Sairaus, kuolema, ilon kilvoittelu

(ääneen ajattelua Sampo-kuntoutuksessa 13.12.2023, kuulijoina ikäihmisiä)
 

Hyvät naiset ja herrat, lämmin kiitos että olemme saaneet tulla tänne, puhumaan ja aluksi ja lopuksi veisaamaan.  Pyysin mukaani reippaan veisaajan, Savonlinnan oopperakuoron kasvatin Matti-Jussi Pollarin ja aloitamme sotauutisten ja pimeyden keskeen toivoa tuovalla virrellä 176.

Luen vielä tuon virren viimeisen säkeistön, missä on kaunis lupaus meille kaikille

Nyt nouskoon, kristikansa,

ylistys Herran luo.

Hänelle kiitostansa

sanoilla, töillä tuo!

Hän kotkan siivin kantaa

sinua taivaaseen,

ja vaivan jälkeen antaa

hän levon lapsilleen.

Virren sanoma puhuttelee: synkkien uutisten, maallisten vaivojen aikana se herättää kiittämään ja ylistämään. Kiitollisuus, kiitoksen aiheitten pohtiminen on voiman lähde. Aina on jotakin mistä kiittää, Luojan ylistäminen kohottaa mielen.

Tässä salissa on enemmän elämänkokemusta kuin ehkä koko pitäjässä missään toisessa huoneessa juuri tällä hetkellä. Olette eläneet pitkän elämän, kokeneet iloa, surua, nähneet vaivaa, tehneet kovasti työtä ja nyt saatte olla toisten, hyvien hoitajien, hyvin ihmisten turvaamana. Olette tuhannesti ansainneet levon, rauhan ja hyvän hoidon sairauden ja kipujenkin aikaan Sampo-kuntoutuksen hyvässä huomassa.

Haluan myös kiittää Sampo-kuntoutuksen henkilökuntaa, kaikkia hoitajia, sillä asukkailla on täällä hyvät olot, sen tuntee joka kerta täällä käydessään. Te hoitajat teette arvokasta työtä, työtä, jolla on merkitys. Lämmin kiitos!

Pyykkösen Marja pyysi minut tänne. Hän halusi, että puhun vakavista asioista. Onko elämää maanpäällisen jälkeen, mitä uskonto antaa? Mikä antaa voimia ja iloa? Kuolema lähestyy, pelätäänkö sitä vai onko odotettu vieras. Miltä tuntuu tämä loppuajan vaellus? Mikä auttaa jaksamaan?

Koetan alustaa Marjan esittämistä kysymyksistä ja lopuksi, ennen loppuvirttä haluaisin kuulla teiltä teidän omia näkemyksiänne, kokemuksianne.

Sairaus

Kristinusko on hyvin kehollinen uskonto. Uusi testamentti kuvaa sairaita ja sairauksia parannetaan. Kristus nousee kuolleista myös kehollaan, uskontunnustuksessa kerromme uskovamme ruumiin ylösnousemukseen.

Sairaudet eivät ole rangaistuksia tehdyistä synneistä, vaikka niin on joskus ajateltu. Niitä vaan tulee. Me ihmiset olemme osa luomakuntaa, meihin tulee rosoja, taudit tarttuvat, ja tämän ikäisillä kuin te, arvoisat kuulijat, on omaa kokemusta sairaudesta, olette kokemusasiantuntijoita. Me ihmiset lakastumme kuin metsän koivut syksyllä, lahoamme kuin hongat, nivelet kuluvat, tulee kipuja ja särkyjä.

Bysantin, alkukirkon kukoistuksen aikana perustettiin ensimmäiset sairaalat ja ne perustettiin luostareiden yhteyteen. Te hoivakodin turvasta nauttivat olette osa vuosituhanten kristillistä jatkumoa, teistä pidetään huolta. Olette sen ansainneet.

Miten sitten suhtautua vääjäämättömiin sairauksiin, kipuihin. Miten niitä kestää.

Lainaan hengellisen ohjaajani, pari vuotta sitten Alzheimeriin kuolleen Äiti Kristodulin ajatuksia. Miksi ylipäätänsä on jotakin niin epäreilua kuten sairaudet, miksi jopa hyvät ja suorastaan pyhät ihmiset sairastavat. Äiti Kristoduli olikin koonnut pyhien ihmisten näkemyksiä sairauden opetuksista. Pyhät ihmiset olivat toki tavallisia ihmisiä, vaivoineen kaikkineen. Heidän esimerkillistä elämäänsä kirkot kunnioittavat julistamalla heidät pyhiksi.

Pyhät näkivät sairaudet muistuttajiksi:

1. sairaudet opettavat nöyryyttä – nykyaika pullistelee minäilyä, turhamaisuutta

2. sairaudet estävät oman itsen yli-ihailun, jumaloinnin

3. sairaudet kertovat meille kuinka heiveröisiä lopulta kaikki ihmiset ovat

4. kun sairautensa jotenkin kestää, voi kärsivällisyys lisääntyä, kärsivällisyys, joka on nykyajalle vieras, mutta kaikin puolin tavoiteltava hyve

5. sairaus saattaa herättää ajattelemaan myös Jumalaa, sekä sairaan että omaiset

6. muut kärsivät saattavat saada lohtua ja heitä voi lohduttaa, kun ymmärtää mitä on, kun sairastaa

 7. teot eivät ehkä merkitse kovin paljon, kyky kestää vastoinkäymisiä merkitsee

8. sairauden opetus lienee se, että todellinen onni on elää yhteydessä Luojaan eikä ruumiillisiin iloihin

Lainaan vielä Filokaliaa, Äiti Kristodulin suomentamaa kirjasarjaa, kirjasarjan nimi voisi olla Rakkaudesta kauneuteen ja hyvyyteen:

Missä on hengen lohdutus, siellä eivät sairaus ja alakulo kauan majaile.

Moni on saanut jo riesakseen kroonisen sairauden, joka majailee loppuiän. Tuo äskeinen viisaus hengen lohdutuksesta kertoo kuitenkin siitä, että lohtu, lohduttaminen, lohduttautuminen auttavat. Olkaamme kilttejä toisille sairaille, lohduttakaamme kipujen ja lääkkeiden kanssa eläviä. Ainakin alakulo saa silloin kyytiä.

Lohtua saa myös rukouksesta, rukous on hyvää energiaa. Jos ei jaksa latikoida pitkiä värssyjä, maailman lyhin rukous auttaa monia, se on Josef Hesykastin Jeesuksen rukous:

Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua.

Josef Hesykasti eli noin kahdeksankymmentä vuotta ja eli koko elämänsä sairauksien piinaamana. Silti hän oli iloinen ja tuumi kuolinvuoteellaan eläneensä ihanan elämän. Voi kun siihen samaan pääsisi!

Kuolema

Meillä Suomessa ujostellaan puhumista elämän perusasioista. Näin ei ehkä ollut, kun te olitte nuoria. Te edustatte ikäpolvea, joka on voinut puhua elämästä ja kuolemasta suoremmin, konstailematta. Olette ehkä maatilan kasvatteja, tiesitte jo pienenä, miten elämä saa alkunsa, miten vasikka tai varsa tai karitsa syntyy.

Suhtautuminen myös kuolemaan on aiempina vuosikymmeninä ollut suorasukaisempaa. Kuolemasta on tohdittu puhua. Moni on ehkä kokenut sen, että perhepiirin rakas vanhus, isoäiti, isoisä on kuoleman jälkeen laitettu riiheen odottamaan hautausta, häntä on pienikin ihminen, lapsi voinut käydä katsomassa ja ymmärtänyt viileää otsaa koetellessaan rakkaan lähteneen kehostaan kohti jotakin tuntematonta.

Ennen kuin oma äitini kuoli, muistan poteneeni kuolemanpelkoa. Se ei hallinnut elämää mutta kovasti mietin mitä oikein tapahtuu, kun elämä lähtee meistä. Sain tilaisuuden keskustella kahden viisaan papin, Isä Sergius Collianderin ja Isä Vladimir Lysakin kanssa asiasta. Molemmat elämää nähneet papit valloittivat sydämeni rehellisyydellään: kumpikin tuumi, ettei meillä ole varmaa tietoa siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Kun sain tavata rakkaan äitini hänen kuoltuaan, näin levollisen ja kauniin ihmisen kuin nukkuvan kuolonunta. Huolet, sairaudet, työ olivat takana ja äitini näytti rauhan löytäneeltä. Ennen kuolemaansa äitini oli sanonut tyttären tyttärelleen, että haluaa jo ukin, miehensä luo.

Helené Schjerfbeck: Ovi (1884)

 Ehkä teille kaikille aiemmin mainittuja tutumpi pappi, Kuopion jo eläkkeelle jäänyt piispa Wille Riekkinen kuvasi kuoleman olevan kuin Ovi suomalaisen taiteilijan, Heléne Schjerfbeckin maalauksessa: jotakin pilkottaa oven takaa, valoa, mistä emme voi tietää.

Kollegani Paavo sai elää 96 vuotta, hänen hautajaisissaan surevat omaiset muistuttivat Paavon valoisasti todenneen usein eläessään, ettei jäljelle jääneiden pidä surra: kuolema on uni, josta meidät herätetään.

Isä Reijo Marjomaa tuumi mietteeni luettuaan kuolemasta seuraavaa: (suora lainaus) Kuoleman jälkeisestä elämästä emme tiedä, mutta nämä asiat ovatkin uskon asioita. Kun me uskomme mitä Kristus sanoo: ”Jokainen, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän eikä hän koskaan kuole…”, niin me saamme siitä valtavan toivon ja voiman miettiessämme omaa kuolemaamme.

Rakkaus niitä harvoja asioita, jotka saamme mukaamme kuollessamme. Rakkauden voimaa ei kuolema pysty katkaisemaan, vaan se kantaa kuoleman rajan yli. Kun rakastamme toista ihmistä, rakastamme Jumalaa ja tämä toimii myös toiseen suuntaan, koska Jumala on Rakkaus. (lainaus päättyy).

Muistot ovat pyhiä

Ikä tai sairaus rajoittavat toimintakykyä. Emme enää ehkä pääse kokemaan vauhdin hurmaa moottoripyörällä tai polkupyörällä tai suksilla, emme koe lapsen synnyttämisen riemua tai ensikohtaamista rakastetun kanssa.

Mutta muistot ovat arvokkaita. Jokaisen elämässä on ollut hetkiä, jotka muistaa loppuikänsä. Muistoilla voi herkutella vuosia jälkeenkin päin. Annan teille pienen tehtävän, josta voimme keskustella lopuksi: mitkä ovat Sinun elämäsi ihanimpia muistoja?

Miten keventää sydäntä

Entäpä jos jokin elämässä tapahtunut yhä painaa mieltä. Entäpä jos pelottaa, ahdistaa.

Ahdistus ja pelko kuuluvat elämään. Sen jokainen kypsään ikäinen ehtinyt tietää. Terve ihminen osaa tuntea myös ahdistusta ja pelkoa.  Ahdistukseen ja pelkoon voisi suhtautua kuin silloin tällöin yllättävään nuhaan tai lentsuun: se tulee, keljuilee aikansa mutta menee ohi jossakin vaiheessa.

Ja jos pelko ja ahdistus eivät ota mennäkseen ohi, voi jokainen kirkkoon kuuluva purkaa tuntojaan ripittäytymällä.  Sekä evankelisluterilaisen että ortodoksikirkon papit tulevat mielellään tännekin kuuntelemaan huolianne. Tämän olen varmistanut molemmista seurakunnista.

Joitakin saattavat painaa omat pahat teot, sanomiset.  

Ortodoksisen ripin nimi on katumuksen sakramentti – on asioita, joita saa katua. Vanhoilla kolttosilla, synneillä ei kannata itseään piinata. Kun ortodoksipappi siunaa henkilökohtaisessa ripissä ripittäytyjän, siunaamiseen kuuluu myös se, että Luoja antaa anteeksi kaiken, nekin pahat teot, kolttoset, joita ripittäytyjä ei ole muistanut kertoa. Sydämen saa siis kevyeksi täysin, kaiken taakaan voi unohtaa.

Ilon kilvoittelu

Mitä voisi ottaa loppuelämän tavoitteeksi, kun tietää että vuosia ei ole kovin monta jäljellä. Ehdotan ilon kilvoittelua.

Vuosia sitten kävin Siinain erämaassa, Pyhän Katariinan luostarissa. Luostarin lähellä asui vuoren rinteellä kuin pääskynen pesässään erämaakilvoittelija, Isä Mooses. Hän kertoi meille pyhiinvaeltajille, että kristityn pitää keskittyä ilon kilvoitteluun, hänen mielestään kristinusko ei ole aitoa, jos kristitty ei ole iloinen!

Loppuelämän tavoite voisikin olla se, että heittää murheensa pois, koettaa olla iloksi itselleen ja lähellä oleville ihmisille, hymyillä ja nauttia kaikista niistä elämän iloista, joita aina on tarjolla.

 Ilo auttaa jaksamaan. Nauru todellakin pidentää ikää. Tutkitusti on todettu, että yhdessä nauraminen alentaa elimistön stressihormonitasoja. Teillä on täällä lähellä hyviä hoitajia ja lempeitä asuinkumppaneita, joiden kanssa kannattaa jutella ja nauraa – ja kun nauraa itselleen, on ilonaihe aina mukana.

Tämän ääneen ajatteluni lopuksi on aika teidän muistella.

Oman elämäni ihanimmat muistot liittyvät veteen ja tanssimiseen. Olen aina rakastanut uimista, joten muistan yhä miltä tuntui kellua korpijärven kesäkuisessa lämmössä, katsella tervapääskyjen liitämistä pään päällä. Silloin tiesin, että on kesä. Tanssimisesta on muutama lämmin muisto, kun askellus on sujunut. Toki muutkin muistot kantavat minua, tapaamiset, keskustelut, rakkaus.

Elämän huippuhetkiä kannattaa palautella mieleen, niiden muistelu on aina ihana elämys.

Ystäväni vietti elämänsä viimeiset kuukaudet hoivakodissa. Hän kertoi muistelevansa kaikkia tekemiään matkoja, kertoi matkustavansa ne mielessään uudelleen ja tuli muistoistaan täyteen kiitollisuutta.

Mitä huippuhetkiä on jäänyt Sinun mieleesi?

Ja nyt haluaisin kuulla teidän ihanimmista muistoistanne. Elämän mukavimmat muistot tuottavat iloa myös toisille. Mistä Sinä tunnet syvää kiitollisuutta: ystävistä, kodista, perheestä, rakkaista asioista, työstä ja harrastuksista?

Myös nykyhetkestä täällä Sampo-kodissa löytyy varmasti joka päivä jokin asia, josta voi olla kiitollinen. Että aamukahvi voi maistua hyvältä! Onkohan tuo ikkunan takana pomppiva orava iloinen?

Mitä ovat siis teidän mukavimmat muistonne, esimerkiksi: miltä tuntui, kun heinät oli saatu latoon ja edessä oli sauna? Entä kun kellari tai pakastin oli täynnä marjoja ja lihaa ja kalaa talvea varten? Syltty keitetty tai liiteri täynnä kuivia koivuhalkoja odottamassa talvea?          

Puheenvuoro julkaistu Äiti Kristodulin kuolinpäivänä 23.12. kolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Kristoduli ei pelännyt kuolemaa. Hän näki raikkaalla tavalla luonnontieteiden merkityksen.  

Höysteenä juhla-ajan kunniaksi ruotsalaisten (ja meikäläisen) eniten rakastama joululaulu, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=ofKk_Etapq4  - sen lauloi 22.12.23 myös Pekka Mikkola Kuhmon kirkossa ja laulaa vielä julkaisupäivän iltana Sotkamon kirkossa. Kiitos.

Toivoa etsimässä, osa 2

 Kuinka epävakaan maailmantilanteen keskellä, sotauutisten ja pimeän kaamoksen aikana voisi säilyttää toiveikkuuden.

Joulutunnelmaa
Rovaniemen
sankarihaudoilla

Uutisvirrasta kannattaa pitää taukoa ainakin ennen nukkumaanmenoa. Moni hakee voimaa, rauhoittuu Kuhmon luonnossa, metsästäen, kalastaen, patikoiden, hiihtäen. Jumalanpalvelusten rauha ja yhteinen rukous saunottavat sielun puhtaaksi.

Huumoria kannattaa viljellä, se helpottaa, saa rentoutumaan. Vaikeina aikoina on haettu apua huumorista. Muistan vanhempieni kirjahyllystä ”Nauru sodalle” -kirjat 1 ja 2 ja kirjoista arvoituksellisen runon:

”Aatosten siivin

luoksesi hiivin,

suutelen silmäsi uneen.

Vartiopaikalla

suorana seisten

kirjoitan nimesi lumeen.”

Mitäpä tuumivat Rovaniemen asukkaat saksalaisista jatkosodan aikana. Saksalaiset rakensivat mm ensimmäisen laskettelurinteen ja tekivät Rovaniemestä kaupungin lukuisilla rakennushankkeillaan. Niinpä rovaniemeläiset sanailivat, ettei kenenkään kaljupään kannata kävellä kadulla ilman hattua, sillä silloin sakemannit rakentavat pään päälle kasarmin.

Kaesan kahvilan vintillä hekoteltiin ja naurettiin kippurassa syksyllä kahden stand-up-koomikon, noiden nykyajan eemeleiden vitseille. Kiitos Juha-Antti "Mursu” Heikkinen ja Kaesan kantavat voimat, kun järjestitte illan, teitte hyvää kaamoksen keskellä kärvisteleville.

Parasta lääkettä ankeutta ja ikäviä uutisia vastaan onkin tehdä hyvää toisille, lähimmäisille lähellä tai kaukana. Hyvän tekeminen alkaa arjesta, hymy, ystävällinen sana vastaantulijalle, soitto yksin asuvalle voi pelastaa päivän. Järjestöt välittävät apua sotaa paenneille.

Aikuinen ja terve ihminen voi valita, välittääkö ympäristöönsä hyvää tuulta vai ei. Kaivautuuko ongelmiin vai kurkkiiko kohti tulevaisuutta. Ihminen pystyy tekemään pahaa, mutta pohjimmiltaan ihmiskunta tahtoo hyvää.  

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 19.12.2023. Hyvää Joulua ja Rauhallisempaa Uutta Vuotta 2024, iloksenne sydämeni valloittanut Minja Koski, Mikael Saari ja Lumos-kvartetti esittämässä Gösta Sundqvistin Jossain on kai vielä joulu. M tulee Kuhmoon keväällä julkkareilleen, ihana Minja!

https://www.youtube.com/watch?v=xOZnLGB27qY

(linkki tuli vasta pari tuntia myöhemmin, hömelön atk-osasto tuijottaa lumisadetta ikkunasta ja kuuntelee koko ajan Ylen klassisen ihanaa jouluohjelmaa.)

Toivoa etsimässä, osa 1

 

Papinniemen konservoinnilla
restauroitavana oleva
ihana enkeli
Kesälahden kirkosta

Kymmenkunta vuotta sitten tuli tutuksi Hoda, aleksandrialainen kirjastonhoitaja. Hoda raportoi nyt Gazan tapahtumista. Israel pommitti kirkkoa, johon 400 ihmistä oli pakkautunut hakemaan turvaa. Lääkäri leikkasi vammautunutta taskulampun valossa.

Kukaan ei olisi toivonut Palestiinan ja Israelin hoitamattoman skisman paisuvan jälleen summittaiseksi väkivallaksi. Tätä kirjoittaessa jo toistakymmentä tuhatta ihmistä on kuollut.

Vartiukseen saapuneet etelänmaiden repunkantajat olivat Venäjän hallinnon pelinappuloiksi alistamia heittopusseja. Rauhalliset suomalaiset tunnistavat pelit. Oli kerrankin mukava seurata keskustelua Eduskunnassa, olivat yksimielisiä asiasta.

Sydäntä kylmää maailman tilanne. Venäjän patriarkka Kirill siunaa jopa ydinaseet "Venäjän vahvuuden säilyttämiseksi."

Syyttely, viholliskuvien rakentelu kertoo ajattelun kehittymättömyydestä, johon aikuinen kypsä ihminen tai tervejärkinen, demokraattinen ja historiansa kipupisteet avoimesti läpikäynyt kansa ei ryhdy.

Sota merkitsee epäonnistumista, vajoamista pois sivistyksen piiristä. Kotien ja ihmisten, sairaaloiden ja kulttuuritalojen, kirkkojen ja siltojen tuhoamisessa tuhoutuu ihmisten arki ja pyhä. Hyötyä saavat vain jälleenrakentamisesta hyötyvät, voi kyynikko huomauttaa.

Ihmisten kuoleminen liian nuorena, vammautuminen ja raakuudet jättävät syvät jäljet kansakuntaan. Kosto elää. Syntyy pakolaisaaltoja, joita nyt käytetään kylmästi hybridivaikuttamiseen.

Toivoa pitää aina. Suuren Suomi-pojan, Martti Ahtisaaren työstä rauhan puolesta jää elämään hänen periaatteensa. Koska ihmiset aloittavat sodat, ihmiset ne myös lopettavat.

Suomi, suomalaiset voisivat yrittää rakentaa rauhaa kriisipesäkkeisiin. Ei Nato-jäsenyys sitä estä. Vihaa, eripuraa on huomattavasti helpompi kylvää kuin rakentaa rauhaa, ymmärtää toisella tavalla uskovia tai ajattelevia. Uskon kansakuntamme älykkyyden siihen riittävän.  

Rauhaa pitää toivoa, sen puolesta rukoilla ja uskoa järjen voittoon. Maailmassa riittää rauhaa rakastavia ihmisiä enemmän kuin vallan ja koston sokaisemia.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 5.12.2023. Höysteeksi jälleen musiikkia, Oskar Merikannon Valse lente. Miksikö? Tykkään Merikannosta. https://www.youtube.com/watch?v=px8oLnxgFv0

 

Demokratiaa voisi kehittää

 

Ajatus on, että hanki nousee
vielä valojen tasalle 

    Kansanedustaja Anna Kontula räväytti kesällä ilmoittamalla, ettei usko nykymuotoiseen demokratiaan. Kontula perusteli kantaansa sillä, että valta kasautuu. Samat ihmiset istuvat sekä kuntien valtuustoissa, aluevaltuustoissa että Eduskunnassa, osuuskuntien ja valtion yhtiöitten hallinnoissa.

Ongelma lienee kuitenkin ehdokkaiksi halukkaitten löytämisessä. Eivät jatkuva ryöpytys, epärealistiset odotukset ja jopa politiikkainho tee edustajien työstä houkuttelevaa. Se on surullista.  

Vaaliohjelmat ja puolueohjelmat ovat yleisluontoisia. Hallitusohjelma tehdään vasta eduskuntavaalien jälkeen pitkiksikin venyvissä hallitusneuvotteluissa.  

Eduskunta säätää lakeja ja hyväksyy niiden toimeenpanoon tarvittavat voimavarat talousarviossa. Puolueet voisivat kertoa lainsäädännön ajankohtaiset kipupisteet ennen vaaleja ja ilmoittaa toimenpide-ehdotuksensa selkeästi, käytännön tekoina, niin että äänestäjä tietäisi ketä äänestää. Eduskunnan kynnet eivät pysty auringonnousun ajankohtaan, Putinin ajatuskulkuihin tai bensan maailmanmarkkinahintaan.

Ei olisi uskonut ennen vaaleja, että kamreeripuolueena tunnettu Kokoomus alentaa veroja velkaa ottamalla. Lizz Truss kunnostautui Britanniassa samalla politiikalla ja sai lähteä.

Maahanmuuttajista on työllisiä yhtä paljon kuin kantaväestöstä, molemmista ryhmistä noin 43 %, ja Suomen työvoiman uusiutuminen on ollut maahanmuuttajien varassa koko 2000-luvun (HS 3.11.2023). Jos esimerkiksi muuatta Oulun vuoden yrittäjäksi valittua, kymmeniä suomalaisia työllistänyttä maahanmuuttajaa olisi koskenut nyt ehdotettu järjetön kolmen kuukauden ulosheittosääntö, yrityksen menestystarina olisi jäänyt toteutumatta.  

Politiikassa on tullut ikäväksi tavaksi sättiä edeltäjiä tai opposition hallitusta ja hallituksen oppositiota.  Tai mediaa tai vähemmistöjä. Voisiko tyyliä muuttaa, käytöstä kohentaa. Voisiko blokkiutumista, kansan kahtiajakoa hidastaa tiedolla.

Moni jättää äänestämättä, kun ei sopivaa ehdokasta löydy, ei usko yhden äänen vaikuttavan tai vain laiskuttaa. Paranisiko tilanne, jos demokratian kantavat voimat, puolueet, parantaisivat toimintatapojaan. 

Pakina julkaistiin perjantaina 17.11.2023, kun Vartiuksen raja-asema jäi auki ja eteläisemmät suljettiin. Kunpa maailmantilanne rauhoittuisi. Sielunravinnoksi Chopinia, jonka musiikkia kuhmolaistunut Johannes Ruotsalainen on sovittanut, säveltänyt uudelleen Trio Tarinánin upouudelle levylle Unleashed. Levy tuli julki viime tiistaina, suosittelen: harvoin kuulee triona kahta klarinettia ja pianoa. Mutta tämä linkki alkuperäiseen Chopiniin, kun en käytä Spotifyta:

https://www.youtube.com/watch?v=FVBtVCKA9Ik 

Valtion velka rahana vai kohtaloina

Utua Lentualla 

Harvardin yliopiston ekonomistit Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff raportoivat tutkimuksessaan "Growth in a Time of Debt" talouskasvun hidastuvan merkittävästi valtionvelan ylittäessä 90 % bruttokansantuotteesta (BKT). Tutkijat olivat päteviä ja dokumentoivat työnsä hyvin.

Tulosta käytettiin ahkerasti. Se johti Euroopassa ankaraan talouspolitiikkaan kuten valtionvelan rajoitteeseen. Myöhemmin tutkimuksen dokumentaatiosta paljastui, että tulos perustui Excel-taulukon virheeseen. Kun virhe korjattiin, havaittiin, että velka ei juuri heikentänyt talouskasvua. Virheestä tuli kuuluisa myös sen osoituksena, että rehellisen tutkimustyön virhe on korjattavissa.

Suomen valtion velasta päättää Eduskunta. Valtion velka oli elokuun lopussa 153 miljardia euroa. Ensi vuoden talousarvio päätyy summaan 81,3 miljardia. Verotulot ovat 65 miljardia. Velkaantuminen jatkuu.

Valtion bruttovelka on kohonnut maailmantilanteen kuten pandemian ja Ukrainan sodan takia noin 73 %:iin BKT:stä (elokuu 2023). Nettovelkatilastoissa eli varallisuuden ja velan vertailussa Suomi pöhäytti kuitenkin Euroopan kisan hopeamitalistiksi öljyrahastollaan kellivän Norjan jälkeen. Hyvää sijoitusta selittävät julkisiksi varoiksi lasketut eläkerahastot (HS 25.10.23).

Ensi vuonna leikataan työttömiltä ja opiskelijoilta 200–300 euroa kuukaudessa. Yhden vanhemman perheen tulot voivat pienentyä enemmän. Köyhien määrän arvioidaan kasvavan 40 000 hengellä, joista vajaat 13 000 on lapsia. Köyhiä on nyt 782 700 eli noin 14 % koko kansasta.

Väitetään köyhien matokuurin pelastavan heidän ja Suomen tulevaisuuden. Otammeko nyt kuitenkin velkaa 13 000 lapselta, jotka joutuvat kulkemaan entistä kuluneemmissa vaatteissa, syömään ainakin viikonloput huonommin ja häpeämään köyhyyttään. Eikö 1990-luvun lamasta opittu mitään.

Kun reilut puolitoista vuosisataa sitten köyhäinhoito siirrettiin kirkolta kunnille, linjattiin terve periaate. Huono-osaisista päätettiin pitää huolta yhteisvastuullisesti, verovaroin. Turhasta voidaan luopua, mutta turhaa ei ole pitää huolta lapsista ja vähäosaisista.  

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 7.11.2023.. Olen yrittänyt ottaa selvää modernista rahateoriasta, en oikein ole vakuuttunut. Silti monia makrotalouden lainalaisuuksia sopisi kehittää. Raha on renki. Vai mitäpä tuumaa Jaakko Laitinen ja Väärä raha: https://www.youtube.com/watch?v=bSVrNAp9do0

Entä jos

 

Monelle tuttu näky, Pallaksen keroja 

Ihmiskunta taipuu fatalismiin. Kuitenkin historian käänteet mutkittelevat tai ampaisevat eteenpäin sekä sattumanvaraisesti että tietoisen valinnan vuoksi.

Ajatusleikit virkistävät. Mitä olisi tapahtunut tai tapahtuisi, jos olisi toimittu tai toimittaisiin nyt toisin.

Entäpä jos sisällissotaa ei olisi vasta itsenäistyneessä isänmaassa sodittu. Entäpä jos Suomi olisi valinnut jatkosodassa aluksi liittoutuneet eikä Saksan, ja Neuvostoliitto olisi nielaissut Suomen Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon.

Entäpä jos - kun edellinen ei tapahtunut - Suomi olisi liittynyt EEC-yhteisöön, Euroopan unioniin jo 1970-luvulla. Entäpä jos Urho Kekkonen olisi luopunut vallasta jääden eläkkeelle 65-vuotiaana. 

Entäpä jos Suomen markkinoiden vapautumista olisi edeltänyt jämerä valtion regulaatiota kohentava lainsäädäntötyö. Olisivatko valuuttalainojen hurmaamat yrittäjät välttäneet konkursseja ja joku heidän takaajistaan valinnut elämän itsemurhan sijasta. Entäpä jos 1990-luvun laman toimien vaikutukset olisi tutkimuksen keinoin analysoitu ja nyt ei tehtäisi ainakaan samoja virheitä.

Entäpä jos hallitus leikkaa kritiikistä piittaamatta tukea köyhiltä muiden saadessa veronalennuksia. Varakkaat lisääntyvät innokkaammin kuin köyhät. Entäpä jos nykypolitiikka johtaakin rikkaiden määrän kasvuun vauvakatoa potevassa Suomessa ja köyhimyksistä päästään eroon uuden väestönvaihtotaktiikan ansiosta: keskitetään lisääntyminen hyväosaisille. Hyväosaisuus ja köyhyys periytyvät.

Entäpä jos velkarahalla veronalennuksia rahoittavalle hallitukselle käy kuten Britanniassa samoin toimineelle ja lyhytaikaiseksi pääministeriksi jääneelle Liz Trussille.

Entäpä jos yhä enemmän marjastetaan, sienestetään, kalastetaan ja metsästetään ja vaihetutaan Lappi-vegaaneiksi.  

Entäpä jos lopetetaan turhakkeiden osto. Entäpä jos maksetaan hanakammin aineettomista palveluista kuten sairaanhoidosta hoitajien palkkoina ja musiikista, kuvataiteista, urheilusta ja kirjoista tekijöiden palkkioina.

Entäpä jos sosiaali- ja terveydenhoito mukaan luettuna yksityiset ja työterveyspalvelut yksinkertaistetaan resursseineen kaikille kuuluvaksi peruspalveluksi. Entäpä jos prosessit rakennetaan antamalla verovaroin koulutetuille lääkäreille ja niillä toimiville yliopistollisille keskussairaaloille velvoite ratkaista sote-kriisi.

Entäpä jos suomalainen neuvottelee rauhan Ukrainaan ja Palestiinaan Etyk-ajan Kekkosen ja Ahtisaaren hengessä.

Tulevaisuus kehkeytyy tämän päivän valinnoista. Moni asia voi keikauttaa valinnat. Jälkiviisaus on imelin viisauden laji. Mikään ajatusleikeistä ei ole kannanotto tapahtuneen tai tapahtuvan puolesta tai vastaan, enintään vaihtoehdottomuutta vastaan.

Tämä on viimeinen kolumnini Lapin Kansassa. Lämmin kiitos neljän vuoden palautteista. 

Kerrassaan mukava Markus Krunegård laulaa Pellon kylästä, iloksenne: https://www.youtube.com/watch?v=ksdRzwHjDSw 

Ehdoton ei väkivallalle

 

Elämäni ensimmäinen Picasso-varkaus 

Uutiset maailman väkivallasta järkyttävät. Pakolaisia kuolee Puolan metsiin ja Välimereen, Hamas ja Israel ampuvat ohjuksia koteihin, Ukrainan sodan loppua ei näy. Ihmiskuntaa ei voi kehua liiasta älykkyydestä eikä viisaudesta.

Toki on viisaita, on älykkyyttä. Teknologia, lääketieteen tutkimustulokset helpottavat elämää. Myös väkivallanteot ovat vähentyneet sivistyneissä maissa, joissa vankeja ei enää lyödä raipalla kuten Afganistanissa. Silti väkivalta purskahtaa liian usein esiin. Ihmisten hätä, suru, pelko näkyvät uutisissa molemmin puolin kriisipesäkkeitä.

Kotimaammekaan ei ole nuhteeton. Perheväkivalta kuuluu väkivaltaan, myös sanallinen ja taloudellinen. Onneksi järjetön perheväkivallan sovittelu jää historiaan, onneksi lähestymiskiellot turvaavat uhreja.

Viisas ihminen puhuu ja käyttäytyy hyvin, viisas kansakunta ei hyökkää. Ajatukset edeltävät puheita, puheet tekoja. Ei ole ongelmaa, minkä väkivalta ratkaisisi. Väkivalta kylvää kostoa.

Mikä neuvoksi, kun Suomen Eduskuntakin lähentyy tavoiltaan Brittein saarten alahuonetta tai Saksan liittopäiviä. Välihuutojen, puheenvuorojen kärjekkyyttä ja suoranaista ilkeyttä ei menneinä vuosikymmeninä olisi voinut kuvitella.

Vihan ja sodan vastainen juurihoito alkaa kodeista, kouluista, meistä kaikista. Kasvattakaamme lapset erään viisaan perhepäivähoitajan sanoin: toiseen saa koskea vain hyvää tarkoittaen. Puhutaan mieluummin hyvää kuin pahaa.

Tietenkin puolustautumiseen tulee varautua. Onneksi Suomen Puolustusvoimat ja Rajavartiosto ovat ehkä maailman osaavinta voimaa vihaa lietsovia maita vastaan. Työssä oli ilo olla tekemisissä molempien kanssa. En tavannut yhtään väkivallan väheksyjää tai malttinsa menettävää kuumakallea.

Olkaa ihmisiksi, poliitikot, etenkin johtavat poliitikot. Olkaa ihmisiksi kansakunnat. Oikeassa oli Rukajärven veteraani Hannes Tuovinen, 99, tuumiessaan Kainuun prikaatin näyttelyssä 1.9.2023, että sodat eivät ole kansan sotia vaan johtajien sotia.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa YK:n päivänä 24.10.2023. Kunpa YK onnistuisi tehtävässään, rauhan rakentamisessa itsekkään ja tappeluksiin taipuvaisen ihmiskunnan sisällä. 

Kuuntelin sekä Dropkick Murphysin, Benjamin Luxonin sekä Joan Baezin version mielestäni yhdestä parhaista sodanvastaisista lauluista, irlantilaisesta Johnny I hardly knew ya. Baezin version viimeinen värssy lienee lisätty Amerikassa, ja vaikka tuo värssy on hyvä (we will never give our sons again), tulkoon tähän kuitenkin irkkuversio, The Irish Roversin esittämänä, siinä on kunnon menoa:

 https://www.youtube.com/watch?v=OkpiwHo0Po0

Mummoni ja Marin

 

Vuonna 1882 perustettu Raahen Porvari- 

ja Kauppakoulu porskuttaa yhä. Hyvä

kun nimeä ei ole pelleilty miksikään Poduksi.

Kuvakaappaus sivuiltansa.

  

Olin kolmevuotias, kun Paavo Rintalan romaani Mummoni ja Mannerheim ilmestyi. Mummo jaksoi paheksua aihevalintaa, kun olin muuta kuin taapero. Mielikuvitustani kutkuttaa, miten mummo suhtautuisi Marinin hallituksen viisikkoon ja Orpon nelikkoon, etenkin naisten menestykseen.

Mummo syntyi vuonna 1896, kävi kansakoulua Säräisniemellä, keskikoulun Iisalmessa eversti Tenhusen koulukortteerissa ja valmistui Raahen porvari- ja kauppakoulusta. Perhe ei ollut varakas, silti vanhemmat kouluttivat kaksi tytärtään.

Venäjän vallan aikana mummo luki pakkovenäjää ja ylpeänä muisti opettajan tuumineen, että ”Rauha ääntää kuin ryssä.” Avioitui, synnytti neljästi. Kaksi lasta kuoli pienenä. Miehensä menehtyi lentävään keuhkotautiin 37-vuotiaana. Kaksi poikaansa palveli isänmaata sodassa.

 

Pojat palasivat ehjänä. Mummo kertoi kantaneensa nuorten asepuvut tikun nokassa pellon laitaan ja polttaneensa ne, koska ne kuhisivat täitä ja luteita. Arvosti veteraaneja elämänsä loppuun asti.

Hän teki elämäntyönsä pankkivirkailijana ja huokaili kouluttaneensa useita pankinjohtajia. Naiset eivät edenneet aikanaan johtajiksi. Sai elää yhdeksänkymmentä vuotta.

Marinin puolue olisi mummolle väärin, mutta Marinin suorat puheet Venäjästä eivät. Bilevideot olisivat kauhistuttaneet naista, joka ei saanut edes tavata kihlattuaan ilman valvovaa silmää, esiliinaa. Anderssonin älyä mummu olisi ihaillut, mutta puolue olisi pielessä. Saarikon juurevuus olisi mummulle mieleen, myös Henrikssonin oppineisuus.

Orpo olisi mummolle mieleen kainuulaisen vaimon takia. Tosin mummo olisi murissut siksi, ettei puolue koskaan ole valinnut naista puheenjohtajaksi. Ei, vaikka kykypuolueella olisi älykkönaisia tarjolla kuten Elina Valtonen. Sari Essayah olisi mummon lemmikki kristillisyyden takia.

Purra ja Henriksson innostaisivat paatoksellisen mummon lausumaan runon:

Tänk på de saligas ängar

har dom fattiga massor med pengar

Ock dom rika går runt bland rabatterna

Och ängslas ej längre för skatterna.

Lepää rauhassa mummo. Onneksi moni asia on paremmin kuin eläessäsi.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10.2023. Narvan marssi on aina liikuttanut minut kyyneliin, soikoon se veteraani-isäni ja -setäni ja hediän sitkeän äitinsä kunniaksi,

Kaartin seitsikon soittamana, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=yrtImRYt9hM

ps ystäväni Leena Marja Tikkanen hoksasi, että runo on peräisin ruotsalaisesta limerikki-perinteestä - kuulin sen Bottan, Ostrobotnian lavalta, kun ruotsalainen opiskelijakuoro oli siellä vieraisilla. Hei - lisää limerikkejä, Suomeen myös!

Kun vietti valjastetaan julmuudelle

 

Seksuaalisuus on voimakas vietti. Vietin takia on haluttu, kaivattu, matkustettu, riemuittu, rakastuttu, nautittu, avioiduttu, petetty, erottu, sävelletty, kirjoitettu sonetteja, köyhdytty, raiskattu, tapettu.

Vietti myös valjastetaan julmasti sodankäynnin välineeksi, vihan ja alistamisen aseeksi. Toisen maailmansodan lopuilla arvioidaan jopa kahden miljoonan saksalaisnaisen tulleen raiskatuksi. Julmuus jatkuu yhä, kun soditaan tai rikastutaan köyhien kehoilla. Ukrainan sota, Isis-kalifaatin kauheudet jesidejä kohtaan ja prostituutio ovat aikamme esimerkkejä.

Vietin voimalla perustellaan prostituutiota, jota sanotaan maailman vanhimmaksi ammatiksi. Ilmiötä pehmennellään. Ilotytön titteli ei kuvaa tavallisen prostituoidun kovaa arkea. Suomessa on näkynyt julkisuudessa vain suhteellisen harvinainen ilmiö, yksin yrittävät, vapaaehtoiset ja pärjäävät seksinmyyjät. Suurin osa maailman seksityöläisistä ei kuulu heihin.

Esimerkiksi Saksan prostituoidusta on noin 80 % muita kuin saksalaisia. Ihmiskehon kaupasta hyötyvät välikädet, ihmislihakauppiaat ja bordellinpitäjät, jotka rikastuvat Romanian, Bulgarian ja Afrikan köyhillä nuorilla. Poliisit, asianajajat ja tuomarit arvioivat kolmen neljänneksen joutuneen työhön pakosta.

Pakko ei aina tarkoita asetta otsalla, vaan köyhyys, koettu väkivalta ja välittäjien valheet paremmasta elämästä vievät nuoria ahdinkoon. Usein prostituoitu on kokenut insestin lapsena omanarvontuntonsa menettäen. Prostituutio on rahasta raiskaamista, refleksin ostamista. Siitä puuttuu molemminpuolisuus, todellinen erotiikka ja rakkaus.

Saksalaiset tutkijat selvittivät miten uhrit voivat. Ammattitauteja ovat posttraumaattiset stressihäiriöt, sukupuolitaudit, vammat sekä ulko- että sisäsynnyttimissä, suolisto- ja ruokatorvitulehdukset, leukapielten tulehdukset ja immuunijärjestelmän heikentyminen runsaan ”työnteon” takia. Pahoinpitely on tavallista. Huumeet ja alkoholi toimivat turrukkeina.

Eliniän odote puistattaa: nuorena prostituution pudonneet elävät keskimäärin 39 vuotta (Emma 4/2023). Tavallisen saksalaisnaisen eliniän odote on 84 vuotta. Prostituoiduissa on paperittomia, eikä moni pääse terveydenhoidon piiriin, mikä osaksi selittää eroa.

Prostituution kovuudesta ei saa vaieta, ettei Suomi seuraa Keski-Eurooppaa vaan pohjoista mallia. Ruotsi kriminalisoi seksin oston v.1999. Vain joka 11. mies on ostanut seksiä, heistä osa ulkomailla. Seksin oston sallivissa Keski-Euroopan maissa arvioidaan osuudeksi 40–50 %. Ruotsissa prostituoituja ja ostajia autetaan irrottautumaan uhrit rikkovasta kaupasta.

Onko ihmiskehon jokainen onkalo kauppatavaraa? Ansaitsevatko uhrit luetellut sairaudet ja lyhyen elämän? Kunpa ihmiset vain rakastelisivat keskenään ilman kaupankäyntiä. Seksi ei ole ihmisoikeus.

Kolumni julkaistiin Lapin Kansan verkossa 8.10.2023 ja paperilehdessä päivää myöhemmin. Suren prostituution vähättelyä. Miksi on ihmisiä, jotka voivat ostaa toisen ihmisen kehon seurauksista piittaamatta. 

Sallikaa lasten tulla

 Lämmin kiitos jälkikäteen Kuhmon Taiteiden Taikayön tekijöille ja kävijöille, kiitos kohtaamisten mahdollistamista keskusteluista ja ihanasta jatsista. Lennän kuuhun, kun kuulen Fly me to the moon, ilahdun, kun All of me soi. Taikayö antoi eväitä talveen kuin säilötyt marjat.  

Yhteisöllisyys ja taide kuuluvat elämään. Synnymme, kasvamme, koemme koettelemuksia ja onnen hetkiä, kunnes hyvässä tapauksessa pitkän elämän jälkeen lähdemme tuonilmaisiin, kuolla kupsahdamme.

Siirtymiä juhlitaan kaikissa kulttuureissa, ja siirtymäjuhliin kuuluu taide. Kokoonnutaan yhteen, vähintään lauletaan, musiikki soi, pidetään kaunopuheita. Taide antaa voimaa elää elämää vaikeuksineen.

ihana Juulia Kyllönen Jatsilaakin
solistina, kuvassa myös Eero
Juntunen ja Tuomas Huotari

Lapset kastetaan tai vietetään nimiäisiä.  Aikuistumista, ennen vanhaan tansseihin pääsylupaa, juhlitaan rippileirin, kriparin tai Prometheus-leirin jälkeen. Avioliittoon vihitään kirkossa tai maistraatissa. Moni kokee tarvitsevansa papin sanat ja yhteisön kannattelevan rukouksen suhteen tueksi. Sairaita käydään katsomassa, kuolleet siunataan haudanlepoon.

Lapsia ei enää nykyään aina oteta häihin tai syntymäpäiväjuhliin hautajaisista puhumattakaan. Entisinä aikoina saattoi rakas vainaja pötkötellä pitkät ajan pihapiirin riihessä, jolloin pikkuruiset kävivät toteamassa hengen jättäneen kehon eivätkä kauhistuneet. Ilojuhlia taas vain ryydittävät lasten välittömyys ja toivottavat riemunkiljahdukset.

Sairaudet, raihnaisuus kuuluvat elämään yhtä lailla kuin kauneus, elämänilo ja juhlat. Miksi niitä pitäisi piilotella lapsilta, jotka kuitenkin joutuvat kokemaan koko elämän kirjon kasvaessaan. Vai pyritäänkö lasten kasvatuksella niin täydelliseen lopputulokseen, ettei edes tohdita pienokaisia maailmaan saattaa.

Ymmärrän ilmastoahdistuksen, mutta maailmanloppua on osattu pelätä aina. Optimistina uskon ihmiskunnan osaavan ratkaista ongelmansa. Uusia ratkaisijoita tarvitaan. Ehkä tulevat ikäpolvet osaavat keskustella kupliin linnoittautumatta, ilman luottamusta nakertavaa sättimistä eläen erilaista elämää kuin tänä aikana.

Sallikaa lasten tulla, ensin maailmaan ja jo lapsina elämän jokaiseen juhlaan. 

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 26.9.2023, lisukkeena Ella Fitzgeraldin All of me, en saanut omaa köpöä videotani Kuhmon Taiteiden Taikayöstä mitenkään siirretyksi, kiitos Jatsilaaki, kiitos Juulia Kyllönen, Eero Juntunen ja kumppanit ja kaikki muutkin Taiteiden yön tekijöistä. 

https://www.youtube.com/watch?v=Sr_EX9Ppfjw

Onko noustava Metsäkapinaan

 

Kuhmon kirjastolta löytyi oiva kirja, Pekka Kaupin ja Jyrki Ketosen Vihreä kultakausi 1973–2008.  Se kuvaa kokonaisuutta analysoiden, miksi metsätaloudella meni hyvin noina vuosina. Soisi päättäjien ja luonnosta kiinnostuneiden sen lukevan. Tulevaisuuteenkin opus antaa eväitä. Kuhmon kultakimpale mainittiin: ”Kuhmo Oy oli osaavimmasta päästä”.

Kirjan ydinpäätelmä on, että kyse oli pitkälti markkinoiden vedosta ja osaamisesta. Sellujalosteiden kulutus kasvoi, koska Eurooppa vaurastui, sanoma- ja aikakauslehdille riitti lukijoita ja mainostajilla motivaatiota. Tekijät rajasivat ajan juuri vuoteen 2008, kun Facebook käännettiin suomeksi ja mainonta personoitiin.

Metsätalouden luvut pysäyttävät. Vuonna 1973 Suomen metsissä oli puustoa 1,5 miljardia kuutiometriä. Loppupuusto 2008 oli 2,2 miljardia kuutiometriä. Puuta hakattiin 1973–2008 yli kaksi miljardia kuutiometriä. Puuta hakattiin enemmän kuin sitä aluksi oli, ja varanto vain lisääntyi. Kasvava varanto nosti elintasoa, mikä mahdollisti myös luonnonsuojelun. Aiemmin suomalaiset vastustivat suojelualueita.

En tyhjennä pajatsoa: lue kirja.

Lukiessani kirjaa siihen mitenkään liittymätön Koneen Säätiö kertoi rahoittavansa Elokapinan metsähanketta. Aiemmin ao säätiö sponsoroi erillistä luontokartoitusta valtion metsissä. Sitä jo ihmettelin. Metsähallituksella on hyvät paikkatiedot, johon luontokohteet on merkitty. Mihin tarvittiin päällekkäistä työtä jalkatyönä usein vain pikakoulutuksen saaneitten maallikkojen voimin, kun Metsähallituksella on käytössä kaukokartoituksen viimeisimmät menetelmät, osaava henkilöstä ja kartoitus tehtynä.

Kuinka olisi, metsätyypit, mennäänkö istumaan Koneen pääkonttorin eteen, ja vaaditaan rahaa Metsäkapina-hankkeelle, jossa etsisimme lopullista totuutta metsistä. Mutta syyskylmällä asfaltilla istuminen ei olisi terveellistä. Herlinit joutuisivat nostamaan tädit ja sedät lopulta jaloilleen. Antaa olla. Metsään ja maailmaan mahtuu.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 11.9.2023. Höysteeksi edesmenneen ystäväni ja opiskelukaverini, metsävaikuttaja Jyri Makkosen versio siirtolaisuudesta, kaipa me kaikki ollaan siirtolaisia jossakin:

https://www.youtube.com/watch?v=BQ4zOIPwmnw

Purrako vaiko ei

Suloinen riiviö, tyttäreni koiranpentu

 Oman äitinsä varhain menettänyt ja kolmen lapsen kohtukuoleman kokenut kahden lapsen äiti keräsi kesän huomiota outojen viestiensä pullahdettua julki. Oli nimittänyt peittävästi pukeutunutta naista säkiksi ja heittänyt läppää ampumisesta lähijunassa.

Yli 120 000 kansalaista vaati Purran eroa. Oppi-isänsä ja suojelijansa oli edennyt Eduskunnan puhemieheksi ja venytti luottamusäänestyksen syksyyn. Hallitus laati rasismin vastaisen paperin.

Ihminen on valmis ponnisteluihin, puhumaan pahaa, sotimaan, mikäli arvioi teoilla saavutettavan jotakin hyvää. Kuinka muuten olemme valmiita puolustamaan isänmaata asein jos tarpeen. Tai miten koulutettu nainen on tuprunnut vihapuhetta.

Purra puolustautui väistelemällä haastatteluja, haukkui median, uhriutui ja lopulta äkseerasi sanoen, että menneen penkomisen on loputtava. Otin esimerkiksi Purran enkä saman puolueen miehiä, koska identiteettipolitiikka johtaa harhaan. Purra nimittäin onnistui muuttamaan mielikuvan vihersmoothienaisista.  

Säälin naista. Ministeriltä on lupa odottaa jo nuoruudesta alkavaa harkintaa.

Ihminen on yhteisöllinen. Myötätunto kohdistuu samankaltaisiin. Suomi eli pitkään erillään kansainvaelluksista. Pakolaisten tulo v.2015 sai aikaan väkivaltaisiakin tekoja. Puheet ja kirjoitukset siitä, ettei pieni kansa voi kantaa koko maailman taakkaa saivat kaikupohjaa. Populistiryhmät tiivistyivät, ja kieli koveni. Ryhmätunne, kuuluminen johonkin lienee suuri motivaattori esimerkiksi Hommaforumin veljien ja sisarten uhoon.

Suomi on tutkitusti rasistinen maa. Tutkija Johanna Vuorelma toi esille sen, että saatamme ulkoistaa rasismin perussuomalaisille.

Hannah Arendt, totalitarismin analyytikko, kirjoitti sen edustajaa pohtiessaan, että ”monet ovat hänen kaltaisiaan, eivät perverssejä eivätkä sadisteja, vaan he olivat ja ovat edelleen äärimmäisen ja pelottavan tavallisia.”

Kieli muuttaa maailmaa. Sanat suvakki, väestönvaihto, holo-hölinä, ihmisen mitätöiminen säkiksi voivat viekoitella fasismia kohti. Juutalaisvainoja edelsivät juutalaisvitsit. Parhaan perussuomalaislausunnon keskusteluun antoi kolmesti vihapuheista tuomittu Sebastian Tynkkynen, joka sanoi rasismin olevan iljettävä ilmiö.

Mennyttä ei saa unohtaa, ei fasismin nousua sata vuotta sitten, ei aikamme vihapuheita eikä eläinsuojelurikosta. Anteeksianto mitataan ensi vaaleissa.  

Vihapuhekuplaan ryhmäytynyt ei voi uskottavasti edistää ulkomaankauppaa, joka edellyttää kulttuurien kunnioitusta. Valtiontalous ei parane rajoja sulkemalla. Mainehaitat maksavat maltaita.

Voisiko ministeriltä vaatia työelämässä tutuksi tullutta proseduuria, soveltuvuustestiä. Eduskunta lienee ainoa paikka, jonne pääsee puhumalla.

Ministeriseulaa ehkä turhaan odotellessa tämä sitoutumaton äänestäjä komentaa koiranpentua: ei purra.

Kolumni julkaistiin Lapin Kansan verkkoversiossa 10.9.2023 ja oli 11.9. sen luetuin. Palautetta tuli laidasta laitaan. 

Vaikenemisen taidosta

 

Kriitikko on harvinainen ammatiksi. Silti osaamme me tavalliset haveriset, huotarit ja valtaset kritisoida, arvioida poliitikkoja, telkkariohjelmia, elokuvia, kirjoja, konsertteja, valtiota, kuntaa, naapureita, sanomalehtikirjoituksia, toisten mielipiteitä ja työtä. Lisänneekö kritiikki hyvää maailmassa, Kainuussa, Kuhmossa.

Demokratian edellytyksiä on luonnollisesti vapaus ilmaista mielipiteensä myös silloin, kun se on valtavirran vastainen. Avoin keskustelu vie kehitystä eteenpäin. Se, mikä kaksi vuosikymmentä sitten tuntui mahdottomalta tai oli tuntematonta, voi olla nyt yleinen käytäntö tai hyväksytty ilmiö, myös huono laadultaan.

Sananvapaudesta on intetty värikkäästi sosiaalisen median saapumisen jälkeen. Moni ei ole sinne ole koskaan vaivautunut, moni on lähtenyt pois. Säästyvät turhalta sälältä, minäilyn vastenmielisiltä ilmiöiltä sekä digihuijareilta. Menettävät ehkä jonkun mukavan ryhmän.

Sosiaalisella medialla ei ole perinteiseen verrattuna päätoimittajaa, joka vastaa sisällöstä. Alustatalouden kassanvartijat karsivat jonkin verran sopimatonta, yleisten siveyskäsitysten vastaista tai vihapuhetta. Algoritmit ruokkivat kuitenkin kuplassaan ähkiviä.

Kun mielipiteiden ja kritiikin ilmaisu on somessa erittäin helppoa, keskustelun taso laskee. Ihmiset eivät malta pohtia ajatuksiaan ennen kuin heittävät ne ilmoille. Kun ennen lähetti käsin tai kirjoituskoneella laaditun viestinsä sanomalehden yleisönosastoon, joutui käyttämään aikaa sen muotoiluun. Postittaminenkin antoi harkinta-aikaa. Lopulta toimitus päätti, onko mielipide julkaisemisen arvoinen.

Aikamme suosii individualismia, mielensä pahoittamista, egosentrisyyttä, nopeita räjähtäviä reaktioita. Itsehillinnästä ei juuri puhuta tai kirjoiteta. Joskus tuntuu, että negistelijä, kielteisyyden viljelijä tai mielensä pahoittaja heijastaa omaa sisintään enemmän kuin arvioimaansa, esitystä, ajatusta, normia tai ihmistä.

Olisiko jaloin kritiikin laji kehittynyt itsekritiikki. Onko joskus viisainta peräti vaieta. Ainakin minulla on vielä opettelemista.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 29.8.2023. Palanpainikkeeksi pikkuvanhan nuoruuteni suuri biisi, Bob Dylania, ollos hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=1iHhWh9FtsQ. Kuvissa kesää, jota on vielä jäljellä. Perhosia pörräsi vielä eilen todella paljon, tämän tunsin, suruvaipan.

Älä lyö Raamatulla päähän

 

Karjalan Valistajat -ikoni 
Kuhmon heille pyhitetyssä
ortodoksikirkossa

 Raamatun kirjat ovat syntyneet pari tuhatta vuotta sitten, Vanha testamentti on vielä vanhempi. Tuntuu oudolta, että joskus sieltä noukitaan vain osa senaikuisista lausahduksista. Ihmiskunta on loikkinut viimeisten vuosisatojen aikana jättiläissaappain eteenpäin, lääketiede, fysiikka, kosmologia, biologia, evoluution oivaltaminen ja ihmiskehon ja -mielen ymmärrys saavat ihmiset kukoistamaan ja elämään pitkään.

Kreationisteille ja homofoobikoille tekee mieli esittää muutama nenäkäs kysymys. Jos Raamatun ottaa kirjaimellisesti, pitääkö hyväksyä lapsiavioliitot eli 9–13-vuotiaitten pikkutyttöjen naittaminen iäkkäille ukkeleille, prostituutio, sivuavioliitto, moniavioisuus eli runsaslukuinen vaimojoukko ainakin rikkaille ja lankousavioliitto, jossa leskeksi jäänyt naiseläjä saattoi saada lahjana veljen siittämään edesmenneeltä siittämättä jääneitä lapsukaisia.

Miltä maistuisi orjuus noin niin kuin omalla kohdalla. Entäpä vääräuskoisten tappaminen pelkän väärän uskon takia. Olisiko kiva kivittää kuoliaaksi hairahtunut naapuri. Katkaista marketin myymälävarkaan käsi.

Jos ottaa kirjaimellisesti todeksi kaiken, mitä ihmiskunta osasi ja ymmärsi parisen tuhatta vuotta sitten, onko loogista hyväksyä uusimpia innovaatiota kuten verensiirtoja ja kuvantamista sairauksien hoidossa. Kieltäytyykö sytostaattihoidoista. Entäpä keksinnöt, pitäisikö sähköposti, kännykät, digitelevisio ja Spotify nakata nurkkaan.

Suomen ortodoksinen kirkko juhlii 100 vuoden itsenäisyyttään. Kirkon kansainvälisen johtajan, patriarkka Bartholomeuksen viesti ortodoksilehti Aamunkoitossa oli, ettei ortodoksisuudessa ei ole tilaa fundamentalismille. Hän kehotti perehtymään tieteen saavutuksiin.

Juudean nuori kapinallinen Jeesus viesti inhimillisyyttä. Lähimmäistä saa rakastaa, oli tämä musta tai valkoinen, vieraan kulttuurin edustaja tai naapurin kirkkouskovainen. Ihminen on arvokas riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta, pukeutumisesta tai maantieteestä. Missä on rakkautta ja hyväksyntää, lempeyttä ja välittämistä, Hän elää.

Nenäkkäät kysymykset tulivat julki Kuhmolaisessa 18.8.2023. Höysteeksi Eppujen vanha biisi, Pidetään ikävää https://www.youtube.com/watch?v=M3XbjoGUGZg

Huomattavasti myöhemmin korjasin virheen: Suomen ortodoksinen kirkko täyttää tietenkin 100 eikä 150 vuotta kuten alkuperäistekstissä luki. Hönelö mikä hönelö olen.

Kaksi erilaista festivaalikohtaamista

Kiihkeän kesän, yöttömän yön upeaa antia ovat festivaalit ja niiden suomat kohtaamiset. Kävijät, yhteisöllisyys, keskustelut ovat lähes yhtä suurta antia kuin musiikki, elokuvat tai urheilu. Kiitos järjestäjille, yrityksille, talkoolaisille ja kunnille juhlien mahdollistamisesta.

Istuin Kuhmon kamarimusiikissa kaksi ja puoli tuntia suorasukaisen ihmisen vieressä. Kysyin kohteliaan englanninkielisen ohikömpimispyynnön jälkeen hänen kotimaataan, enkä heti arvannut, kun hän kertoi tulevansa auringonlaskun maasta.

Tuumi demokratian olevan kotimaassaan nykyään huonolla tolalla. Maassa on säädetty laki, jossa hallintoelinten valinnan tukiaisissa ei ole rajoitteita. Kertoi sen jälkeen päättäjäjoukon koostuvan suurimpien ja ahneimpien yritysten lobbareista.

Kertoi edelleen, että maassa ammuskellaan usein. Maahanmuuttajilla, tulivatpa mistä ilmansuunnasta tahansa maan kukoistavan energiateollisuuden takia, ei ole peruskansalaisen silmissä ihmisoikeuksia, ovat roskasakkia. Sanoi ainoan syyn asua yhä kotivaltiossaan olevan se, että kaksi sisarusta asuvat naapurissa.

Aiemmin oli unohdettu keskiluokan ja pienipalkkaisten tarpeet. Maa on jyrkästi jakautunut, eikä dialogia käydä.

Hän oli toistamiseen Suomessa viihtymässä lempimusiikkinsa parissa. Tulee ensi vuonnakin. Työskentelee kyberturvallisuuden parissa.

Kotimaansa on Texas. Kauhistuin vierustoverini loppupäätelmää, sillä hän sanoi pelkäävänsä sisällissotaa. Ajatukset edeltävät puheita, puheet tekoja.

Ennen yhtenäisen Suomen pitää ottaa opiksi maailmalla jylläävästä polarisaatiosta ja estää sen kauheimmat seuraukset. Kotimaamme kesän tappelukset kertovat keskinäisen ymmärryksen kadosta.

Venäjä ja Pohjois-Amerikan Yhdysvallat vaikuttavat moraalin lilliputeilta. Naisten ja vähemmistöjen oikeuksia kavennetaan, aseet puhuvat. Sotaa sanotaan erikoisoperaatioksi, vaikka ihmisiä, lapsiakin kuolee.

Suurvaltamaineen takia näihin maihin muuttavat kuvittelevat ainakin leipää riittävän. Suurvaltojen arvot ovat johtaneet siihen, ettei koulutukseen satsata, ja terveydenhuolto riippuu rahasta. Katkeruus syventää jakolinjoja.

Historiasta voi oppia, ja ihmiskunnan työnteon kuten tutkimuksen hedelmiä tulee käyttää. Perustarpeiden ja koulutuksen laiminlyönnistä ei seuraa mitään hyvää. Suurvalloiksi kuvitellut maat kuten vierustoverini USA ja Venäjä eivät ole sitä mitä ne havittelevat olevansa, suunnannäyttäjiä.   

Mikä on pientä ja mikä suurta, vallalla ja rahalla pullistelu vai hyvä elämä.

Tuli myös kannustava muisto. Toisessa konsertissa hiljainen mies vaihtoi paikkaa paremmin nähdäkseen. Oli potenut aivoverenvuodon, menettänyt puhekykynsä, mutta ei kykyä nauttia maailman parhaasta musiikista. Tytär tuo isänsä joka kesä kuulolle, yhteinen rakkaus kauneuteen yhdistää. 

 Kolumni julkaistiin Lapin Kansassa 14.8.2023. Uusin lied-rakkauteni on baritoni Aarne Pelkonen. Koska lyhyen ja kiihkeän elämän elänyt Franz Schubert ei lakkaa minua itkettämästä, häntä siis: https://www.youtube.com/watch?v=9fOS9EVvoj8

Matkailu vaatii paljon työtä

Aamupatikoinnilla, Pano Lefkara, Kypros

 Matkailu buustaa elinkeinoelämää. Pandemia lisäsi luontomatkailua, kansallispuistojen käynnit pompsahtivat yli neljän miljoonan vuodessa. Kun koronarajoitukset laukesivat, suomalaiset rynnivät ulkomaille. Matkailun kasvupotentiaali on kansainvälisessä matkailussa.

Kuhmossa on toivottu matkailun viriävän myös festivaalikauden ulkopuolella. Matkailu kehittyy matkailukeskusten kautta. Lähin esimerkki on Vuokatti, jossa urheiluopisto ja rohkeus uusiin avauksiin ovat hedelmöittäneet liikuntaan perustuvaa perhematkailua.

Idän Taiga on tehnyt hyvää työtä, tuotteet ovat kunnossa. Myös harva asukasluvultaan Kuhmon kokoinen kunta tarjoaa niin paljon kulttuurikohteita kuin Kuhmo. Missään muualla ei ole Juminkekoa, Kuhmo-taloa, Petolaa, Talvisota- ja Tuupalan museota ja Jyrkänkosken tukikohtaa.

Ruokapaikat, uudet ja pitkäikäiset ovat kuhmolaisen näköisiä. Hotelli Kainuu, Hotelli Kalevala, Lentiiran lomakylä sekä pienemmät majapaikat palvelevat. Puitteet luo itäinen metsä- ja järviluonto, melonta, metsästys ja kalastus tai petojenkatselu vetävät.

Kalevalakylä ei ole täyttänyt odotuksia. Kylä rakennettiin työllisyysvaroin. Silloinen työministeri tumppasi tupakan rönttöseen. Oliko ele enne?

Kuusi vuotta sitten onnistuttiin saamaan kansainvälinen operaattori Kalevalakylään. Hanke ei noussut jaloilleen.

Julkisuudessa ei ole tuotu esille sitä, että pankit ja matkailuinvestoijat lopettivat Pohjois-Suomen matkailun rahoituksen kertaheitolla koronan tuloon. Kuhmoon halunnut brittioperaattori ei ollut ainoa, jonka hanke tyssäsi. Investoreita pelotti lisäksi Kuhmon rajanaapurin aloittama sota.

Nyt rahaa alkaa tulla investointeihin, hotelleja rakennetaan, uutta syntyy.  Kuhmossa kannattaa pyrkiä buumiin mukaan ammattimaisin voimin. Ensimmäinen miljoona investointeihin on aina lujassa. Jokainen voi suhtautua myönteisesti yrittäjiin, sekä vanhoihin että uusiin tulijoihin. Jarrumiehiä ei tarvita.

Kuhmoon tarvitaan esimerkiksi närväpäinen yrittäjä, joka ensin tekee huikeat verkkosivut, käy Singaporessa myymässä muutaman tuhat matkaa Kuhmoon ja käynnistää rakennustyöt hereitten investoreitten avulla. Vai innostuisiko Peera Hotels? S-ryhmä?

Matkailu vaatii paljon työtä, yrittäjiä, rahaa ja henkistä tukea. Mitään ei ole menetetty.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 8.8.2023. Kuvissa lisää muistoja.

Belgialaisia kamarimusiikkivieraita
Kuhmon Karjalan Valistajien kirkossa
Uskonnot, kulttuuri kiinnostavat poikkeuksetta
keskieurooppalaisia festivaalivieraita

  

 

Pikkusiskon ja seurueen kanssa limassolilaisessa
katuravintolassa, Kyproksella, 
ruokakulttuuri ja nimenomaan se alkuperäinen yleensä kiinnostaa - meillä on rikas leivontaperinne, kala ja riista, marjat mahtavia, lanttukukkoa, naurisvelliä, laatikoita unohtamatta.

PS. Lentäminen tuottaa 2,5 - 3 % hiilidioksipäästöistä, rakentaminen ja lämmitys 30 - 40 %. Minusta ei ole enempää kurmuuttamaan Välimeren maiden pääelinkeinoa matkailua ilmiselvän ilmastonmuutoksen takia. Uskon ongelmien mutkistuessa myös ratkaisujen määrän lisääntyvän. Ja käyn vähintään kerran vuodessa ystävieni ja sukulaisteni luona. 

Pitäkää huolta paratiisista

 

Matkustin vuonna 2011 Lintulan luostarin Nunna Kristodulin (1945–2020) johdolla Siinain erämaahan, Pyhän Katariinan luostariin, joka on vanhimpia toimivia luostareita lähes 1700 vuoden iässä. Syy säilymiseen on raadollinen: luostaria pitävät pyhänä kolme monoteististä, yksijumalaista maailmanuskontoa, muslimit, juutalaiset ja kristityt. Eivät ole raskineet tehdä niitä hävityksen töitä, joita ihmisillä on taipumusta tehdä, kun jokin kansa tai uskonto tuntuu vieraalta ja siksi hävittämisen arvoiselta.

Siinain erämaan läpi kulkee salakuljettajien reittejä. Täyteen pakattu pakumme pysäytettiin monelle konekiväärimiesten hallinnoimalle Egyptin valtion tarkastuspisteelle.

Luostarissa Siinain vuoren kupeella käy viljalti pyhiinvaeltajia kaikkialta maailmasta. Lähiseudun beduiinit saavat tuloja käsitöiden ja elintarvikkeitten myynnistä ja kameliajeluista.

Pyhän Katariinan reliktejä eli pyhäinjäännöksiä säilytetään luostarissa. Oppaana toiminut munkki kertoi venäläisen Jekaterinburgin kaupungin pyytäneen lainaan kaupungin vuosijuhlaa varten Pyhän Katariinan käden reliktiä, koska hän on kaupungin suojeluspyhä. Kun munkki apeana selitti, etteivät venäläiset koskaan palauttaneet arvokasta pyhäinjäännöstä, suomalainen ryhmämme räjähti nauruun. Kasakka ottaa kaiken minkä irti saa.

Lähistöllä tapasimme vuorenrinteellä pienessä talossa kuin pääskynpesässä majailleen Isä Mooseksen, erakkomunkin. Hän piti meille opetuspuheen nimeten kristittyjen tärkeimmäksi tehtäväksi tuoda iloa maailmaan, jossa on aina tuskaa, sairautta ja murhetta. Suomalaiset saarnamiehet varoittelevat enemmän suruttomuudesta.

Isä Mooses oli vieraillut Suomessa.  Hän täräytti varsin epäteistisesti, että paratiisi on olemassa, ja se on Suomi.

Erakkomunkin viestejä en unohda. Suomalaiset ovat arvioineet itsensä jo viidettä kertaa maailman onnellisimmaksi kansaksi.

Rakastan isänmaata ja äidinkieltä, arvostan hyvää perustuslakia ja rehellisiä vaaleja. Uskon Suomen selviytyvän nykyisestä hallituksesta kuten kaikista aiemmistakin. Kaatuu jos ei toimi.

Enemmän voisimme välittää toisistamme, myös toisista kansoista, ottaa huomioon yksinäisyyteen tai köyhyyteen uponneet. Kuulun vähän kuluttaviin hyväosaisiin. Haluan epämuodikkaasti maksaa enemmän veroja, että vanhukset saisivat hyvää hoitoa eikä köyhimpien tukia leikattaisi.

Tätä kirjoittaessa kotijärvi on tyyni ja keskikesän raukea aurinko kultaa männynlatvoja. Hiljaisuus hivelee sielua. Sairauksia hoidetaan, lapset saavat kohta taas käydä ilmaista koulua ja ruokaa riittää useimmille. Suomi on paratiisi.

Hyvät uudet ministerit, pitäkää paratiisista huolta. Perukaa ilkeimmät leikkaukset, jos ne tuuppivat eniten köyhyyteen pudonneita. Valtionvelkamme suhteessa bruttokansantuotteeseen on yhä Euroopan keskitasoa. 

Kolumni julkaistiin Lapin Kansassa Kuhmon kamarimusiikin toisen viikon alussa 17.7.2023. Kuvassa kuunsirppi Lentuan Sikosaaren yllä heinäkuisena yönä.

Sielunvirkistykseksi maailman kauneinta musiikkia, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=ieRQyyPowH0  - tämä kuultiin Meta4-kvartetin esittämänä Kuhmossa iltalennolla Pariisiin 13.7.2023. Ravel on minulle rakas. 

Tavan nainen kiittää

Sain mestarineuloja Eeva Pulkkiselta
komean kissajumpperin, joka 
lämmittää monin tavoin

 Rakastan villasukkia ja villapuseroita. Käsityön arvostus on onneksi jälleen noussut, monet neulovat.

Arvostan Maikki Fribergin, Minna Canthin, Lucina Hagmannin ja Miina Sillanpään elämäntyötä, ja Marttoja, Suomen vahvinta naisliikettä, joina toimivat myös hilpeät Anarkistimartat.  

Naiset saivat äänioikeuden jo vuonna 1906, mistä voi koko Suomi olla ylpeä.

Minna Canth päästeli tavan naiseläjiä monenlaisesta pälkähästä kirjoillaan puolustamalla naisten oikeuksia. Mojova lause on jäänyt elämään omaa elämäänsä: ”kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä".  Kuinka moni toisella tavalla osaava tyttöparka onkaan lyhyen länsimaisen sivistyksentapaisen aikana joutunut kärsimään siitä, ettei pystynyt pätemään käsitöissä, sukupuolelleen ennalta määrätyllä, vaikkakin syvästi arvostettavalla ominaisuudella.

Mikä on tavan nainen juuri nyt Kuhmossa?

Voisiko olla niin, että jokainen kuhmolainen nainen on omassa olemuksessaan ja harrastuksistaan riippumatta tavallinen nainen, hankkiipa leipänsä myyjänä, muusikkona, opettajana, maatalousyrittäjänä, yksinyrittäjänä, taiteilijana, lääkärinä, terveydenhoitajana, fysioterapeuttina, tullimiehenä, poliisina, kauppiaana, välinehoitajana, leipurina, koreografina, pappina, toimittajana, kahvilatyöntekijänä, siivoojana, asiakaspäällikkönä, myyntiassistenttina, vientikoordinaattorina, lähihoitajana, jalkahoitajana, röntgenhoitajana, kauppiaana, palveluneuvojana, toiminnanjohtajana, lastenhoitajana, maakuntajohtajana tai lastentarhanopettajana tai onko eläkkeellä tai työtä vailla.

Turha näin moninaista porukkaa on vääntää mihinkään muottiin. Tehkööt käsitöitä, metsästäkööt, harrastakoot burleskia tai käykööt ahkerasti kirkossa.

Naiset saivat oikeuden harjoittaa itsenäistä ammattia aiemmin lueteltujen vaikuttajanaisten ja toisten hurjapäitten ansiosta. Muutama tappelus siihen tarvittiin, kiitos uranuurtajien naiset saavat tehdä töitä ja harrastaa mitä haluavat. Saavat käydä koulua ja opiskella. Suomi ei ole Afganistan.

Ps kiitos ihanista villasukista ja -puseroista, rakkaat ystävät.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 7.heinäkuuta 2023. Höysteeksi gospelia 1970-luvulta uudelleen viritettynä v.2012, NSV revisited ja Muodonmuutos, kitara ja sovitus naapurikylän kanttorin pojan, sittemmin papin Hannu Lätin: https://www.youtube.com/watch?v=dltmCGRzWag