Suosituksia nuorelle

Lukiolainen näyttää kieltä. Kuvan otti ystäväni Minna Suihko. 

Jos saisin tavata itseni seitsemäntoista vuoden korkuisena, voisin antaa jonkin neuvon. Koska pyytämättömiä neuvoja ei noudata kukaan ja seitsentoistavuotiaat ovat itsevarmoja kuin Kilimandjaro, voisin tyytyä suosituksiin.

Mitäpä tuumisin tuolle meikeistä ja kamppeista piittaamattomalle, pitkätukkaiselle hipille? Joka pöljä ja loppuelämänsäkin pöljänä pysynyt luuli kaikkien nukkuvan silloin tällöin ulkona, viihtyi korvessa, opetteli tuntemaan lintuja, joista suurimmat, havukat, maalinnut, vesiäiset painuivat parhaiten mieleen. Luki tiskatessaan, syödessä, yökolmeen, rakasti Bob Dylania, tanssimista, körttivirsiä ja kääri sätkän kun sille päälle sattui. Oli epävarma ja itsevarma, ei totellut vanhempiaan. Myöhemmin lopetti syöpäkääryleet kun harkitsi lisääntymistä, ja lisääntyi, ja olisi lisääntynyt lisääkin, kun se oli niin kiehtovaa, alullepano, odotus, pikkuisten kanssa pyöriminen. Vaan tangoon ja lisääntymiseen tarvitaan kaksi, eikä lasten isä innostunut suurperheestä. 

Suosittelisin miettimään mitä haluaa. Jos jokin kiinnostaa eikä vie terveyttä, kannattaa käydä tiukasti sitä päin ja keskittyä juuri siihen. Moneen ei ihmisen elämä riitä. 

Elämässä on rajoitteita. Jos Luoja suo lapsia, luopuu ilomielin jostakin kun saa niin paljon, elämäniloa ja kasvatustehtävän. Työ rajoittaa, sillä sen lauluja laulat jonka leipää syöt. Vaikka Suomessa vallitsee terve sananvapaus, huomasin ruuhkavuosina joskus vaikenevani pomojen pahastumista ennakoiden. Sitäkin koin, vaikka edesmennyt talousneuvos Paavo Onnela kertoi minua aina miehuullisesti puolustavansa. 

Viisaiden ihmisten kohtaaminen antaa voimaa. Kouluni rehtori Toini Blomqvist innosti tyttöjä luonnontieteisiin. Olen kiitollinen kaikille esimiehilleni. Työkaverit ovat olleet suuri ilo kuten kaupungintalon siivoustiimin ihanat naiset. Nähdessäni ensimmäisen kerran nunna Kristodulin, kuunnellessani lempipianistini Paavali Jumppasen Beethoven-tulkintoja, tavatessani kuvanveistäjä Mia Hamarin, tutustuttuani tanssija-koreografi Tiina Lindforsiin ja professori Vladimir Mendelsohniin ryhdyin ahmimaan heidän energistä läsnäoloaan. Voimansa ilmeni viisaina kirjoituksina, taivaallisina tulkintoina, rajat rikkovana taiteena. Ortodoksikirkon alkukirkollinen vapaus, musiikin, tanssin, puuveistosten lumo, keskustelujen kipinät tekevät elämästä maukkaamman ja vaikeudet helpommaksi kestää. 

Joku ilkkuu nyt, että kelpaa kultapossun julkkiskontakteja pöllyyttää. Paljastan iloiten viisaimmat joita olen kohdannut: mummuni Tiina, kouluja käymätön, lapsia tekemätön, pommintappaman mummuni korvaaja ja Nils-Heaikka, Nils-Henrik Valkeapää, hettalainen opettaja, jonka kanssa tarkastin Enontekiön porotilallisten tilejä. 

Lähipiirissäsi piilee viisautta. Nuuski se esiin.  Suosittelisin nuorille ihmisten tarkkaa havainnointia, voimaa antavien ihmisten seuraa, heidän kunnioittamistaan ja kiitollisuuden osoittamista. Asialla on kääntöpuoli. Myös negistelijöillä on ihmisarvo, työssä ei voi päästä pakoon kielteisiä ihmisiä. Ole heille kiltti. Kun voit, vapaa-aikana, karta energiansyöppöjä, somessa meuhkaavia, huutamalla tai ääntään korottamalla pahan olonsa ilmoittavia. 

 Kirjoittaja tykkää pohdiskella ja tunnustaa usein olevansa täysin hakoteillä. 

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 27.12.2019