Kriitikko on harvinainen ammatiksi. Silti osaamme me
tavalliset haveriset, huotarit ja valtaset kritisoida, arvioida poliitikkoja,
telkkariohjelmia, elokuvia, kirjoja, konsertteja, valtiota, kuntaa, naapureita,
sanomalehtikirjoituksia, toisten mielipiteitä ja työtä. Lisänneekö kritiikki hyvää
maailmassa, Kainuussa, Kuhmossa.
Demokratian edellytyksiä on luonnollisesti vapaus ilmaista mielipiteensä myös
silloin, kun se on valtavirran vastainen. Avoin keskustelu vie kehitystä
eteenpäin. Se, mikä kaksi vuosikymmentä sitten tuntui mahdottomalta tai oli
tuntematonta, voi olla nyt yleinen käytäntö tai hyväksytty ilmiö, myös huono
laadultaan.
Sananvapaudesta on intetty värikkäästi sosiaalisen median saapumisen jälkeen.
Moni ei ole sinne ole koskaan vaivautunut, moni on lähtenyt pois. Säästyvät
turhalta sälältä, minäilyn vastenmielisiltä ilmiöiltä sekä digihuijareilta.
Menettävät ehkä jonkun mukavan ryhmän.
Sosiaalisella medialla ei ole perinteiseen verrattuna päätoimittajaa, joka
vastaa sisällöstä. Alustatalouden kassanvartijat karsivat jonkin verran sopimatonta,
yleisten siveyskäsitysten vastaista tai vihapuhetta. Algoritmit ruokkivat
kuitenkin kuplassaan ähkiviä.
Kun mielipiteiden ja kritiikin ilmaisu on somessa erittäin helppoa, keskustelun
taso laskee. Ihmiset eivät malta pohtia ajatuksiaan ennen kuin heittävät ne ilmoille.
Kun ennen lähetti käsin tai kirjoituskoneella laaditun viestinsä sanomalehden yleisönosastoon,
joutui käyttämään aikaa sen muotoiluun. Postittaminenkin antoi harkinta-aikaa. Lopulta
toimitus päätti, onko mielipide julkaisemisen arvoinen.
Aikamme suosii individualismia, mielensä pahoittamista, egosentrisyyttä,
nopeita räjähtäviä reaktioita. Itsehillinnästä ei juuri puhuta tai kirjoiteta.
Joskus tuntuu, että negistelijä, kielteisyyden viljelijä tai mielensä
pahoittaja heijastaa omaa sisintään enemmän kuin arvioimaansa, esitystä,
ajatusta, normia tai ihmistä.
Olisiko jaloin kritiikin laji kehittynyt itsekritiikki. Onko joskus viisainta
peräti vaieta. Ainakin minulla on vielä opettelemista.
Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 29.8.2023. Palanpainikkeeksi pikkuvanhan nuoruuteni suuri biisi, Bob Dylania, ollos hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=1iHhWh9FtsQ. Kuvissa kesää, jota on vielä jäljellä. Perhosia pörräsi vielä eilen todella paljon, tämän tunsin, suruvaipan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti