Matkalla eväät tasataan

Savolainen äitini ja mummoni kasvattivat jälkikasvuaan sananlaskuin ja sutkauksin. Jonka jalka kapsaa, sen suu napsaa, ja me poimimme marjoja vaihtelevalla innolla. Urpapuuhun se lintu lentää, ja sieniä säilöttiin talven varalle. Näläkästä ei nukuta, ja me popsimme iltapalamme, mitä se sattui olemaankin. Tai: juo piimee, niin piä kasvaa. Mummu muisteli paimentytön kerran hermostuneen lauantain paimennettaviinsa, teki mieli lähteä tansseihin. Ahonlaidalta kuului äänekäs parkaisu: ”Ettekö työ lehmät tiijä, että nyt on yö!”. Tätä hoettiin meillä, jos joku rämäkäki ei asettunut nukkumaan.

Sutkaukset perustuivat äitini lapsuuden naapuruston värikkäisiin persooniin. Oli laiskanpulskea vaimoaan vahtiva äijä, joka seurasi naapuriin piipahtanutta vaimoaan ja oli kerran pudotellut nihkeällä äänellä: ”Nälkäkin on. Ja nukuttaa. Ja marjatkin (=viinimarjat) putoilevat.” Tätä meillä hoettiin, jos joku perheenjäsenistä ei tarttunut töihinsä. Toisessa perheessä puolestaan mies oli tossun alla. Hänen kerrotaan hiippailleen silloin tällöin ukkini luo ja tuumineen: ”Soita sinä Pekka se Vappaa Venäjä. Minä kun tykkään että ihmisen pitäisi saada olla vappaa.” Tuskin oli grammari saanut reipasta laulua loppuun, kun rouva ilmaantui vaatimaan miestään kotiin.  Jos meillä joku alkoi päsmäröimään, siteerattiin tätä tohvelisankaria.

Huutokaupat olivat kansanhuvi jo ennen Huutokauppakeisaria. Iisalmen meklari oli saanut kaupatakseen tyhjät taulun raamit. Konstaapeli Tolvanen oli hän, johon kunnon hutikkaan itsensä juopotelleet miehet törmäsivät putkareissuillaan, ja krapulaista miestä varmasti janotti seuraavana aamuna. Niinpä meklari keksi, että ”huutakee huutakee ukot tämä, voette harjoitella tällä putkan ikkunasta huutelua kun uamulla on rapula: vettä, Tolovanen, vettä!” Meillä janoa ilmaistiin tietysti noilla sanoilla.

Ukkini sisaret olivat avioituneet Uudellemaalle, Iisalmen ratatyöläiskorttelissa 1930-1940 -luvuilla äitini kotona tuppasi olemaan puutetta. Kirkossa käytiin ahkerasti, kaanaankieli tarttui. Enoni oli jo pienenä velikulta, ja niinpä hän päätti auttaa leskeksi jäänyttä isäänsä kirjoittamalla Greta-tädilleen seuraavan vetoomuksen: ”Kun herra riisuu jouluna, on hänellä risaiset alushousut.” Täti ymmärsi yskän ja lähetti vaatteita veljelleen. Harmien yllättäessä tuumailtiin että ”ristillistä se oli Tiina-vainaankin elämä.”

Kun tuimme toisiamme joko herkkuja tai suruja tai iloja jakamalla, sanottiin: ”Matkalla evväät tasataan.” Se on kaunein kasvatuslausahduksista.

Kunnioitan ikäihmisten viisautta ja uskon huumoriin kasvatuskeinona. Kuva on vuodelta 1957, mummu, minä ja sisareni Eija
Pakina on julkaistu Kuhmolaisen kolumnina 11.6.2019 (merkitty samana päivänä)