Savolainen äitini ja mummoni kasvattivat jälkikasvuaan
sananlaskuin ja sutkauksin. Jonka jalka kapsaa, sen suu napsaa, ja me poimimme
marjoja vaihtelevalla innolla. Urpapuuhun se lintu lentää, ja sieniä säilöttiin
talven varalle. Näläkästä ei nukuta, ja me popsimme iltapalamme, mitä se sattui
olemaankin. Tai: juo piimee, niin piä kasvaa. Mummu muisteli paimentytön kerran
hermostuneen lauantain paimennettaviinsa, teki mieli lähteä tansseihin.
Ahonlaidalta kuului äänekäs parkaisu: ”Ettekö työ lehmät tiijä, että nyt on
yö!”. Tätä hoettiin meillä, jos joku rämäkäki ei asettunut nukkumaan.
Sutkaukset perustuivat äitini lapsuuden naapuruston värikkäisiin persooniin.
Oli laiskanpulskea vaimoaan vahtiva äijä, joka seurasi naapuriin piipahtanutta
vaimoaan ja oli kerran pudotellut nihkeällä äänellä: ”Nälkäkin on. Ja nukuttaa.
Ja marjatkin (=viinimarjat)
putoilevat.” Tätä meillä hoettiin, jos joku perheenjäsenistä ei tarttunut
töihinsä. Toisessa perheessä puolestaan mies oli tossun alla. Hänen kerrotaan
hiippailleen silloin tällöin ukkini luo ja tuumineen: ”Soita sinä Pekka se
Vappaa Venäjä. Minä kun tykkään että ihmisen pitäisi saada olla vappaa.” Tuskin
oli grammari saanut reipasta laulua loppuun, kun rouva ilmaantui vaatimaan
miestään kotiin. Jos meillä joku alkoi
päsmäröimään, siteerattiin tätä tohvelisankaria.
Huutokaupat olivat kansanhuvi jo ennen Huutokauppakeisaria. Iisalmen meklari
oli saanut kaupatakseen tyhjät taulun raamit. Konstaapeli Tolvanen oli hän,
johon kunnon hutikkaan itsensä juopotelleet miehet törmäsivät putkareissuillaan,
ja krapulaista miestä varmasti janotti seuraavana aamuna. Niinpä meklari keksi,
että ”huutakee huutakee ukot tämä, voette harjoitella tällä putkan ikkunasta
huutelua kun uamulla on rapula: vettä, Tolovanen, vettä!” Meillä janoa
ilmaistiin tietysti noilla sanoilla.
Ukkini sisaret olivat avioituneet Uudellemaalle, Iisalmen
ratatyöläiskorttelissa 1930-1940 -luvuilla äitini kotona tuppasi olemaan
puutetta. Kirkossa käytiin ahkerasti, kaanaankieli tarttui. Enoni oli jo
pienenä velikulta, ja niinpä hän päätti auttaa leskeksi jäänyttä isäänsä
kirjoittamalla Greta-tädilleen seuraavan vetoomuksen: ”Kun herra riisuu
jouluna, on hänellä risaiset alushousut.” Täti ymmärsi yskän ja lähetti
vaatteita veljelleen. Harmien yllättäessä tuumailtiin että ”ristillistä se oli
Tiina-vainaankin elämä.”
Kun tuimme toisiamme joko herkkuja tai suruja tai iloja jakamalla, sanottiin:
”Matkalla evväät tasataan.” Se on kaunein kasvatuslausahduksista.
Kunnioitan ikäihmisten
viisautta ja uskon huumoriin kasvatuskeinona. Kuva on vuodelta 1957, mummu, minä ja sisareni Eija
Pakina on julkaistu Kuhmolaisen kolumnina 11.6.2019 (merkitty samana päivänä)
Pakina on julkaistu Kuhmolaisen kolumnina 11.6.2019 (merkitty samana päivänä)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti