Suomi-neidon vaihdevuodet

Suomi on ihanan iso ja kaunis maa.
Kuva tältä syksyltä Jäniskosken läheltä Inarista
Kuva alhaalla on Naantalia pari viikkoa sitten.
Molempia tarvitaan.  

Kaipaan seitsemänkymmentälukua. Kukaan ei ollut ylipainoinen, parempaan tulevaisuuteen uskottiin, hyvinvointivaltiota rakennettiin. Toisaalta Suomi oli suomettunut, Kekkosslovakiassa vallitsi oma omortansa. Tehtiin huimia esityksiä: Ilkka-Christian Björklund ehdotti Eduskunnassa Neuvostoliittoa käsittelevien artikkeleiden ennakkosensuuria, mitä Georg C Ehrnroth vastusti. Yrittäjyyttä jopa halveksittiin, Euroopan Unionia vastustettiin.  Kajaanissa marssittiin vappuna, banderolleissa nimettiin Kainuun monopoleiksi Kainuun Sanomat ja Kajaani Oy. Yhtiö vaihettui United Paper Millsiksi, jonka savupiipun tuprahduksia ei enää näy. Printtimedia on ahtaalla.

Aluepolitiikka ei ollut kuitenkaan ollut ennen 2000-lukua kirosana, uusia yliopistoja, ammattikorkeakouluja ja ammattioppilaitoksia perustettiin koko laajan maan pienen kansan kaikille nuorille.

Elämä on aaltoliikettä. Saatiin terveyskeskukset, peruskoulu ja subjektiivinen päivähoito-oikeus. Yrittäjyyden arvostus kohosi, mikä on myönteistä. Yhtä aikaa kuin jumalten keinussa julkisesta sektorista alkoi muuntua kirosana ja pohjoisesta perspektiivitön ilmansuunta, aluepolitiikasta ja alueellisesta koulutuksesta puhumattakaan. Kajaanin sata vuotta toiminut opettajankoulutus lopetettiin Lauri Lajusen rehtoroidessa Oulun Yliopistoa. Lapin matkailun buumi näytti sittemmin pohjoisen aliarvioinnille närhenmunat.

Mielipiteet ovat polarisoituneet. Netin palstat pullistelevat julkista sektoria ja kehäkolmosen ulkopuolista elämää halveksivia aivopieruja. Yksityisten tuottamat julkiset palvelut ovat lisääntyneet, mutta yksityisen ja julkisen liitto ei ole Suomessa kehittynyt. Epäonnistunut taksiuudistus tai sote-uudistusten toistuva persielleen meno todistavat tästä.

Sosiaaliturva nappaa 46 % kaikista julkisista menoista, koulutus vain 10,5 %.  Enemmän rahaa perusasteeseen voi pienentää tulevia sosiaaliturvamenoja, sillä kymmenesosa peruskoulun käyneistä ei hallitse riittävästi luku-, kirjoitus- ja laskutaitoja.  Se karsii heidän pääsyään toisen asteen koulutukseen ja työhön.

Alueellisesta tasa-arvosta kiistellään. Taloussanomat selvitti asumistukea saavien ruokakuntien osuuden paikkakunnittainen. Vertailu herätti meikämetsänpeikon huumorin: tilastoa johtaa Jyväskylä, jossa 23 % ruokakunnista saa asumistukea. Pääkaupunki Helsinki on seitsemäntenä (18,3 %). Kaukana ovat Kajaani (14,2%), Sotkamo (6,6 %) ja Kuhmo vain 5,5 %:llaan. Uudellamaalla oli pahimman laman aikaan 90 000 sosiaaliturvan varassa elävää työtöntä, enemmän kuin kainuulaisia on yhteensä.

Olisiko totuus sekä julkisin että yksityisin voimin tuotetuista palveluista ja alueellisesta tasa-arvosta jotakin muuta kuin mitä nyt uskotaan. Pienellä kansalla ei ole varaa räikeisiin vastakkainasetteluihin. Uutta ajattelua tarvitaan.

Kirjoittaja kiittää Skattan friidua, rakasta ystäväänsä Liisaa vuosikymmeniä jatkuneista keskusteluista, tykkää sekä Helsingistä että Kuhmosta ja vierastaa niiden vastakkainasettelua. 

Pakina julkaistiin lempilehdessäni Kuhmolaisessa 22.11.2019.