En kehtaa. En koppeuvu. Ei huvita. Mikkään ei suju, kaikki
takkuaa.
Keskipäivällä oma valtionvarainministeri taas ilmoitti, että
rahat ei riitä mihinkään. Iltapäivällä kuulin, että nuorison
mielenterveysongelmat ovat paisahteneet, suomalaisista iso porukka vetää
masennuslääkkeitä ja kansa lihoo niin ettei mahdu lentokoneen istuimille, ne
joilla on vielä rahaa matkustaa. Vain rikkaat tekevät lapsia, mutta tunnin juna
ja raitsikka Turkuun pitää saada kuhmolaistenkin valtionveroeuroilla. Terkkarin
maksut nousee, mutta Helsingissä sinne pääsee ilmaiseksi.
Kolottaa, keljuttaa ja tympii.
Naapurin käsittämättömän ilomielinen naiseläjä tuli
kahville. Sitä ei ikinä hidasta mikään. Koetin laskea sen ärsyttävän hilpeää
mielentilaa, mutta se mokoma vaan luetteli: kato kun aurinko paistaa! Kertoi
kävelleensä polkuja myöten 15 kilometriä varhaisena aamuna. Oli käynyt Ruukinrannassa
uimassa, oli menossa huomenna kavereittensa kanssa Kuhmo-talolle ja sanoi leipovansa
viikonlopuksi pullaa kun lapsenlapset olivat tulossa mummutettavaksi.
”Pane välistä radio kiinni”, se käski. ”Minkä sinä niille
teet. Elä uikuta himatuikku.”
Pakina julkaistiin Kuhmolaisen verkkosivuilla illan vilakassa 15.7.2026. Kuvassa ajankohdan olotila eli Kuhmo-talon Lentua-sali ja Kuhmon 56. kamarimusiikki. Palan painikkeeksi tämän illan korvakarkki eli Edward Elgarin Salut d´amour eli Lemmentervehdys kaikkien Argentiina-fanien kunniaksi, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=TJGQCVTv4jU
Youtubessa esiintyy Berliner Philharmoniker, mutta Kuhmon kirkossa saimme Lemmentervehdyksen Johannes Meisslilta (viulu) ja Naoko Ishihashilta (piano). Konsertin aluksi kuulin järkkäriltä, että yhteen konserttiin oli pyrkinyt pieni kärppä. Kuvankin näin. Ei päässyt, kun sillä ei ollut lippua.