nämä tuovat pyhän liki sydäntäni.

Hieman hyhennetty versio tarinasta ilmestyi Kuhmolaisessa 11.6.2026. 

Päättäjät, puhukaa suomea, ajatelkaa isosti

 

Saatte puhua vaikka somalia tai urdua, kunhan teette selväksi meille harmaille panttereille, missä voi käydä katsomassa saattohoitoon päässyttä läheistä. Kajaanissako? Vai kuntoutus- ja arviointiyksikössäkö? Kuntoutetaanko kuolevia? Arvioidaanko lähestyvää kuolemaa?

Matkailijoita poroajokortin
suorituksessa

Ihmettelen velkajarrua. Puolueet jaettiin hyviksiin ja pahiksiin sen mukaan, jatkavatko vanhusten, lasten, koulujen ja sairaanhoidon kurittamista uusilla leikkauksilla. Siispä ne rynnistivät kilvan vastuun kantajiksi päästäkseen seuraavaan hallitukseen.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo täräytti kolumnissa (Yle 15.2.), että "Petteri Orpo muistetaan pääministerinä, jonka hallitus ampui Suomen perusturvan reikiä täyteen.” Hallitus karsi asumistukia, poisti työttömyyskorvauksen lapsikorotuksen ja laski perustoimeentuloturvaa. Räjähtääkö köyhyys ensi hallituskaudella? Loppuvatko lapset?

Julkista sektori moititaan liian suureksi. Onko kuitenkin yksityinen sektori liian pieni?  Asiakkaita, suomalaisia on vähän, asumme isossa maassa kaukana toisistamme eikä Venäjän kaupan tyrehdyttyä vienti ole riittävästi monipuolistunut. Vienti on ääritärkeää. Uusia suomalaisia ei synny tarpeeksi, tulevaisuus pelottaa. Maahanmuuttajille ja kantasuomalaisillekaan ärhentely ei ole tuonut mitään hyvää.

Saksassa karsastettiin valtion velkaa. Tiet, rautatiet, sillat rapistuivat. Netti ei toimi kaikkialla, kouluissa ei tullut lämmintä vettä pandemian jyllätessä. Ydinvoimakiellon takia sähkön kwh-hinta voi olla liki kymmenkertainen omaan sähkölaskuuni verrattuna. Kun velkakammoa höllättiin toki isommassa ja pääomiltaan mehevämmässä taloudessa, Saksan talous alkoi rullata.

Valtion velka ei ole sama kuin yksityinen velka. Julkiset palvelut pitää ohjata sinne missä tarvitaan empatiaa. Mitä markkinatalous ei hoida, sen hoitaa politiikka. 

Valtionvarainministeri väitti, ettei empatia kuulu politiikkaan. Jos kuulisi paremmasta tulevaisuudesta, saksien heiluttelun voisi niellä.

Mitä päättäjät ajattelevat? En tiedä enää, ketä ja mitä puoluetta äänestää. Varmasti äänestän. Isä rämpi Karjalan korvessa monta vuotta sen takia että meillä on demokratia ja vapaus mielipiteisiin.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisen verkkoversiossa 25.3.2026, paperilehdessä päivää myöhemmin. Kuvat kertovat taakse jäävistä töistä, lopetin opastukset Lapissa ja Kuhmossa täytettyäni 69. Arvelen ryhtyväni olla öllöttelemään, mitä nyt kirjoittelen mitä mieleen juohtuu. 

Loistoristeilijää ja saksalaisia vieraita
vastassa Kemin satamassa

Osa mandariinikiinaa äidinkielenään puhuvista
opiskeilijoista tarvitsi vielä matkanjohtajan 
tulkkausta englannista

Naiset, miehet, luomakunta

 

Pyhä Suurmarttyyri
Katariina Aleksandialainen

"Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”  Gal 3:28

-          Elizabeth Theokritoff nostaa esille kristinuskon ongelmakohtia. Uskonpuhdistuksen jälkeen keskittyminen omaan henkilökohtaiseen pelastumiseen (jatkuva oman itsen tarkkailu) vie huomion yhteisöiltä, luomakunnalta, luonnolta, toisilta ihmisiltä. Emme rukoile Isä minun, vaan Isä meidän.

-          Jumalan sukupuolen korostaminen tuntuu oudolta. Onko hyvällä, kaiken kannattelijalla, Luojalla ylipäätänsä sukupuolta? Vai onko isä-poika-selitys ollut vain inhimillinen tapa saada armon, rakkauden viesti ymmärrettävästi läpi, koska vanhemmat rakastavat lapsiaan.

-          muutamia oleellisia piirteitä ortodoksisuudesta: seitsemän sakramenttia (kaste, mirhavoitelu, ehtoollinen, katumus, pappeus, avioliitto ja sairaanvoitelu) ja neljä hengellistä paastoa

Kolme pointtia kristinuskosta vapaasti keskusteltavaksi

-          1) joulun merkitys: onko Kristuksen syntymän viesti koettavissa joka kerta lasta synnyttäessä: lapsi on viaton, korvaa viattomuudella vanhempien syntien seuraukset?

-          2) pääsiäisen merkitys: onko Kristuksen raaka ristiinnaulitseminen, kuolema meidän kaikkien pahojen tekojen puolesta viesti siitä, ettei ketään enää tarvitse tappaa edes julmien rikosten tähden? - Naiset surmaavat vähemmän kuin miehet, vaikka julmia osaavat kaikki olla.

-          3) ylösnousemuksen merkitys: Arkkimandriitta, professori Serafim Seppälä: Inkarnaation (kuolleista nousemisen) ihmisjärjen ylittävä tapahtuma on koettavissa ja toistettavissa Kristuksen ihmiseksi tulemista rakastavien uskovaisten hengellisessä elämässä. Pyhä Maksimos Tunnustaja on kirjoittanut: ”Jumalan Sana syntyi kerran lihassa, mutta janoaa aina syntymistä hengessä sitä haluavien rakkaudesta.” Tässä mielessä Kristuksen syntymäjuhla, Jumalan inkarnaatio ja ihmiskunnan jumaloituminen armon kautta eivät ohjaa meitä menneen tapahtuman äärelle, vaan johdattavat meitä kohti tulevaa kaupunkia, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen taivaallista valtakuntaa. (Hepr. 13:14)

-          ortodoksinen teologia on alkuperäisintä teologiaa, mutta sitä eivät ehkä ole kaikki ortodoksisen kirkkokunnan päätäntäelimien tekemät linjaukset kuten eivät myöskään luterilaisten kirkkojen päätökset – ihminen on ihminen, erehtyväinen aikansa lapsi

-          erot luterilaisessa ja ortodoksisessa teologiassa lienevät pieniä, ort.kirkko ei tunne perisynnin käsitettä, myös Isä ja Äiti ovat laajemmassa käytössä, kollektiivi suuremmassa roolissa?

-          naiset näkyvät enemmän ortodoksisessa kirkossa, Jumalansynnyttäjä Mariaa ja kirkon pyhäksi julistamia naisia kunnioitetaan syvästi

-          alkukirkossa naiset ja miehet hoitivat samoja tehtäviä ja avioliitto solmittiin käymällä yhdessä ehtoollisella, oltiinpa sitten mies-nais-pari tai naispari tai miespari tai ei - binääri

-  minulle tärkeitä naispyhiä: Pyhä Jumalansynnyttäjä, Suurmarttyyri Katariina Aleksandrialainen,

Pyhä Ksenia Pietarilainen, Pyhittäjä Maria Pariisilainen

Lukuvinkkejä:

Elizabeth Theokritoff: Ihminen ja luomakunta

Carrie Frederik Frost, suomentanut FT Elsi Takala: Lastenlastemme kirkko

Serafim Seppälä: Tie pääsiäiseen

Nunna Kristoduli: Koko tuotanto, kymmenen teosta

Raamattu, etenkin psalmit ja evankeliumit

Aamunkoiton verkkosivut, esim https://aamunkoitto.fi/maailmalta/summer-kinard-missa-ovat-kaikki-naiset-kirkko-jota-nikean-isat-eivat-tunnistaisi/  

Tämä teksti on lyhennelmä alustuksesta. Alustin keskustelua Kuhmon evankelis-luterilaisen seurakunnan naisten päivän tilaisuudessa 8.3.2026. 

Pyhittäjä Maria
Pariisilainen

Ilon kilvoittelusta

Isä Mooses, Nunna Kristoduli ja pyhiinvaeltajista
Hannele Rannisto matkalla
kohti Isä Mooseksen
kotia

Vuonna 2011 johdatti Lintulan nunna Äiti Kristoduli pienen pyhiinvaeltajajoukon Siinain erämaahan, Pyhän Suurmarttyyri Katariina Aleksandrialaisen luostariin. Eri uskontokuntien, kristittyjen, juutalaisten ja muslimien kunnioitus sekä sijainti syvällä Siinain erämaassa on suojellut luostaria läpi vuosituhanten.

Kävimme luostarin lähellä asuvan erakon Isä Mooseksen luona. Isä Mooses kiitti pyhiinvaeltajia heidän rakkaudestaan, koska häntä tultiin tapaamaan. Hän kertoi oman rakkautensa pyhiinvaeltajia kohtaan olevan itsestään selvää. Hän oli vieraillut Suomessa ja tuumi: ”Jos paratiisi on jossakin, se on Suomessa.” 

Isä Mooseksen mukaan emme saa unohtaa, mitä maailmassa tapahtuu juuri nyt. Tärkeintä on luottaa Jumalaan. Ihmisen on ensisijaisesti oltava inhimillinen ihminen, kilvoiteltava inhimillisyydessä ja vasta sen jälkeen rakentaa kristityn identiteettiä. Koska Jumala vaikuttaa maailmassa, kaikki on hengellistä, kaikessa tulee ottaa huomioon rakkaus.

Oman aikamme kiirettä Isä Mooses piti paholaisen juonena, joka ohjaa ihmistä monenlaiseen turhaan huolehtimiseen ja etäännyttää Jumalasta. Jokaisella on velvollisuus levittää kristinuskon sanomaa, ja tärkein on ilo. Nykyisin ilo puuttuu maailmasta, jota hallitsee pelko. Ei ole mitään syytä murehtia jatkuvasti, sillä Kristuksen rakkaus antaa meille kaiken. Vain omia pahoja tekoja voi murehtia, ja nekin saa anteeksi.

Ilo ei ole helppoa. Isä Mooses haastoi pyhiinvaeltajia ilon kilvoitukseen. Vaikeinta on iloita toisten onnesta. Ihmiset eivät osaa elää nykyhetkessä, vaan kurkkivat taakse ja maalailevat synkkää tulevaisuutta. Kun ihminen aloittaa iloisuuden kilvoittelun, kiusauksia riittää, lannistamista.

Jos kristitty ei ole iloinen, hän on epäonnistunut, tuottaa vahinkoa lähimmäisilleen ja ennen kaikkea heille, jotka elävät kirkon ulkopuolella. Jos haluamme auttaa epätoivoon vaipunutta ihmistä, ainoa lääke on luottamus Jumalaan. Ja rakkaus.

Kolumni julkaistiin Kuhmon luterilaisen seurakunnan hartauskirjoituspalstalla 5.3.2026 paikallislehti Kuhmolaisessa.

Pyhiinvaellukselle osallistunut ortodoksi Eila Valtanen alusti keskustelua Kuhmon seurakunnan Naisten päivän tilaisuudessa seurakuntasalilla 8.3. kello 12 teemasta “Naiset, miehet, luomakunta. Näkökulmia luterilaisuudesta ja ortodoksisuudesta.” Kolumni pohjusti keskustelua. 

Pyhän Suurmarttyyri Katariina
Aleksandrialaisen luostari

I hate life

 

kehittynyttä katuhuumoria Kuhmosta

I hate life, vihaan elämää, luki pohjoisen kaupungin sementtiseinällä kuuraan kirjoitettuna. Nuoret kirjoittelevat seiniin. Vanhemmat vielä fiilistelivät Rakastan elämää – biisiä.

Seinäteksti kouraisi sydäntä. Mikä saa nuoren vihaamaan elämää? Mikä on aikuisten osuus asiaan? 

Nykyaika voi nakertaa tulevaisuudenuskoa. Lähin verrokki on 1990-luvun lama, joka koetteli monia nuoria perheitten talousongelmien vuoksi. Nyt sotauutiset masentavat.

Kun metsäprofessori Matti Kärkkäinen opasti Metsälehdessä metsänomistajia ajamaan vähemmän autoa ilmastonmuutoksen takia, oivalsin ilmastonmuutoksen totuuden yleisesti hyväksytyksi. Ikävä kyllä maailmaa hallitsevat nyt Trumpin ja Putinin kaltaiset luonnosta piittaamattomat.

Ilmastonmuutoksesta huolestunut nuori voi lähteä vastustamaan vaikkapa aurausalueille istutettujen metsien harvennuksia, kuten Kolarissa Aalistunturin lähellä tapahtui. Oliko siinä järkeä, mielestäni ja käräjäoikeuden tuomion mukaan ei.

Hallitus kevensi varakkaiden veroja vuositasolla 400  miljoonalla ja tavisten 600 miljoonalla. Vastapainoksi leikattiin köyhimmiltä. Lapset ja nuoret eivät ole ennättäneet vaurastua, ja leikkaukset osuvat kipeästi köyhiin lapsiperheisiin, lapsiin kuten 1990-luvulla. Eikö historiasta opita.

Nuorten tuskaa lisäävät koetut  pakit. Työttömyys jyllää, opiskelupaikkoja on vähennetty. Rakastettua ei ole helppo löytää Tinderistäkään. Ryskätyöt  ja toimistotyöt vähenevät, kaikki eivät halua tai osaa ryhtyä tekoälykonsulenteiksi. Kutistuvat ikäluokat eivät lisää tervettä kilpailua, ehkä oppilaitokset hamuavat nuoria heille sopimattomiin koulutusohjelmiin.

Kun tämä täti otsa kurtussa pohti mikä neuvoksi, antoivat kolmekymppiset Lauri Vanninen ja Santtu Kyllönen toiminnallaan suoran neuvon. Hienon kesäravintolakesän jälkeen heidät valittiin vuoden kainuulaisiksi. Äijät uskalsivat ottaa riskin ja panivat toimeksi.

Nuoret: seuratkaa tähteänne. Tehkää niitä juttuja joihin sydän johdattaa. Ottakaa myönteisiä riskejä. Uskaltakaa, kokeilkaa. Meitä ikäloppuja kehotan kuuntelemaan, kannustamaan, tukemaan pankit ja valtio mukaan lukien. Tulevaisuus kuuluu nuorille.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 19.2.2026. Riskien oton vauhdittamiseksi klaanin ainoa räppäri Matti Temonen ja Just sellanen: https://www.youtube.com/watch?v=KLWHkTATOe8&list=RDKLWHkTATOe8&start_radio=1

Kummituksia Kaesan kahvilassa

 

Kaksi erilaista naista, kaksi kuhmolaista ystävystä, taiteilija Maija Penna ja metsänhoitaja Eila Valtanen ovat koonneet akryyli- ja akvarelli-tussi-töistään yhteisen näyttelyn kuhmolaisen Kaesan kotileipomon kahvilan alakertaan ajalle 14.2.-14.3.2026.

Nimi Kummit-uksia kertoo ihmisten erilaista rooleista. Maija on Eilan mentori taiteiden alalla, Eila on Maijan ortodoksikummi. Nimeen sisältyy sanaleikki: Kummit-uksia,  kummit --- uksia, kummit avaavat uksia, ovia. Naiset kokevat erilaisuuden, erilaiset näkökulmat elämään rikkautena, jota he haluavat ilmentää myös töissään. Heidän töitään yhdistää kolorismi, värien heleys, rakkaus luontoon ja eläimiin.

Maija Penna (1952) on  työskennellyt Kuhmossa 80-luvusta lähtien, toistakymmentä vuotta kuvisopettajana yläkoulussa ja viimeiset työvuotensa 2019–2020 lukion ja yläkoulun kuvaamataidon opettajana. Osan työurasta hän opetti koululaisia alakoulussa. Tällä hetkellä Maija Penna on tyytyväinen eläkeläinen, mutta tekee jatkuvasti töitä kuvien parissa. Hänellä on oma työhuone Piilolankankaalla, missä hän työskentelee miltei päivittäin. Maija Penna on valmistunut luokanopettajaksi ja opiskellut Taideteollisessa Korkeakoulussa kuvanveistoa, piirustusta ja maalausta, grafiikkaa, värioppia ja taidehistoriaa. Hänen töitään on nähty  lukuisissa sekä yksityis- että yhteisnäyttelyissä lähes vuosittain Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä v.1975 alkaen. Nyt hän suunnittelee retrospektiivistä näyttelyä elämäntyöstään.

Eila Valtanen (1957)  on asunut Timoniemellä Lentuan rannalla vuodesta 2005. Liki ainoan kuvataideoppinsa hän on saanut Sotkamon Kuvittelijoiden kesäleirillä Carl Warghin ohjauksessa Kajaanin tyttölyseon taideopetuksen lisäksi. Hänen töitään on ollut esillä runojen ja lempikirjojen kera Kuhmon kirjastolla v.2017 sekä yhteisnäyttelyssä kuhmolaisten Heikki Huotarin ja Maija Pennan töiden kanssa Kuhmo – talolla v. 2022. Hän oli Kuhmon kaupunginjohtaja 2005–2017 ja on sen jälkeen työskennellyt yrittäjänä, aluekehitystoimisto MDI:n neuvonantajana, Lapin Kansan ja Kuhmolaisen kolumnistina, juontajana ja oppaana Rovaniemellä, Levillä ja Kuhmossa. Hän on julkaissut neljä kirjaa. Nyt hänkin on tyytyväinen eläkeläinen ja palaa lapsuuden mielikuvitteluun.  

Lisätietoja antavat

Maija Penna p 050 0286964 ja s-posti pennamaija@gmail.com

Eila Valtanen p 0400 569 716 ja s-posti lentualta@gmail.com

Sananen väritystöistäni / Eila Valtanen

Eihän näitä pitäisi selitellä. Van selittelenpä. Väritystöillä on tarina. Useimmat ovat hautuneet monta vuotta. Nimet on tässä selosteessa lihavoitu. Ne ovat lapsekkaita kuten tekijäkin. En edes osaa piirtää tai maalata tarkasti, ja jos osaisinkin, en halua. Elämä ei ole kovin tarkka kulultaan, ja todellisuutta sopii venyttää. Kuvittajaihanteeni on Ville Ranta, jonka bongasin kerran Oulun ortodoksisen kirkon palveluksessa. Nämä työt ovat hautuneet, jotkut vuosia, vaikka niiden tekemiseen en ole käyttänyt aikaa.

Kotimaisemaa Timoniemellä katson päivittäin. Sen lähelle laitoin toisen kotimaiseman, Naismetsän hoitaja. En ymmärrä, miksi ammattinimikkeissä piti korostaa sukupuolta. Puumies? Lakimies? Naismetsänhoitaja? Yrittäjänainen?  Naismetsänhoitaja – tittelistä pelleiltiin opiskeluaikana 1970-luvun lopulla. Olen katsellut Lentuan rannan koivuja yli kaksikymmentä vuotta. Niissä on naismetsän aineksia. Tallentaessa naisellisia muotoja syksyn lehdettömät puut vivahtivat violettiin.  

Miesmetsän hoitajia ovat isot kuuset, jotka kävelivät vastaan Palokissa, Lintulan luostarin lähellä Heinävedellä  v.2025. Näin niillä kumiteräsaappaat, joten niiden täytyi olla osa miesmetsää. Jänekset tunkevat töihini väkisellä.

Muuan edesmennyt ystäväni nimitti hänelle epämieluisaa ihmistä vanhaksi kalansilmäksi. Pohdin miten ihminen toimisi, jos hänellä olisi kalansilmät.  Kalansilmä hoksaa saaliin ehkä meitä muita tarkemmin.

Uuden vuoden pirskeissä tanssivat toteemieläimeni jänekset.  Joskus pidin karhua toteemieläimenä, karhu on naiseuden symboli. Pohjimmiltaan olemme eläimellisiä.  

Jänesten lisäksi Ihmisten kasvot (1&2) vain haluavat tulla paperille, piirretyksi, väritetyksi. Paljon voi lukea ihmisten kasvoista. Isoäiti Armida juo teetä hyvässä seurassa on kopio alkuperäisestä.

Jos jostakin syystä haluat jonkun näistä itsellesi, ota yhteyttä sähköpostilla lentualta@gmail.com tai soita 0400 569 716

Ennen oli ennen, nyt on nyt

 

Ihanaa talvea on riittänyt 

Ennen haluttiin aikuistua tai jouduttiin aikuistumaan pakosta ja nopeasti. Nyt halutaan pysyä lapsena tai lapsellisena niin pitkään kuin mahdollista.

Ennen iskelmälaulajat lauloivat kypsän aikuisen äänin kuten Taru Pyhälä, Brita Koivunen ja Carola, nyt tähdet laulavat pikkutytön äänellä.

Ennen leikittiin hiki hatussa välitunneilla polttopalloa, tikkumaata tai peiliä, nyt räplätään älypuhelimia.

Ennen syötiin puuroa, pottuvelliä, mehtälintuja ja kapakalaa, nyt hampurilaisia ja pitsaa.

Ennen kasvatettiin possu jouluksi, nyt ostetaan kinkku pakastealtaasta.

 Ennen juotiin piimää ja maitoa, nyt Coca-Colaa, energiajuomia ja kaljaa.

Ennen keitettiin pontikkaa, nyt tilataan alkoholia kotiinkuljetuksella.

Ennen äijät pelasivat tuppea, nyt Minecraftia.

Ennen ei ollut kiirettä kuin joskus ulkohuussiin. Nyt et ole hyvä ihminen, jos et kiirehdi jonnekin kuten edes esittelemään elämääsi 24/7 sosiaalisessa mediassa.

Ennen onneen riitti ruoka ja katto pään päällä, nyt ei ehditä olla onnellisia kun on aina kiire.

Ennen piti olla tupa, takka ja sitten vasta akka, nyt ollaan sinkkuja ilman tupaa ja takkaa. Tai akka on tai ukko. Ei takkaa.

Ennen piti olla punakka, tanakka ja hanakka, nyt kalvakka ja solakka. Kuitenkin hanakka pitää olla.

Ennen puhuttiin murretta, nyt heitataan overwhelmed omg whatever.

Ennen kuunneltiin radiota, nyt työnnetään korviin kuulokkeet, joista kuuluu podcast tai Spotify. Ennen käytiin elokuvissa, nyt katsotaan Netflixiä.

Ennen mentiin sunnuntaina kirkkoon tai kuunneltiin kirkko radiosta, nyt nukutaan pitkään.

Ennen oltiin ennakkoluuloisia. Niin ollaan nytkin.

Ennen olin nuori, nyt olen vanha.

Tämä mutina, kuten näitä nimitän, julkaistiin Kuhmolaisessa 5. helmikuuta 2026. Höysteeksi suomennettu ranskalainen Vanhojen rakastavaisten laulu Harri Saksalan, muusikon ja juristin tulkitsemana: https://www.youtube.com/watch?v=oRSEyFeiNfY

Ketä odotetaan, kuka odottaa

 

Naismetsänhoitaja (2025)

Kyproslainen siskonmies ihmetteli suomalaisten tiukkaa aikataulutusta samalla tavalla kuin kiinalainen filosofi pikajuoksijoiden sekuntien sadasosia. Filosofi kysyi, mitä voittaja ehti tehdä sadasosansa ajan. Siskonmies kummasteli suomalaisten minuuttiaikatauluja.

Leppoisaa elämänasennetta paheksutaan. Kuitenkin keksinnöt ja tieteen saavutukset syntyivät vasta kun niille muodostui aikaa jatkuvalta ravinnonetsimiseltä, keräilyltä ja metsästykseltä. Luostarit olivat keskiajan yliopistokeskuksia.

Kiireellä ja odottamisella on puolensa. On iloa kuplivaa odotusta. Kun odottaa rakastettuaan, riemulla ei ole rajoja. Esikoistaan odottava nuori perhe rakastaa tulijaa jo ennalta. Kun äiti odottaa aikuista lastaan kyläilemään, valmistelut tuottavat syvää iloa.

Jakaako odottamisen vapaus tai pakko ihmisiä etuoikeutettuihin ja toisiin, vähempiosaisiin. Kiireen status seuraa valtaa ja varallisuutta. Odottaminen merkitsee vähäisyyttä.

Olin v.2010 logistiikkakongressissa Lappeenrannassa. Tilaisuutta ja Allegro-junaa olivat saapuneet juhlistamaan pääministerit Matti Vanhanen ja Vladimir Putin. Odotimme kongressin toisena päivänä päämiehiä saapuvaksi toista tuntia, eikä kampusalueelta saanut poistua kyseisenä aikana. Putin on vanhan kansan tsaari: rahvas odottakoon herran saapumista. Myöhästyin pohjoisen junasta kuten moni muukin.

Työelämän pyörteistä pääsee nopeasti lääkärin vastaanotolle. Eläkeläinen joutuu odottamaan apua työikäistä pitempään, vaikka kremppoja tulee iäkkäille enemmän. Nivelten vaihtoon jonotetaan hyvinvointialueilla ensin ortopedille, sitten leikkaukseen. Vakuutetut saavat avun nopeasti.

Bussia odotetaan siellä missä on julkista liikennettä, taksia yleensä ei. Jos ei ole julkista liikennettä, odotetaan ystävän tai naapurin kyytiä, ellei ole omaa autoa. Asiointiliikenne aikataulutetaan, oman auton rattiin pääsee heti. Koululaiset ja leipäjonolaiset ovat tottuneet odottamaan vuoroaan, varakas hermostuu á la carte -annoksen viivästyessä.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 15.1.2026. Korvakarkiksi viime vuoden herkullisin iskusävelmälöytö. Mainio vinyylilevyjä soitellut tiskijukka soitti sen Vesan talolla Kuhmossa Litku Klemetin Maakunta-ilmiö - kiertueella, soikoon Taru Pyhälän Savonmuan mambo, ole hyvä:  https://www.youtube.com/watch?v=XtC5S9TeNbg

Levyarvio: Helmi Emma-ehdokkaana

 

Mari Mäntylän Passing Shadows levyn on julkaissut Alba. Levy on Emma-ehdokkaana.

Eila Valtanen

Kuhmolainen

Ma 5.1.2026 klo 15:45

Mari Mäntylä: Passing Shadows, decacorde. Alba. Äänitys Hauhon ja Vihdin kirkoissa 2020–2024.

Tunnustan kuunnelleeni läpi joulun juhla-ajan pyhien kuhmolaisen Mari Mäntylän meditatiivista kymmenkielisen kitaran soittoa hänen Emma-ehdokkaaksi nousseelta Passing shadows -levytykseltään. Äänite muutti ajatuksiani. Olin kuvitellut kaiken hyvän musiikin tulleen sävelletyksi jo ennen syntymääni, mutta tuon äänitteen myötä rakastuin uuteen musiikkiin. Passing shadows tärisytti luutuneita asenteitani.

Mäntylän ansiot huimaavat. Kotimaiset ja kansainväliset opinnot ja ahkera julkaisutoiminta ovat nostaneet Mäntylän Suomen merkittävimpien klassisen kitaran mestareihin. Decacorden, tavallista kuusikielistä vaativamman kitaran osaajia ei kulje parijonossa Kauppakadulla tai Kainuuntiellä.

Mari Mäntylän levyllä soi 10-kielinen decacorde. Kuva: Heikki Tuuli

Passing shadows, varjojen läpi kulkeva äänite nostaa esille virolaiset säveltäjät kuten Tõnu Kõrvits (s.1969) ja René Eespere (s.1953). Eesperen Evocatiossa olin kuulevinani jälkiä tunnetumman Tárregan maailmasta. Jo äänitteen alku vei syvälle rauhaan, hiljaisuuteen. Säveltäjinä britti Charlotte Bray ja suomalaiset Pekka Jalkanen, Mari Sainio ja myös Mäntylän itse säveltämä Tangere jatkoivat mielen matkaa jonnekin, mitä hälyinen nykyaika harvoin tarjoaa. Ellei oteta huomioon Kainuun hiljaista metsämerta.

Mäntylä kertoo äänitteensä esittelyssä halunneensa tutkia decacorden soinnin mahdollisuuksia ja erilaisia kosketustapoja ja värejä. Äänitysstudioina toimineet kirkot epäilemättä auttoivat soinnin ja värien löytämisessä ja esilletuomisessa.

Arvio julkaistiin Kuhmolaisessa 5.1.2026. Kuhmolainen ilmestyy nyt vain kerran viikossa.
Maistiainen YouTuben kautta (boikotoin Spotifytä): https://www.youtube.com/watch?v=0AoFtDNH6HA