Ilmastoraportti metsäkomissaari Mairead McGuinnesille

 

Päivää.

Olen metsänomistaja S. Pulkkinen, tai enpä tiedä olenko enää oikea metsänomistaja. Jäin mopen osalle eksän lähtiessä Ouluun uuden miehen matkaan, sain vain 13 hehtaaria kuhmolaista metsää, emäntä vei enemmän, mutta minä sain pitää talon. Se lämpiää puulla, mikä on ensimmäinen osa tätä ilmastoraporttiani.

Olen Suomen liki kolmekymmentävuotisen Euroopan unionin jäsenyyden aikana oppinut paljon. Aion nyt olla Teitä kohtaan proaktiivinen eli lähettää jo ennalta harjoitelmani vaadittavaksi ilmastoraportiksi tältä vuodelta. Antakaa palautetta, jos tämä ei ole sitä mitä metsäkomissaarina odotatte.

Kaadettiin pojan kanssa kesällä viisi petäjää talon nurkalta, kun piti tehdä imeytyskenttä lokakaivolle. Ne olivat isoja puita. En kehdannut myydä niitä Kuhmo-yhtiölle enkä Luottopuulle, vaan pätkin ne haloiksi. Niissä oli tervasta, joka mukavasti palaa sekä takassa että saunan kiukaassa. Nyt tiedustelen Teiltä ystävällisesti, pitääkö nämä raportin kohdat numeroida. Tämä olisi ilmastoraporttini toinen kohta.

Tänään oli aikomus lähteä raivaussahan kanssa taimikonhoitotöihin, vaan en kehdannut, kun pakkanen kirrasi yli kahdenkymmenen asteen. Pitääkö muuten myös aikeet elikkä toteutumattomat työt kertoa? Entäpä se, jos torstaisin mehtätöissä kovasti pierettää hernesopan jälkeen. Kun nehän ovat päästöjä.

Pätkin halkoja naapureillekin, se pitää mielen virkeänä ja bodyn koossa. Jos vaikka lähtisi johonkin paikalliseen kierrätyskeskukseen kuten jommallekummalle hotellille uutta vaimoa etsimään. Soreat saa helpommin, siis uuden naisen. Mutta kun ei ole enää niitä suonikohju- eikun naistentansseja kuten oli Känsäkouran aikana. Tässä onkin ilmastoraporttini viimeinen, interaktiivinen ja paikallisuutta korostava, subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteen mukainen toive: jos meikäläinen näin hyvin pitää huolta kolmentoista hehtaarin ilmastotyöstä, voisitteko te vastavuoroisesti yrittää vaikuttaa siihen, että metsien miesten tsäänssit laajempaan metsäomaisuuteen reisimetsän kautta eli tylypällä taas tulisivat mahdollisiksi naistentanssien kautta.

Vielä pieni loppukevennys. Kävin nuorena Teikäläisen kotiseudulla interraililla ja join pubissa Guinnesia. Mahdatteko olla ao mestarituotteen omistajasukua? Jos satutte palkitsemaan näitä Teille epäilemättä pian tulvivia raportteja ja tämä minun raporttini sattuu pärjäämään taksonomiakisassa, ottaisin mieluiten palkinnoksi laatan tai pari Guinnesia. Se on hyvvää.

Kunnioittaen, Hyvää Uutta Vuotta Teille, kaikille komissaareille ja tämän pakinan lukijoille,

toivoo metsänomistaja S. Pulkkista raportin laadinnassa konsultoinut Eila Valtanen. Tarina on sepite ja osumat todellisuuteen ovat sattumia.  

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 23.12.2021. Lisukkeeksi oikein tuhmaa metsämusiikkia, olkaa hyvä:
https://www.youtube.com/watch?v=jUO9_Ds8uYc

Ihana itsenäisyys

Kysyin aikalaisilta, mitä itsenäisyys heille merkitsee. Otos oli pieni, ikähaitari kattoi kuitenkin naisia ja miehiä kolmikymppisistä liki yhdeksänkymmenen vuoden ikään ehtineeseen.

Vanhin muisti sodan synnyttämän kalvavan pelon, isän sotaan lähdön ja odotetun paluun, palaamatta jääneiden kalliit uhrit, mutta myös syvän ja jatkuvan ilon itsenäisyydestä. Isänmaanrakkaus hehkui hänen vastauksestaan.

Nuoremmat muistelivat sodasta toipuvien elämän kovuutta, köyhyyttä ja uupumatonta työntekoa. Tai uupuivathan he, kämppäemännät, metsätyömiehet, suurperheitten isät ja äidit, tehtaantyöläiset ja viljelijät, yrittäjät, elintasomme rakentaneet uutterat raatajat, vaan uupumusta ei valitettu eikä pörnäriä suotu, koska seuraavalla polvella piti olla paremmin. Hinta saattoi olla varhainen sydänkohtaus, murheet ja sotatraumat saatettiin hukuttaa koskenkorvaan. Jokainen rintamalta palannut olisi tarvinnut terapiaa, tuumi ammattisotilas kerran.

Tärkeäksi nähdään, että kaikista pidetään huolta. Vastauksissa korostuvat talouden vakaus, vahva demokratia ja elämän ennustettavuus. Kansalaisoikeudet ja oma äidinkieli koetaan tärkeänä, mutta kielitaidon heiveröisyyttä ei haluta pitää esteenä Suomeen tulleiden siirtolaisten työllistymiselle.

Itsenäisyys loi taloudellisen päätäntävallan. Euroopan unionin jäsenyys toi kaivattua kansainvälisyyttä ja kauppaa, jotka ovat buustanneet Suomen taloutta. Valtion hinkua myydä aiempien polvien rakentamia valtionyhtiöitä ihmetellään. Jos Kemijärven tehdas olisi ollut vielä Veitsiluodon, olisiko sitä lakkautettu. Norjalaiset ostivat lannoitetehtaan, hintoja nostettiin ja se saatiin kannattavaksi. Tuottajien tilipussi kyllä kutistui.

Moni kokee tekevänsä työtä isänmaan hyväksi. Omat puolustusvoimat takaavat itsenäisyyden. Vapautta, erityisesti sananvapautta arvostetaan. Saamme ajatella, kirjoittaa ja puhua ilman pelkoa vainotuksi tulemisesta. Toimittajia tai opposition kannattajia ei Suomessa vangita eikä surmata.

Toisinkin voi asiaa lähestyä. Ilmakehän kasvihuonekaasut eivät tunne rajoja. Poikani ihmetteli lapsena, miksi valtioilla on rajoja, tietääkö maa kuka sen omistaa. Nivankyläläinen biologi ja tutkijana elämäntyönsä tehnyt Kari Mikkola totesi huovismaisesti, että ”oikein isossa kuvassa kansakunnat itsenäisyyksineen ovat kuin tappelevat kirput koiran turkissa, valtaavat läänityksiään ja nahistelevat omistuksistaan, eikä koira tiedä valtapeleistä mitään, kunhan kynsäisee korvallistaan, jos kovin kahistelu kutittaa. Niin varmaan ajattelisi äiti maakin, jos osaisi ajatella, hyväntahtoisesti hymyilisi kirppujensa tontinrajoille ja kohauttaisi harteitaan”.

Iloitaan ja riemuitaan vapaudesta, me kirput, sytytetään kynttilät ikkunoille ja juhlitaan joko riehakkaasti tai hillitysti. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kolumni julkaistiin Lapin kansassa itsenäisyyspäivänä 2021. Sokerina pohjalla Sibeliusta, Kuusi, tällä kertaa melodiaa kantaa sello https://www.youtube.com/channel/UCxjzkp2AiVG0Ym8Nkrf0Usg

(linkki lisätty tunnin kuluttua julkaisusta, nakkisormi ei aiemmin toiminut)

 

#metoolandepaukku

Takapihan komistus lehdokki

Koulukaveri kävi 1970-luvulla Hyvinkäällä serkkujen luona, oppi muutaman mainion diskotanssimuuvin ja sen, että kainuulaiset ovat landepaukkuja. Mikä ihana sana! Tulin kuuntelemaan maailman hauskinta miestä Ismo Leikolaa Kuhmo-talolle Landebönde-hupparissa ärsyynnyttyäni teams-palaverissa Osmo Soininvaaraan, jonka mielestä hieman oikoen pandemian synnyttämä landemia on meidän maaseutuhaaveilijoiden toiveajattelua. Arvelen näkemysteni tympivän arvostamaani tilastotieteilijää vähintään yhtä paljon kuin hänessä nuuskimani ylimielisyys keljuttaa minua.

Leikolan täyttämässä Kuhmo-talossa törmäsin ilokseni Timoniemen turri -ystävääni. Asuvalintaani perustellessani hän tuumi, että maalla asuvat ovat viimeinen ryhmä, jota saa avoimesti pilkata.

Maalla, korvessa asuu vaikka minkälaisia ihmisiä. Jos ihminen himoitsee asuinympäristökseen luonnon hiljaisuutta, katuvalottomuutta, hän ei suinkaan ole lahoavassa mökissä Kekkosen ylösnousemusta odottava reppana. Ja vaikka olisikin, entä sitten. Naapureissani muutaman kilometrin tai kymmenien kilometrin säteellä asuu vegaaneja, metsästäjiä, joka puolueen kannattajia, maanviljelijöitä, pöllikuskeja, yrittäjiä, luonnonsuojelijoita, kirjailijoita, körttiläisiä, ortodokseja, ateisteja, musiikin ja kirjallisuuden rakastajia, luontokuvaajia, taiteilijoita, opettajia, eläkeläisiä, etätyöntekijöitä, puhumattakaan kesäisin järvensyliä ja metsäntuoksua halajavista kesäkuhmolaisista, ihmisoikeusaktivisteista, karhunpyytäjistä, huiman uran tehneistä pomoista ja käteviä käytännön taitoja mökkielämässä käyttävistä myrrysäijistä ja -mimmeistä. Ei ehkä kaupallisesti tai tilastollisesti hyödynnettävän paljon, mutta ilmastonmuutoksen hidastajia kaikki.

Landemia leviää. Pianisti Paavali Jumppanen, joka kertoi kasvaneensa kamarimuusikoksi Kuhmossa ja äänitti Beethovenin pianosonaatit Kuhmo-talolla, asuu nelisen kuukautta Enontekiöllä ja loput muualla, järjestää festivaaleja esimerkiksi Väylänvarteen (Tornionjokivarsi) ja Espooseen ja kiinnitettiin Australiaan. Puolangan tuttavani kertoi aiemmin hiljenneen kotikylänsä kaikki talot kunnostetun, joka talossa piileskelevän asukkaita, jotka tosin ovat kirjoilla jossakin muualla.

Miten näitä ihmisiä voisi niputtaa? Ei juuri mitenkään. Eivät ehkä viihdy peilin edessä yhtä hyvin kuin järvellä tai metsässä. Eivät rakasta turhaa kuluttamista, siksi ilmasto tykkää heistä. Eivät pidä ääntä itsestään, mutta saavat ehtimiseen korvamakiaa some-viisailta. Suurin osa on vielä korkeassa iässä maastokelpoisia ja tietävät miten tehdään tulet.

Hei Timoniemen turrit, Jonkerin junkkerit, Iivantiiran ilottelijat, Lentiiran aboriginaalit, Lentuan lemmettäret ja Kuumun puumat: perustakaamme #metoolandepaukku-liike! Ei kyykistellä kenenkään edessä eikä hyväksytä mitään määritelmiä itsestämme.

Kirjoittaja on aluekehitystoimisto MDI:n neuvonantaja kuten Osmo Soininvaarakin. Soininvaara kuuluu Vihreisiin, kirjoittaja ei mihinkään puolueeseen paitsi Timoniemen turreihin. Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa marraskuun viimeisenä päivänä 2021.

Ääniviesti kesältä kun lehdokkikin pääsi tähän mukaan. Haapanan piukka vihellys on vähentynyt Lentualla, kaipaan niitä. Kannat ovat kuulema alamäessä.
https://www.riistainfo.fi/videot/haapanan-aanta-2/

Metsälaki oli susi syntyessään

Pikkuinen aukkomme somistui terhakoilla 
pottitaimilla ja tihentyi vielä ylimääräisellä
kylvöksellä. Syntyy sekametsä.

Metsässä kulkijan on vaikea käsittää, miksi aiemmin puiden annettiin kasvaa tukkipuiksi, mutta nyt saa katkaista nuorenkin metsän elämän. Hikoilen kun näen kakkos- tai kolmoskehitysluokan petäjikköä huljakasti hakatun maan kamaralle. Puhumattakaan tekemättömistä jälkitöistä, joita ei enää tunnuta valvottavan. Uusin metsälaki antaa odotella uuden metsän syntyä jopa 25-35 vuotta.

Suomen metsätalous oli vv.1917 – 2014 nerokasta. Talouskäyttö perustui A.K. Cajanderin kehittämään metsätyyppiluokitteluun. Maan tuottokykyä arvioidaan kasvitieteellisin perustein, ja puulajikehitystä ohjataan luontaisesti suotuisaan suuntaan.

Nerokkuutta kehittivät puuntuotostutkijat. Syntyivät kasvatusmallit pääpuulajeillemme sekä sekametsiköille ja selkeä käsitys siitä, miten ja kuinka kauan metsiköitä kannattaa kestävyyden romuttumatta kasvattaa. Kiitos professorit Paavo Yli-Vakkuri, Aarne Nyyssönen, Yrjö Vuokila, Pekka Kilkki, Kari Mielikäinen ja nykyiset metsäntutkijat arvokkaasta työstänne.

Vuoden 2014 metsälakiuudistus kippasi uudistuskypsyyden ikä- ja järeysrajat historian roskakoriin markkinaliberalismin hengessä. Metsätalous on peliä ajan kanssa. Jos puut hakataan keskenkasvuisena, ne eivät tuota täyttä taloudellista hyötyä, vanhojen metsien luontoarvoista puhumattakaan. Jos istutus, kylvö, luontaisesti uudistettavan alan siemenpuiden poisto ja taimikonhoito lyödään laimin, ei saavuteta sitä metsien kasvua, josta nyt iloitaan.

Laki hylkää metsätalouden ydinperiaatteen, jonka mukaan puunkasvatusta ei voi ohjata markkinatilanteen mukaan kestävyyden vaarantumatta.

On helppoa kasvattaa aukkojen kokoa liittämällä tukkileimikkoon keskenkasvuista metsää. Syntyy isoja paljaaksihakkuualoja, jotka muokkauksineen ärsyttävät maisemaa rakastavien silmää.

Kuviteltiinko, että löperö lainsäädäntö myy metsänomistajille ns jatkuvan kasvatuksen, joka vähien tutkimusten mukaan vie viidenneksen kangasmaiden tuotoksesta, aiheuttaa korjuuvaurioita, hidastaa uuden metsän syntyä ja tekee metsistä kammottavia harveikkoja.

Rahastot ostavat perikuntien tiloja. Mikä on niiden mielenkiinto kestävyyteen eli uuden metsän kasvuun saattamiseen, kun laki antaa odottaa uudistumista pitkään. Metsä uudistuu Suomen kosteissa oloissa, mutta kasvua ja hiilivarastoa menetetään. Onneksi on myös metsänomistajia, jotka huolehtivat metsänhoidosta.

Tuoreen Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan Pohjois-Suomen metsien kasvu on alkanut taantua.

Vanhan koulun metsänhoitaja ennustaa. Hutera laki johtaa vastakkainasettelun eskaloitumiseen ja senkaltaisiin metsäsotiin, joista emme ole osanneet edes pahaa unta nähdä. Kestävyys ja hiilinielut voi unohtaa. Metsien käyttöä ohjaa tulevaisuudessa Euroopan unioni, koska omaehtoisesti tärvelemme metsänhoidon ja hyvinvoinnin perusteet.

Murina julkaistiin Lapin kansassa 8.11.2021. Näytti innostavan kommentaattoreita. 

Tuli juuri uutinen rakastetun runoilijan, kirjailijan ja taiteen akateemikon Kirsi Kunnaksen kuolemasta. Omille pikkuisilleni lauloin Tiitiäistä, kiitos Kirsi Kunnas kaikesta luomastasi kauneudesta. Piirpauken haikea laulu pimeän marraskuun kunniaksi, ole hyvä:  

https://www.youtube.com/watch?v=Cx17JLV9Z8Y&list=OLAK5uy_nOhcF31DXIjSls3pNyp2r5tJ8XB6iXh6g&index=2

Avoin kirje Sinulle, koronarokotuksen laiminlyönyt

Maija Pennan upea leiketyö kutsuu 
julisteessa Oli joita -taidenäyttelyyn
Kuhmo-talolla marraskuulla 2021

Kun korona levisi ihmiskuntaan ja tietoisuuteen, lääkäri soitti sukulaisvanhukselleen varoittaakseen. Hän kertoi, ettei ollut koskaan nähnyt niin pahoja keuhkokuvia kuin koronan vaikeaan muotoon sairastuneilla. Pandemiapäällikkö O-P Koukkarin mukaan hyvinvointimme perustuu hygieniaan ja rokotteisiin. Olen jyrkästi samaa mieltä kuunneltuani vanhojen kertomaa riutuvista ja kuolevista ihmisistä ennen rokotteiden aikaa.

Nuorten koronarokotekriittisyyttä on ennätetty tutkia. Suurin motiivi kieltäytymiselle on huoli omasta turvallisuudesta. Pelätään, ettei tarjolla olevia rokotteita ole riittävästi tutkittu ja että ne voisivat aiheuttaa sivuoireina ikäviä haittoja. Ihmiset, jotka kantavat huolta myös toisten ihmisten, vanhusten, immuunipuolustukseltaan puutteellisten, ylipainoisten turvallisuudesta, ovat ottaneet rokotteen. Jätän salaliittoteoreetikot ja sirujen pelkääjät omaan arvoonsa, sillä moista humpuukia ei kehtaa asiallisen lehden palstalle lapioida.

Tutkimustietoa kertyy nyt poikkeuksellisen suuresta aineistosta koko maailmasta. Rokotteen saaneet eivät sairasta vaikeampaa tautimuotoa, rokottamattomat sairastavat joko lievän tai vakavamman muodon. Molemmat ryhmät voivat levittää virusta. Vielä ei tiedetä tarkasti, kuinka kauan kahden rokotteen suoma immuniteetti kestää, mutta vaikean tautimuodon niiden kerrotaan estävän.

Kaikki joutuvat kohtaamaan viruksen. Moni pitääkin pahimpana riskinä sitä, että veisi viruksen jollekin, jonka keho ei sitä kestä. Vielä pitkään joutunemme tälläämään maskeja naamalle, kurkkimaan koronavilkkua ja miettimään mihin kannattaa osallistua.

Rokottamattoman riski päätyä sairaalahoitoon on moninkertainen kahdesti rokotettuihin verrattuna. Ikääntyvien, 50–79-vuotiaiden rokottamattomien sairaalahoitoon joutumisen riski on 18-kertainen,  keskimäärin 14-kertainen. Rokottamattoman riski kuolla koronavirukseen on seitsenkertainen.

Hyvä tähän saakka lastenneuvolan, kouluterveydenhuollon ja armeijan rokotusten turvaama suomalainen, iäkäs tai nuori. Sukuusi tai ystäviisi kuuluu varmasti riskiryhmäläisiä. Ehkä olet päättänyt jättää asiantuntijoiden kertoman, tutkitun tiedon huomioimatta, et ehkä aio karttaa ihmisten tapaamista. Saat todennäköisesti koronan jossakin muodossa. Moni vakavasti sairastunut on kääntänyt kelkkansa teho-osaston vuoteella, mutta sitten onkin liian myöhäistä.

Toivon, ettei viestini syyllistä Sinua liikaa. Vain sopivasti. Onneksi Sinutkin hoidetaan, jos sairastut. Uskonet ehkä sairaalaan joutuessasi tutkimuksiin perustuvaan sairaalahoitoon? Miksi et ennen sitä?

Koiraa taluttaessaan kirjoittaja tempaisee sen pois auton tieltä, jos se auton alle rynnistää. Samalla järjellä eli hengenvaaran takia hän kantaa huolta rokotteista kieltäytyjistä, turhien koronapotilaitten hoitajista ja sydän- ja syöpäleikkausten siirroista rokottamattomien takia

Vetoomus julkaistiin Kuhmolaisen kolumnina sumuisena ja sateisena lokakuun päivänä, 25.10.2021. Mikään ei virkistä pimeänä iltana paremmin kuin muistoja herättävä musiikki, kas tässä linkki Duke Ellingtonin bändin versioon Caravanista. Kiitos soittajaystävät lukuisista puhallinmusiikkimuistoista.

 https://www.youtube.com/watch?v=YkLBSLxo5LE

 

Sumuinen iso kuva

Hopeisia aihkeja Kieverrysjärven reitiltä Kuhmosta

Työkaveri lupasi jäädä vasta sitten eläkkeelle, kun nuorempi kollega oivaltaa mikä on iso kuva. Iso kuva lienee vaikea hahmottaa myös isänmaassamme. Tuskin on ajateltu, että vaikeasti voittoa tuottavat työt kuten sairaiden, vammaisten, vanhojen ja lasten hoito ovat merkityksetön sivuvirta ihmisten arjessa. Samalla on yritetty tasapainottaa julkista taloutta ja varmistaa tulevien sukupolvien palvelut, mikä on kunnioitettavaa.

Julkinen talous on mm sairaanhoitajien palkkoja. Suurin osa rahasta menee sosiaali- ja terveysalaan ja nuorison koulutukseen. Rakennusvalvonnan ansiosta kerrostalojen kaasujohdot eivät ole räjähdelleet tai omakotitalojen katot sortuneet lumitaakan alla. Toki kaikessa toiminnassa on kehittämistä, päätöksenteon johdonmukaisuudessa ja asiakaspalvelussa.

Sairaanhoitajapula, hoitajien ja opettajien uupumus pitäisi nähdä osana isoa kuvaa koko yhteiskunnasta. Yritysmaailman oppeja ei aina kannata soveltaa julkiseen palvelutuotantoon. Isot yksiköt eivät ole samalla tavalla tehokkaita kuten tavaratuotannossa. Tästä on saatu kokemusta poliisihallinnon, ensihoidon ja luonnonvarojen tutkimuksen uudelleenjärjestelyissä ja ylisuurissa opetustehtaissa.

Metsäteollisuuden mukaan paperimies ansaitsee keskeytymättömästä kolmivuorotyöstä 5 100 euroa kuukaudessa. Keskimääräinen sairaanhoitajan palkka lisineen on 3 047 euroa kuukaudessa. Rahaa ei paperimiehen palkkapussista noin vain siirretä hoitajien tuloiksi.  Moni yksinyrittäjä olisi kyllä kiitollinen sairaanhoitajankin keskipalkasta.

Työn houkuttelevuuteen vaikuttavat työolot. Suomessa ammattien sukupuolittuneisuus on tiukkaa. Lisäksi meritokratia, koulutuksen kautta pitkälle pötkineiden valta ei takaa hyvää toimeentuloa kaikille ammattiryhmille. Helsingin yliopiston käytännön filosofian professori Anu Kantola kiinnitti kolumnissaan (HS 21.9.21) tähän huomiota. Hän kysyi, voisiko yhteiskuntaa rakentaa niin, että kaikille olisi tarjolla paitsi palkkaa, myös arvostusta ja kunniaa kaikesta hyvin tehdystä työstä.

Mikä neuvoksi isoa kuvaa kirkastavissa kunnissa ja uusissa hyvinvointialueissa. Voisiko ammattien sukupuolittuneisuutta loiventaa? Voisimmeko kasvattaa ikäpolvia, jotka arvostavat kaikkea työtä. Voisiko julkisista työyhteisöistä tehdä inhimillisen kokoisia ja paremmin johdettuja eikä jatkaa palvelujen keskittämistä? Kuinka työvoimapulan töihin saataisiin lisää työntekijöitä ja samalla veronmaksajia kartuttamaan verottajan kassaa? Kuinka pääsisimme irti Euroopan rasistisimman maan leimasta ja ottaisimme paremmin vastaan ulkomaalaista työvoimaa. Pikku purskeena: voisiko lopettaa sähköautojen hankintatuen, koska niiden ostajat pystyvät maksamaan nyt kalliit autonsa.

Ison kuvan rakentaminen on hidasta. Sen käynnistynee kasvatuksen ja arvojemme hitaalla muutoksella.

Kolumni ilmestyi Lapin kansassa 11.10.2021. Sokerina pohjalla ihana ylistyslaulu ammattilaiselle vuosikymmenten takaa 

https://www.youtube.com/watch?v=lQROFE5ff6s

 

Kristinuskon perusasetuksista

Pirkkalan koivu - kiitos Ounin Kalle! - on
todellinen hidastelija. Pudottaa meillä
lehtensä viimeisenä, mikä on minusta
kerrassaan ihanaa. Slow autumn. Toki
hidastelu johtuu alkuperästä, ei ole kuhmolaisia.

Benazir Bhutto, korruptiosta kiinni jäänyt ja itsemurhaiskussa murhattu Pakistanin pääministeri arveli Pohjoismaiden hyvinvoinnin perustuvan kristinuskoon. Islamin maissa epätasa-arvo hyppää silmille, vaikka se ei liene islamin perusasetuksia. Egyptiläinen lääkäri, myös terroristijärjestöjen tappolistalle joutunut Nawal El Saadawi mutta iskulta säästynyt tutki Islamin perusteita ja kyseenalaisti misogynian, naisvihamielisyyden.

Pohjoismaissa kunnioitetaan ihmisarvoa, tasa-arvoa ja vapautta. Kristinusko oli suomalaisten perusasetus pitkään, vaikkei kansa erityisen kristillistä elämää jaksanut viettääkään. Nyt enää puolet pääkaupunkiseudun lapsista kastetaan, kristinuskosta muistellaan katolisen kirkon pedofiilikatastrofeja, Kanadan alkuperäiskansojen lasten surmia lastenkodeissa ja Päivi Räsästä. Joko erotaan kirkosta tai turvaudutaan tapakristillisyyteen ennemmin kuin otetaan kristinusko elämänä. Ihminen on hyvä sekoittamaan alun alkaen hyviä asioita omiin hinkuihinsa. Onko niin käynyt kirkoillekin?

Kun digivekotin sekoaa höpönäppäilyjen takia, tehdasasetukset voi palauttaa. Kristinuskon perusasetukset löytyvät alkukirkosta, evankeliumeista ja syvimmin Vuorisaarnasta. Alkukirkon perusasetukset olivat ehkä muuta kuin nykyiset television nojatuolikirkot, seksuaalisuuden luontaista vaihtelua kammoksuvien sohimiset tai ortodoksikirkon juristijohtoinen hallinnonuudistus. Juristeja arvostan, mutta en sitä, että muutoksen esittelyssä valtaapitävät laittoivat juristin perustelemaan syitä. Johtamisvajetta?

Sekamelska saa kaipaamaan perusasetusten palautusta.

Jouduin nielemään ennakkoluuloni uutta Raamatun käännöstä kohtaan, kun Krista Kosonen luki radiossa Vuorisaarnaa nykysuomeksi. Ymmärsin paremmin. Säkeet pysäyttivät:

Onnellisia ovat ne, joilla on oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano: he saavat kyllikseen.

Onnellisia ovat rauhantekijät: heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.

Onnellisia ovat myötätuntoiset: heitäkin kohdellaan myötätuntoisesti.

Olette kuulleet esivanhemmille annetun käskyn: ”Älä tapa”. Joka tappaa, on ansainnut tuomion. Mutta kuulkaa, mitä minä sanon: sekin, joka on vihainen lähimmäiselleen, ansaitsee tuomion. Joka sanoo toista tyhmäksi, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion. Joka kutsuu toista ääliöksi, on ansainnut helvetin tulen.

Kristillisen rakkauden perusasetus ovat armo ja ihmisoikeuksien kunnioitus, myös rehellisyys ja ihmisen inhimillisyyden ymmärrys.

Pyhittäjä Iisak Niniveläinen kiteytti tuomitsemattomuuden ytimen: "Luodessaan heitä Hän näet tiesi, millaisia heistä tulee, ja silti Hän loi heidät. Sitä suuremmalla syyllä näin on siksi, että pahan ennalta suunnittelu ja kostava rankaisu ovat luotujen himoja eivätkä kuulu Luojalle."

Mitä Sinulle merkitsee kristinusko? Mitä miettivät kuhmolaiset ammattiteologit, maallikkosaarnaajat ja kirkkojen työntekijät kristinuskon perusasetuksista?

Kirjoittaja kiittää eväistä kolmen een piispaa, eksegeetikko, ekumeenikko ja eronnutta Wille Riekkistä sekä kainuulaislähtöistä, Kyproksella elävää pappismunkki Isä Vasiliosta. 

Tarina ilmestyi Kuhmolaisessa ensimmäisenä lokakuuta, oli mukava pihatyöpäivä

 

Rinta rottingille, Tapion miehet

Vanhaa suometsää Kieverrysjärveltä,
läheltä rajavyöhykettä. 
Mustikkakorpea.

Siinä kuplassa, missä olen elänyt, naiset ovat metsästäneet, käyttäneet raivaussahaa ja moottorisahaa. Aikani kuljin pyssyn kanssa, kunnes Sauer&Sohn vaihettui kännykkäkameraan. Minusta ei kummoista sahuriakaan tullut, sillä kirjat ja evoluution ihmeet kiinnostivat enemmän kuin hikoilu. Muistona raivaussaha-ajoilta tunnen räjähtävää riemua, kun näen Puolangalla tienvarressa entisen hakkuualan, josta nuorena vapautin toiveikkaat mäntylapset pajun ylivallasta. Kuviolla kasvaa komea kolmoskehitysluokan petäjikkö.

Kuplassani on ollut kaikenlaista ehdottomaan maailmankuvaan sopimatonta. Miehet, tosin eivät kaikki ovat tykänneet kokata. Lapset ovat saaneet valvoa myöhään. Rahanpuute ei estänyt 1970-luvun nälkämaan nuoria hankkiutumasta vaikka peukalokyydillä ulkomaille hankkimaan elämänkokemusta ja rahaa. Ihmiset kuuluivat kirkkoon tai eivät, rakastivat musiikkia tai eivät, viettivät epämääräistä elämää tai kävivät ahkerasti töissä. Tekemisistä ei tehty numeroa. Tai en kuullut numerontekemisiä.

Kuplassani puiden kaataminen on ollut hyväksyttyä, eivät edes paljaaksihakkuut kellistäneet ketään reuhaamaan tai tirauttamaan kyyneleitä. Äiti opetti, että puuta myymällä saadaan rahaa ostaa vaikka kengät. Kuplassa opiskeltiin metsuriksi, metsätalousinsinööriksi, metsänhoitajaksi. 

Ymmärrän heitä, joita lähimetsän yllättävä hakkuu riipoo. Ja heitä, jotka ilmastovallankumouksen nimissä vaativat avohakkuita kiellettäväksi, sillä ihminen uskoo siihen mitä haluaa kuulla. Jos siirryttäisiin ainoastaan jatkuvaan kasvatukseen eli puiden napsimiseen tavoitellen jatkuvaa peitteellisyyttä, metsät kuusettuisivat hitaasti ja korjuuvaurioita ja hyönteis- ja sienituhoja tulisi enemmän kuin jaksollisessa kasvatuksessa eli kasvatus- ja uudistusvaiheen metsänhoidossa. Metsien tuotos putoaisi noin viidenneksellä. Jatkuvasta kasvatuksesta on vain vähän tutkimustietoa. Tuotoksen pieneneminen merkitsee hiilinielun pienenemistä, mikäli menetelmien monimuotoisuus kiellettäisiin.

Tuore tutkimus osoittaa, että metsäojitusten synnyttämät kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumat jatkuvat pidempään kuin aiemmin tiedettiin. Silti Suomen metsien kasvun ihmeestä, hiilivaraston lisääntymisestä on mitattu osan syntyneen niiden hyväkasvuisten soitten ojituksella, joita ei vielä oltu ennätetty pelloiksi ojittaa. Suometsien kokonaistilavuus, puumäärä on 2,5-kertaistunut 1950-luvun 252 miljoonasta kuutiometristä 583 miljoonaan kuutiometriin, ja vuotuinen kasvu 10 miljoonasta kuutiometristä 25 miljoonaan mottiin. Entiset Tapion miehet saavat kulkea rinta rottingilla.

Maailmaa kannattaa katsella enemmän sekä-että-ajattelun, ei joko-tai-ajattelun kautta. Tiedon tuskaa lisäävästä ominaisuudesta huolimatta tutkijoihin, väitelleisiin tohtoreihin voi luottaa enemmän kuin miesmuistiin tai tunnereaktioihin.

Kirjoittaja on feministi ja metsänhoitaja, joka kiittää miehiä aiheen ilmetessä ja kuuhoilee irrallaan Kuhmon metsissä. Tarina ilmaantui Kuhmolaisen sivuille 28.9.2021. 

Itärajan takaa on lompsinut samansukunimisiä,
ilahduin kun huomasin Kuivajärven tien 
varressa teemaa loivasti sivuavan kyltin.

 

 

Sote-veteraani neuvoo

Yksi maailman kauneimmista kylistä, Pano Lefkara
ylhäältä päin. Tiukat rakennusmääräykset 
ovat taanneet vanhan rakennuskulttuuriin säilymisen.

Yhteisön sivistystä mittaa se, kuinka hyvin sairaat, vanhat, avuttomat ja elon tiellä sortuneet kohtalostaan huolimatta voivat.

Rahaa Suomi käytti v.2019 soteen 72,1 miljardia euroja, mistä sairauden ja terveyden osuus oli 32 %, vanhuuden ja perhe-eläkkeiden 45 %, perheen ja lapsien 10 %, työttömyysturvan 5 %, asumisen 3 %, muun turvan ja hallinnon 5 %. Työnantajat rahoittivat menoista 31 %, valtio ja kunnat 49 %, sosiaalivakuutukset 14 % ja sosiaalirahastojen tuotot 6 %. Erikoissairaanhoito maksoi yli kaksi kertaa enemmän kuin perusterveydenhuolto.

Kainuun hallintokokeilussa kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut koottiin maakuntaan. Raja-aita erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä kaatui. Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan aiemmin sairaanhoitopiirin aikana rahojen vuoden lopulla vähetessä potilaita makuutettiin pitempään keskussairaalassa. Toi isomman laskun. Raja-aidan kaato esti osaoptimoinnin. Maakuntaveroa pohdittiin. Verohallinnon edustajat tyrmäsivät idean. Kolmas verottaja merkitsisi veronkannon kustannusten kasvua, ja kansalaisten ymmärrys verotuksesta sumenisi. Kokeilun hyviä puolia oli se, että kunnilla oli sananvaltaa kokeilun talouteen. Typerää oli luoda kolmas porras eli yli kuntarajat toimiva kolmas taso terveysasemien ja keskussairaalan väliin. Perusongelmaa ei selätetty, sillä ikääntyvän Suomen sote-kustannukset kasvavat. Se ei korjaudu verottajien määrää lisäämällä, vaan rahaa lisäämällä. Valtioneuvosto tuntuu unohtaneen Kainuun kokeilun. Oliko pohjoinen väärä ilmansuunta luoda uutta?

Lääkäriliiton mukaan julkiselle puolelle tarvittaisiin tuhat lääkäriä lisää. Johtamista ja työoloja tulee kehittää. Kun perusterveydenhuolto hoidetaan hyvin, estetään kalliin erikoissairaanhoidon tarpeen kasvu. Australiassa hoitajamitoitusta väljennettiin eli hoitajiin käytettiin enemmän rahaa ja kokonaiskustannukset pienenivät. Hoitajilla oli aikaa hoitaa esimerkiksi leikkauspotilaat kuntoon, komplikaatiot vähenivät.

Pyytämättä neuvon. Älkää keksikö kolmatta verottajaa. Varatkaa riittävästi voimaa perusterveydenhuoltoon, se raha maksaa itsensä takaisin. Yksityiset terveyspalvelut saa jättää vakuutettujen ja varakkaiden palvelijoiksi ilman verosatsausta, sillä tärkeintä on pitää julkisilla varoilla toimivat päivystys ja huippusairaalat iskukunnossa.

Me veronmaksajat olemme gallupeiden mukaan valmiita maksamaan palkoistamme ja eläkkeistämme veroa, kun tiedämme mihin raha menee. Veronmaksajien määrä voi kasvaa nykyistä älykkäämmän maahanmuuttopolitiikan ansioista. Mallia voi ottaa Sveitsistä, jonne maahanmuuttajia on jo pitkään otettu työikäisten vajetta paikkaamaan. Maahanmuuttajat palautuvat usein kotimaahansa eläkkeelle. Kieliopintoja ja hoiva-alalle töihin, ja verotettavienkin määräkin kasvaa. 

Kolumni julkaistiin Lapin Kansassa 13.9.2021. Sisareni mies Andreas nimesi hiljan edesmenneen Mikis Theodorakiksen viimeiseksi suureksi kreikkalaiseksi, hänen muistolleen linkki ehkä tunnetuimpaan teokseensa. Sanotaan, että hän yhdisti neroudellaan kreikkalaista kansanmusiikkia ja Bysantin perinnettä, huippulahjakas ihmisen tunteiden tulkki, ikuinen muisto Kreetan miehelle.

https://www.youtube.com/watch?v=36dJma9KDL8

Aurinko nousi puoli seitsemältä Pano Lefkaran 
kukkuloille viime viikolla. Kiitos pikkusiskolle
täysihoidosta

 

Tuhansien nokioitten maa?

Lentuaa hellekesänä 2021

Nokia loi maineensa kiskoessaan Suomea 1990-luvun alun lamasta ylös. Maine myös meni, mutta uusia nokioita on povailtu. Johtuneeko siitä, että suomalaiset pomot poliitikkoja myöten hurahtivat tiukan strategian uskoon: yhdellä jutulla pärjätään. Olisiko aika rynnistää monen toimialan voimin?

Niemimaamme elää ulkomaankaupasta, sillä markkinana reilun viiden miljoonan asukasmäärä on vaatimaton. Pienten yritysten markkina on kuiva verrattuna Keski-Eurooppaan, jossa sadan kilometrin säteellä yrityksestä saattaa asua satojatuhansia ellei miljoona potentiaalista asiakasta. Nettikauppa on muuttanut tämän todellisuuden. Pandemia nosti verkkokaupan volyymiä huimasti, esimerkiksi USA:ssa kolmanneksella, Suomen vähittäiskaupan kuukausitilastoissa päästiin jopa 1000 prosenttiin. Suomalainen nettiyrittäjä voisi valloittaa asiakkaita maailmalta. Toisaalta netissä surfaaja voi tilata tavaraa kaikkialta maailmasta, mikä vie erikoisliikkeitä ahtaalle.  

Suomea ei tunneta. Brysselin kävijät kertovat Euroopassa tiedettävän jotakin joulupukista ja Lapista. Mutta kysypä brassilta, mikä on Suomi.

Kesäkulkija kertoi Australian koulutusviennin arvon hivottelevan kaivosmaan kaivosten liikevaihtoa. Australiaan tulvii koulutusmarkkinoinnin ansiosta nuoria kaikkialta. Kesäkulkijan työnantaja Aalto-yliopisto satsaa opiskelijamarkkinointiin. Lapin yliopisto ja ammattikorkeakoulu ovat houkuttelevia paikkoja. Tarvitsemme nuorta osaavaa työvoimaa. Houkutteleminen opiskelijoiksi ei riitä, vaan meidän jöröjen jukolanjussien ja -venlojen kannattaa oppia elämään eriväristen, eri uskontoja tunnustavien tai uskonnottomien, eri ravintoon tottuneiden nuorten osaajien kanssa. Heidän soisi jäävän Suomeen tekemään töitä, tuomaan diversiteettiä geeniperimäämme ja tapaan ajatella.

Vain yksi kärkielinkeino kuten matkailu ei enää riitä. Sen todensi pandemia. Toimeliaisuutta pitää olla monella sektorilla, tarvitaan lukuisia uusia nokioita. Metsäteollisuus, muovin korvaavat innovaatiot, kaivokset, metallituotteet, green-tech, rakentamisosaaminen eritoten puurakentamisessa, PK- ja kulttuuriyritykset, koulutusvienti, terveys- ja luontomatkailu voivat yhdessä rakentaa hyvinvointia.

Pienen väestöresurssin vuoksi koko maa kannattaa pitää kehityksen kyydissä, uskoa lappilaiseen, pohjalaiseen, kainuulaiseen yrittäjyyteen ja osaamiseen ja pohjoisen ammattioppilaitoksiin, korkeakouluihin ja yliopistoihin.

Helsingin Sanomat aloitti hiljan juttusarjan teemalla Hylätty Suomi. Aluksi esiteltiin romahtaneita latoja, koska heinä nykyään paalataan. Kuvat olivat Savosta, Helsingissähän ei liene enää latoja. Mahdetaanko Helsingissä kuvitella, että elämän kuhina vain Uudenmaan rannikolla olisi Suomen tulevaisuus. Hauska nähdä, mihin hylätty Suomi maantieteellisesti sijoittuu.


Tarina julkaistiin Lapin Kansassa 16.8.2021. 

---

 

Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys

 

Rakastan Suomen perustuslakia. Se ”turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” (Suomen perustuslaki 11.6.1999/731)

Ihminen on pitkän evoluutiokehityksen tulos. Luomakunnassa, kasvi- ja eläinkunnassa lisääntymisbiologian kirjo on värikäs, huomattavasti värikkäämpi kuin mitä ihmispolo vähäisin tiedoin voi kuvitella. On hermafrodiittia, yksinkertaisia uroksia ja naaraita ja runsaasti muunnelmia siltä väliltä. Arvelen, että sateenkaarikansan esiintuoma 36 sukupuoli-ilmentymän esiintyminen ihmissukukunnassa on vain kalpea siivu koko Luojan luoman luomakunnan paletista. Ihmisäidin raskauden ajan hormonituotanto ohjaa syntyvän lapsen sukupuoli-identiteettiä, jolle kumpikaan ei mahda mitään. Myös X- ja Y-kromosomisto vaihtelee. Tuoreimpien evoluutiobiologian tutkimustulosten mukaan lähinnä mielihyvä ohjaa sukupuolikumppanin valintaa.

Ihminen on ollut aikamoinen pökiö. Homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu niinkin pitkälle kuin vuoteen 1971. Avioliitossa sai raiskata ilman rikossyytteen mahdollisuutta aina vuoteen 1994. Voi vain arvailla menneisyyden pahaluontoisen aviomiehen toistuvasti raiskaamaksi joutuneen vaimon mielen ja kehon olotilaa, puhumattakaan nuoresta, joka haparoiden alkaa oivaltaa kuuluvansa johonkin muuhun sukupuoleen kuin mitä oletetaan. Nuorisotutkimus antaa tähän karun vastauksen.  Nuorisotutkimusseura ja Seta tutkivat v. 2013 vuosina 1988–1998 syntyneitä HLBT[1]-nuoria. Tutkimuksen kyselyyn vastasi 1 619 henkilöä. Vastanneista transmiehistä neljännes oli yrittänyt itsemurhaa ja peräti 65 % vahingoittanut itseään. Homoseksuaalisista miehistä 51 % oli pohtinut itsemurhaa, kun luku oli kyselyyn vastanneilla heteroseksuaalisilla miehillä 39 %. Luvut olivat naisilla hieman pienempiä. Heteromiestenkin itsemurhahakuisuus karmaisee.

Tunnustan olevani niin konservatiivinen jäärä, etten ymmärrä miksei ihmisten anneta rauhassa ja hyväksytysti olla mitä ovat. Miksi me ihmiset olemme nimittelyinemme ja vihanpitomme kanssa niin julmia toisiamme kohtaan, että nuori ahdistuu vakavasti? Miksi kaikki eivät saisi rakastua ja solmia suhteita turvallisesti ja ilman pilkkaa riippumatta sukupuolisesta suuntautumisestaan, solmia avioliittoa siitä riippumatta miksi he identifioituvat, rakastaa iloisesti siitä riippumatta mitä naapurin sedät ja tädit ajattelevat.

Nostan hattua Kuhmon ensimmäisen Pride-tapahtuman järjestäjille. Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys, vaan ne turvaa Suomen perustuslaki.  Lupaan nostaa sateenkaarilipun salkoon seuraavan tapahtuman aikana. Lipputanko pitää kyllä hankkia ensin.

Kirjoittaja on tylsä timoniemeläinen heterotäti, joka ei ole koskaan joutunut perustelemaan suuntautumistaan

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 27.7.2021. Lipputangon hankinta on vireillä. Ehkä yksi iso pihakoivu joutuu antamaan tilaa sille.

---

[1] HLBT viittaa sanoihin homo, lesbo, biseksuaali ja transseksuaali

Miksi kokovartalovallaton kirjoitti rukouskirjan

Kotimme ikoniseinä Apostolien paaston 
ensimmäisenä päivänä 2021

Kahteen kysymykseen olen vastaillut heinäkuulla. Mistä voi hankkia kirjoittamaani Ortodoksisia arkirukouksia ja miksi sen kirjoitin.

Kirjaa saa Lintulan ja Valamon luostareista sekä niiden verkkokaupoista, osoitteet ovat https://www.lintulanluostari.fi/tuote-osasto/kirjat/ 

ja https://webtuohus.valamo.fi/  sekä Kuhmosta Rusasenkulmasta. Opuksen voi myös lainata Kuhmon kirjastosta. Hinta on Lintulan verkkokaupassa 18 € + toimituskulut, Valamossa ja Rusasenkulmassa 20 €. Huomasin, että Lintulan varastossa opuksia on jäljellä kahdeksan, painos on pieni, kannattaa ostaa oitis jos mielit niitä hankkia. 

Pari vuotta sitten ennen koronan vihulaista sain olla Levillä, Kittilässä, Marian kappelissa kahteen otteeseen viikon kerrallaan kirkko-oppaana. Kaunis kappeli sijaitsee hissirinteen vierellä, sen suunnitteli arkkitehti Hannele Arantola ja kirkkotekstiilit Päikki Priha. Kelpasi opastaa ruotsalaisia skimbaajapoikia, japanilaisia turisteja ja Leville jo varhain mökkinsä rakentaneita eläkeläisiä. Kappelista vastaa Kittilän luterilaisen seurakunnan pastori Meri Tirroniemi. Meri halusi puhua pakolaisuudesta sunnuntain jumalanpalveluksessa ja pyysi minua kirjoittamaan teemaan liittyvän rukouksen. Sen tein (on mukana kirjassa, ks s 46). Meri sai idean ekumeenisesta rukouskirjasta, ja ekumeenikko kun olen, innostuin. Olen luterilainen juuriltani. Ortodoksisuuteen minut veti vuosien saatossa sen alkukirkollisuus, vuosituhanten traditio ja kauneus. Siirtymistäni on kuvattu Äiti Kristodulin kirjassa Kuinka minusta tuli ortodoksi otsikolla ”Kuinka perustyytyväinen luterilainen löysi ortodoksisuuden” (Maahenki 2010).

Kirjoitin rukouksia, kun tuli vastaan ihmiskohtaloita, jotka koskettivat. Kyselin toisia kirjoittajia, kuten Merikin, mutta eipä tullut vastaan. Keväällä, kun Meri soitti, kysyin, olisiko kovin paha jos tekisin kirjan loppuun itsekseni. Ei ollut Merin mielestä. - Kirja ei ole autofiktio, vain isän rakkautta koskeva rukous on omasta elämästäni. En pidä rukousharjoituksiani runoina. 

Aikalaisistamme merkittävimpiä kristillisiä vaikuttajia on ollut Äiti Kristoduli, joka teki elämäntyönsä Bytouman luostarissa Pindos-vuoristossa Kreikassa ja Lintulan luostarissa Heinävedellä. Hän käänsi Filokalian, viisiosaisen alkukirkon viisaiden kokoelman suomeksi ja kirjoitti kymmenen kirjaa, luennoi, toimi tulkkina ja rakensi verkostoja. Kun vaihetuin ortodoksiksi, halusin tietää alkukirkosta enemmän ja sain Lintulan luostarin Igumenia Marinalta, mm Kuhmossa aiemmin Alavieksin koululla opettajana toimineelta viisaalta vinkin kysyä Äiti Kristodulia. Kristodulista tuli hengellinen ohjaajani, mistä olen sydämeni pohjasta kiitollinen. Sain käydä hänen johtamillaan pyhiinvaelluksilla Pohjois-Kreikassa ja Siinain erämaassa Pyhän Katariinan luostarissa ja Israelissa. Äiti Kristoduli kuoli viime syksynä vain päivää ennen joulua. Päätin omistaa teelmykseni hänelle.

Koska kirjoitusteni teologiset osumat mietityttivät, soitin arvostamalleni piispalle, Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenille ja kysyin, voisiko hän nimetä papin, joka mahdollisesti auttaisi minua projektissa. Oli ilo kuulla, että MP Arseni kehotti kysymään arkkimandriitta Andreasta, sisareni kuopuksen kastepappia ja aiempaa Kajaanin kirkkoherraa. Isä Andreas on MP Arsenin mukaan parhaita teologiaan perehtyneitä. Sain toiselta arkkimandriitalta, Valamon luostarin johtajalta Sergeiltä luvan päästä kirjoittamaan Valamon kirjoittajaresidenssiin Sillankorvaan. Isä Andreas ohjasi, kirja valmistui ja sen valmistuttua oli itsestään selvää, että tuotto ohjautuu Lintulaan ja Valamoon.

No, ehkä tuo ei ollut vielä vastaus kysymykseen miksi. Rukous on mielestäni meditaatiota. MP Panteleimon arveli aikoinaan, että luostareiden hyvä ilmapiiri johtuu siitä, että niissä rukoillaan paljon. MP Arseni puolestaan tuumi, että rukoukset ovat energiaa. Rukoilija ei tee pahaa kenellekään, on ainakin pois pahanteosta. Rukoukset saavat mielestäni elää ajan mukana, vaikkakin vanhoissa säilyneissä rukouksissa asuu suurin viisaus. Toivon, että moni rukoilemisen laillani joskus vaikeaksi kokenut löytää kirjasta apuja eri elämän vaiheisiin, kiitoksen ja ilon ja surun ja murheen läpikäymiseen.

Kirjan kustansi Lentualta Oy ja
painoi Punamusta 
ilman hiilijalanjälkeä

Kuoleman kummajaisesta

 

Sevettijärven ihana kalmismaa v 2019, jonka
jälkeen porot härvelsivät sen huonoon kuntoon. 
Nyt hautoja on entisöity.

Carl Mikael Bellman, intensiivisen elämän elänyt trubaduuri runoili alter egonsa ja keuhkotautia sairastavan Movitzin kohtalosta sanoilla, jotka jäivät syvimmin mieleeni turkulaisen näyttelijän versiona: ”Ryyppysi juo, jo kuolema sua odottaa, viikatettaan kynnykselläs hioo. Vaan ehkä vuoden voi hän vielä odottaa”. Moni kuoleva saattaisi noin toivoa, että olisipa vielä vuosi.

Ennen vanhaan kuolema oli tavallisempaa kuin nykyään. Pidät äskeistä lausetta hölmönä, koska läpi ihmiskunnan historian nykyaika mukaan luettuna elämä on päättynyt ja päättyy kuolemaan. Ennen vanhaan kuoltiin kuitenkin nuorempana, tauteihin, väkivaltaan, nälkään. Lapsikuolleisuus oli surullisen suurta ja kuolema tuttu, vaikkakin kammottu vieras joka kodissa. Rokotteet ja antibiootit ovat pelastaneet useita lapsi-ikäpolvia elämään aikuisiksi. Keski-ikä nousee. Paitsi matalan koulutustason miehet joutuvat yhä tyytymään yhdeksän vuotta lyhyempään elämään kuin pitkälle koulutetut.

Jokainen on menettänyt läheisiään ja ollut hautajaisissa. Silti kuolemasta ei koeta oikein sopivaksi puhua. Kuolema tuntuu haastavan karuudellaan onnellisen maan sileää elämää ihannoivat asukkaat. Kannattaisiko kuolemasta puhua enemmän? Suunnitella, pohtia miten haluaisi tämän elämän jättää, kun sen jälkeisistä tapahtumista tai tapahtumattomuudesta ei kukaan voi väittää tietävänsä.

Myös elämään vääjäämättä kuuluvaa sairautta ja vammaisuutta piilotellaan. Tyttäreni koulukavereineen lauloi tiernatytöissä alakouluaikoina. Kolpeneella käyminen lienee ollut heille yksi lapsuuden avartavimpia kokemuksia. Me kaikki emme pysy jaloillamme, ei ole kahta kättä, elämät ovat varsin erilaisia. Sivistyksestä kertoo se, kuinka kohtelemme lähimmäisiämme, jotka eivät ole yhtä onnekkaita kuin keskivertosuomalainen eli terveitä ja omillaan toimeen tulevia.

Muoniolainen työtoverini pohdiskeli oivaltavasti kuolemista. Hän tuumi siitä nykyään tehdyn hankalaa. Ennen vanhaan, kun joku lähestyi elämänsä päättymistä, tuumittiin, että ollaan nyt sievästi pirtissä, kamarissa on kuoleva. Nykyään kuolemaa lähestyvät kuljetetaan satojen kilometrien päähän outoon paikkaan, missä on paljon kirkkaita valoja, outoja kojeita ja vieraita ääniä.

Äkkikuolema lienee kovinta läheisille. Jos kuolemaan pystyvät sekä kuolija että läheiset rauhassa valmistautumaan, sujuttelu tuonilmaisiin saattaa sujua.  Onneksi on olemassa hyvää saattohoitoa.

Voimalliset tunteet ovat lähellä toisiaan. Suruun saa sekoittua myös iloa kuolleen elämästä, joka saattoi antaa paljon toisille ihmisille. Voisiko kotona kuolemista tehdä helpommaksi? Voitaisiinko mennyttä elämää juhlia enemmän sen päätyttyä? Voisivatko maahanpanijaiset ollakin irkkutyyliin riehakas juhla? Miten Sinä haluaisit kuolla tai itseäsi muistettavan?

   

Kolumni julkaistiin Lapin Kansassa 19.7.2021. Kuhmon kamarimusiikkifestivaalit ovat meneillään kahden vuoden kuivan kauden jälkeen, sen ja teeman kunniaksi linkki Maurice Ravelin ihanaan teokseen Pavane kuolleen prinsessan muistolle https://www.youtube.com/watch?v=GKkeDqJBlK8

Voisiko politiikka olla hauskaa?

Lämpimät onnittelut Kuhmon kaikille uusille ja jatkaville valtuutetuille, intoa paneutua papereihin, lakeihin, ohjeisiin ja eri viranomaisten vastuualueisiin. Työ tietää kovaa lukemista, toivottavasti ette sitä vierasta. Valtuutetun työ on tärkeää lähiasioiden hoitoa, kuntalaisten kuulemista ja ymmärrystä taloudesta ja kaupunkityöyhteisön toiminnasta. Toivon, että me jotka emme ole mukana politiikassa, tuemme päättäjiä ja kunnan työntekijöitä, emme rähise nimettömillä tai nimellisillä nettipalstoilla vaan kannustamme ja käyttäydymme hyvin. Päättäjän tehtävä on vaativa.

Äänestämättä jättäminen saattaa viestiä siitä, että tavan tallaajia eivät rähinät kiinnosta. Esimerkiksi Suomen eduskunta on eurooppalaistunut, en muista täällä 1970-luvulla huudetun kuten nykyään etenkin television ollessa paikalla tehdään. Voisiko asialle tehdä jotakin? Voisivatko poliitikot olla toisiaan kohtaan ystävällisempiä, voisiko myös media hakea yhteisiä nimittäjiä enemmän kuin riidan aiheita.

Mihin katosivat parlamentaariset komiteat? Johtuiko liian pitkään haudottu sote siitä, että yhtään kertaa ei koottu kaikkia puolueita rakentamaan yhtä aikaa samaa tulevaisuutta, vaan tekijät vaihdettiin hallituskausittain.

Tohdin jälkiviisaana puntaroida vaalimainontaa, sillä – suokaa anteeksi puoluesihteerit – se näyttäytyi kohtalaisen tylsänä. Ehkä rahaa ei vain haluttu tai voitu laittaa suuria määriä ohimenevään kampanjointiin. Vaalilausahdukset olivat mielestäni tosikkomaisia, jopa kryptisiä.

Kokoomus väitti sydämen olevan oikealla. Sydämen sinisyys mietitytti, niin upea väri kuin se onkin. Oliko Kokoomuksen sydän kylmennyt, lahonnut ja sinistynyt? Keskustan puheenjohtaja paistoi telkkarissa kananmunan ja väitti keskustan olevan tärkein. Monelle maistuu enemmän kananmunan valkuainen, mikä on monen leipomuksenkin tärkeä aines. Kristillisen liiton mukaan tulisi pitää ”Koko maa mukana”. Jäin miettimään, mukana mihin. Ostoksilleko? Perussuomalaiset halusivat Suomen takaisin. Minne, mihin aikakauteen? Viisikymmentäluvulle? Jääkauteenko, jonka jälkeen me kaikki maahanmuuttajat mukaan lukien perussuomalaisten esivanhemmat vasta tallustelimme tänne. Sosiaalidemokraatit kehottivat meitä pitämään huolta kunnasta, niin kunta pitää huolta meistä. Entäpä jos pystypäinen suomalainen ei kovin paljon huolenpitoa ja holhoamista halua? Vasemmistoliitto haki hyvää elämää, jonka jo Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta otti ajat sitten sloganikseen. Eivätkö kaikki toivo hyvää elämää? Vihreiden Suomi oli vihreä. Talvella Suomi on enimmäkseen mustavalkoinen, ja riittävän kaukaa katsottuna asumme sinisellä planeetalla.

Virkistävä poikkeus massasta oli oman tien kulkijan, änkyränkin yksinpurjehtijan Hjallis Harkimon pormestarimainos, jossa hän ilmoitti, että ”Tässä kaupungissa on vain yksi sheriffi”. Lausahduksessa saattoi olla itseironiaa, mutta myös koukku pois jäävälle Vapaavuorelle. Jäi mieleen. Ylipäätänsä itselle nauraminen on vetoavinta huumoria, sillä aihe on aina lähellä ja itselleen nauraja viestii, ettei keltainen neste kiusaa aivotoimintaa.

Voisiko poliittinen työ olla sopuisaa, poliittinen vaikuttaminen, mainonta myös hauskaa? Mitä Sinä ajattelet? Voiko vakavassa asiassa käyttää huumoria? Innostaisiko se äänestämään?

Kirjoittaja on puolueisiin kuulumaton epeli, joka äänestää aina ja valitsee ehdokkaan arvojen, osaamisen ja käytöksen perusteella.
Tarina julkaistiin Kuhmolaisen kolumnina toisena heinäkuuta 2021.

Onnittelukukkasena kaikille
uusille valtuutetuille
takapihani valkolehdokki

 

Onko pakko olla onnellinen

Pallaksen kerot, kuva toukokuulta 2019

Sosiaalinen media näyttää elämän pääsääntöisesti kuplivana onnena. Ka, mikäpä siinä. Epäilen jatkuvan onnen totuudellisuutta. Jäin pois Facebookista, kun hyppäsin virkauralta vapaaksi. Kaipaan naamakirjasta muutamaa mukavaa ryhmää. Mutta en kaipaa tiedonanturointia tavarataivaan autuudesta, tapaamisista, uusista vaatteista, kampauksista, huulipunasta, aterioista tai ulkomaanmatkoista, skumpan juomisesta, suihkussa käymisestä tai nukkumaan menosta.

Tyttäreni ihana wicca-noitiinkin paneutunut ystävätär kantoi ylpeänä T-paitaa, jossa luki - anteeksi jälleen tuhmat sanat - ”positiivisuus on perseestä”.  Nyttemmin positiivinen psykologia on vallannut mielen orkesterinjohtajien, päivystävien elämäntapaohjaajien nuotistoa.  Onnellisuus tuntuu olevan kuin pakko, johon pitää ryhtyä kuin työhön vaikka kuinka keljuttaisi. Kiitollisuuden, onnenaineksien listaamisen katsotaan rakentavan myönteistä mieltä.

Epäilen positiivisen psykologian perusteita. Onni ei ole yksilöllinen asia, vaan synnynnäisen temperamentin lisäksi yhteiskunta ja politiikka, perhetausta ja koulutus, työ tai työttömyys vaikuttavat elämänkulkuun. En haluaisi asua Valko-Venäjällä enkä vähemmän valkoisellakaan Venäjällä, en Pohjois-Koreassa enkä Berliinin slummissa tai USA:ssa joukkoampumisia väistellen, Rio de Janeiron faveloista puhumattakaan. Hienojakin paikkoja on. Pellon ja Ylitornion järvikylät, Inari tai Utsjoki, Muonio, Enontekiö, Posio, Kypros ja monet Kreikan pikkusaaret ovat metsäpörrön silmissäni maanpäällisiä paratiiseja.

Ilo ja sisarensa onni lienevät kuitenkin epäilyistäni huolimatta ihmisen perusominaisuuksia. Sen huomaa esimerkiksi pikkulapsista, kun heillä on asiat hyvin. Voi sitä ilon pärskettä, kun korona-ajan sukulaisvauva pääsi vauvauintiin ja näki elämänsä ensimmäisen kerran kaltaisiaan pallopäitä, voi keskenään kikattavien pikkukaverusten riemua, kun leikeillä ei ole alkua eikä loppua.

Olisiko tyytyväisyys se tila, mitä kannattaa tavoitella. Että tekee sen mitä aikoo ja jaksaa sen jälkeen olla iloinen siitä mitä sai aikaan, vaikkei ihan täydellistä tulosta, vaan suurin piirtein sellaista minkä kehtaa myydä, antaa eteenpäin, luovuttaa pomolle tai työkaverille. Tai näyttää imuroinnin jälkeen huushollin sille rakkaalle narisevalle siipalle, joka väittää sinun laistavan siivouksista.

Tunnustan tulleeni neljänkymmenen työvuoden aikana allergiseksi ankeilulle, kiukulle, huutamiselle, kailottamiselle, kuppikuntien muodostamiselle, selän takana höpöttämiselle, mökötykselle ja mielenosoittamiselle. Himoitsen hiljaisuutta, rauhaa, metsän vehreyttä tai talvista mustavalkoisuutta, kaltioiden kimallusta, tievojen ja tuntureitten tuulta. Liekö se kuitenkin onnea, joka on ollut seuranani koko elämäni ajan.

Pallaksen rintuuksilla kuusi vuotta sitten 
- kävin Pallaksella ensimmäisen kerran
kuuden vuoden korkeassa iässä

Tarina tuli julki kolumnina Lapin kansassa kesäpäivän tasauksena 2021. Ja tunnustan nauraneeni viime aikoina tälle aivan poskettomalle ja tuhmalle saksalaiselle Berliinin murteella lauletulle älyttömyydelle, kuultavaksi olkaa hyvä, eniten ehkä helpottaa kieltä ihmetteleviä se että g äännetään kuin j:

https://www.youtube.com/watch?v=lvRRaA6fSH0

Kuitenkin lopuksi haluan aina maukkaasti huvittua.

 

Perspektiivittömät kylät?

 

Viime viikonlopun punttisali, 
toiveikkaita mäntylapsia pääsi kasvamaan
jylhiksi tukkipuiksi

Ajatuspajat analysoivat Suomen kuntia jakamalla ne kehittyviin ja taantuviin. Mittareina toimivat väestökehitys, syntyvyys, koulutustaso, kunnallisveroprosentti jne. Sijainnille, etäisyyksille ja siten laajan maan perusominaisuudelle ei juuri painoa anneta.

Tieto palvelee kuntapäättäjiä, asukkaita, ministeriöitä ja eduskuntaa. Tietoa käytetään voimavarojen eli rahan ohjaukseen. Analysointi on vaativaa, yksinkertaiset selitykset miellyttävät korvaa enemmän kuin perusteellinen puinti. Rankkeerauskiima lietsoo maan eri alueiden eriarvoistumista typerin seurauksin.

Helsingin kaupungilla pitkään elinvoimajohtajana toiminut, Kuhmon kamarimusiikin pitkäaikainen kävijä Eero Holstila puki sanoiksi Suomen ison ongelman: kaikkialla Suomessa suurin muuttoliikkeen suunta on taivaaseen. Vuodesta 2014 Suomen väkiluku on lisääntynyt ainoastaan maahanmuuton ansiosta. Työvoimapulaa on koko maassa, terveyspalvelut kaipaavat lääkäreitä ja hoitajia, prosessiteollisuus duunareita ja ravintolat kokkeja jne. Elinkeinoelämän keskusliitto arvioi Suomeen tarvittavan vuositasolla 10 000 maahanmuuttajaa. Kainuussa on 1300 avointa työpaikkaa.

Maahanmuutto nähdään usein ongelmasilmälasien läpi. Maailmalla on huonoja esimerkkejä kotouttamisesta kuten Ruotsi ja Ranska, sillä molemmissa yhteiskunnissa yhteiskuntaluokkarajat ovat jyrkkiä. Tulijat on ghettoutettu. Ruotsissa luokkatietoisuus on kauniisti kätkettyä. Kansankotiunelma ja menestynyt talous rakentuivat pitkälti muualta kuten Kuhmostakin tulleen työvoiman varaan. Maahanmuuttajamellakat ovat yleisempiä Ruotsissa ja Ranskassa kuin esimerkiksi Saksassa, missä kansallissosialismin kauheudesta opittiin, tulijat asutetaan tasaisemmin ja rasismiin suhtaudutaan säädöstasolla tiukasti.

Mitä järkeä on keskittää suomalaisia rannikon kaupunkeihin? Ihminen on biologinen olento, jonka perimässä asuu myös väkivalta. Helsingin nuorisoväkivallan taustat ovat vakavan pohdinnan aihe. Kuinka paljon niihin vaikuttaa eläinkunnasta tuttu ilmiö. Kun eläinystävämme ahdetaan liian ahtaaseen tilaan, ne tulevat vihaisiksi ja tappelevat keskenään, etenkään jos ei ole järkevää tekemistä. Korona lienee vaikuttanut.

Serbialainen talousitieteiljä Branco Milanovic kävi huhtikuulla herättelemässä suomalaisia luennoimalla rikkauden kasautumista. Suomalaiset nousivat agraariyhteiskunnasta kouluttamalla kaikki taustaan ja vanhempien kukkaroon kurkistamatta. Nyky-Suomessa koulutus ja varallisuus vaikuttaisivat jälleen periytyvän. Tilastokeskuksen mukaan 873 000 suomalaista on köyhiä, lähes joka viides.  Mikäli koulutus keskittyy rannikoille, syrjäseudut pärjäävät huonommin.

Kun tussahtanut kuntauudistus käynnistyi kuntakarttaehdotuksena, Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen tuumaili sen muistuttavan Stalinin ajan perspektiivittömistä kylistä.  Arktisen alueen vetovoima lisääntyy sekä ilmaston lämpenemisen että sotilaspoliittisen aktiivisuuden kasvun myötä. Voisiko maanpuolustus antaa riittävästi perusteita huolehtia pohjoissuomalaisten palveluista? Mitä Sinä ajattelet? Mitä olet valmis tekemään sen eteen, että Kuhmon yrittäjät saavat riittävästi koulutettua työvoimaa, suhtautuminen avartuu meihin muualta muuttaneisiin, mumuihin, ja geeniperimämme monipuolistuu uusien kuhmolaisten avulla?

Kirjoittaja kokee asuvansa Kuhmon perukassa paratiisissa, jonne mahtuisi lisää väkeä. Pakina julkaistiin ensimmäisenä kesäkuuta 2021 Kuhmolaisessa.

Kesä on hamstereitten kulta-aikaa. 
Saalis löytyi Metsähallituksen aukolta.
Kuka puolustaa korvasienihamstereitten
oikeuksia, jos avohakkuut kielletään?

Purskahtiko ilmastoahdistus kristinuskon tilalle?

Joskus tulee toukokuullakin lunta, 
7.5. tuprutti 20 cm.

 

Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen mukaan akat ovat aina pelänneet maailmanloppua, ukot metsien loppumista. Nyt sekä nais- että miesoletetut pelkäävät molempia, vaikka meidät on mitattu jo neljä kertaa maailman onnellisimmaksi kansaksi ja vaikka Suomen metsävarat ovat kasvaneet viime vuosikymmeninä 1,7-kertaisiksi.

Ehkä maailmanlopun uskoa rakentaa harha elämän hallittavuudesta. Luulemme, että elämällä kiltisti, urheilemalla, syömällä oikein, mittaamalla biologisen nisäkkäänkehomme toimintoja elämme ikuisesti. Elämää ei voi kuitenkaan hallita. Synnymme, elämme miten elämme, lakastumme ja kuolemme, joko vanhoina tai surullisesti kesken elämän. Maailmamme loppuu sekuntien tai viimeistään 82 vuoden kuluttua.

Voiko luontoa hallita? Baruch Spinozan mukaan kaikki tapahtuu välttämättömyyden pakosta. Luonnossa ei ole mitään hyvää eikä pahaa. Ihminen on pääosin mukavuudenhaluaan onnistunut tupruttelemaan ilmaan liikaa kasvihuonekaasuja. Täällä arktisella alueella keskilämpötila on noussut jo parisen astetta, mikä sulattaa jääkenttiä arvaamattomin seurauksin. Ilmastonmuutoksen taklaamisessa uskon enemmän poliittisiin päätöksiin kuin siihen, syönkö lihapullia vai tofua.

Kehitys muistuttaa meitä siitä, että olemme vain yksi vallanhaluinen ja aggressiivinen apinalaji, jonka evoluution sattumukset ovat saaneet lisääntymään hillittömästi. Jos radaltaan karannut meteoriitti jysähtää, kaikki on toisin. Pohjoisnapa vaeltaa meiltä lupaa kysymättä kohti Englantia.

Kummastelen uuden ammattilaisryhmän, ilmastoasiantuntijoiden puheita. Joskus ne muistuttavat hämmästyttävästi vuosikymmenten takaisten maallikkosaarnaajien ja taistolaisten ajatusten kulkua. Ihmiset, elinkeinot, maat ja mantereet jaetaan hyviksiin ja pahiksiin sen mukaan, miten ne ovat onnistuneet luovimaan vaihtelevan tiedon valtamerellä. Tiedän nuorimuksia saatetun huutamalla ilmastonmuutosuskoon, omia valintojaan miettimättömiä leimatun relativisteiksi. Denialisti on pahin tuomio. Moni ahdistuu.

Tapasin ortodoksien pyhiinvaelluksella Siinain erämaassa ohjaajavanhuksen, Isä Mooseksen. Suomalaisille tutun ankeahkon uskonnonharjoittamisen vastapainoksi Isä Mooses kehotti matkalaisia iloisuuden kilvoitukseen. Kristinuskon tasa-arvoisen opin upein sisältö on toiveikkuus, ilo, halu tehdä asioille jotakin.

Auttaisiko ilmastoahdistukseen?

Enää puolet helsinkiläismukuloista kastetaan, kirkosta erotaan muutenkin kuin Päivi Räsäsen ansiosta. Uskosta puhuminen on perverssimpää kuin vaikka Temptation Islandin ihmisnöyryyttämöt. Onko ihmisellä kuitenkin hinku hengellisyyteen? Vastaako maailmanloppuapokalyptia Ilmestyskirjaa? Korvaako ilmastouskonto hengellisyyden kaipuuta, mutta ilman toivoa? Voisiko vanha kunnon työ lähimmäisten ja luomakunnan hyväksi auttaa?

Kolumni tuli julki Lapin Kansassa 24.5.2021. Alkukirkon kirkas ajattelu istuu tämän sepustelijan ajatusmaailmaan, mitäpä tuumaat vaikka tästä Iisak Niniveläisen ajatuksesta: "Luodessaan heitä Hän näet tiesi, millaisia heistä tulee, ja silti Hän loi heidät. Sitä suuremmalla syyllä näin on siksi, että pahan ennaltasuunnittelu ja kostava rankaisu ovat luotujen himoja eivätkä kuulu Luojalle."

Tarinoiden vaarat

 

Ihmiset ovat aina tarinoineet, kokoontuneet nuotion, takkatulen ja viitisenkymmentä vuotta pöllöruudun ääreen. Tarinat eivät ole vain viihdettä, saattavat olla puppua. Nykysuomalaiset elävät internetin ja sosiaalisen median tarinoissa.

Sana narratiivi on hauska. Sivistyssanakirjan mukaan se tarkoittaa kertovaa esitystä jostain asiasta, selostusta, kertomusta, joka heijastaa ja tukee jonkun tai jonkin arvoja ja tarkoitusperiä. Minua viehättää myös narratiivin alun viesti. Moni voi narrata kertoessaan tarinaansa tietämättään tai tietoisesti.

Tohtori Maria Mäkelä johti 2017 - 2020  Koneen säätiön rahoittamaa tutkimushanketta Kertomuksen vaarat. Hankkeessa selvitettiin, miksi ja miten kertomuksesta tuli hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallistumista määrittävä muoto, mitä riskejä tähän liittyy ja miten tutkijat voivat lisätä ymmärrystä kertomusten voimasta ja vaaroista. Projekti keskittyi kokemuksellisen puheen, sosiaalisessa mediassa tapahtuvan itsestä kertomisen, tunteita herättävien ja elämäntyyliä rakentavien ”mallikertomusten” jakamisen sekä kertomusten yhteiskunnallisen ja poliittisen hyötykäyttöön. Hanke tuotti julkaisuja, joiden lista käy ilmi sen verkkosivuilta.

Nykytarinoiden maailmassa yksilöllisyys korostuu. Arvostamme oman näkemyksen muodostamista lähes mistä tahansa asiasta, vaikka kukaan meistä ei voi olla joka alan asiantuntija. Asiantuntijoiden, viranomaisten ja tutkijoiden mollaaminen on tuttua Galileon ajoista saakka. Puistattavimmat esimerkit tulevat rokotusvastaisuudesta. Kun Samoalla kaksi pienokaista menehtyi hiljan MPR- eli tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokotteen saatuaan, paratiisisaaren vanhemmat säikähtivät myös ”rokotekriittisten” yllyttäminä eivätkä enää tohtineet rokotuttaa lapsiaan. Kymmenen kuukautta kestäneen perusteellisen selvitystyön tulos oli, että kaksi surullista lapsikuolemaa johtuivat rokottajien inhimillisestä virheestä, laimennin oli vaihtunut lihasrelaksanttiin. Selvitystyön aikana 80 pientä samoalaislasta kuoli tuhkarokkoon.

Rokotusvastaisuus viestii paitsi epäluottamuksesta myös halusta saada ymmärrystä, tulla kuulluksi, kuulua joukkoon. Esimerkiksi autististen lasten vanhemmat saattoivat jäädä takavuosina vaille selitystä lapsensa tilasta, ja rokotevastaisten heimo tarjosi yksinkertaisen, mutta perusteettoman syyn rokotteista. Mikään tutkimustulos ei ole kyennyt horjuttamaan tämän uskomuskunnan luulotteluja, joista yksi on koronapandemian haitattomuus, toinen rokotteiden riskien liioittelu.

Onneksi nuoriso ei niele sosiaalisen median ja verkkolehtien kommentaattoreiden tarinoita. Suomi on luottamusyhteiskunta, kynsin hampain pitäkäämme kiinni siitä. Puolueeton tutkimus, nuhteettomat viranhaltijat, tutkimusta ja viranomaisvalmistelua kunnioittavat poliitikot takaavat sen.

Kirjoittaja tuli surulliseksi kuultuaan Kuhmossakin levitetyn rokotusten vastustuslööperiä

Perätysten tulivat pakinat, tämä julkaistiin Kuhmolaisessa 29.4.2021. Ylhäällä Lammasjärven avantouintipaikan tarinaa tältä keväältä, terveyskylpylän allas sen kun kasvoi ilmojen lauhtuessa

Ja koska on ihan kohta Vappu, sen kunniaksi Bellmannia, olkaa hyvä, Fredmannin epistoloista Vila vid denna källä, sitä tehkäämme:
https://www.youtube.com/watch?v=8qQJYM8jFLY

Hannu Kyllösen veistämä karhu
sai jo 2017 nimekseen 
Iita Muinonen, ja hänet
lakitetaan joka vappu.
Kuva v.2020. Koronaa yhä.

 

Kysymyksiä pöljyydestä ja julmuudesta

Eroottinen outolintu 
oma väritystehtävä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan suomalaiset lihovat tasaisen taulukon vauhdilla. Kun 2–6-vuotiaista tytöistä 17 prosenttia ja pojista 27 prosenttia on ylipainoisia, nuorista 18–29-vuotiaista aikuisista naisista jo 35 ja miehistä melkein puolet eli 47 prosenttia. Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista heitä on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Tuoreen tutkimustiedon mukaan laihtua voi pysyvästi vain lihavuusleikkauksella. Miksi karamelli- ja sipsipussien koko kasvoi jättimäiseksi? Miksi sokerisia virvoitusjuomia myydään isoissa pulloissa ja kaksin kappalein tarjouksena? Pitäisikö painoindeksin ja terveyden vaarantaville tuotteille määrätä vielä isompi haittavero?

Kun 2010-luvulla melanoomaan sairastui 1500 suomalaista, vuonna 2025 melanooman arvioidaan saavan 2300 ihmistä vuodessa. Tärkein syy on ihon palaminen auringossa esimerkiksi aurinkolomilla. Melanoomista 95 prosenttia arvioidaan olevan ehkäistävissä järkevällä suhtautumisella auringonvaloon. Miksi me pökiöt paistattelemme itsemme sairaaksi?

Jos lapsesi haukkuu naapurin vekaraa, menet nuhtelemaan. Kun Joe Biden sanoo Vladimir Putinia tappajaksi, kuka häntä nuhtelee? Eikö näiden poikain kannattaisi istua ja sopia nokkapokkansa, lopettaa sekä USA:n rasismi ja holtiton pyssyjen paukuttelu että Venäjän Krimin maanryöstö ja toisinajattelijoiden kurmuutus?

Sodat ja valtion väkivalta ovat vähentyneet maailmassa. Miksi joissakin maissa kuolemanrangaistusta yhä käytetään? Miksi soditaan, vaikka se uususkonto ekonomian ja MA Nummisenkin oivalluksen mukaan tulee niin kalliiksi?

Miten maailma paranee twiittailemalla ja kuittailemalla? Mahtuuko 280 merkkiin viisautta?

Eurooppaa mm Bachin, Beethovenin, Goethen ja Böllin, säveltäjien ja kirjailijoiden työllä sivistänyttä Saksaa voi nimittää jättibordelliksi. Maan 240 000 prostituoiduista on 230 000 kansalaisuudeltaan muita kuin saksalaisia. Suurin osa elää Saksan siveyspoliisin mukaan pakkotyönomaisissa oloissa. Miksi ihmistä yhä saa laillisesti myydä ja ostaa?

Miksi suomalainen media salonkikelpoistaa aiemmin valkoiseksi orjakaupaksi kutsuttua ilmiötä julkaisemalla artikkeleita luksusseksinmyyjistä, joita on vain muutama prosentti alan ammattilaisista? Antaisitko vaikka aikuistuneenkin tyttäresi seitsemään kertaan vuorokaudessa rahasta raiskattavaksi? Ryhtyisitkö itse moiseen, vaikka oletkin mies, koska miesprostituutiota on? Miksi köyhä tyttö tai nainen on niin arvoton, että hänet voi pakottaa kehon ja mielen särkevään kurjuuteen? Miten naisen emätin voisi kestää kymmeniä penetraatioita peräjälkeen?

Miksi pikkutyttöjen sukupuolielinten silvontaa ei ole maailmassa saatu loppumaan vaikka se voi viedä heiltä erotiikan nautinnon ja vaikeuttaa synnytyksiä? 

Kolumni julkaistiin Lapin kansassa 28.4.2021. 

Lähestyvän vapun kunniaksi mutta kirjoituksen teeman vuoksi hieman hillitympiä Teekkaritorvia, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=8lYpCiN_F4I

Ps esikoiseni Aili soittaa klarinettia, kiitos opettajat Esko Parikka Rovaniemeltä ja Arrigo Kristian Blom Kuhmosta hänen elämänmittaisesta harrastuksestaan ja kiitos Kuhmon mainio musiikkiopisto!