Suosituksia nuorelle

Lukiolainen näyttää kieltä. Kuvan otti ystäväni Minna Suihko. 

Jos saisin tavata itseni seitsemäntoista vuoden korkuisena, voisin antaa jonkin neuvon. Koska pyytämättömiä neuvoja ei noudata kukaan ja seitsentoistavuotiaat ovat itsevarmoja kuin Kilimandjaro, voisin tyytyä suosituksiin.

Mitäpä tuumisin tuolle meikeistä ja kamppeista piittaamattomalle, pitkätukkaiselle hipille? Joka pöljä ja loppuelämänsäkin pöljänä pysynyt luuli kaikkien nukkuvan silloin tällöin ulkona, viihtyi korvessa, opetteli tuntemaan lintuja, joista suurimmat, havukat, maalinnut, vesiäiset painuivat parhaiten mieleen. Luki tiskatessaan, syödessä, yökolmeen, rakasti Bob Dylania, tanssimista, körttivirsiä ja kääri sätkän kun sille päälle sattui. Oli epävarma ja itsevarma, ei totellut vanhempiaan. Myöhemmin lopetti syöpäkääryleet kun harkitsi lisääntymistä, ja lisääntyi, ja olisi lisääntynyt lisääkin, kun se oli niin kiehtovaa, alullepano, odotus, pikkuisten kanssa pyöriminen. Vaan tangoon ja lisääntymiseen tarvitaan kaksi, eikä lasten isä innostunut suurperheestä. 

Suosittelisin miettimään mitä haluaa. Jos jokin kiinnostaa eikä vie terveyttä, kannattaa käydä tiukasti sitä päin ja keskittyä juuri siihen. Moneen ei ihmisen elämä riitä. 

Elämässä on rajoitteita. Jos Luoja suo lapsia, luopuu ilomielin jostakin kun saa niin paljon, elämäniloa ja kasvatustehtävän. Työ rajoittaa, sillä sen lauluja laulat jonka leipää syöt. Vaikka Suomessa vallitsee terve sananvapaus, huomasin ruuhkavuosina joskus vaikenevani pomojen pahastumista ennakoiden. Sitäkin koin, vaikka edesmennyt talousneuvos Paavo Onnela kertoi minua aina miehuullisesti puolustavansa. 

Viisaiden ihmisten kohtaaminen antaa voimaa. Kouluni rehtori Toini Blomqvist innosti tyttöjä luonnontieteisiin. Olen kiitollinen kaikille esimiehilleni. Työkaverit ovat olleet suuri ilo kuten kaupungintalon siivoustiimin ihanat naiset. Nähdessäni ensimmäisen kerran nunna Kristodulin, kuunnellessani lempipianistini Paavali Jumppasen Beethoven-tulkintoja, tavatessani kuvanveistäjä Mia Hamarin, tutustuttuani tanssija-koreografi Tiina Lindforsiin ja professori Vladimir Mendelsohniin ryhdyin ahmimaan heidän energistä läsnäoloaan. Voimansa ilmeni viisaina kirjoituksina, taivaallisina tulkintoina, rajat rikkovana taiteena. Ortodoksikirkon alkukirkollinen vapaus, musiikin, tanssin, puuveistosten lumo, keskustelujen kipinät tekevät elämästä maukkaamman ja vaikeudet helpommaksi kestää. 

Joku ilkkuu nyt, että kelpaa kultapossun julkkiskontakteja pöllyyttää. Paljastan iloiten viisaimmat joita olen kohdannut: mummuni Tiina, kouluja käymätön, lapsia tekemätön, pommintappaman mummuni korvaaja ja Nils-Heaikka, Nils-Henrik Valkeapää, hettalainen opettaja, jonka kanssa tarkastin Enontekiön porotilallisten tilejä. 

Lähipiirissäsi piilee viisautta. Nuuski se esiin.  Suosittelisin nuorille ihmisten tarkkaa havainnointia, voimaa antavien ihmisten seuraa, heidän kunnioittamistaan ja kiitollisuuden osoittamista. Asialla on kääntöpuoli. Myös negistelijöillä on ihmisarvo, työssä ei voi päästä pakoon kielteisiä ihmisiä. Ole heille kiltti. Kun voit, vapaa-aikana, karta energiansyöppöjä, somessa meuhkaavia, huutamalla tai ääntään korottamalla pahan olonsa ilmoittavia. 

 Kirjoittaja tykkää pohdiskella ja tunnustaa usein olevansa täysin hakoteillä. 

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 27.12.2019

Luvanvaraisia synnytyksiä

Tuore otsikko 18.12.2019 Lapin Kansasta.

Kajaanissa, Kemissä ja Rovaniemellä synnytetään poikkeusluvalla, mikä kertoo ajan hengestä. Utsjokisilla on jo nyt 500 kilometriä matkaa synnytyssairaalaan. Harva tulevaisuuslinjaus on viime aikoina ottanut huomioon maan laajuuden. Synnytysten poikkeusluvat ovat pöljin esimerkki. 

Syntyvyyden kanssa kipuillaan eläkerahastoissa. Eläkejärjestelmä on rakennettu niin, että työssäkäyvät maksavat osan eläkeläisten tulosta. Väestötieteilijöiden mukaan sodanjälkeiset suuret ikäluokat eivät tehneet paljon lapsia, ja syntyvyys oli matalalla 1970-luvulla. Suurten ikäluokkien saamat vähäiset lapset ovat nyt lisääntymisiässä. Seuraavalla vuosikymmenellä vanhempainpäivärahat paranivat ja lapsia syntyi enemmän.  

Joskus politiikan linjausten arvopohja haiskahtaa siltä, että Isä Yksityinen tuo leivän valtioperheen pöytään, ja Äiti Hoivatar tuhlaa, anteeksi, käyttää Isä Yksityisen tuoman rahan sairaiden, vanhusten ja lasten hoitoon ja koulutukseen. Kun Isä Yksityinen ei saanut kotoutettua riittävästi rahaa, Äiti Hoivatar vanhuksineen ja lapsineen sai tuntea sen Kiky-ratkaisuina, koulutusvarojen ja kuntien valtionosuuksien leikkauksina. Kiky kohdistui enemmän naisiin kuin miehiin. Ahtaimmille joutuivat yksinhuoltajat.

Patriarkaalinen aate Isästä rahan tuojana ja Äidistä sen käyttäjänä ei pidä paikkaansa. Se loukkaa yrittäjänaisia, hoivatyön tekijöitä ja ennen kaikkea miehiä, sillä ketä fiksua miestä kiinnostaa pelkän rahantuojan rooli. Yritykset tuovat puolet valtion verokertymästä, ja siinä savotassa on mukana paljon naisia, johtajina, esinaisina ja työntekijöinä. 

Äiti yksin lasten kotona hoitajana on toisen maailmansodan jälkeinen keksintö. Evoluutiobiologit kertovat, että ne pikkunorsut pärjäävät parhaiten, joilla on mummonorsu tukena. Samasta syystä ihmislajin evoluutio on johtanut siihen, että naiset elävät pitkään menetettyään lisääntymiskykynsä. Vanhoissa akoissa asuu viisaus, ennen vanhaan pitivät koko kylän ja etenkin sen kakarat kurissa ja järjestyksessä. 

Evoluutiopsykologi Markus J. Rantala sohaisi muurahaispesää (HS 22.11.2019) viittaamalla elämäntapaamme: keskivartalolihavuus yhdistettynä jatkuvaan stressiin on heikentänyt sekä miesten etten naisten hormonitasoja ja lisääntymishinkuja. Osmo Kontulan, pitkän linjan seksologin mukaan nykyihmiset myös rakastelevat keskenään entistä vähemmän. No, ihmekös tuo, jos lapsia ei synny.

Jos olisin nuori nainen, vetäisin herneet nenään synnytystalkoista, silpputöistä, Kikystä, kuvitelmasta että yksi nainen jaksaa yksin hoitaa lapsilauman 24/7 kotiin suljettuna, ilmastonmuutoksen vähättelystä, synnytyssairaalojen sulkemisesta, pakolaispolitiikasta, prostituution hyväksynnästä, ihmiskaupasta, koulutusleikkauksista, asuntolainojen kattoehdotuksesta, syyllistävästä kiire-elämästä. Olisin julistanut synnytyslakon. Nuoret naiset tekevät sen jo.

Kirjoittaja sai ilokseen 1980-luvulla kolme lasta ja syyllisti silloin itseään ylikansoituksen buustaamisesta. Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 8.1.2020 (tieto lisätty samana päivänä)

Maailman kaunein konserttisali, Kuhmo-talon Lentua-sali

Puhe Kuhmon Osuuspankin Elohopeakerhon joulujuhlassa 12.12.2019 Kuhmo-talolla 

Ilon ja riemun päivä 

- mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Kunnioitetut elohopeakerholaiset, puheenjohtaja, Kuhmon Osuuspankin edustajat. On kahden kulkurivuoden jälkeen suuri ilo ja kunnia nousta yhden maailman kauneimmista konserttisaleista, Kuhmo-talon Lentua-salin lavalle. Elohopeakerho toimii aktiivisesti, kiitos toimikunnalle ja Osuuspankin aktivaattoreille. 

Olen otsikoinut puheeni ”Ilon ja riemun päiväksi”.  Suomalaiset on arvioitu kahteen kertaan maailman onnellisimmaksi kansaksi. Elämä täällä on iloista ja riemukasta verrattuna monen muun maan kansalaisten arkeen. Ilon ja riemun teemaa lupaan tukea kertomalla kaksi vitsiä ja kaksi kohottavaa sitaattia. En kuitenkaan aio teitä kovasti naurattaa, vaan aion hyvin vakavasti kurkistaa tulevaisuuteen. Optimisti odottaa hyvää, pessimisti ei pety. Säilyykö onnellisuutemme? Mitä ilon ja riemun ja onnellisuuden säilymisen puolesta pitää tehdä? Mikä syö onnea, iloa ja riemua?

I vitsi: Pikku-Kalle ja tilantarve. Pikku-Kalle oli äärimmäisen epämusikaalinen, mutta lauloi aina koulussa innokkaasti ja väärin. Kun häntä musikaalisempi opettaja kerran huokaisi, että miten sinä Kalle aina osut nuotin viereen, Pikku-Kalle murjaisi iloisesti: nuotin vieressä on paljon tilaa!

Onnellisuudesta

Palaan onnellisuuteen. Suomen hyvä sijoitus onnellisuudessa perustuu Gallup-yhtiön massiiviseen World Poll -kyselyyn. Tuloksissa painotetaan bruttokansantuotetta, vapautta ja sosiaaliturvaa. Kyselyn tuloksissa annetaan suuri painoarvo niin kutsutulle tikapuukysymykselle. Siinä vastaaja arvioi elämänlaatua tikapuumallin mukaan: alin askelma (0) kuvastaa huonointa mahdollista elämää, ylin (10) parasta mahdollista elämää. Kysymys kuuluu, millä askelmalla tunnet seisovasi juuri nyt. – Hyvä kuulija – mille askelmalle Sinä itsesi juuri nyt asettaisit?

Nähdäkseni meillä suomalaisilla ja kuhmolaisilla on paljon aihetta onneen, iloon ja riemuun. Sanan- ja uskonnonvapaus ovat Suomessa totta. Sosiaaliturva on myös aivan toisella tasolla kuin meidän syntyessämme. Ehkä yhteiskuntaa, yhteisöjä ei edes tarvittaisi, jos kukaan ei sairastuisi vakavasti, menettäisi lapsena vanhempiaan tai vanhempana kuolisi kesken elämän. Suomen nousu agraarista kehitysmaasta on tapahtunut itsenäisyytemme aikana ja sotien jälkeen varsin lyhyessä ajassa. Köyhyys ja sairaudet ja nälkä ovat osa kollektiivista muistiamme, joten eipä ihme, jos kysyttäessä asetamme nyt itsemme onnellisuustikkaiden yläaskelmille.  

Heijastuuko onnellisuusarvioissamme myös lähimmäistemme osa?  Lähes kaikilla suomalaisilla on riittävästi ravintoa, julkinen terveydenhuolto koskee kaikkia, koulutien kesto ei riipu vanhempien rahamassista. Ehkä suomalaiset ovat empaattista, lähimmäisenrakkautta arvostavaa kansaa? Siteeraan itseäni huomattavasti viisaampaa, kirjailija Leo Tolstoita: Maan päällä on vain yksi ainoa todellinen onni – eläminen myöskin muita kuin itseään varten.  

Säilyykö onnellisuutemme tulevaisuudessa? Mitä ilon ja riemun ja onnellisuuden säilymisen puolesta pitää tehdä? Media pullistelee uhkakuvia, sillä viestintä elää onnettomuuksista, sodat ja tulivuorenpurkaukset ovat minuuttien tarkkuudella aina tiedossamme.

Ilmasto on mutkikas asia, tulevaisuutta ei kannata kurkkia korteista

Tulevaisuus kiehtoo. Verovaroillamme olemme perustaneet Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan, rahoittaneet tulevaisuuden tutkimusta, innokkaimmat kuuluvat Tulevaisuuden tutkimusseuraan. Jotkut tosin kääntelevät Tarot-kortteja, horoskooppeja luetaan, meedioihin uskotaan. En usko Tarot-kortteihin enkä meedioiden armottomaan maailmankuvaan. Armottomuus pomppasi korvaan radiosta, kun Sari Valton haastattelema meedio kertoi 12.11.2019, ettei armoa ole olemassa. Onneksi on. 

Näen luonnontieteissäkin suurta armollisuutta. Tiede pystyy korjaamaan virheitään, tutkimuksen tulee olla dokumentoitua, riippumattomasti toistettavissa. Ja tieteentekijätkin tekevät virheitä, metodit kehittyvät, erityisesti tietokoneiden tehokkuus on kasvanut käsittämättömäksi. Uskon lujasti tieteen korjaaviin mekanismeihin, armoon aiempia tieteentekijöitä kohtaan: virheet ovat korjattavissa. Kuunnellaan tutkijoita.

Luonnontutkijoista osa on luopunut lineaarisesta, viivasuorasti etenevästä aikakäsityksestä. Toimiihan luonto syklisesti, aika on kuin sipuli kerroksineen: talvea seuraa kevät, kevättä kesä, kesää syksy ja sama toistuu vuodesta toiseen. Myös maapallon historiassa vaihtelevat eri ilmastokaudet, suuret luonnonkatastrofit ja sukupuutot ovat osa historiaa.

Nykyisyys ohjaa tulevaa, joten tulevaisuutta voi ekstrapoloida, kehitellä nykynäkymistä käsin. Oman elämäni aikana suurin arkinen muutos ovat olleet kännykät ja niiden mahdollistama yhteydenpito ja tiedonetsintä.

Skenaariotyössä tulevaisuutta hahmotellaan vaihtoehtoisten kehityskulkujen kautta. Jos on vain yksi hyväksytty vaihtoehto, voidaan tehdä kalliita virheitä, kuten on tapahtunut vaikkapa kansallissosialismin tai sosialismin ehdottomuuden aikoina. 

Tulevaisuuden kuvittelu auttaa valmistautumaan muutoksiin. Tulevaisuuden pohtiminen edellyttää toisaalta varallisuutta, sillä valintoja ei voi tehdä jos ei ole valinnanvaraa. Köyhimmät miettivät, mistä repiä rahat seuraavaan viikkoon tai päivään, ostaako välttämättömät lääkkeet vai lapselle ruokaa.

Suomalaista keskustelua värittää nyt voimallisesti ilmastonmuutos. Puolet suomalaisista epäilee muutosta. Usko ilmastonmuutoksen vääjäämättömyyteen tuntuukin kasvaneen lähes herätysliikkeeksi. Nykyajattelun muodin mukaista ei ole, että ilmastoa muuttavat myös luonnonilmiöt, ei pelkästään ihmisen toiminta.  Maapallon ilmasto on muuttunut usein, maapallolla on ollut kymmeniä ellei peräti satoja jääkausia. 

Ilmasto muuttuu nyt juuri pohjoisessa arktisella alueella kaksi kertaa nopeammin kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Metsänraja siirtyy pohjoisemmaksi, tunturinrinteet pusikoituvat, eteläiset lajit valtaavat tilaa. Ketunretaleet ovat työntäneet pienet veljensä naalit ylöskäsin, eikä edes keinoruokinta ole näitä valkoisia puhtaanapitolaitoksia Suomen tuntureilla pelastanut.  

Ilmasto on äärimmäisen mutkikas asia. Kuinka paljon luonnonilmiöt vaikuttavat, mikä on ihmisen osuus, elämmekö tosiaan antroposeenia, ihmisvaikutusten räjähdystä, on vaikea todentaa. Minua on kiusannut Suomessa maa- ja metsätalouden syyllistäminen, sillä hiilidioksidipäästöjen suurin lähde ovat kaikkialla fossiiliset polttoaineet. Maapallon akseli on vino kiertorataan nähden, ja kiertoradan pienetkin muutokset sekä aurinkotuulien vaikutus saattavat päihittää ihmisten aikaansaannokset. 

Otan esimerkin luonnonilmiöiden mutkikkuudesta. Se esimerkki on meille skandinaaveille tärkeä Golf-virta.

Golf-virta pitää koko Suomen maaperän sulana kesäisin, sallii metsän ja perunoiden kasvavan Utsjokea myöten. Merivirta kuljettaa lämmintä, suolaista ja painavaa merivettä ja lämpöisiä tuulia Keski-Amerikasta Skandinavian maihin. Norjan rannikko on aina sula sen ansiosta. Pohjoisnapa-alue on merta ja jääpeitteen alla. Kesäisin merijää sulaa ja tämä makea sulavesi kohtaa suolaisen ja painavan Golf-virran vedet ja kääntää sen paluumatkalle meren pohjaa myöten. Tutkimus on osoittanut, että Skandinavian maat lämpiminä pitävä Golf-virta on nyt yhtä hidas kuin 1600 vuotta sitten. Jäähtyykö Golf-virta hidastuessaan? Tuleeko meille lopulta vilu?

En ole katastrofiuskoinen, vaikka trumputtimia seuratessa ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Fossiilisten polttoaineitten vaikutukset saavat päättäjät asettamaan uusia rajoituksia sekä elämäntavoillemme että kulutukselle. Suomi on tehnyt hyvää työtä esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä, vaikka osuutemme maapallon kokonaispäästöistä on vain 1,5 promillea. Huippuvuodesta 2003 olemme onnistuneet vähentämään päästöjä kolmanneksella. Suomalaiset yritykset tiedostavat ilmastonmuutoshypen kaupalliset mahdollisuudet, clean-tech-ratkaisut jätteiden käsittelyssä ja energian tuotannossa ovat kansainvälisesti kuumaa tavaraa. 

Vitsi II: nyt on toisen vitsin paikka. Siteeraan nopeaälyistä venäläistä ystävääni. Siihen on syynsä: koen, että me pienen kansankunnan suomalaiset tunnemme yhä äärimmäisen huonosti tuon valtavan naapurikansakunnan ja sen kulttuurin. Moni teistä tuntee hyvinkin Kostamuksen kaupungin pitkäaikaisen yhteistyöntekijän, Nikolai Bigunin. Nikolai toimi mm kaupunginjohtajana ja vastasi pitkään Kostamuksen kansainvälisistä asioista. Häntä näkee yhä eläköitymisen jälkeenkin täällä Kuhmossa ostoksilla. Kun viimeksi Nikolain tapasin, kiittelin kovasti hänen pitkästä Kuhmon hyväksi tekemästään yhteistyöstä. Nikolain tuntevat tietävät, että äijä on venäläisittäin pyöreä eikä hirveän kookas. Tuumin Nikolaille, että hänelle pitäisi kyllä oikeastaan pystyttää patsas! Johon Nikolai murjaisi välittömästi: minulla on jo patsas, Oulun Toripolliisi…

Minkälainen tulevaisuus meitä odottaa

Kurkistanpa huvikseni arvailemalla tulevaan. Voin olla väärässä, mutta kuvittelu huvittaa. Puolitoista vuotta sitten luin, että opinahjoni Helsingin yliopisto on joutunut perustamaan tukiryhmiä ilmastoahdistuksesta kärsiville opiskelijoille. Tämän vuoden mittaan on keskusteltu syntyvyyden laskusta. Nousevan nuorison varovaisuudesta lisääntyä voi lukea tulevaa.

Arvelen, että nuorison vegaanivillitys ei laannu. Kaura kilpailee jo nyt äpyliemme kanssa maidontuotannossa. Siirtyvätkö suomalaiset maataloustuottajat maitotaloudesta kauratalouteen? Arvelen edelleen, että metsästyksen arvostus nousee, sillä riistanliha on terveellistä luomua aina. Hybridiautojen hinnat laskevat teknologian kehittyessä, kaasulla toimivat autot voi ehkä tankata tulevaisuudessa talojen omista energialähteistä. Suomeen muuttaa värikkäämpää väkeä, sillä eläkelaitokset eivät selviä maksusitoumuksistaan eivätkä yritykset töistään ilman uusia nuoria virkeitä työntekijöitä. Saapujat tuovat tervetullutta hajontaa geeniperimäämme, ja kansantautimme vähenevät luontaista tietä. 

Luonnon arvostus kasvaa. Puurakentamisen ekologisuus vakuuttaa lopulta myös paltamolaisetkin.  Saamme saastesumuja pakenevia uusia asukkaita. Meillä on senlaatuista tilaa, puhtautta, vettä, metsiä, puhtaita elintarvikkeita, hiljaisuutta, josta kaupungistumistrendin uhrit eivät osaa haaveillakaan. Tupakan kärryyttäminen hiipuu. Kannabis saattaa tulla lailliseksi ja syödä hyvän monopolimme liiketulosta. Ihmiset kuluttavat vähemmän, hamuavat omavaraisuutta perinteiseen kuhmolaiseen malliin. Teknologia avittaa yhteydenpidossa, liikkumisessa, välttämättömyystarvikkeiden valmistuksessa.

Kuhmolainen elämäntapa nousee minun haaveissani arvoon arvaamattomaan. Pidetään siitä kiinni.

Onneamme, iloamme, riemuamme voi syödä kiire ja sen tuoma harkitsemattomuus. Kiire syö tutkitustikin ihmisen kykyä myötätuntoon. Jos sivistystä ja tutkimusta ei kunnioiteta, voimme päätyä myös kehnompaan tulevaan. 

En siis usko apokalyptiseen maailmanloppuun lähivuosikymmeninä, ellei jokin suuri avaruuden vaeltaja, villiytynyt planeetta jysähdä maapalloa kohti. Maailmanloppua on pelätty ihmiskunnan historian sivu. Uskon ihmisen pystyvän ratkomaan itse aiheuttamansa ongelmat.  Uskon edelleen, että meillä suomalaisilla ja kuhmolaisilla etenkin on runsaasti ilon ja riemun päiviä edessäpäin, mikäli teemme kansakuntana viisaita valintoja. 

 Van, mene tiedä. Tulevaisuuskuvitelmani ovat ihan yhtä arvokkaita kuin Sinun arviosi tulevasta. Mitä Sinä mietit tulevaisuudesta, lastenlastesi elämisen ehdoista? Siinäpä sytykkeitä kahvikeskusteluihimme. 

Siteeraan puheeni lopuksi lempikirjailijaani, Kuhmossakin työtä tehnyttä ja usein käynyttä Veikko Huovista hänen Hamsterit-kirjastaan: Mitä ilo merkitseekään meille suomalaisille, jotka elämme lyhyen, hupaisan kesän kahta puolta talvea. Se on kallista tavaraa, kallista kuin auringonpaiste.

Kiitos kun kuuntelitte, hyvää Adventin aikaa, iloitaan ja riemuitaan.

(Ps julkaisun naalin kuva poistettu illalla 12.12.2019: en pystynyt jäljittämään kuvaajaa ja pyytämään julkaisulupaa, joten kohtalaisen tunnollisena kansalaisena katsoin parhaaksi poistaa sen. Naali-esite, mistä kuvan nappasin, on syntynyt kolmen maan, Suomen, Norjan ja Ruotsin naalinsuojeluhankkeessa, josta saa tietoja esimerkiksi Metsähallituksen luontopalveluista ja mukana olleelta Tuomo Ollilalta)

Ortodoksikirkko unohtaa pohjoisen

Kuhmon Karjalan Valistajien kirkko.
Sen vihki kirkolliseen käyttöön arkkipiispa Paavali v.1967
ja kirkoksi nykyinen arkkipiispa Leo v.1990.

Ortodoksikirkko runnoo läpi hallinnonuudistusta. Tavoitteena on voimavarojen tarkoituksenmukainen käyttö ja kestävä talous, osaamisen jakaminen ja päällekkäisyyksien poisto, mihin pyritään läänittämällä suurseurakuntia. 

Kiinteistötyöryhmä esitti kiinteistönhoidon keskittämistä ja useiden pohjoisten pyhäkköjen sulkemista. Luokkaan ”rakennuksesta luopumisen aikataulu selvitettävä” joutuivat mm Ivalon, Kemin, Sotkamon ja Kuhmon kirkot. Pohjoisessa ei ole Lapin sodankaan takia vanhoja kulttuurirakennuksia, pyhäkköverkko on harva. Onneksi Museovirasto älähti (HS 29.11.2019).

Karjalan Valistajien kirkon alttarissa on
Ivironin Jumalansynnyttäjä ikoni

Kirkollishallitus päätti 25.11.2019 perustaa entisten Oulun ja Lapin läänien kokoisen seurakunnan velkaisesta Oulun seurakunnasta, Lapin seurakunnasta ja taloudeltaan terveestä Kajaanin seurakunnasta ”seurakuntien lausuntojen ja piispan käymien neuvottelujen perusteella”. Esittelijä metropoliitta Elia käveli Kajaanin seurakunnan yli. Ortodoksisuus perustuu pienyhteisöihin, mikä rapautuu jättiseurakunnissa. Onkohan koltilta kysytty mitään?

Kuulemisessa Kajaanissa metropoliitta väitti, ettei kiinteistökeskittämisellä ole tekemistä uudistuksen kanssa. Kiinteistökulut ovat kuitenkin suuri menoerä. Keskittäminen nostaa hoitokuluja talkootyövoimasta luovuttaessa, minkä jälkeen kirkkoja on helppo muuttaa vaikka pelihalleiksi.

Kirkkolaki määrittelee kirkon tehtäväksi ihmisten palvelemisen. Ihmisiin ei vetoa piispojen yksimielisyys. Keskushallinnon ylemmyyden korostaminen on patriarkaalisuutta sen kielteisessä merkityksessä. Seurakuntalaiset kokevat veroäyrin korotuksen ja palvelujen karsimisen jatkumisen. Seurauksena he äänestänevät jaloillaan. Rahaa on vähän, väki hajallaan laajassa maassa. Olisiko järkevää madaltaa hallintoa ja tehdä Suomesta yksi hiippakunta?

Rakastan ortodoksikirkkojen kauneutta ja liturgian pysyvyyttä. Kun osa kirkkokunnista seilaa ajan hengellä kuin surffarit aalloilla, ortodoksinen kirkko kurkottaa alkukirkkoon, ihmisarvon kunnioitukseen. Nyt pienyhteisöt ja pohjoisen olot unohdettiin. Menettääkö kansankirkkomme tällä tiellä lakisääteisen roolinsa? Siirrytäänkö lähivuosina uskovien maksamiin toimitusmaksuihin?

Eila Valtanen, Kajaanin ortodoksisen seurakunnan valtuutettu

(törmäsin kummallisimpaan uudistukseen ikinä, tämä mielipide julkaistiin Lapin Kansassa ja Kainuun Sanomissa kolmantena joulukuuta 2019)

Suomi-neidon vaihdevuodet

Suomi on ihanan iso ja kaunis maa.
Kuva tältä syksyltä Jäniskosken läheltä Inarista
Kuva alhaalla on Naantalia pari viikkoa sitten.
Molempia tarvitaan.  

Kaipaan seitsemänkymmentälukua. Kukaan ei ollut ylipainoinen, parempaan tulevaisuuteen uskottiin, hyvinvointivaltiota rakennettiin. Toisaalta Suomi oli suomettunut, Kekkosslovakiassa vallitsi oma omortansa. Tehtiin huimia esityksiä: Ilkka-Christian Björklund ehdotti Eduskunnassa Neuvostoliittoa käsittelevien artikkeleiden ennakkosensuuria, mitä Georg C Ehrnroth vastusti. Yrittäjyyttä jopa halveksittiin, Euroopan Unionia vastustettiin.  Kajaanissa marssittiin vappuna, banderolleissa nimettiin Kainuun monopoleiksi Kainuun Sanomat ja Kajaani Oy. Yhtiö vaihettui United Paper Millsiksi, jonka savupiipun tuprahduksia ei enää näy. Printtimedia on ahtaalla.

Aluepolitiikka ei ollut kuitenkaan ollut ennen 2000-lukua kirosana, uusia yliopistoja, ammattikorkeakouluja ja ammattioppilaitoksia perustettiin koko laajan maan pienen kansan kaikille nuorille.

Elämä on aaltoliikettä. Saatiin terveyskeskukset, peruskoulu ja subjektiivinen päivähoito-oikeus. Yrittäjyyden arvostus kohosi, mikä on myönteistä. Yhtä aikaa kuin jumalten keinussa julkisesta sektorista alkoi muuntua kirosana ja pohjoisesta perspektiivitön ilmansuunta, aluepolitiikasta ja alueellisesta koulutuksesta puhumattakaan. Kajaanin sata vuotta toiminut opettajankoulutus lopetettiin Lauri Lajusen rehtoroidessa Oulun Yliopistoa. Lapin matkailun buumi näytti sittemmin pohjoisen aliarvioinnille närhenmunat.

Mielipiteet ovat polarisoituneet. Netin palstat pullistelevat julkista sektoria ja kehäkolmosen ulkopuolista elämää halveksivia aivopieruja. Yksityisten tuottamat julkiset palvelut ovat lisääntyneet, mutta yksityisen ja julkisen liitto ei ole Suomessa kehittynyt. Epäonnistunut taksiuudistus tai sote-uudistusten toistuva persielleen meno todistavat tästä.

Sosiaaliturva nappaa 46 % kaikista julkisista menoista, koulutus vain 10,5 %.  Enemmän rahaa perusasteeseen voi pienentää tulevia sosiaaliturvamenoja, sillä kymmenesosa peruskoulun käyneistä ei hallitse riittävästi luku-, kirjoitus- ja laskutaitoja.  Se karsii heidän pääsyään toisen asteen koulutukseen ja työhön.

Alueellisesta tasa-arvosta kiistellään. Taloussanomat selvitti asumistukea saavien ruokakuntien osuuden paikkakunnittainen. Vertailu herätti meikämetsänpeikon huumorin: tilastoa johtaa Jyväskylä, jossa 23 % ruokakunnista saa asumistukea. Pääkaupunki Helsinki on seitsemäntenä (18,3 %). Kaukana ovat Kajaani (14,2%), Sotkamo (6,6 %) ja Kuhmo vain 5,5 %:llaan. Uudellamaalla oli pahimman laman aikaan 90 000 sosiaaliturvan varassa elävää työtöntä, enemmän kuin kainuulaisia on yhteensä.

Olisiko totuus sekä julkisin että yksityisin voimin tuotetuista palveluista ja alueellisesta tasa-arvosta jotakin muuta kuin mitä nyt uskotaan. Pienellä kansalla ei ole varaa räikeisiin vastakkainasetteluihin. Uutta ajattelua tarvitaan.

Kirjoittaja kiittää Skattan friidua, rakasta ystäväänsä Liisaa vuosikymmeniä jatkuneista keskusteluista, tykkää sekä Helsingistä että Kuhmosta ja vierastaa niiden vastakkainasettelua. 

Pakina julkaistiin lempilehdessäni Kuhmolaisessa 22.11.2019.

Läskit läskipyörille

Lentua jäätyi tällä viikolla. Van kelpasi kahtoa ja kuulla.
Kuvalla ei ole mitään tekemistä tämän pakinan aiheen kanssa.

Mummut ja äiti opettivat, että näkö on niin kuin Luoja luopi, van tavat ovat niin kuin itse tahtoo. Olivat väärässä, sillä rahalla saa ulkonäköä. Varallisuuden lisäksi itsensä puunaaminen vaatii aikaa. Tavat myös voivat lihottaa, muuttaa ulkonäön.

Ulkonäköpaineet eivät olleet vuosikymmeniä sitten niin kovia kuin nykyään. Hoikkaa ja lihaksikasta ulkonäköä pidetään nyt elämänhallinnan merkkinä. Moni on kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä, murisisi nälkävuosien jälkeen itsensä tynnyriksi hilpeästi lihottanut, 86 vuotta täyttä elämää elänyt rehevä mummuni.

Ulkonäkö vaikuttaa parinvalintaan. Meissä jylläävät yhä metsästäjä-keräilijän geenit, ja miehelle naisen hoikka uuma ja sopivasti pyöristyvä lantio merkitsevät lisääntymiskykyjä. Tutkitusti nuori nainen on miesten mieleen. Meidän ikääntyneiden iloksi kerron ystävämieheni tokaisun: hän ei voisi kuvitellakaan suhdetta nuoren, rypyttömän naisen kanssa, hänen mielestään vasta kypsät hömäkät emännät hehkuvat elämänkokemuksen luomaa erotiikkaa.

Naiset valinnevat nuorena parinsa älykkyyden mukaan, koska älykäs mies todennäköisesti älyää turvata geeniperimänsä jatkuvuuden pysymällä kasvattajana lasten pitkän kasvun ajan. Olen kuulevinani nauruntyrskähdyksiä sekä miesten että naisten suusta, varmasti on sorruttu tomppeleihin, pitkäksikin aikaa.

Aikamme paradoksi on, että mitä enemmän ulkonäölle annetaan painoarvoa, sitä enemmän suomalaiset lihovat. Metsästäjä-keräilijät eivät ole sopeutuneet runsaaseen ravintoon, proteiinia, huonoja rasvoja ja hiilihydraatteja tulvii isojen karkkipussien, 1,5-litran limujen, sipsien, hampurilaisten ja jatkuvan napostelun muodossa. Kuhmolaisista yläkouluikäisistä lapsistakin jo 40 % on ylipainoisia, mikä ennustaa kakkostyypin diabeteksen räjähdystä. Lapsuus ja nuoruus ovat ihmisen kehon kehitykselle tärkeintä aikaa. Isät ja äidit, liikkukaa lastenne kanssa, pitäkää kiinni karkkipäivästä, unohtakaa hampaillekin vaaralliset sipsit. Sama neuvo koskee toki myös keski-ikäisiä ja ikäihmisiä, listaan voi lisätä alkoholin lipittelyn välttämisen. Vanhakin hyötyy liikunnasta.

Vain viisi prosenttia laihdutuskuureista onnistuu. Solut oppivat, pullukan elimistö vaatii liikaa ravintoa loppuikänsä. Pullakoituminen johtuu myös ihmisen psyykestä. Kun kokee olevansa väärän näköinen, lohduttautuu syömällä lisää ja samalla pahentaa tilannetta.  Voisiko lihaviin suhtautua lempeämmin, rakastavammin?

Auttaisiko paradoksaaliseen ongelmaan ulkonäön yliarvostuksesta ja samanaikaisesta kansan paisumisesta huomion kiinnittäminen tekemiseen, työhön, osaamiseen, ei ulkonäköön, ei vaatteisiin tai meikkeihin. Että emme kommentoisi toistemme ulkonäköä – onko joku lihonut tai laihtunut, onko edustava, komea, kaunis? Ehkä arkipuheessa huomio tulisi kiinnittää siihen, mitä kukin osaa, miten suhtautuu toisiin ihmisiin, lämpimästi vai vältellen, tylysti vai lempeästi, itsekeskeisesti vai toisia kuunnellen.

Aika näyttää, muuttuuko kansakuntamme pingviineiksi, läskeiksi, joiden on pakko ajaa läskipyörällä, kun ohuemmat renkaat eivät kanna.

Kirjoittaja arvostaa kohtuullisuutta, kauneutta ja lähimmäisten kunnioittamista. Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 8.11.2019.

Ylipainoinen kirjoittaja tallustelee
tyttärensä Aili Penttilän ottamassa kuvassa
 Juhannuksena 2019 kohti uusia seikkailuja.

Hulmaava kalhun seulaaja

Esikoiseni kantoi pienenä nimeä Höpämössi.
Tässä kahdeksankuinen Höpämössi
pelleillee. 

Pikkuruiset ovat mainiota väkeä. Suoria, havaintonsa kakistelematta kertovia, pääasiassa iloisia kuin pussillinen apinoita. Olen kiitollinen jälkeläisistäni, bonuslapsista, sisarusten lapsista ja kummilapsistani. Iloa tuottavat myös sattumalta tavatut naperot, koulukkaat ja vilkkaat teinit, olivatpa nämä kotoisin Iivantiirasta tai Kiinasta. 

Olen myös stand-up-fani, ja stand-up-koomikkoja seuratessa olen tehnyt oudon havainnon. Sinänsä ironiaan perustuva nyky-stand-up viestii nuorempien ikäpolvien lapsiahdistuksesta: lapsiperheen elämä kuvataan lähes helvettinä. Sitähän se ei ole. Onko aikamme ismeistä egoismi suurin? Vai onko vanhemmuudelle asetettu niin kovat laatuvaatimukset, että siitäkin on tullut suorittamista ja siis vältettävää kun voi valita? Rento elämä lasten kanssa ei vaadi mielestäni älyttömiä. Ryhdyn nyt välittömään kirjalliseen vastaiskuun: kertomalla lasten lohkaisuja haluan tuoda esiin lasten antamaa elämäniloa.

Kummitytär toivoi aikoinaan pikkuveljeä ja saikin sen, tosin ei sillä metodilla, minkä hän äitinsä sukupuolivalistuksesta kehitti. Tyttö oli kysellyt kolmen vuoden korkeassa iässä lasten alulle panemisesta, johon äiti oli vastannut lapsen iän huomioon ottaen, että isä antaa äidille vauvansiemeniä. Isällä meni kahvi väärään kurkkuun, kun pikkuneiti tuli käsi ojossa pyytämään vauvansiemeniä äidille vietäväksi. Samanlaista tahatonta turskiutta harjoitti tyttäreni, joka ei pienenä osannut sanoa yytä, äätä eikä öötä. Päivähoitopaikan isän löysin kerran naama punaisena nauramasta tuulikaapista. Sai sanotuksi, että tyttäreni oli juuri häneltä kysynyt, kun minut oli ikkunasta nähnyt, että ”naikko mun mammaa, naikko.”

Kun sisareni perhe tuli ensimmäisen kerran käymään luonani Kuhmossa, lapsille oli sanottu, että mennään tädin uutta kotia katsomaan. Teimme kuitenkin treffit Kuhmo-talolle. Kun päiväuniltaan heräävä kuopus näki komean rakennuksen, hän sanoi ääni täynnä ihailua: ”Onpa Eila-tätillä mahtava koti!”.

Poikani oli saanut koulussa murrosikävalistusta. Kun yritin halata silloin 12-vuotiasta nuorta urosta, hän parahti, että nyt ei enää halailla, kun minulla on se ”puberteetti”. Nyttemmin aikuiseksi partasuuksi varttunut äijä oli kuolla nauruun tämän muisteluksen kuultuaan ja halaa kyllä mammaansa aina kun nähdään ja erotaan.

Käyn tyttäreni kanssa etelän lämmössä patikoimassa. Kerran Kreikassa kuumaan lentoasemahalliin purkautuva turistilauma sai kuulla hilpeän kiljaisun noin kolmivuotiaan suusta: ”hip hip hullaa, kohta päästään pulikoimaan!” Se jäi lentäväksi lauseeksi. Kun Lentuasta jäät lähtevät tai Välimeri siintää turkoosina edessä, sen kajautan. Samaa elämäniloa osoitti tuskin kahta vuotta saavuttanut hurmaava nuori mies, kun Lapin reisulla kävin Ounasvaaralla lenkillä. Poika taapersi vanhempiensa, sisarensa ja kahden koiran perässä, ja kääntyi leveä hymy naamalla kertomaan minulle: ”tiäkkö me seulataan kalhua!”

Höpämössistä kasvoi mammalleen mainio kulttuuriattasea. Tässä kuunnellaan jatsia Suomen Jazz- ja Suomen shakkiliittojen yhteistilaisuudessa Oulun vanhalla paloasemalla. Ilo jälkeläiskokeista on pysyvää. Arvannette, kumpi on kumpi.

Kirjoittaja uskoo vakaasti taivasten valtakunnan ilmenevän lapsissa ja heidän kaltaisissaan jo nyt. Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 22.10.2019.

Koska maailmanloppu tulee?

Jos olet suomalainen nainen, maailmanloppusi voi tulla sekunnin, jonkun vuoden tai vuosikymmenen kuluttua, täytettyäsi 82 tai vielä vanhempana. Ei voi tietää, saako yllättäen aivoverenvuodon. Verisuonistossa on kaikilla jokunen heikko paikka. Voi liukastua, kopsauttaa pään, saada sydänkohtauksen tai joutua liikenneonnettomuuteen. Jos elät vanhaksi, todettakoon iloksesi, että se voi olla luonteesi ansiota. Yli satavuotiaaksi eläneistä on havaittu tutkimuksessa vain kaksi yhteistä ominaisuutta. He ovat uteliaita ja myönteisiä luonteeltaan. Mies voi kokea oman maailmansa lopun samalla tavalla, sekunnissa tai vanhaksi keppuroidessaan nykyelinikäennusteen mukaan valitettavasti naista aiemmin 79-vuotiaana. 

Maailma ei lopu Sinun tai minun kuolemaan. Kuolevaisuus on tieto, mikä auttaa meitä elämään muhevammin ja vastuullisemmin kuin ilman tuota tietoa. Vaikka hengityksemme ja maallinen elämämme loppuvat, toivot elämää jatkaville hyvää. Ihmisille, eläimille, kasveille, naapureille, naapurikansoille, avarimmillaan koko siniselle planeetallemme, ellei joku lähimmäinen tai ajattelemattomat pösilöt tai Sinä itse ole nuijinut Sinua surulliseksi, jolloin et enää jaksa toivoa toisillekaan hyvää.  Meitä on lisäksi taivaanrannanrakastajia, jotka uskovat elämän jatkuvan käsittämättömällä tavalla fyysisen ruumiimme lahoamisen jälkeen. Rehellisimmät meistäkin tietävät, etteivät voi tietää mitään.

Kuuntelin talvella nuorta maailmanlopun apostolia, joka uskoi pienen kansakuntamme elinkeinojen suhteellisen monotonisessa luonnossamme vievän täysromahdukseen. Opinahjoni Helsingin Yliopisto on perustanut tukiryhmiä ilmastoahdistuksesta kärsiville opiskelijoille. Kertoessani pohjoisen Suomen luonnosta ja elinkeinoista intialaisille olen päässyt väittelemään: vaikka meidän suomalaisten osuus hiilidioksipäästöistä on 1,5 promillea, intialaisten mielestä vain hyvinvointivaltioiden vastuulla on ilmastonmuutoksen selättäminen. Asioille voidaan tehdä jotakin: huippuvuodesta 2003 Suomi on vähentänyt päästöjään kolmanneksella. Jos kaikki maat toimisivat yhtä loogisesti, hyvä olisi.

Martin Luther oli kiivas olutta rakastava kirkonisä. En pidä hänen lausahduksestaan, jonka mukaan ”naisilla on leveä lantio ja takapuoli, sillä heidän tulee pysyä kotona”. Kuuluisa omenapuunistutuskehotus ennen maailmanloppua ei edes ole Lutteeruksen, vaikka se maailmanlopun pakinaani sopisikin. Mutta tätä uskonpuhdistajan lausahdusta arvostan: ”Minulle riittää se tieto, että Isäni talossa on monta asuinsijaa.”

Kirjoittaja uskoo ihmiskunnan voittavan aiheuttamansa typeryydet kuten ylettömät hiilidioksidipäästöt kahden jääkauden välisellä ajallamme. Hän lupaa käyttää julkista liikennettä heti, kun sitä liikkuu Timoniemeltä Kuhmon keskustaan. 

Eliniänodotteet koskevat v.2017 syntyneitä tyttösiä ja poikasia

Lainaukset kirjasta Martti Luther: Pöytäpuheita tästä elämästä ja tulevasta, Kirjapaja 1983, alkuperäisteos: ”Die Welt ist wie ein betrunkener Bauer”

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 4.10.2019. Kuva on yllättäin Lentualta. 

Musiikki vertautuu puolukanpoimintaan ja linnunpyyntiin

Sulattelen yhä Kuhmon 50. kamarimusiikkia. Ensimmäisestä festarikäynnistä on nelisenkymmentä vuotta, ja lumo vain kasvaa. Juhani Koiviston tuore historiikki kertoo kuinka paljon kovaa työtä festivaalien johto, henkilökunta, Kuhmon kaupunki ja uutterat talkoolaiset ovat festivaalien eteen tehneet.  Kiitos heille, etenkin edesmenneelle Veikko Tikkaselle.

Festivaalien hieno avaus oli siirtää ilmaiset oppilaskonsertit Kuhmon kauniille kirjastolle. Pienessä tilassa kamarimusiikin idea, soittaminen lähellä kuulijaa, toimi. Kamarimusiikkikeskuksen haastattelussa Minna Pensola kertoi Kuhmon poikkeavan Keski-Euroopan festivaaleista siinä, että Kuhmoon tullaan ainoastaan musiikin takia, ei viettämään viiden tähden kylpylälomaa. Yoshiko Arai-Kimaselta kysyttiin, kuinka japanilainen innostui Sibeliuksesta. ”En ymmärrä, miksi moista kysytään japanilaisilta ja korealaisilta. Musiikki kuuluu kaikille”, Arai-Kimanen vastasi.

Seppo Kimanen loi ohjelman ensin ja valitsi muusikot sitten. Kuulijana seuraan rakkaiden muusikkojen esiintymisiä. Ne konsertit, missä Vladimir Mendelsohn soittaa, kiinnostavat, ja hän soittaa paljon. Huippupianistit Konstantin Bogino, Natacha Kudritskaya, Juhani Lagerspets, Heini Kärkkäinen, Roope Gröndahl, Irina Zaharenkova, Nino Gvetadze, Valeria Resjan, Paavali Jumppanen saavat alleviivaamaan ohjelmalehtistä.

Kun rippikouluikäisen kuhmolaisen Mikko Blomin nimi oli ensimmäisenä pianistien luettelossa, oli muuan konsertti itsestäänselvyys.

Kalastaja Paavali Jumppanen on lempipianistini. Hän levytti Deutsche Gramophonille Beethovenin pianosonaatit Lentua-salissa. Klarinetisteista soittimensa kanssa tanssivaa Kuhmon musiikkiopiston kasvattia Lauri Sallista pitää kuulla, yhtyeistä Danel- ja Enesco-kvartetteja ja Storioni-trioa. Viulististeista kuumimpaan hehkuun sydämeni on lämmennyt Priya Mitchellin soitosta. Nyt Aylen Pritchin horjuttaa kuningattareni valtaistuinta.

Konserttilista rakentuu myös säveltäjien ja teosten avulla. Rakastan Schubertin laulusarjoja. Iän karttuessa Mahler ja Brahms ovat alkaneet jyllätä pienissä blondin aivoissani ja koettavat ankarasti änkeä Bachin soolosellosarjoja syrjemmälle. Mahlerin Das Lied von der Erde, lempikirjailijani Veikko Huovisen hautajaisissa soitettu ei kulu. Alban Berg, Arnold Schönberg ja Kaija Saariaho osuvat sisimpääni. Ehkä Outi Tarkiainen pääsee ohjelmistoon?

Van, ketä kiinnostaa jonkun musiikkimaku. Vai kiinnostaako? Minua kiinnostaa. Lähetä tärppejäsi, ohjelmani voi elää. Mikäkö sytytti viime festareilla eniten? Ehkä Natacha Kudritskayan Satien tutun Gymnopedian hiljainen, hyväilevä tulkinta, ehkä oppilaskonserttien intiimi tunnelma. Tai Bachin oudosti suomennetun Kynttilänpäivän kantaatin esitys sopraano Sophien Klussmannin laulamana (Ich habe genug ei ole ’minulla on kaikki’, vaan ’minulla on tarpeeksi’). Tai Schubertin Adagio Es-duurissa Storionin voimin - en pysty päättämään, ensi kesänä koetan olla tarkempi. Tai sitten en. Puhdasta kauneutta ei voi asettaa järjestykseen tai analysoida.

Kirjoittaja uskoo musiikin sanoittavan sen mitä emme pysty sanomaan digiajan lyhytiskuisessa hulluudessa ja on jyrkästi Friedrich Nietzschen kanssa samaa mieltä asiasta: elämä ilman musiikkia on virhe, ainakin hänen elämänsä olisi. Puolukanpoiminta ja linnunpyynti ovat samalla tavalla elävöittäneet hänen elämäänsä, joten puolukanpoimijat ja pyyntöhenkilöt ymmärtänevät hänen intohimoaan.

Kolumni on julkaistu Kuhmolaisessa 13.syyskuuta 2019. Kuva on viime kesän Salakamariaamusta, Yoshiko Arai-Kimanen ja Seppo Kimanen, molemmat festivaalin johdossa toimineita, soittivat yhdessä samalla kertoen suloisen rakkaustarinansa. 

Olemmeko kolonialisteja

Lisää kuvateksti

Uudelleenrakastetut

Puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Puolet aviopareista ratkaisee siis ajan, rahan ja rakkauden käytön ongelmat liiton jatkuessa. Avoeroprosentti on suurempi, myös toisen avioliiton solmineet eroavat ensiliittoon sitoutuneita useammin. 

Tuskin kukaan papin tai tuomarin eteen käppäillessään osaa kuvitella juuri tämän suhteen päättyvän lusikoiden jakoon. Juttuutettuani monia eronneita vuosikymmenten saatossa olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että korkeintaan muutama prosentti eroista on ns turhia. Ihminen kasvaa, muuttuu koko elämän ajan, eikä välttämättä aina parempaan suuntaan. Aiempien vuosisatojen tai -tuhanten liitotkaan eivät olleet pitkäikäisiä, sillä usein taudit, nälkä, sodat ja päättymätön raadanta tappoivat rakastetunkin elämänkumppanin.

Keskinäinen apeus ei riitä suhteen sisällöksi. Jos murheen laaksoon on pysyvästi jumiuduttu, ero voi raikastaa koko elämän. Optimistina uskon myös avioihmeisiin: joskus kulahtunut äijä tai muotonsa menettänyt muija voi osoittautua yks kaks kerrassaan muhevaksi tapaukseksi, rakastua voi vaikka kuinka monesti samaan ihmiseen. Parisuhdeleirit, yhteinen tekeminen ja yksinkertaisesti hyvä käytös ja kohteliaisuus kumppania kohtaan ovat monen kokemuksen mukaan saaneet suhdepuutarhan kukkimaan ja tuottamaan hedelmää. Ei liene syytä heristellä moraalin teräväkyntistä sormea heillekään, jotka pysyvät yhdessä vain taloudellisen tai vanhuuden turvan ja tottumuksen takia. Jokainen seuratkoon tähteään.

Erotessa ei kannata tapella. Jälkikasvulle vanhempien sekä liiton että eron tai sen jälkeisen ajan aikainen tappelus tekee hallaa. Käyttäytykää hyvin, lapsentehneet, liitossa pysyvät ja etenkin eroavat. Lapset rakastavat molempia vanhempiaan, koska tietävät saaneensa kummaltakin puolet geeneistään ja ottavat itseensä, jos toista haukutaan tai toinen yritetään erottaa myös lapsesta. 

Moni eronnut löytää erottuaan uuden kumppanin riittävästi parisuhdekoulua käytyään. Uuden kumppanin löytäneille mainio Esko Valtaoja lainasi nimen amerikkalaiselta kirjakauppiaalta, joka möi käytettyjä kirjoja sanalla ”reloved”, uudelleenrakastetut. Mitäpä muuta aikuinen omilla jaloillaan seisova ihminen loppujen lopuksi kumppaniltaan kaipaa kuin rakkautta, vaikka sen toisen, kolmannen tai neljännenkin kerran.

Kirjoittaja on ollut kerran onnellisesti naimissa ja on toisen kerran onnellisesti naimisissa

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa sorsanmehtuun ja karhunpyynnin aloituspäivänä 2019

Yläkuvassa sota-ajan morsiuspuku, samanlaisessa avioitui äitini ja sittemmin myös minä, alakuvassa anonyymi selfiekepin kanssa liikkunut aasialaismorsiuspari Rovaniemen Arktikumissa keväällä 2018

Kuhmo on paras paikka maailmassa

Mistä olet Kuhmossa kiitollinen? Mikä saisi Sinut muuttamaan Kuhmoon?

Jos minulla olisi kouluikäisiä lapsia tai jos olisin opettaja, valitsisin Kuhmon vain Tuupalan terveellisen puukoulun vuoksi. Työ siirtyy verkkoon. Välimerellä asuva poikani tekee välistä töitä viikkoja Timoniemellä kännykkäyhteydellä, yritykseni etätyöt sujuvat ellen itse töpeksi.

Puolet työpaikoista sijaitsee kasvukeskuksissa. Puolet sijaitsee siis kasvukeskusten ulkopuolella. Pitäisikö Suomen pienellä väestöpohjalla haudata kahtiajako harvaan asuttuun ja kaupunkimaiseen ympäristöön? Seinäjokisen aluekehitystoimiston MDI:n tuoreen väestöennusteen mukaan ja Eero Holstilan sanoittamana koko Suomessa suurin muuttoliike suuntautuu lähivuosikymmeninä taivaaseen. Kuntien on lähes turhaa taistella vähenevästä väestä. Holstila tuumi edelleen nuorten naisten ratkaisevan aluekehityksen suunnan, heidän viihtymisensä ja työpanoksensa ratkaisee. Mitä he haluavat?

Tiedän, mitä tämä vanha nainen haluaa: Kuhmon luonto tulee iholle, elämä on helppoa. Elän metsänpeitossa. Helmikuulla voi ihastella Linnunrataa ja revontulia, koska kotipaikallani ei ole valosaastetta. Helmipöllö puputtaa, lapinpöllö voi pölähtää ääneti pihapetäjään. Hiihtämään pääsee teräshangilla ja moottorikelkan jäljillä. Valvon huhtikuun hölsehangilla yöllä vain nähdäkseni sulavan lumen uhvan järven yllä. Kesällä Lentua viettelee soutamaan ja uimaan. Kesää säestävät haapanan vihellys ja moottoriveneen tuksutus, jota surukseni kuulen yhä harvemmin. Hauskin havainto on ollut mustalintujen vitja syksyllä, epäilyttävin lumihanhiaura.

Kuhmo-talon tarjonta lumoaa. Väliajoilla voi nauttia Anna Haverinen-Klemetin teoksia. Lempibändini on Kuhmo Puhallinorkesteri, lempipinnani Arrigo Christian Blom. Festivaaleilla tapaa ihmisiä, jotka ovat muuttaneet maailmaa. Kiitos Sari Rusanen, Vladimir Mendelsohn, Pekka Huttu-Hiltunen, sadat talkoolaiset. Terkkarilta, Kuhmon lääkäripalvelusta tai Sammosta saa avun kremppoihin, talon vaivoihin auttavat Kuhmon Putkityö ja monet kuhmolaiset yrittäjät. Kaesassa pääsee pullakahville, Torilla Kyllösen Jarin hampurilaisia massuttamaan. Nesteellä, Eskobarissa, marketeissa ja monopolikaupassa näkee tuttuja. Voimanlähteeni on Karjalan Valistajien ortodoksinen kirkko. Kiitos, Isä Kauko, Isä Jyrki ja Isä Reijo.

Olen törmännyt 14 Kuhmon vuoteni aikana ajatusmaailmaan, joka ei rakenna tulevaisuutta. Samanmielisyyden pakosta ei seuraa hyvää. Avoin suhtautuminen erilaisuuteen tuottaa rikkaamman kulttuurin, saa ehkä nuoremmatkin naiset viihtymään kuin ajatusmaailman tai kunnan rajojen naulaaminen vain samanmielisille, samalta paikkakunnalta tai samasta maasta kotoisin oleville.

Kiitos kaikille ilontuottajille, asukkaille, yrittäjille, Kantolan maailmassa ainutlaatuiselle puuyritysryppäälle, metsille piristävine aukkoineen ja Lentualle, kotijärvelle.

Kirjoittaja kiittää myös niitä ihmisiä ja yhteisöjä, joiden nimeä ei näy pakinassa. Nimiä mainitsemalla hän korostaa Kuhmon omintakeisuutta isoihin kaupunkeihin verrattuna. Kännykällä räpsityissä kuvissa ovat Hannele ja Jean, ensin pikkuisten poikastensa ja sitten vähän isompien kanssa. Joutsenten populaatiot ovat kasvaneet isoiksi. Kolumni ilmestyi Kuhmolaisessa 30.7.2019 (merkintä lisätty 2.8.2019)

Pieni tasa-arvosarja, osa 3: miehen osasta

Tasa-arvo käsitteenä liitetään usein vain naisten asemaan. Miehillä onkin aiemmin ollut enemmän puolestapuhujia. Nyt naisten osuus kansanedustajista nousi lähelle puolta. Arvelen, että moni eduskunnassa Sinisten Soinin luottamuksen puolesta äänestänyt eri puolueiden kansanedustaja menetti vaaleissa nimenoman naisten ääniä Soinin työmatkalla tehdyn abortinvastaisen mielenilmauksen takia. Abortteja on tehty ja tehdään aina. Ongelman ydin on siinä, miten ne tehdään, montako ihmisuhria niiden teko aiheuttaa.

Miehetkin joutuvat alakynteen sukupuolensa takia. Tasa-arvo tarkoittaa samaa ihmisarvoa ja yhteiskunnallisia oikeuksia kaikille. Arvelen poikien maailman murrosiän mytereissä olevan kovempi kuin tyttöjen: pitkät ja voimakkaat saattavat välttää kiusaamisen, pahoinpitelyt hennompia helpommin. Miehet joutuvat armeijaan, naiset saavat liidellä vapaana tai valita vapaaehtoisina armeijan. Naisten jääkiekossa ei saa taklata, miesten saa. Pahimmat kiekkovammat moksitaan taklauksilla, eivätkä NHL-pelaajien aivovammatarinat ole kivaa luettavaa. Naisten kypärät suojaavat kasvoja miesten kypäriä paremmin. Miksi miehiä altistetaan hereämmin väkivallalle kuin naisia? Mitä miesten mopen osalle jäämisiä Sinä tiedät?

Aikuisilta miehiltä odotetaan enemmän ulkoisia menestyksen merkkejä kuin naisilta, mikä luo paineita. Bemarin ja ison omakotitalon hankkinut mies luetaan koviin jätkiin. Kotihoidon tuki lämmittää enemmän naisia, sillä tuen saajista vain 7,2 % on miehiä. Tuo ero tosin potkii naisia myöhemmissä elämänvaiheissa pienentäen eläkettä, mitä perheiden valinnanvapautta puolustavat idealistit eivät muista.  

Avioero, vaimon ja lasten menetys voi olla miehelle statuksen menetys. Lapin Kansan hurja moniulotteinen ilmoitus vuosikymmenten takaa jäi mieleen: ”Kadonnut 32-vuotias narttukissa, jonka löytäjä saa turpaan.” Huoltajuuskiistoissa isät yleensä häviävät äideille. Jos isä on yksinhuoltaja, äidin luullaan sortuneen elontiellä ja isän kykyä selviytyä luonnollisesta tehtävästään epäillään.

Naiset elävät pitempään kuin miehet. Vuonna 2017 sukupuolten välinen ero vastasyntyneiden elinajanodotteissa oli 5,5 vuotta. Vastasyntyneiden poikien elinajanodote on viimeisten 30 vuoden aikana pidentynyt 8 vuodella ja tyttöjen 5,5 vuodella. Suurimmillaan sukupuolten välinen ero oli 1970-luvun loppupuolella, jolloin se oli yhdeksän vuotta. Vaikka itsemurhien määrä on Suomessa vähentynyt, tosin kahden viimeisen vuoden aikana jälleen kasvanut, kolme neljästä itsemurhassa tuhoutuneesta on miehiä. Miessukukunnan sisällä eliniän odotteen epätasa-arvo ei ole kadonnut: parhaiten koulutettu miesten viidennes elää yhdeksän vuotta pitempään kuin huonoimmin koulutettu viidennes.

Kirjoittaja kiittää ystävämiehiään, mieskollegojaan, esimiehiään, isoisäänsä, isäänsä, enoaan, serkkujaan, aviopuolisoitaan ja poikaansa tasa-arvon edistämisestä.

Lukujen lähde: www.findikaattori.fi ja Yliopisto-lehti.

Kuva on tämänkesäisestä pesäpallomatsista Sotkamon Hiukassa, jossa kirjoittaja on viihtynyt 22 vuoden ajan ihmettelemässä joukkuepelaamisen hienouksia. Hän arvelee, että miehet saattavat kamarineuvos Tuulikki Karjalaista siteeraten olla parempia ojentautumaan tehtäviinsä. Ehkä he myös pystyvät naisia tehokkaammin toimimaan laumoissa. Tästä ei ole tieteellistä evidenssiä, vaikka menestyskirjailija Harari onkin päätynyt samaan ajatukseen.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 16.7.2019.

Pieni tasa-arvosarja, osa 2: tasa-arvo ei koske kaikkia

Kuusi vuotta siten opin asian, jota en unohda: maailmassa tuotetaan ravintoa 5000 kilokalorin verran jokaista elävää ihmistä kohden päivässä. Miksi sitten Jemenin lapset ovat aliravittuja? Miksi Suomessa köyhien on pakko käydä leipäjonoissa ja Kuhmossakin Euroopan unionin ruoka-apu tulee tarpeeseen?

Välimereen on hukkunut keinottelevien ihmissalakuljettajien takia jo 30 000 ihmistä. Kuinka monta mahdollista Nobelin palkinnon tulevaa voittajaa hukkui viime vuonna? Olisiko joku menehtyneistä voinut ratkaista nälän tai syövän tai väkivallan tai ilmastonmuutoksen tai Kuhmon työvoimapulan ongelman? Kuinka monta Pulitzerin palkinnon saajaa olisikaan kasvanut Yhdysvaltojen kouluammunnoissa kuolleista? Montako Ernest Hemingwayta tai Toni Morrisonia olemme menettäneet?

Miksi Kainuussa lapsen tai vaimon pitää pelätä isän känniä ja lyömistä? Miksi puukko-uutisia riittää vaikka suukko-uutiset tekisivät meille kaikille hyvää?

Hyvyyttä on. Institutionaalinen eli viranomaisten harjoittama väkivalta on maailmassa vähentynyt. Lapsikuolleisuus on pienentynyt, lukutaito parantunut, köyhyys vähentynyt, sairauksia voitetaan. Pahuutta emme pääse täysin karkuun. Pahuutta ja paatumista vastaan voidaan työskennellä empatiakasvatuksen, moraalin opettelun ja totuuteen pyrkivän tiedon kautta. Tieto auttaa, ajattelu vie eteenpäin. Kuinka tärkeitä te olettekaan, isät ja äidit, mummit ja ukit, kummit, opettajat, päiväkodin väki, seurakunnan ja urheiluseurojen vetäjät, naapurit ja lopulta me kaikki aikuiset.

Kirjoittaja uskoo tiedon, ajattelun ja rakkauden vievän ihmiskuntaa eteenpäin

Pakina on julkaistu Kuhmolaisessa 28.6.2019, kuvassa Välimeren herkkuja: kurpitsapalleroita, viinilehtikääryleitä ja horiatikia, kreikkalaista salaattia, tsatsikia ja oliivitahnaa. Kolmas osa kertoo miesten osasta. 

Pieni tasa-arvosarja, osa 1: naisen osasta

Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin v.1948. Sen ensimmäinen artikla on tuttu: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.” Julistus on jykevää tekstiä ensimmäisestä 30.artiklaan saakka, kannattaa lukea.

Äitini kasvatti tyttärensä feministeiksi f-sanaa käyttämättä. Naisella pitää olla oma toimeentulo, hän linjasi. Onneksi Suomessa tyttöjen koulutie on ollut jo toistasataa vuotta sama kuin pojilla. Kuumempaa aihetta kuin tasa-arvo tai feminismi ei taida silti olla. Tunnen naisia ja miehiä, jotka eivät pidä f-sanasta, vaikka kannattavat ihmisoikeuksia ja naisten ja miesten tasa-arvoa. Feminismin karsastus johtunee siitä, ettei Suomessa ole ollut Minna Canthin, Lucina Hagmanin ja Miina Sillanpään jälkeen tunnettua ja tunnustettua naisliikettä. Parin tuhannen jäsenen Unioni Naisasialiike Suomessa keskittyy enimmäkseen sukupuolien ilmentymien kirjoon, vaikka isoimmat tasa-arvo-ongelmat piillevät yhä palkoissa ja lähisuhdeväkivallassa. Tuomas Enbusken ihmettely oli oikeutettua, kun hän hämmästeli Unionin vaikenemista Oulun raiskausringeistä.

Moni asia on muuttunut Minna Canthin päivistä. Tuore hyvä esimerkki on Ylellä tapahtunut urheilijanaisten näkyvyyden paraneminen Jouko Jokisen johtajakaudella. Minkälaisia pörssiyhtiöiden hallitusten puheenjohtajia tarvitsisimme, kun naisten osuus Suomen yli 120 pörssiyhtiön toimitusjohtajista on vain yhdeksän. Työelämä on sukupuolittunut. Naisten keskimääräinen ansio on 83 % miesten palkasta.

Metsäkeskusta johtaessani olin mukana naisten metsäpäivillä. Metsäteollisuuden edustaja tuumi kerran, että voisi olla aika keskittyä perheiden yhteisiin metsäpäiviin. Puolenkymmentä naista kävi maastoretkeilyn aikana vetoamassa, ettei naisten omia metsätilaisuuksia saa lopettaa. Yksi kertoi miehensä moittineen vaimoaan tämän metsäkurssilla esittämästä kysymyksestä: miksi julkisesti kysyit, olisit kysynyt minulta. Jos perheeseen tulee kutsu, ja jos on kotieläimiä tai lapsia huollettavana, mies lähtee, vaimo jää kotia hoitamaan, kerrottiin. Maatiloilla eletään usein miehen kotitilalla, jolloin omaisuuden hoito katsotaan miehen vastuualueeksi, vaikka miniällä olisi koulutusta ja osaamista. Olen surullisena kuunnellut ikäisiäni naisia heidän osastaan. Mikään ei kovasta työstä huolimatta kelvannut, päätöksentekoon ei sopinut osallistua. Kyty kyynä kynnyksellä, nato nauloina pihoilla.

Kirjoittaja väittää miesten elämän muuttuvan huomattavasti paremmaksi kun naiset ansaitsevat yhtä paljon ja molemmat sukupuolet jakavat vastuun sekä perhe- että työelämästä. Miehen osaa hän pohtii sarjan 3.osassa.[PM1]  Lähteitä: Image-lehti 4/2019 ja internet

Kuva: Seurakunta kokoontuu, vesivärityöni v.2019, kolumni on julkaistu Kuhmolaisessa 20.6.2019

Matkalla eväät tasataan

Savolainen äitini ja mummoni kasvattivat jälkikasvuaan sananlaskuin ja sutkauksin. Jonka jalka kapsaa, sen suu napsaa, ja me poimimme marjoja vaihtelevalla innolla. Urpapuuhun se lintu lentää, ja sieniä säilöttiin talven varalle. Näläkästä ei nukuta, ja me popsimme iltapalamme, mitä se sattui olemaankin. Tai: juo piimee, niin piä kasvaa. Mummu muisteli paimentytön kerran hermostuneen lauantain paimennettaviinsa, teki mieli lähteä tansseihin. Ahonlaidalta kuului äänekäs parkaisu: ”Ettekö työ lehmät tiijä, että nyt on yö!”. Tätä hoettiin meillä, jos joku rämäkäki ei asettunut nukkumaan.

Sutkaukset perustuivat äitini lapsuuden naapuruston värikkäisiin persooniin. Oli laiskanpulskea vaimoaan vahtiva äijä, joka seurasi naapuriin piipahtanutta vaimoaan ja oli kerran pudotellut nihkeällä äänellä: ”Nälkäkin on. Ja nukuttaa. Ja marjatkin (=viinimarjat) putoilevat.” Tätä meillä hoettiin, jos joku perheenjäsenistä ei tarttunut töihinsä. Toisessa perheessä puolestaan mies oli tossun alla. Hänen kerrotaan hiippailleen silloin tällöin ukkini luo ja tuumineen: ”Soita sinä Pekka se Vappaa Venäjä. Minä kun tykkään että ihmisen pitäisi saada olla vappaa.” Tuskin oli grammari saanut reipasta laulua loppuun, kun rouva ilmaantui vaatimaan miestään kotiin.  Jos meillä joku alkoi päsmäröimään, siteerattiin tätä tohvelisankaria.

Huutokaupat olivat kansanhuvi jo ennen Huutokauppakeisaria. Iisalmen meklari oli saanut kaupatakseen tyhjät taulun raamit. Konstaapeli Tolvanen oli hän, johon kunnon hutikkaan itsensä juopotelleet miehet törmäsivät putkareissuillaan, ja krapulaista miestä varmasti janotti seuraavana aamuna. Niinpä meklari keksi, että ”huutakee huutakee ukot tämä, voette harjoitella tällä putkan ikkunasta huutelua kun uamulla on rapula: vettä, Tolovanen, vettä!” Meillä janoa ilmaistiin tietysti noilla sanoilla.

Ukkini sisaret olivat avioituneet Uudellemaalle, Iisalmen ratatyöläiskorttelissa 1930-1940 -luvuilla äitini kotona tuppasi olemaan puutetta. Kirkossa käytiin ahkerasti, kaanaankieli tarttui. Enoni oli jo pienenä velikulta, ja niinpä hän päätti auttaa leskeksi jäänyttä isäänsä kirjoittamalla Greta-tädilleen seuraavan vetoomuksen: ”Kun herra riisuu jouluna, on hänellä risaiset alushousut.” Täti ymmärsi yskän ja lähetti vaatteita veljelleen. Harmien yllättäessä tuumailtiin että ”ristillistä se oli Tiina-vainaankin elämä.”

Kun tuimme toisiamme joko herkkuja tai suruja tai iloja jakamalla, sanottiin: ”Matkalla evväät tasataan.” Se on kaunein kasvatuslausahduksista.

Kunnioitan ikäihmisten viisautta ja uskon huumoriin kasvatuskeinona. Kuva on vuodelta 1957, mummu, minä ja sisareni Eija
Pakina on julkaistu Kuhmolaisen kolumnina 11.6.2019 (merkitty samana päivänä)

Angie

Kuulun Angela Merkelin ihailijoihin. Itä-Saksasta yhdistyneen Saksan kansleriksi ponnistanut papintytär ja fyysikko on mielestäni maailman nykyjohtajien ykkönen. Jään kaipaamaan Merkelin vaatimattomuutta ja älyä. Suurin ulkopoliittinen saavutuksensa on vuodelta 2015, jolloin hänen sanotaan pelastaneen maailmanrauhan. Minskissä helmikuulla 2015 koolla olleet suurmaitten johtajat päätyivät 48 tunnin istuntomaratonissaan hyvään: Vladimir Putin pehmensi otteitaan Ukrainassa eikä Barack Obama ryhtynyt varustamaan Ukrainaa Venäjää vastaan. Merkelin osuus asiassa oli merkittävä.

Saksalaiset rakastivat kansleriaan. Merkeliä kutsuttiin hellästi nimellä ”Die Mutti” (äiskä, mutsi), Merkeliä hehkutettiin soittamalla Rolling Stonesin Angie-hittiä. Kun pakolaiset vyöryivät Saksaan v.2015, 80 % prosenttia kansasta oli Merkelin kanssa samaa mieltä: ”Wir schaffen das” (Me selviydymme tästä).  Saksassa kansalliskiihkoinen menneisyys painaa. Sosiaalisen median jätit joutuvat Saksassa vastuuseen julkaistuista vihapuheista, natsitunnukset kuten hakaristilippu, SS-joukkojen tunnukset ja keskitysleirien tunnuslauseet ovat lailla kiellettyjä, päinvastoin kuin meillä. Suomessa näitä raa’an väkivallan tunnuksia saa kantaa julkisesti, mitä en lakkaa suremasta, enkä ymmärrä niiden kantajiakaan. Samaa ilmiötä paheksui arvostettu presidenttimme uudenvuoden puheessaan.

Pakolaisia vyöryi Saksaan miljoona. Heissä oli paljon miehiä, jotka olivat kotoisin islamistisen vallankumouksen ja sotien runtelemista maista. Islamistinen vallankumous on lähes lopettanut tyttöjen koulutuksen, kutistanut naisten oikeuksia ja lietsonut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Useissa arabimaissa esimerkiksi raiskauslait ovat Skandinaviaan verrattuna 1500-luvun tasolla. Pakolaispolitiikasta tuli Merkelin kompastuskivi. Kölnissä uudenvuodenvaihteessa 2015-2016 nuoret maahanmuuttajamiehet ahdistelivat naisjuhlijoita. Väitetään, ettei Merkel kyennyt erottamaan sinänsä rauhallista Islamin uskoa ja raakuutta kannattavia islamisteja. Kansa nurisi, populistien kannatus kasvoi.

Silti Merkel on tehnyt historiaa vai peräti herstoryä, naishistoriaa. Tuore Emma-lehti tiivisti kiitollisuuden aiheet kolmeen kohtaan, olen samaa mieltä:
1. hän oli ensimmäinen nainen Saksan kanslerina,
2. hänen tyylinsä: suureellisuuden asemasta 13 vuotta vaatimattomuutta ja asiakeskeisyyttä sekä
3. hänen suurenmoinen ulkopolitiikkansa: hän ei perustanut sotimisesta vaan satsasi diplomatiaan.

Kirjoittaja luottaa demokratian ja tieteen korjaaviin mekanismeihin
Lähteet: saksalaiset sanoma- ja aikakauslehdet ja televisiokanavat Merkelin vuosilta, erityisesti Emma 1 (342) /2019)

Blogi julkaistiin Kuhmolaisessa 26.4.2019.
Bonusraitana ensi kesän Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleillakin kuultava Die Moritat von Mackie Messer Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin Kolmen pennin oopperasta.  Areenalta voi nähdä vielä tuoreen dokumentaarisen fiktion Bertolt Brechtistä, runoilijasta ja teatteripersoonasta. Tunnustan ilomielin, että Kajaanin Tyttölyseo teki meistä metsäläisistä kulttuuritätejä! Laulaja linkillä on Lotte Lenya, ensi kesän festivaali-Puukko-Mackiessä pianoa soittaa lempipianistini, kalamies Paavali Jumppanen ja laulaja on Sophie Klussman, also bitte schön:
https://www.youtube.com/watch?v=aPG9GcykPIY

Ystävyyden ylistys

Ihminen on laumaeläin. Jo taaperot kaipaavat vertaisiaan. Koulukaverit saattavat jäädä elinikäisiksi ystäviksi, naapureitten tai harrastuskavereitten joukosta voi pompsahtaa se, jonka kanssa nauru maittaa, lenkillä askellus osuu samaan tahtiin ja jolle murheet voi purkaa. Oma elämänkumppani on monen paras ystävä, leskeytyminen tai yllättävä ero kovista kovin paikka. En usko vanhempien ja lasten väliseen ystävyyteen: pienelle ei tarvitse avautua, aikuisellekin äiti ja isä pysyvät vanhempina. Miesten ystävyys kukoistaa laumoissa, metsästysseurat ja joukkueurheilu tuovat tärkeitä kavereita.

Syvä ystävyys säilyy, vaikka välissä olisi valtameri. Olen sanomattoman kiitollinen ystäviltä saadusta tuesta, kritiikistä ja keskusteluista, naurunremakasta, yhteisistä retkistä ja aterioista. Ystävä on myös syli, johon saa sanattakin tulla, kun elämä murjoo. Ystävyys on ehdotonta solidaarisuutta ja toisen työn, elämän, jopa vaikeuksien kunnioittamista. Kaikkea ei pidä ystävältä sietää, tiedän sekä ystävyys- että rakkaussuhteiden päättyneen sopimattomaan käytökseen, tenttaamiseen, ylisuureen tarpeeseen olla oikeassa. Ystäviä jää matkan varrelle, kun opitaan tuntemaan paremmin ja kemia paljastuu oletettua valjummaksi. Sukupolvet ylittävä ystävyys on erityisen maukasta. Saan pohdittavaa eri-ikäisiltä ystäviltäni, 95-vuotiaalta entiseltä naapurilta, 84-vuotiaalta vauhdikkaalta serkultani ja akselilla Tromssa – Kuhmo – Kypros asuvilta 7 – 26 vuotta nuoremmilta kavereilta.
 
Nykyajan pikkutyttöjen umpinaisia parisuhteita matkivat tiiviit bestis-suhteet ovat minusta vaarallisia: joku saattaa jäädä ilman parasta kaveria, mikä altistaa kiusaamiselle. Tyttöjen kannattaa laumaantua tulevaa elämää ajatellen. Yksinäisyys voi hiipiä elämään jo pienenä, ja sinkkuuntuneena ja pienten perheitten aikana yksinäisyys on ongelma. Pohjoisen maaseudulla elää vielä lämmin naapurista välittämisen henki. Silti voinemme parantaa: voisimme välittää enemmän saman rapun tai kadun asukkaista tai yksin kotimökkiään lämpimänä pitävästä vanhuksesta. Se ei välttämättä merkitse ystävyyttä, ystävällisyyttäkin tarvitaan.

Lainaan mottoni Veikko Huoviselta: "Kirja on hyvä kaveri. Avattuna se on avoin jokaiselle, suljettuna se on hiljaa eikä häiritse..." 

Pakina ilmestyy lähiaikoina Kuhmolaisessa (julkaistu 2.4.2019, tieto lisätty päivää myöhemmin). Kuvassa tallustelen (selin) Helsingin kirjamessuilla bestikseni Maikon kanssa. Olimme menossa kuuntelemaan ystävääni kirjailija Aleksanteri Kovalaista. Kuvan otti tyttäreni Iiris Penttilä.
Bonusraitana kaikille innokkaille maailmanparantajaystävilleni Edu Kettusen Hopeaa ja helmiäistä
 https://www.youtube.com/watch?v=jpcDW2GkTnk , olkaa hyvä.