Pääty häämöttää

 Tämä on viimeinen kolumnini Kuhmolaisessa. Huomasin töttärehtävää pakinakirjaa syksyllä koostaessani toistavani itseäni. Havainto myös lohdutti, koska arvojen soisi olevan pysyviä, ja kolumnit heijastavat kirjoittajan arvoja.

Lämmin kiitos silloin tällöin tipahdelleista palautteista, joita olen saanut kohdatessa, kassajonoissa, uimahallissa, kirkossa, kirjastolla, sähköpostilla, korteilla ja kännykkäviesteillä. Toivoin, että mutinani, kuten niitä nimitän, olisivat herättäneet keskustelua kahvipöydässä tai saunan lauteilla. Jos ei, niin mikäpä siinä. Vaikeneminen on aliarvostettua tänä somemöläytysten, sarkasmin ja ilkeilyn aikana.

Pääty häämöttää monin merkityksin. 

On kivaa olla vanha, vanhus, muori. Seniori ja ikääntynyt kuulostavat sievistelyltä. Vanhoissa akoissa ja ukoissa piilee viisautta, jos me vain jaksamme olla jyräämättä ja kuunnella nuorempia.

Ajan ilmiöitä olen ihmetellyt jopa persuuksilleni muksahtaen. En ymmärrä tatuointivillitystä, en botoxin pistelyä kasvoihin, en paksuja tekoripsiä. Eivätpä nuo vanhassa kehossa ja naamassa hyvältä näyttäisikään.

Monet asiat myös hirvittävät. Näitä ovat vokeismi ja herkän loukkaantumisen kulttuuri, Venäjän ja Israelin hallinnon julmuus, kasvua varastavan jatkuvan kasvatuksen tukkiminen joka metsään, politiikassa ylisukupolvinen syyllistäminen ja politiikkojen demonisointi. Eniten pelottaa kansanedustajien, ministereitten ja Eduskunnan puhemiehen näppäimistöllä rönsynnyt ja yhä rönsyävä rasismi. Viimeksi mainittu tekee pahuudesta hovikelpoista. Vai kumpuaako heidän käytöksensä meissä suomalaisissa asuvasta rasismista.

Tuore suloisen ja taitavan Lucia-neidon saama rasismiryöppy Oulun puukotuksista puhumattakaan kertoo puheiden esimerkin voimasta.

Blogi ei kupsahda. Jäähyväisiksi Kuhmolaisen lukijoille sitaatti Veikko Huoviselta, Kuhmossakin leimikoita tehneeltä metsänhoitajalta: ”Kirja on hyvä kaveri. Avattuna se on avoin jokaiselle. Suljettuna se on hiljaa eikä häiritse..."

Viimeinen Kuhmolaisen kolumni julkaistiin verkossa 26.12.2024 ja päivää myöhemmin näköislehdessä. Palanpainikkeeksi kuhmolaisen, luhankalaistuneen pop-ikonin, Sanna "Litku" Klemetin Funny girl, kuunnelkaa sanat tarkkaan, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=k552fZUr3mc

Kuvissa joulunviettoa Lentuan rantuuksilla. Taisi olla ensimmäinen joulu toisen avioliittoni aikana, kun olimme kaksistaan. Jouluaterian koostumus oli kuin tyttäreni Ailin ja minun Kreikan matkoilta: syötiin vain alkupalat ja jälkiruoka. Kuusia kasvaa tontilla ja liittymän varrella, niitä valitaan vuoden  mittaan ja aina löytyy. Joulukirkkoon päästiin Kuhmon Karjalan Valistajien kirkkoon tapanina. 

Rauhallista Uutta Vuotta, lukijani.

Saksa ei ole paska maa - entä Venäjä

 

Seppo Räty murjaisi pieleen menneen kisansa jälkeen, että Saksa on paska maa. Saksan historia on kova, sen painolasti suuri. Mutta se ei ole paska maa. Saksalaiset ovat tuottaneet länsimaisia arvoja rakentanutta kulttuuria ja teknologiaa.

Olen opastanut seitsemän vuotta saksalaisia Lapin matkailun buumissa ja Kuhmossa. Erotan, tulevatko matkailijat entisen Itä- vai Länsi-Saksan alueelta, vaikka muurin murtamisesta on kulunut jo 35 vuotta.

Pitkäaikaisen Saksan kirjeenvaihtajan Tapio Nurmisen tuore kirja on nimeltään ”Saksa ei ihan paska maa”. Sen mukaan liittoutuneet tulivat rankaisseeksi DDR:n alueelle jääneitä kahdesti natsiajasta: ensin tuli sosialistinen diktatuuri, sitä seurasi huonosti tehty yhdistäminen ja läntisten maanmiesten jatkuva ylenkatse. Tosin osseilla, kuten heitä nimitetään, on omaa osuutta asioiden tilaan.

München joulukuulla 2024,
muuan lempikaupunkini

Voisiko historiasta oppia ja soveltaa oppia naapuriimme Venäjään.

Ihmisiä kerrotaan vammautuneen tai kuolleen jopa miljoona Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Sota loppuu joskus, Venäjän oligarkkihallinnon käänteitä ei voi ennustaa. Ymmärretäänkö sodan päättyessä, ettei tavallinen ihminen aloita sotia, oli hän saksalainen tai venäläinen.

Ihminen haluaa toimeentulon, merkityksellistä ja rauhallista elämää. Vuosikymmenten mielten muokkaaminen ja pelottelu voivat tehdä hänestä aran verhon välistä kurkkijan. Sodat ovat johtajien sotia, tuumi sotaveteraani Hannes Tuovinen. Huolimatta sotarikoksista ei saisi rakentaa pysyviä viholliskuvia.

Euroopassa viholliskuvia lietsovan, nyt rehottavan nationalismin ja populismin juuria ovat huonosti hoidettu valtion talous, kehnosti junaillut uudistukset tai niiden laiminlyönti ja epätasa-arvo. Venäjän nykyhallinto tarvitsi lyhyeksi kuvittelemaansa sotaa maineen ja huuruisten historiakäsitysten takia.  Menestyvätkö radikaalioikeisto ja -vasemmisto juuri historian painolastin takia entisen Itä-Saksan mailla?  Tai Suomessa käsittelemättömän suomettumisen takia?

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 17.12.2024. Luistukkeeksi jälleen musiikkia, nyt Hildegard Knef, vanha lempparini, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=MwLRIF7pFbU

Banksy, Haber ja Dürer

 

Kuulun siihen yhteen prosenttiin ihmiskunnasta, joka yhä lentelee, koneella, tosin harvoin. Monet ovat lopettaneet lentomatkustamisen ilmastosyistä. Saisinko armon ilmastoaktivisteilta sen ansiosta, että olen asunut aikuisikäni vanhoissa taloissa. Lentäminen aiheuttaa 3–4 % kasvihuonekaasupäästöistä, rakentaminen 30–40 %.

Kompensaatioihin en usko. Uskon vain päästöjen vähentämisen keventävän kasvihuonekaasuja ilmakehän hiostavana, liian paksuna hattuna. Ilman mitään kaasuhattua maapallon keskilämpötila olisi tosin vain -19 astetta.

Suomen päästöt ovat puolitoista promillea koko maailman päästöistä. Ylettömyyksistä tulisi kuitenkin luopua. Me ylituotamme ja ylikulutamme, läntisten hyvinvointivaltioitten asukkaiden kodit pursuavat liikaa tavaraa, hilavitkuttimia, sesonkituotteita. Tähän saakka olemme myös ylilisääntyneet, tosin ei Kuhmossa eikä Kainuussa.

************************************************************

Lensin Rovaniemeltä Müncheniin joulun alla. Olin ensimmäisen kerran 13,4 milj. asukkaan Baijerin osavaltion pääkaupungissa lapsena, 12-vuotiaana ystäväperheen mukana lomamatkalla. Jokin kaupungissa on aina vetänyt puoleensa. Sinne suuntasin 17-vuotiaana kesätöistä Baden-Württembergin Schwarzwaldista palatessa, Interraililla, myöhemmin metsänhoitajien matkalla, paikkatietokongressiin, puutuoteyrittäjien kanssa Baijerin puurakentamiseen perehtymässä ja viimeksi musiikin, joulutorien ja helpon yhteyden vetämänä.

Tuoreen matkan pääsyy oli saavutettavuus. Lapin matkailubuumi suo meille pohjoisen ihmisille suorat ja nopeat lennot Keski-Eurooppaan, ja hinta oli edullinen. 

Toki koen myös Saksan kielen ja pitkän kulttuurin kotoisaksi, nuorena jopa ajattelin hetken aikaa saksaksi ja olin vähällä lähteä opiskelemaan Göttingeniin. Metsänhoitajan opinnot Helsingin Yliopistossa voittivat, enkä ole katunut nanosekuntiakaan.

************************************************************

Netti tarjoaa matkoja suunnittelevalle apuja. Myös perillä pelkän kännykän mukanaolo helpottaa. Liput julkiseen liikenteeseen saa sovelluksilla, löytää museoiden ja syömäpaikkojen tarjonnan ja aukioloajat, myös tapahtumat, konsertit.

Münchenin kaupungin matkailusivuistolta löysin 150 vuotta vanhan Marienbad-hotellin, jota karttasovelluksena käyttämäni GoogleMaps ei tuntenut, vaan ilmoitti sen pysyvästi suljetuksi. Alustatalouden jättiläiset rahastavat yrityksiltä ilmoittamistaan tiedoista. Arveluttavaa. Hotelli on täydessä toiminnan tohinassa.

Hotellissa ei lapsityövoimaa näkynyt vaan perhehotellin pariskunta ja ylettömän hauska yöportsari olivat uskoakseni jopa minua vanhempia. Yöportsari sepitti mukavia tarinoita, väitti suonissaan virtaavan suomalaista verta. Jokin muinainen esi-isä oli kuulema saanut läänityksiä Suomesta. Uskokoon, ken tahtoo. On ainoa tapaamani ihminen, joka uskoi Suomen voittavan Karjalan takaisin Venäjän mahdollisesti hyökätessä Suomeen.

Marienbadissa ovat aikoinaan yöpyneet Sigmund Freud, Giacomo Puccini, Rainer Maria Rilke ja Clara Schumann, mutta eivät olleet raaputtaneet nimiään seiniin. En minäkään siihen sortunut. Vanha kiviseinäinen rakennus aivan vanhan kaupungin tuntumassa oli hiljainen ja mukava, ei ylellinen, mutta tarjosi oivat yöunet ja makoisan aamupalan. Saksassa pitää syödä vehnäsämpylöitä ja aprikoosimarmelaadia, ja oli kiva kaataa aamukahvia kuppiin pikku porsliinikannusta. Tyhjensin meidän molempien kannut.

Münchenissä aika tuntuu pysähtyneen. Tuoreessa kirjassa ”Saksa ei ihan paska maa” Tapio Nurminen valotti mainiosti saksalaista mentaliteettia, johon kuuluu muuttumattomuuden vaade. Asioiden halutaan pysyvän niin kuin ne aina ovat olleet. Toivoisin ripauksen tuosta mentaliteetista Suomeenkin. Suomi kun oli unionin tilaston mukaan maa, jossa on tehty eniten organisaatiomuutoksia. Ovatko ne parantaneet elämääsi, kysyn vaan.

************************************************************

Hoksasimme raitiovaunun ikkunasta Banksyn näyttelyn B-tween-galleriassa, Sonnenstrassella. Se sävähdytti. Olen asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että tämä salaperäinen katutaiteilija on aikamme Picasso. Hänen töistään on Sothebyn huutokaupassa maksettu jopa 14 miljoonaa puntaa. Kuten muutkin miljonäärit Banksy sijoitti miljoonansa jahtiin, ei tosin mihinkään risteilypaattiin vaan sotalaivaan, joka poimii Eurooppaan paremman elämän toivossa Välimeren yli pyrkiviä.  Tuo tragedia on oman aikamme holokausti.

Liikuttavaa oli myös nähdä Banksyn Ukrainassa Venäjän pommittamien talojen raunioihin tekemää taidetta kuten pieni judoka (Ukraina) kaatamassa isoa miestä (Venäjä) päiväkodin raunioituneella seinällä (kuva yllä).

 

Länsirannalle Banksy on perustanut hotellin, jonka huoneen seinällä Israelin taistelija ja palestiinalaissotilas käyvät tyynysotaa (kuva yllä). Olisipa niin. Sotiminen on ihmiskunnan aikaansaannoksista typerimpiä, tuhoisimpia. Optimistina uskon ihmiskunnan viisastuvan, vaikka muutaman kymmenen vuoden sykleissä aina nousee jostakin jokin diktaattorityperys tapattamaan nuoria ja tuhoamaan koteja, kouluja, sairaaloita valtahuuruissaan, ajamaan ihmisiä pakosalle, näkemään nälkää ja kokemaan uusien seutujen asujamiston halveksuntaa.

************************************************************

Marienplatzin joulutoria

Joulunalus on Münchenissä vilkasta aikaa, lukuisat joulutorit kuhisevat paitsi asukkaita myös matkailijoita ostamassa Lebkucheneita, seimiasetelmia, currywurstia ja tietenkin latkimassa Glühweinia, joka ei vedä vertoja omalle glögillemme. Pistäydyimme myös Tollwoodin joulujuhlaviikoilla, mutta täpötäysi juhlateltta, Hexenkessel  (noitakattila) ei viehättänyt, vaikka odotettavissa oli Rolling Stonesia coveroivan bändin soitantaa. 

Kivointa oli Wittelsbachplatzin keskiaikaisella joulutorilla, jolla Musica Immortalis (kuva) soitti keskiaikaista musiikkia. Sen saundit toivat mieleen kotoisan hevimetallin. Ostettiin kolme cd:tä kotiin. Rumpujen pauke, säkkipillin soitto  ja suoraviivainen laulu kajahtavat siis Lentuan rannalla joulun ja uuden vuoden kunniaksi.  

Münchenissä asuu 1,6 miljoonaa ihmistä, joista osa on kodittomia. Näin talojen kivijalan vieressä, sateelta suojassa nukkuvia, joita en kehdannut kuvata. Enhän punkenut kenenkään muunkaan kotiin kuvaamaan makuuhuonetta.

Deutsches Museum, saksalainen museo tarjosi laajan kattauksen sekä uutta että vanhaa tietoutta. Kokonaisia vanhoja lentokoneita oli aseteltu ilmailuhalliin, hätkähdin pommikoneiden tappamia ihmismääriä toisessa maailmansodassa. Meitä kiinnostivat maatalous ja terveystiedot, kuinka ollakaan. Museon väljä asettelu tuli mieleen Rovaniemen Arktikumin uutta tiedenäyttelyä katsoessa. Ihmisen omaksumiskyky on rajallinen.

Minäkö muka ikääntynyt. 
Ratskellerissä on ysikymppisten
kantapöytä.

Toisessa kotikaupungissani Rovaniemellä olen kuljetellut mielelläni oppaana saksalaisia matkalaisia pitkin mielenkiintoista pohjoista kaupunkia. Muuan matkanjohtaja, nyt jo 84-vuotias Irmgard Allgäusta, Baijerista, tuli tutuksi, puhelias, nopea nainen. Viimeksi Lapissa tavatessa hän ilmoitti ehdottomasti lopettavansa työt ja tehtiin tärskyt taivaaseen. Lähetin allgäulaiselle Irmagardille kuitenkin kortin ennen matkaamme, jos vaikka sattuisi käymään Münchenissä. Irmgard soitti saavuttuamme ja kutsui meidän käymään kotonaan Alppien juurella. Jo vain meitä ei tarvinnut yllyttää, Deutsche Bundesbahn möi sovelluksellaan edulliset liput.

Irmgard nouti meidät Kemptenin rautatieasemalta ja piti täydellisen kävelykierroksen viehättävässä 60 000 asukkaan kaupungissa. Siellä uskontojen verinen historia muistetaan: protestantit asuivat eri puolella kuin katoliikit, eikä rinnakkaiselo suinkaan ollut rauhanomaista. Voi ihmistä. Kirkot olivat molemmilla komeita. Nautimme mainion aterian Irmagardin tuttujen italialaisessa ravintolassa, ystävyys oli niin syvällistä, ettei maksaminen tullut kuuloonkaan, vaikka hartaasti yritimme.  

Irmgard oli tuuminut jo vuosia sitten edesmenneelle aviosiipalleen, että ota uusi vaimo, jos Irmgard sattuu kuolemaan aiemmin. Autokansan kasvatti, toimittajana elämäntyönsä tehnyt mies oli lasketellut, että ehei, ostan Porschen, jos Sinä lähdet minua aiemmin. Toisin kävi. Irmgard ajaa nyt hyvin varustellulla Volkkarilla, mutta vaihtoi suosiolla vänkärin paikalle mainion Savignon Blanc – lasillisen ja pasta-aterian jälkeen, sen verran meitä kyytiläisiä jo oli alkanut hirvittää vähän autoilleen leidin jarrutukset ja kaistanvaihdot.

Irmgard ja Pekka. Onneksi ei tuotu kuksaa tuliaisiksi,
niitä tämä innokas lapinkävijä oli hankkinut
hienon kokoelman.

Irmgardin kauniissa kodissa, ikkunasta näkyviä Alppeja ihailleen olisimme saaneet viipyä yönkin, mutta tuntui kohteliaalta säästää iäkkään daamin voimia. Omenakakut popsittuamme jätimme jäähyväiset sekä Alpeille että ihanalle Irmgardille, ehkä sitten seuraava tapaaminen onkin taivaan iloissa, vaikka Irmgard ei omaa katolista kirkkoaan kovin arvostakaan.

************************************************************

Münchenin viikkomme aikana Syyrian kansannousu eskaloitui. Puolueet nostivat alta aikayksikön noin 900 000 Saksaan hirmuhallintoa paenneen palauttamiseen vaaliteemaksi. Oltiin valmiita jopa maksamaan kotouttamisrahaa 1000 euroa ja järjestämään charter-lentoja. Toivoa sopiikin, että nuoret, älykkäät voimat palaavat rakentamaan kotimaataan ja myös vievät demokratian opit perille.

Toinen, myönteinen, vain saksalainen suurtapahtuma oli Saksan Voice of Germanyn finaali, jota saksalaisten lempipoika Samu Haber hauskalla rallisaksallaan nimitti Krande Finaaliksi. Ja kuinka ollakaan Haberin kandidaatti Jenny Lynch voitti. Haberille voitto oli kolmas. Mainio Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen perusteli Haberin suosiota: hän on välitön, ei tee itsestään numeroa maassa, jossa tittelit ovat tärkeitä, ja puhuu surutta saksaa vaikkei sitä kunnolla osaakaan. On toki myös hyvännäköinen, pitkä, vaalea ja hoikka. Ja hauska.

RTL:n kanavalta napattu kuva Haberista,
Jenny Lynch oikealla

Suomen itsenäisyyspäivän suorassa finaalilähetyksessä juontaja toi esille sen, että Haber oli myös saanut kutsun presidentin itsenäisyyspäivän juhliin. Haber kuittasi asian sanomalla, että ”täällä on paremmat bileet.” Kun juontaja pyysi Haberia lähettämään terveisiä Stubbille, tämä tuumi sormistaan puhelinluurin muotoillen suomeksi, että ” hoitelen ensin pois tämän Saksan Voice of Germanyn finaalin ja tulen sitten juhlimaan Suomea.”  

Sunrise Avenue ja Haber ovat onnistuneet kovalla työllä valloittamaan ainakin Saksan markkinan, vaikka monet kotimaiset tähdet ovat kansainvälisiä läpimurtoja yrittäneet onnistumatta.

************************************************************

Peterskirchen kattofresko
Pyhä Pietari halusi 
päänsä alaspäin
ristiinnaulittaessa

Vanha musiikki ja vanha taide elähdyttävät kuitenkin enemmän tätä vanhaa tätiä. Kävimme Frauenkirchen ilmaisessa urkuimprovisaatiossa ja Peterskirchessä kummankin elämän ensimmäisen kerran katolisessa jumalanpalveluksessa, jonka kirkkomusiikkina soi Josef Haydnin pieni urkukonsertto. Todennäköisesti Peterskirchen kuoroon on vielä vaikeampi päästä kuin pohjoisen Suomen ortodoksikirkkojen kuoroihin! Kuoro, jousikvartetin säestys ja sopraanon osuudet soivat enkelimäisen kuulaina kauniissa kirkossa rytmittyen saumattomasti jumalanpalveluksen juhlalliseen kulkuun.

Taidemuseoista Neue Pinakothekia korjattiin. Alte Pinakothek saa pitää yhä sydäntäni hallussaan. Mieheni kysyi, haluaisinko opastaa siellä, johon vastasin, että voisin vaikka nukkua yönkin makuupussissa museon lattialla herätäkseni DaVincin, Raffaelin, Dürerin ja hollantilaisten 1400- ja 1500-lukujen mestareitten maalauksien viereltä. Hätäinen digiaikamme ei vedä vertoja hitaiden vuosisatojen taideaarteille, ei, vaikka Banksynkin töitä rakastan.

Tämänkertainen koskettavin hetki oli upota Alfred Dürerin Jumalanäiti ja neilikka – maalaukseen, Jumalanäidin viisaisiin silmiin, tuskan ja toisaalta vapautuksen aavistukseen. Neitsyt Maria on maalauksessa punatukkainen ja pitää sylissään paitsi Kristus-lasta myös Kristuksen myöhemmistä kärsimyksistä kuvaavaa punaista neilikkaa. Madonnan punainen tukka ilahdutti seitsenkymmenluvun koulukasta, joka kuuli jonkunkin kerran, etteivät punatukkaiset pääse taivaaseen.

Antiikin myytit olivat renessanssimaalareiden töiden aiheita. Useissa kuvattiin myös naisten ahdistusta kovissa kohtaloissaan, joihin seksuaalinen ahdistelu on aina kuulunut. Tuska näkyi. Moni on tehnyt itsemurhan turhan häpeän takia. Ei ole maailma siltäkään osin valmis, rydmanneja riittää.

Jos matkustaminen on mahdotonta, jokseenkin kaikkien maailman taideaarteita sisältävien museoiden verkkosivuilla voi nykyään sukeltaa taiteen julmuuksia paljastavaan ja inhimillistä ymmärrystä parantavaan maailmaan.

Katutaidetta Käufingerstrassella. 
Saksassa osataan ottaa kantaa.
Muistavatko Suomen Israel-aktivistit
Jeesuksen kansallisuutta?

************************************************************

Verkkovinkkejä Münchenistä innostuville:

https://www.muenchen.de

https://www.hotelmarienbad.de

https://www.pinakothek.de/de/alte-pinakothek

https://www.musica-immortalis.com

https://mvv-muenchen.de

https://www.banksy.co.uk

Korvien iloksi musiikkia, soikoon nyt sydämeni vienyt Musica Immortalis, eikö tämä ole hevin esiäitiä:
https://www.youtube.com/watch?v=1UaP9jCQhJw&list=OLAK5uy_nxxiJ5ThkGEkvp-0kv5H617Vwx9MgfR2o

Jälkikirjoitus pari kuukautta myöhemmin: mukava Hotel Marienbad oli päässyt Ketun, saksalaisen dekkarisarjan uudelle tuotantokaudelle! Uusi kettu, Der Alte, asuu aluksi ao hotellissa. Tosin nimi oli toinen telkkarisarjassa ja hotellinpitäjä ei ollut tietenkään se mukava pariskunta, jonka opin tuntemaan, vaan epäilemättä tarinan kuljetukseen paremmin soveltuva näyttelijä. Edelleen suosittelen paikkaa, nyt voit siis kurkkia sisälle sekä aamiaishuoneeseen että huoneeseen Areenalta, bitte schön  

Vielä toinen jälkikirjoitus: ihana sympaattinen Hotel Marienbad on valitettavasti lopullisesti suljettu. Olimme viimeisiä asiakkaita. Aika aikansa kutakin, mutta mistäpä löytyisi samanlainen tunnelma kuin ikivanhassa majapaikassa keskellä klassista kaupungin keskustaa.

Purkin pohjilta kaivettua

 

Kokkaan välistä mielelläni, välistä en. Tänään tuntui, että kaapeissa ole juuri mitään. Satoi vettä, oli pirullisen liukasta. Ei huvittanut ajaa viittätoista kilometriä kauppaan.

Tällä viikolla tuli yksi lempireseptilehteni, Viinilehti. Tämänikäinen ja täysi harrastelija, vaikkakin loppasuu muori ei ennätä tutustua ylenpalttiseen viinitarjontaan, silti useimmat herrojen Rinta-Huumo ja Berglund luonnehdinnat ovat vaatimattomissa ja vähäisissä pruuveissamme osuneet ja uponneet. Viinilehden ruokareseptit hurmaavat!

Tuoreimmassa Viinilehdessä oli paahdettujen kikherneitten resepti, jonka valmistus oli helppoa kuin heinänteko (vaikkei se olekaan helppoa). Herneet huuhdotaan, kuivataan, kaadetaan kippoon ja ne maustetaan ripauksella suolaa, öljyä ja teelusikallisilla paria maustetta. Käytin chiliä ja curryä. Sen jälkeen herneitä paahdetaan uunipellillä uunissa 30 minuuttia 180 asteessa.

Päätin tehdä spagettia. Pidän kaapissa aina pastaa ja spagettia, kulhossa sipuleita ja valkosipuleita. Löysin puolikkaan purkin aurinkokuivatttuja tomaatteja. Silppusin kolme pientä sipulia ja viisi valkosipulin kynttä. Tein niistä ja öljyisistä aurinkokuivatuista tomaateista sörsselin. Kun kikherneet olivat paahtuneet vartin, pistin spagettiveden kiehumaan ja kasvissilpun uunipellin keskelle. Vartissa herkku oli valmista, sekoitin sörsselin ja spagetin keskenään kattilassa, lautasille raastettiin päälle vielä kovaa juustoa, jota koetan aina myös pitää kaapissa. (Keitä siis niin paljon spagettia kuin on syöjiä. Mitä tiukemmin maustat kikherneet, sitä suuremmalle väkimäärälle sörsseli riittää, arvelen).

Van, tulipa hyvvää. Kun satuttiin vielä työntämään uuniin omenoita, kaurahiuteleita, kanelia, siirappia ja öljyä, niin kaamos lennähti kauemmas.

Kiitos Antti Rinta-Huumo ja Saku Tuominen mukavista ruoka-ajatuksistanne.   

Koska elämä ilman musiikkia on virhe ja Faunin iltapäivässä soitettiin juuri Sevillan parturia soikoon iloksenne tai harmiksenne Rosinan aaria Elena Netsajevan laulamana, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=Ps0Cgto3Wgo 

Joulua yliannostuksella vai ilman

 

Maija Pennan kanssa pidettiin
Kuhmon ainoaa kirjakauppaa
yrittäjänaisten myyjäisissä
ja pidetään vielä uudestaan
Naisten messuilla 1.12.2024
Molemmat Kuhmon Kelolla

Joulu on ikivanha valon juhla, sitä on vietetty Euroopassa jo ennen kristinuskon voittokulkua. Talvipäivän seisaus merkitsee toivon heräämistä, pimeä talvi kääntyy kohti kevään valoa.

Kristuksen äiti oli valloitetun maan vähemmistökansalainen, nuori nainen, joka oli tullut raskaaksi ennen avioliiton solmimista. Synnytti ulkona eläinten suojassa, ensimmäisenä tieto levisi ulkoilmatyötä tekeville paimenille. Koko traditio alleviivaa vaatimattomuutta, lapsen syntymän riemua olosuhteista ja äidin statuksesta huolimatta. Tätä me muutaman vuosikymmenen yltäkylläisyydessä eläneet emme muista, emmekä aina sitäkään, että kaikilla ei ole nykymaailmassakaan yhtä paljon.

Iloisia matkailijoita Intian Keralan maakunnasta (32 milj. 
asukasta) saatiin rauhoittumaan lumisodasta
ryhmäkuvaan Rovaniemen Ounasvaaralla

Toisen kotipaikkakuntani, joulupukin virallisen kotikaupungin Rovaniemen Pajakylässä on joulu ainainen. Joulunavaus merkitsee muualla joulukaupankäynnin lähtölaukausta, koska suomalaiset ostavat joululahjoja. Joskus kulkusten kilkutus jo lokakuulla, heinäkuusta puhumattakaan ottaa korvaan. Onko joulu karannut käsistä.

Kyllä ihminen juhlaa kaipaa, ja joulu merkitsee iloa, uuden elämän toivoa.

Koska joulu oli Neuvosto-Eestissä kielletty, kansainvälisesti menestyneimpiä kirjailijoitamme, puolieestiläinen Sofi Oksanen pitää joulukuusta työhuoneellaan läpi vuoden. Moni askartelee hienoja joulukoristeita tai tekee joulukortit itse. Lähes kaikki rakastavat jouluruokia, laatikoita, rosollia, kinkkua, tortuista, pipareista ja joulukakuista puhumattakaan.

Lapset rakastavat rutiinia, kauniisti toistuvia perinteitä. Muistan oman ja omien lastenikin alakulon, kun joulu lakkasi tuntumasta ihan siltä samanlaiselta, oikealta, odotettavalta kotijuhlalta edeltävine kirkon joululauluineen, kuusenhakuretkineen, leipomisineen. Joulupukin tulon leikki oli myös tärkeä. Kun valistuneeksi itseäni kuvitelleena äitinä kerroin nelivuotiaalle, että joulupukki on leikkiä, pieni tyttö vastasi itsevarmasti: ”Joulupukki ON olemassa, olen tavannut hänet usein Napapiirillä.”

Joulurauhaa kullekin sopivalla tavalla!

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisen verkkosivuilla 25.11.2024, seuraavana päivänä paperilehdessä. Iloksesi ei mitään joulumusiikkia, vielä, vaan J Karjalaisen uusi ihana kesälaulu, bitte schön: https://www.youtube.com/watch?v=wSV7focv48E  - ja jos vielä ennätätte Puolangan pessimistien Viralliseen joulujuhlaan, menkää! Se pidettiin eilen Kuhmo-talolla, ja pettymys oli syvä, ainakin niillä, jotka eivät enää mahtuneet juhlaan mukaan, kun se oli ihme kyllä loppuun myyty.

Meillä myrsky kaatoi vain 
yhden puun vaan hiki 
siinä tuli moottorisaha-
manusavotassa 

Perusteluja perukassa piileskelyyn

 

Kylille tultuani kuulen usein kysymyksen, missä piileskelen. Perukassa, vastaan.

Perusteluja perukassa piileskelyyn riittää. Syksyllä rannasta lähti lentoon harmaahaikara! Kipitin äkkiä sisään hakemaan kiikarit, staijasin varttitunnin kunnes kaislikossa kalastaja häipyi näkymättömiin. Kylmä tarttui, mutta olin iloinen, koska en ollut ikänä nähnyt luonnossa harmaahaikaraa. Heräsin auringonnousun aikaan tarkistamaan aamukaislikon, näkyi taveja. Iltapäivällä tuo hurmaava honkkeli näyttäytyi taas.

Kotini on varsinainen piilokoju. Nisäkkäistä ovat jättäneet pihapiiriin jäljet karhu, ahma, ilves ja saukko. Karhu oli sama, joka päätyi Puolustusvoimien Vuosangan harjoitusalueelle nostelemaan telttojen liepeitä ja piti ampua. Otus oli Venäjällä sen vuoden suurin uutinen Suomesta: ihmettelivät, miksi se piti tappaa, eikö sitä olisi voinut lähettää Venäjän duumaan talveksi nukkumaan, kun siellä nukutaan muutenkin.

Kerran epäilin sutta, kun tinttien talimakkarat ehtimiseen häipyivät ja hangelta löytyi isoja pitkäkyntisen tassun jälkiä. Ei ollut susi, sillä petoyhdysmies tunnisti jäljet usein vapaana laukkovan laikakoiran jäljiksi. Kuulin, ettei omistaja leikkaa sen kynsiä. Näinkin tuon ison ruhvakkeen. Näyttäytyneet ovat myös piisami, minkki ja kettu. Minkille luettiin kuolemantuomio, mutta ei antaudu. Piileksii.

Haapana, sinisorsa, koskelot, laulujoutsen, haukat, lokki ovat taviksia. Kerran lensi mustalintuvitja Lentualla, keväisin ja syksyisin näkee hanhia ja kurkia. Häkellyin nähtyäni lumihanhiauran, joka lienee tietäjien mukaan voimakkaiden tuulten mukana tullut Atlantilta. Lapinpöllö, palokärki, puukiipijä, pyrstötiainen, teeri, pyy ja suopöllö käyvät vieraisilla, mustarastas ja kulorastas laulavat alkukesästä. Sinirinnan löysin kuolleena, epäilin tihutyöstä senaikaisia murhanaisiani, kissoja. Murhanaiset ovat nyt kissojen taivaassa, ja pihajänes kotoutui.

Muitakin syitä on, mutta eikös kuvatussa ole jo tarpeeksi perusteita perukassa piileskelyyn.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 19.11.2024. Lunta tulla tupruttaa, jälkiä ei näy. Saatteeksi kuhmolaisjuurisen, luhankalaistuneen Litku Klemetin uudelta levyltä ihana elukkalaulu, Jos olisin koira, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=sNbJCzzF40E  Kuvat ovat etu- ja takapihalta,

viinimarjaviljelyn takia kaiskuteltu huljakka aukko ei nävy

Tarvitaanko kadonnutta konsensusta

 

Vikaköngäs
Rovaniemellä
lokakuulla 2024 

Ikäpolveani kasvatettiin sananlaskuilla. Kun viriteltiin tappelua, kuultiin: ”Älkää riidelkö tiellä.” Tai: ”Joka toista haukkuu, sen napa paukkuu.”

Miten hieno onkaan Kuhmon kaupungin varhaiskasvatuksen toiminta-ajatus: ”Yhdessä leikkien / ryhmässä oppien / hyvät tavat muistaen / suunnitellen teemme sen.”

Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan tuumailin pakinassa, että maailmalle olisi hyväksi, jos Bolsonaro, Johnson, Orbán, Putin ja Trump pantaisiin hyvään suomalaiseen päiväkotiin oppimaan sen käyttäytymissäännöt. Ei pantu. Bolsonaro ja Johnson ovat nyt katveessa, kolme viimeksi mainittua hallitsevat yhä uutisia, joissa väkivalta tai sen uhka ja ihmisoikeuksien riisuminen ovat usein esillä.

Maailmalla riidellään. Ilkeä äkeily on rantautunut ihanaan isänmaahamme, jossa sen kauniilla äidinkielellä osattiin ennen hakea konsensusta politiikassa, työehdoissa ja tavan taaplaajien kesken. Railakkaita keskusteluja käytiin kulisseissa, mutta ketään ei ministeri julistanut julkisesti mafiosoksi tai kiivailija laitaoikeistolaista natsiksi. Pitkään hallinnut presidentti kyllä ärjäisi mielestään sössineet saatanan tunareiksi. Vähitellen ns yleiset syyt johtivat suomettumiseen. Auvo oli pinnallista.

Nyt hallitus ja ammattiyhdistysliike riitelevät, lakoilla ei saavutettu mitään. Eduskunnassa lakiesitykset jakavat edustajia kahteen osaan kuin toimimaton vetoketju. Kannat jäävät kauas toisistaan. Terapeutti-Ville nimitti Eduskuntaa sairaaksi työyhteisöksi, jäi sairauslomalle.

Sopu löytyy kuuntelemalla. Eri mielipiteitä voi kunnioittaa, sillä harva ihailee väkivaltaa tai halveksii naisia tai vähemmistöjä. Aito keskusteluyhteys edellyttää vuorovaikutteisuutta ja hyvää käytöstä.

Mutta onko konsensus tarpeen. Osaammeko kunnioittaa moniäänisyyttä, erilaisia tulokulmia elämän ja yhteisön ongelmiin. Tosiasioihin, tutkimukseen perustuvaa keskustelua tarvitaan. En toivo konsensuksen palaavan ahtaana kuten Kekkosslovakian aikoina. Menneeseen ei voi jumiutua.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisen verkossa 28.10.2024, painetussa 29.10.2024. Nuoruusvuosien, myös muutaman lukijan nuoruusvuosien kunniaksi itsensä Sleepy Sleepers, Eero ja Kuka mitä häh: https://www.youtube.com/watch?v=N5xOWdB72GA  Ja jos Eeron kohtalo on liian kovaa kamaa, pakinan aiheen takia etnoslovari, olkaa hyvää: https://www.youtube.com/watch?v=q-ZtAhnaGSs

Kiitos ja anteeksi

 Demokratia on hidas, mutta paras keino rakentaa tulevaisuutta. Se korjaa itseään.

Kiitän vilpittömästi kahta kuhmolaista kansanedustajaa ja kaikkia kuntapoliitikkoja arvokkaasta työstä. Kiitos eduskuntapuolueille. Kiitän niitä aakkosjärjestyksessä ja myös mutisen, eniten hallituspuolueille:

Kiitän Keskustaa siitä, että se puolustaa päätösten ihmisläheisyyttä ja ymmärtää perustuotantoa. Nostakaa profiilia Matti Vanhasen ja Santeri Alkion viisauksilla.  

Kiitän Kokoomusta siitä, että se nostaa esille talouden lainalaisuuksia. Voisiko vihdoin nainen nousta kykypuolueen puheenjohtajaksi. Hallitusohjelma kiilasi kodin, uskonnon ja isänmaan ohi. Ulkopolitiikan värisuora ei ole estänyt sekavahkoa linjaa.

Kiitän kristillisdemokraatteja siitä, että puolustavat pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Sotaisan Israelin hehkutus tympii, sillä sota polkee ihmisarvoa.

Kiitän Liike Nyt -puoluetta vaihtoehdosta, sillä tarvitaan uusia avauksia. Onko yhden miehen puolue sitä, jota sana ”liike” tarkoittaa.

Raudanjoen Vikaköngäs
12.10.24

Kiitän perussuomalaisia pitkään hallinneiden puolueiden haastamisesta, sillä valta sokaisee. Puolueen pitäisi suitsia vihamielistä kielenkäyttöä. Kasvua syntyy tehokkuuden ja työvoiman kasvusta, minkä mm kolmen kuukauden maahanmuuttosääntö, kansalaisuuden saannin vaikeuttaminen ja rasistinen mussutus estävät vähenevän työvoiman Suomessa.

Kiitän RKP:ta kielivähemmistöjen puolustamisesta. Kieli ei liene oleellisempi kuin pitkät etäisyydet sairaalojen puolustuksessa.

Kiitän sosiaalidemokraatteja julkisen varhaiskasvatuksen rakentamisesta puolueen naisten voimin. Julkikuvan vai peräti ideologian päivitys tarvitaan megatähti Marinin jälkeen.

Kiitän Vasemmistoliittoa köyhien puolustamisesta ja viisaudesta irrottautua taistolaisuudesta. Andersson osasi. Puolueen tulevaisuus vaikuttaa sumuiselta.

Kiitän Vihreän liiton työtä luonnon hyväksi ja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Puolue lienee keskittynyt liikaa kaupunkien kupliin.

Puolueet kestävät kritiikkiä. Kehittyvät, toivon. Monipuoluejärjestelmä toiminee paremmin kuin blokkiutuminen. 

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisen verkossa 14.10.2024 ja painetussa lehdessä 15.10.2024. Höysteeksi sekä edellisen että nykyisen hallituksen kypsyttämää Jaakko Laitinen &Väärä rahan ilottelua, Äyskäri, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=cYsb4KbfxRY Parempaa live-bändiä en tiedä! 

Syöminen on elämän ydintoiminto

 

Kaali-linssipataa
ja arkista salaattia

Vieroksun johtamisslangin mukaista töiden jakoa ydintoimintoihin ja tukitoimintoihin. Ateriapalvelut luetaan tukitoimintoihin.

Kuinka voi olla niin? Onko taustalla perinteinen työnjako naisten ja miesten töihin, naisten ikuinen avustava rooli. Vaikka kokkien ammattikunnassa miehet paistattelevat julkisuudessa, katsotaan kokkaaminen ja perheen tai lähipiirin tai hoivalaitosten ruokailusta huolehtiminen naisten hommiksi. Kyse on kuitenkin oppimisesta, harjaantumisesta, ei genitaaleista. Metsästäjän valmistama metsopaisti maistuu, oli ampuja nainen tai mies.

Ravinto vaikuttaa hyvinvointiin. Jos syö pelkkiä hampurilaisia ja ranuja muutaman kuukauden, niin tuntee mitä tapahtuu suolistolle, painolle ja mielentilalle. Vaikka ravintosuositukset elävät, toivottavasti tuoreimman tutkimustiedon mukaan, monipuolinen, kasvispainotteinen ja vähäsuolainen sekä kaloreiltaan sopiva ravinto on terveyden kulmakivi.

Pääosin eläkeläisenä pääsen keskittymään elämäni ydintoimintoon, syömiseen. Joskus pidän kovastikin kokkaamisesta, välistä laiskuttaa aivan sikana. Kolmen lapsen yksinhuoltajana opin tekemään paljon ruokaa kerralla, koska meillä majaili usein ruoka-aikaan naapurin lapsia tai käymään tulleita kavereita. Koska työpäiväni olivat pitkiä, jälkikasvu, myös poika oppi pakosta kokkaamaan. Siitä olen iloinen. Nyt kutistuneessa taloudessa kokkaan innon puuskassa paljon, ja kiireisinä tai laiskoina päivinä kurkin pakastimeen. Tai paistan eilisen potuista pyttistä.

Pidän kotona helppojen lohturuokien aineksia. Puurot ovat herkkua. Vakivarastoon kuuluu perunoita, porkkanoita, ryynejä, kuivattuja herneitä ja linssejä, sipulia, valkosipuleita, kananmunia, tomaattisosetta, neljän rasvaprosentin ruokakermaa, makaroneja, oliiveja, voita, oliiviöljyä, kuivahiivaa ja nykyään soijarouhetta. Pakastetut marjat ovat tärkeitä.

Urheilematta pärjää vaikka viikon, syömättä ei päivääkään, tuumii Karvinen jääkaappimagneetissani. Ei voisi olla enempää oikeassa. 

Pakina julkaistiin Kuhmolaisen verkossa 25.9.2024. Koska elämä ei ole pelkkää heinien pureskelua ja Jari Kyllösen hampurilaiset ovat mahtavan hyviä, kuvia herkuista. Ja höysteeksi iloista musiikkia, Matti Jurva ja Tullaan, tullaan: https://www.youtube.com/watch?v=nP4X7VMEl2M jota muistelen anoppivainajan vihellelleen.

Kyllösen Jarin 
herkkukalahampppis
vm 2024

Mansikkakakku kesältä 2024

Kesällä rillattiin ja rällättiin, kesäkurpitsoja
chilivoilla, uusia pottuja, grillilohta ja 
tomaattisalsaa sekä grillihaukea ja 
korvasienikastiketta

Ihmemaa Islanti

Strotturin geysir

Islanti on erityinen. Se sijaitsee Pohjois-Amerikan ja Euroopan merenalaisten mannerlaattojen rajalla, tuliperäinen maaperä kuohuu ja koko saari on saanut syntynsä merenpohjasta nousemalla. Ensimmäiset maahanmuuttajat olivat viikinkejä, jotka Norjaan palattuaan ilmoittivat joka ruohonkorren saarella tihkuvan voita.

Saarella kasvoi silloin hies- ja tunturikoivua. Lajit risteytyvät keskenään. Uudisasukkaat hakkasivat metsiä ja toivat lampaita. Niille hieskoivut maistuivat, ja niinpä nykyislantilainen tuumii kuten lappilainen: jos metsään eksyy, on parasta nousta seisomaan ja lähteä kotiin.

Noin kolmannes maapinta-alasta voisi kasvaa metsää, jota on jäljellä 1,5 % saaren pinta-alasta. Metsää istutetaan hiilinieluiksi ja virkistysalueiksi. Saarella kasvaa nuoria metsiä, tosin kaikki tuotujen puiden istutukset eivät ole onnistuneet.

Kävin Islannissa elokuulla, ja toki viiden päivän vaikutelmat ovat vain viiden päivän vaikutelmia.

Elintaso perustuu kalastukseen, matkailuun ja alumiiniteollisuuteen. Suosituimpia harrastuksia ovat golf ja islanninhevosratsastus, jolle tielaitos on velvoitettu pitämään yllä omia kevyen liikenteen väyliä.

Poliittiset ratkaisut pistivät miettimään. Peruivat tehdyn EU-jäsenhakemuksen, koska toisten maiden kalastajat olisivat päässeet vesilleen. Maassa asuu 388 000 asukasta, väkiluku kasvaa maahanmuuttajien ja hyvän syntyvyyden myötä. Pride-liput liehuivat joka huoltoaseman ja marketin pihalla.

Pankkikriisi selätettiin. Hallitus otti velkaa valtiolle kurmuuttamatta asukkaita. EFTA-päätöksenkin mukaan pankkien töplingit eivät kuulu kansalaisille. Nyt siellä on korkea elintaso, keskipalkka hulppeat 4 600 €/kk, tosin elinkustannuksetkin ovat kovia.

Meno Suomessa poukkoilee hallituksesta toiseen. Levitetään kielteisyyttä. Islannin ei tarvitse ottaa huomioon Unionin tarkkailuluokkauhkaa. Valtioliitot eivät ole ikuisia. Meneillään oleva tukien saksiminen köyhiltä, kotitalouksilta, järjestöiltä, urheilulta ja kulttuurilta lisännee suomalaisten EU-vastaisuutta.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisen verkkosivuilla 16.9.2024 ja seuraavan päivän painetussa lehdessä. Musiikkia saarelta, Sólstafir - Fjara: https://www.youtube.com/watch?v=A6j7mUxGz20

Ja muutama kuva, issikoita (niitä näkyi paljon, samaten lampaita), maisemia, mehtää ja Pride-possu pihviravintolan edessä. Naalit ovat saarella lainsuojattomia, koska napsivat kaikkialla laiduntavia lampaita, lähinnä karitsoja. Hevostelijoille tiedoksi: Fridrik Aspelundin, upean oppaamme mukaan ratsukoille pidetään yllä kevyen liikenteen väyliä, koska ratsastus ja golf ovat keski-ikäisten äijien lempiharrastukset. Suomessa taitaa teini-ikäiset tytöt olla suurin ratsastajien ryhmä, eivät he ainakaan vielä istu vaikuttajien jakkaroilla. Tomaattiviljelmällä oli myös ravintola. Maukkaita olivat kirsikkatomaatit, kun niitä ei raijata meren yli. Kuumat lähteet tuottavat lämpimän veden, ja kaikki islantilaiset ovat vulkanologeja, ihan kuin suomalaisista 100 % on metsäasiantuntijoita.

Mumut

 

Sanaleikit ilahduttavat. Opin kuhmolaistuneelta pudasjärviseltä Esko Oinas-Panumalta sanan ”mumu”, muualta muuttanut. Mumu ei ole harvinaisuus, sillä takavuosina Kuhmoon muutti enemmän ihmisiä kuin täältä pois.

Muuttovoittoa syntyi yli viisikymppisissä, jotka palasivat kotikuntaan elämäntyönsä tehtyään tai erästyksen tai kuhmolaisen puolison vetovoimasta. Koska ihmisiä kuoli enemmän kuin syntyi, väkiluku pieneni. Toimivia kohtuja kun on liian vähän.

Pidän kuhmolaisista, Lentuan loisketta, Lammasjärven liplatusta, Juttuan tarinointia tai Pajakan aaltojen pauketta ikänsä kuunnelleista. Ka, mikäpä heissä on niin mainiota.

Yleistykset ovat toki lähes vaarallisia. Käytän vartioimattoman eläkemuorin vapautta.

Kuhmolainen on sitkeä. Ei vähästä hätkähdä, kunhan pääsee mehtuulle tai marjaan, kalalle ja saunaan. Tai lentopalloa lyömään, höntsäkiekkoon tai suunnistamaan. Tai sauvikselle läpsyttämään lenkkareita asfalttiin tai Kivattarien jumppaan. Kutoo paljon, jos on naiseläjä. Pilkkoo polttopuunsa, ei välitä herrojen ja rouvienkaan kotkotuksista, on mielissään, kun Kelolla taas tanssitaan tai Souvarit tulevat Kuhmo-talolle. On enemmän vakavamielinen kuin tyhjän lätisijä.

Kuhmolainen osaa panna hanttiin. On osannut sen kautta historian, olipa kyseessä kirkon tai sote-keskuksen paikka, kirjaston rakentaminen, itänaapurin rynnistys, Euroopan Unioniin liittyminen, ydinjätteen hautaaminen, kansallispuiston perustaminen tai uuden kauppaketjun tulo. Itäraja on pidetty paikallaan 400 vuotta, ei kuitenkaan omin voimin.

Hanttiinpano on usein osoittautunut hyödylliseksi. Kaikki muutokset eivät tuo hyvää. Joskus vastustus on tosin saattanut johtua silkasta tiedon puutteesta eikä olekaan toiminut kuhmolaisten hyväksi.

Erään mumun miete pisti miettimään. Hän tuumi, että hänen Kuhmossa asuvat ystävänsä ovat myös mumuja. Vaikka olen mumu, Hyryltä, pessimistien pesästä Puolangalta ja lopulta Pänikkäkylästä tullut, rohkenen toivoa: otetaan tulijat vastaan kuhmolaisella ystävällisyydellä. Sallitaan erilaisuus.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisen verkkosivuilla 5.9.2024. Koska intiaanikesä on totta, iloksesi kukkia, jotka huolimatta viherporopeukalostani rehottavat ihanasti. Ja samaan sarjaan kuuluu mystisen Pekka Strengin "Puutarhassa", ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=DBHj9bE2Wd0 Kukat ovat hyviä kuuntelijoita!

Meidän on uudesta luotava maa

 

Lentuan liplatusta ja Sikosaaren korpimetsän
kuiskintaa 15.8.2024

Maailman paras maakuntalaulu on Ilmari Kiannon ja Oskar Merikannon Nälkämaan laulu. Kun palasin kotimaakuntaani v.1997 yllätyin, kuinka usein se laulettiin ja osattiin ulkoa.

Siilinjärveläinen kirjailija Antti Heikkinen kertoi Helsingin Sanomissa (7.7.24) mietteitä maaseudusta. Heikkisen mukaan suurin uhka maaseudulle on asukkaiden oma apatia. Jäädään surkuttelemaan omaa huonoa asemaa, siirtämään vastuuta ja syyttelemään muita sen sijaan, että tehdään asioille jotain.

Kajaanilainen Ollis Leppänen kirjoitti muuan vuosi sitten mojovasti, että Kainuussa toivotaan tekijän olevan usein ”joku muu”. Jotakin tarttis tehdä, mutta asia kuuluu kunnalle, valtiolle, yhtiölle, seuralle, naapurille tai naapurin lasten vanhemmille.  

Tai luovutetaan. Mieliä kalvaa viimeinen sammuttaa valot -periaate.  Asioista tehdään itse vaikeita, säädetään loputtomiin, ei oteta toisia toimijoita mukaan tai huomioon. Annetaan periksi, kun nuoria ei tule mukaan ja vanhat eivät jaksa.

Kuhmossa on toki koettu lomautuksia ja irtisanomisia. Yritykset, organisaatiot ovat lopettaneet toimintansa. Nuoret ovat lähteneet opiskelemaan, löytäneet elämän toisaalta eivätkä tulleet takaisin.

Historia kertoo todella vaikeista ajoista. Pahimmillaan työttömänä oli liki kolmannes työikäisistä. Talvi- ja jatkosodat koettelivat. Oli 1930-luvun pula, jolloin rakennettiin työllisyystöinä Pajakkakosken ensimmäinen silta. Oli 1866–1868 nälkävuodet, kun viidestä tuhannesta kuhmolaisesta kuoli yli 700. Aiemmin, 1600-luvun nälänhädässä, menetettiin puolet asujamistosta.

Kaikesta on selviydytty. Tulevaisuususko, avoimuus ja yhdessä tekeminen ovat voittaneet. Kuinka muuten Kainuu olisi parantanut bruttokansantuotettaan eniten Suomen maakunnista viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Ollaan ylpeitä kotikunnastamme ja kainuulaisista. Ollaan avoimia, osallistetaan naapurit, pilistelyikäiset ja kaikki halulliset topakat mummut ja ukit tekemään sitä, mihin Ilmari Kianto meidät velvoitti: luomaan uudesta maa. On tilaa, puhtautta, yrittäjiä, talkoohenkeä ja hienoja nuoria ihmisiä.  

Tarina julkaistiin Kuhmolaisen verkkosivuilla 15.8.2024 ja painetussa seuraavana päivänä. Tähän kuuluu toiseksi tuorein sovitus Nälkämaan laulusta, sovittaja oli Pertti Jalonen, laulaja on Heikki Koskelo. Tämä villitsi Pekka Mikkolan, Olli Pautolan ja kumppaneiden soittamana sukujuhlassa AD 2016.  https://www.youtube.com/watch?v=k5V72W5UUnI  (Ollin sukunimi korjattu jokunen minuutti myöhemmin, t. nakkisormi)

Kuhmosta Kuhmoon

Monta ihanaa muusikkoa Kuhmon kirkossa 24.7.2024,
Oikealta Sergey Malov, Sini Simonen, 
Markus Hohti, Helka Seppälä, Kasimir Uusitupa,
Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, Anna Laakso
ja Andres Kaljuste. Kiitos!

”Miten vuosi on mennyt” kysyi Kuhmon kamarimusiikin kävijä toiselta. Vastaus kuului: ”Kuhmosta Kuhmoon, siinä välissä oli vuosi”.

Kuhmon juhlat merkitsevät vieraille merkkipaalua. Se liikutti pohtiessa kylmiä tuulia, joita kulttuurin tekijät ja kokijat ovat kautta aikojen joutuneet kokemaan, myös nyt. Taitelijat ovat vanhoinakin ”hyvinä” aikoina eläneet kädestä suuhun, nojautuneet mesenaatteihin.

Aikakaudet kuitenkin muistetaan kulttuurista, taiteilijoiden työstä. Toki historia, his story, on ollut sotasaavutusten kirjaamista. Tappamisinto ei ole laantunut, vaan tullut lähemmäs meitä. Onneksi on hyvät Puolustusvoimat.

Suomen kulttuurin menestys maailmalla on kiistatonta. Kansainvälisesti palkittuja taiteilijoita ovat mm Arto Paasilinna, Sofi Oksanen, Esa-Pekka Salonen ja ennen varhaista kuolemaansa sen hetken maailman merkittävimmäksi säveltäjäksi nimetty Kuhmon kävijä Kaija Saariaho.

Monia mainetta niittäneitä ei tunneta. Kuhmossa usein soittanut Elina Vähälä on Wienin taideyliopiston viuluprofessori. Vähälää on kuultu mm USA:ssa ja Ruotsissa. Sinfonia Lahden kiertueilla Vähälä on ollut vakiovieras Aasian, Etelä-Amerikan ja Keski-Euroopan kiertueilla.

Pianisti Joonas Ahonen häkellytti Kuhmossa 2024. Ahonen on ollut Basel Sinfoniettan ja Wienin radion sinfoniaorkesterin solisti ja soittanut Parmassa, Buenos Airesissa, Lontoossa, Frankfurtissa sekä Japanissa. Syksystä 2023 hän on Kölnin musiikkikorkeakoulun professori.

Tavan tallaajan ei tarvitse kaikkea tietää. Päättäjiltä tulee odottaa sivistystä.

Kuhmossa käy myös kuulijoita maailmalta, Texasista, Berliinistä, Lontoosta. He palaavat kesä kesältä, koska Kuhmo on brittiä siteeratakseni oikea festivaali. Ihmiset tulevat Kuhmoon musiikin takia, eivät näyttäytymään.

Mikä merkitys Kuhmon kävijöillä tai kansainvälisillä taiteilijoilla on Suomelle ja Kuhmolle? He rakentavat Suomi-kuvaa, osaavana, sivistyneenä maana enemmän kuin mikään brändikampanja. Hyvä maakuva edistää ulkomaankauppaa. Sitä ilman vientivetoinen taloutemme ei pärjää.

Kirjoittaja on Kuhmon kamarimusiikin kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja toimii myös oppaana kamarimusiikkivieraille. Pakina julkaistiin Kuhmolaisen verkkosivuilla 1.8.2024. Tällä kohtaa mieleen juohtuvien, Kuhmon kamarimusiikin 54. festivaaleilla soitettujen teosten tulvassa jouduin sisäiseen painiotteluun. En vinkkaa musiikkia. Tulkaa 55. festivaaleille ensi vuonna, olkaa hyvä.

Vieraita Stuttgartista Crosslam Kuhmoon tutustumassa 

20.7.2024

Pohjoisen kakkua jaetaan nohevien yritysten ansiosta

Kuhmon kamarimusiikki järjestetään 54. kerran
14.-27.7.2024. Kuvassa taiteelliset johtajat
Antti Tikkanen ja Minna Pensola kertovat
ohjelmasta Salakamarissa 15.7.

Pohjoinen Suomi on ainutlaatuinen kolkka ylikansoitetulla maapallolla. Pitkien välimatkojen, sitkeitten ihmisten viileä ja puhdas pohjoinen on jotakin, josta saa olla ylpeä. Kyllä hyvejää.

Pohjoisella jyllää hyvin. Suomen lentoliikenteestä viime vuonna 75 % suuntautui Pohjois-Suomeen. Kainuu nousi maakuntien BKT-tilastojen kymmenvuotistilastoista ykkössijalle. Kaikella tällä on historiansa, sillä Kainuussa ja Lapissa tehtiin viisaita linjauksia vuosituhannen vaihtuessa ja uutta elettäessä.

Lappi satsasi matkailuun. Löytyi nälkäisiä yrittäjiä, jotka osasivat myydä. Kerran muuan soitti yritysasiantuntijalle aasialaisilta matkamessuilta ja viesti olikin paukku: ”Alahan piirtää revontuli-igluja ja hanki luvat, me on myyty 10 000 PAXia (=yöpymisvuorokautta) seuraavaan sesonkiin.” Tapahtui.

Kuhmossa on vuosikymmeniä satsattu puutuotealan kehittämiseen. Kun Woodpolis oli kiihkeimmillään, edesmennyt kunnallisneuvos Heikki Heikkinen tuumi rehevään tapaansa, että ”tätä ei pystytä enää ryssimään.”

Kuhmolaisen Crosslamin myynnistä yli puolet menee nyt Lappiin matkailurakentamisenkin ansiosta. Ekologinen puurakentaminen auttaa maailmaa kohti kestävämpää elämää. Lapin matkailurakentaminen hyödyttää välillisesti Kuhmoa, sillä Kuhmo on lähempänä Lappia kuin Länsi-Suomen ja Ruotsin tehtaat. Kuhmon puutuotealasta hyötyy myös Lappi, sillä matkailijat kasvavat kohti ympäristötietoisuutta.

Kiitos rohkeudesta, kunnallisneuvos tuonilmaisissa, kiitos kaikki luottamushenkilöt, rahoittajat Kainuun liitossa, ELY-keskuksessa ja Pohjois-Suomen AVIssa. Luottamushenkilöistä pitäisi luetella kaikki senaikaiset, ja pitkä on myös ennakkoluulottomassa kehitystyössä mukana olleitten kuhmolaisten yrittäjien lista. Moni Woodpoliksen hankehenkilöistä työskentelee puualan yrityksissä.

Röyhistelkää rintuuksia, nyt hyvejää. Myös Lapin matkailubuumi pursuu vielä etelämmäksi, sillä esimerkiksi 65 000 tuhannen asukkaan Rovaniemelle tuli v.2023 aikana 600 000 kävijää.  Se ei mennyt enää kitkatta.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 16.7.2024. Koska Lappi jälleen mainittu, höysteeksi Minja Kosken Ounasjoen Ainoja, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=IgkAA8c88dw  - Minja Koski on Kuhmosta, nyt lahtelaisen Teatteri Jukon näyttelijä.  Upea tulkitsija, joka tekee myös omaa musiikkia. Satuin asustelemaan Ounasjoen komealla penkalla 1982-1995, tämä kertomus on kyllä suoraan Kalevalasta ja nykyajasta, ainoja riittää

Itsesuuttumus ja muita sanaleikkejä

Kuhmon kesämuusikoiden pasuunakvartetin
ensiesitystä kuunteli hykerrellen
150 kuulijaa 4.7.2024

  Äidinkielenopettajat iskostavat äidinkieltä nuoriin kalloihin. Saattoi sitä jäädä vanheneviinkin päihin tai saattoi se haihtuakin vuosien saatossa. Uusista sanoista riemastuu sanan molemmissa merkityksissä. Kielitoimisto on Suomen kivoin toimisto.

Sosiaalisen median öyhöttäjät harjoittavat itsesuuttumusta.

Mistä asti viimeinen antoi sijaa viimesijaiselle? Pitikö viimeiselle tehdä enemmän sijaa, eikö se mahtunutkaan omaan olomuotoonsa.

Miksi juurikin ei olekaan esimerkiksi myös männyn tai voikukan juuri, vaan liitteestä tuli sanan uusi apuratas.

Mitä tarkoittaa abouttiarallaa?

Miksi nuori on overwhelmed, kun toinen on niin cool. Miksi jonkun mielipide pitää skipata tai dissata? Miksi kerrassaan mahtava on eeppinen?

Miksi yksinkertainen ja rauhallinen elämäntapa on downshiftausta? Ei täällä perukassa mihinkään alas siirrytä. Jotkut jopa nousevat, vaaralle.

Miksi minä itse henkilökohtaisesti ajattelen näin? Eikö pelkkä ajattelen sanana riitä kertomaan, kuka kertoo näkemyksensä.

Miksi kunnat harjoittavat nykyään elinvoimapolitiikkaa eikä elinkeino- tai kasvupolitiikkaa? Tuhmeliineille tulee perverssejä mielikuvia. Ei minulle tietenkään. Veto- ja pitovoima kuulostavat pitkän matkan hiihtämiseltä.

Seksihelteellä tai hellekupolin alla tuskin jaksaa sekstailla. Vai vietteleekö vaatteitten vähentäminen viriilejä tositoimiin?

Haisunäätätukka on kiva sana, joka kuvaa kahdella värillä taituroitua leveäraitaista tukkaa. Hiutalointi, ihanan meteorologin sanastoon istuttama, kuvaa mainiosti hiljalleen satelevia lumihiuteleita. Juhannukseksi mansikkakakkua leipoessa törmäsin sanaan nakukakku. Se tarkoittaa täytekakkua, jossa kermavaahtoa riitti vain päälle, ei reunoille.

Mutta miksi lapsenlapsi on vain mummutettava? Ovatko ukkiparat joutuneet pois tärkeästä virastaan? Iskee itsesuuttumus. Olisi moni ollut overwhelmed, jos aikoinaan olisi ollut vain kahden, kolmen tai neljän pitkäikäisen mummun armoilla ja coolit ukit olisivat olleet abouttiarallaa juurikin viimesijaisia isovanhempia.

Pakinalla ja kuvilla ei ole juuri mitään muuta yhteistä kuin Kuhmo. Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 5.7.2024.

Höysteeksi Kajaanin Runoviikolla 3.7.2024 kuultua Chydeniusta, Minja Koski, kuhmolaissyntyinen tulkitsija: https://www.youtube.com/watch?v=nmBAdkoaPko&list=PLeAo0Vz-oi8q4xXuxhSf9dDULLdf7yyS5&index=3  - jos tämä L Onerva ei räjäytä tajuntaa, ei sitten mikään.

Ja pätkä Minjan runosta: Pääni tuskin koskaan alas taipuu / koska synnyinseutuni on Kainuu!

Kuvassa Mikael Saari ja Minja Koski
Kaukametsä, Kajaani 4.7.2024