Pyhyyttä etsimässä

Pyhyys eroaa arjesta. Ei liene sattumaa, että juhlapäivät olivat aiemmin juhlapyhiä. Pyhyys lienee jotakin, joka koskettaa. Paikkoja, ihmisiä, eläimiä ja kasvejakin kuten puita saatetaan nimetä pyhiksi. Luonnon kanssa tiiviisti yhteydessä elävät ihmiset, esimerkiksi saamelaiset nimesivät pyhiksi arvostamiaan paikkoja, suuria kiviä, tuntureita, saivoja[1], joilla katsottiin olevan erityistä voimaa suojella, parantaa, mutta myös tuhota, hävittää. Pyhällä paikalla arveltiin olevan myös yhteyksiä tuonpuoleiseen, vainajiinkin. 

Katolinen ja ortodoksinen kirkko kanonisoivat pyhiksi ihmisiä, jotka ovat eläneet esimerkillisesti, useimmiten parantajina tai kirkon sanomaa ansiokkaasti levittäneinä tai kokeneet väkivaltaisen kuoleman uskonsa takia. Välimeren maissa koetaan jäyhiä skandinaaveja herkemmin ihmeitä. Ortodoksikirkon synaksarion ja muittenkin uskontojen tarinat, legendat kertovat marttyyreistä ja ihmeittentekijöistä.

Metsänpeikkona tunnustan kokeneeni pyhyyden tunteita lapsuudesta saakka luonnossa. Hiljaisen tyyni tai raivoisasti vaahtoava järvenselkä, hyvin hoidettu pylväspetäjikkö, iloisesti jäitä kolisteleva sulava, tulviva kevätpuro ovat hartauttaneet lukuisia kertoja. Kainuulainen tai lappilainen tummanpuhuva havupuinen vaara, kivikkoinen harmaa tunturi, vuolaasti virtaava koski liikuttavat, koskettavat syvältä. Pyhyys tulee liki.

Kirkostakin haen pyhyyttä. Ymmärrän afrikkalaisten ja amerikkalaisten riemukkaita kirkonmenoja, koska niiden kulttuurit pursuavat iloa ja tanssia ja laulua ja värejä. En kuitenkaan yllä pyhyyteen railakkaissa menoissa, vaikka rokkia rakastan ja öistä tunnelmaa. Suon ilottelun kaikille sitä halajaville.

Kotikirkkoni vaihtui kaksikymmentä vuotta sitten. Nuoruudesta saakka olen rakastanut ortodoksista kirkkomusiikkia. Ihminen on kehollinen erinäisistä ja usein turhista aivoituksistaan huolimatta, ja ortodoksinen kirkko on aistien kirkko. Palveluksissa seisotaan, koska olemme matkalla. Se ruokkii tuntoaistiamme. Musiikki kuullaan, suitsukkeiden tuoksu haistetaan, ikonien ja pyhäkköjen kauneus ilahduttaa silmiä. Ateistiystäväni tuumi palvelusten olevan meditatiivisia.

Hiljaiset, toistuvat, ennakoitavat palvelukset muistuttavat ikuisuudesta. Resitoiva lukeminen jättää lukijan persoonan varjoon, sana puhuu. Ihmisääni soittimena riittää. Menipä missä päin maailmaa ortodoksikirkkoon, tietää missä ollaan menossa.

Uteliaisuuttani käyn silloin tällöin luterilaisissa jumalanpalveluksissa, jotka kehittyivät kuluneina vuosikymmeninä messuiksi. Vaikutteita huomaan otetun kevyestä musiikista, Afrikan kulttuureista, myös ortodoksikirkosta. En ole pysynyt luterilaisen kirkon muutosten mukana. Olen jo vanha, eikä se tai luterilaisen kirkon muutoshakuisuus minua harmita. Ehkä pitää ruokkia vanhoja korvia vielä körttivirsillä.  

Pyhyys nousi mieleeni talkoillessani 4.4.-10.4.2026 Marian kappelissa Levillä, josta piipahdimme myös Raattamassa. Jatsin kultakurkku Johanna ja Mikko Iivanainen, kitaristimiehensä, konsertoivat kappelissa 6.4, suloinen intiimi konsertti, sen kunnniaksi (jos jaksat klikkailla) Johanna Iivanaisen Pieni hiljainen onni: https://www.youtube.com/watch?v=UCRUo7RANmg

 

---

[1] tarkoitan tässä kirkasvetistä lampea tai järveä, sanan muita merkityksiä voi katsoa wikipediasta 

Kuvat kotirannasta ja Pyhän Andreaan ortodoksikirkosta Rovaniemeltä.
Kivireliefi on Marian kappelista, sirkkalaisen taiteilijan Ulla-Britta Bredenbergin Turvassa. Yllä Albrecht Dürerin Maria ja neilikka Münchenin Alte Pinakothekissa. Vieressä oikealla kotialttarini Kuhmon Timoniemellä. Kaikki nämä tuovat pyhän liki sydäntäni.

Päättäjät, puhukaa suomea, ajatelkaa isosti

 

Saatte puhua vaikka somalia tai urdua, kunhan teette selväksi meille harmaille panttereille, missä voi käydä katsomassa saattohoitoon päässyttä läheistä. Kajaanissako? Vai kuntoutus- ja arviointiyksikössäkö? Kuntoutetaanko kuolevia? Arvioidaanko lähestyvää kuolemaa?

Matkailijoita poroajokortin
suorituksessa

Ihmettelen velkajarrua. Puolueet jaettiin hyviksiin ja pahiksiin sen mukaan, jatkavatko vanhusten, lasten, koulujen ja sairaanhoidon kurittamista uusilla leikkauksilla. Siispä ne rynnistivät kilvan vastuun kantajiksi päästäkseen seuraavaan hallitukseen.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo täräytti kolumnissa (Yle 15.2.), että "Petteri Orpo muistetaan pääministerinä, jonka hallitus ampui Suomen perusturvan reikiä täyteen.” Hallitus karsi asumistukia, poisti työttömyyskorvauksen lapsikorotuksen ja laski perustoimeentuloturvaa. Räjähtääkö köyhyys ensi hallituskaudella? Loppuvatko lapset?

Julkista sektori moititaan liian suureksi. Onko kuitenkin yksityinen sektori liian pieni?  Asiakkaita, suomalaisia on vähän, asumme isossa maassa kaukana toisistamme eikä Venäjän kaupan tyrehdyttyä vienti ole riittävästi monipuolistunut. Vienti on ääritärkeää. Uusia suomalaisia ei synny tarpeeksi, tulevaisuus pelottaa. Maahanmuuttajille ja kantasuomalaisillekaan ärhentely ei ole tuonut mitään hyvää.

Saksassa karsastettiin valtion velkaa. Tiet, rautatiet, sillat rapistuivat. Netti ei toimi kaikkialla, kouluissa ei tullut lämmintä vettä pandemian jyllätessä. Ydinvoimakiellon takia sähkön kwh-hinta voi olla liki kymmenkertainen omaan sähkölaskuuni verrattuna. Kun velkakammoa höllättiin toki isommassa ja pääomiltaan mehevämmässä taloudessa, Saksan talous alkoi rullata.

Valtion velka ei ole sama kuin yksityinen velka. Julkiset palvelut pitää ohjata sinne missä tarvitaan empatiaa. Mitä markkinatalous ei hoida, sen hoitaa politiikka. 

Valtionvarainministeri väitti, ettei empatia kuulu politiikkaan. Jos kuulisi paremmasta tulevaisuudesta, saksien heiluttelun voisi niellä.

Mitä päättäjät ajattelevat? En tiedä enää, ketä ja mitä puoluetta äänestää. Varmasti äänestän. Isä rämpi Karjalan korvessa monta vuotta sen takia että meillä on demokratia ja vapaus mielipiteisiin.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisen verkkoversiossa 25.3.2026, paperilehdessä päivää myöhemmin. Kuvat kertovat taakse jäävistä töistä, lopetin opastukset Lapissa ja Kuhmossa täytettyäni 69. Arvelen ryhtyväni olla öllöttelemään, mitä nyt kirjoittelen mitä mieleen juohtuu. 

Loistoristeilijää ja saksalaisia vieraita
vastassa Kemin satamassa

Osa mandariinikiinaa äidinkielenään puhuvista
opiskeilijoista tarvitsi vielä matkanjohtajan 
tulkkausta englannista

Naiset, miehet, luomakunta

 

Pyhä Suurmarttyyri
Katariina Aleksandialainen

"Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”  Gal 3:28

-          Elizabeth Theokritoff nostaa esille kristinuskon ongelmakohtia. Uskonpuhdistuksen jälkeen keskittyminen omaan henkilökohtaiseen pelastumiseen (jatkuva oman itsen tarkkailu) vie huomion yhteisöiltä, luomakunnalta, luonnolta, toisilta ihmisiltä. Emme rukoile Isä minun, vaan Isä meidän.

-          Jumalan sukupuolen korostaminen tuntuu oudolta. Onko hyvällä, kaiken kannattelijalla, Luojalla ylipäätänsä sukupuolta? Vai onko isä-poika-selitys ollut vain inhimillinen tapa saada armon, rakkauden viesti ymmärrettävästi läpi, koska vanhemmat rakastavat lapsiaan.

-          muutamia oleellisia piirteitä ortodoksisuudesta: seitsemän sakramenttia (kaste, mirhavoitelu, ehtoollinen, katumus, pappeus, avioliitto ja sairaanvoitelu) ja neljä hengellistä paastoa

Kolme pointtia kristinuskosta vapaasti keskusteltavaksi

-          1) joulun merkitys: onko Kristuksen syntymän viesti koettavissa joka kerta lasta synnyttäessä: lapsi on viaton, korvaa viattomuudella vanhempien syntien seuraukset?

-          2) pääsiäisen merkitys: onko Kristuksen raaka ristiinnaulitseminen, kuolema meidän kaikkien pahojen tekojen puolesta viesti siitä, ettei ketään enää tarvitse tappaa edes julmien rikosten tähden? - Naiset surmaavat vähemmän kuin miehet, vaikka julmia osaavat kaikki olla.

-          3) ylösnousemuksen merkitys: Arkkimandriitta, professori Serafim Seppälä: Inkarnaation (kuolleista nousemisen) ihmisjärjen ylittävä tapahtuma on koettavissa ja toistettavissa Kristuksen ihmiseksi tulemista rakastavien uskovaisten hengellisessä elämässä. Pyhä Maksimos Tunnustaja on kirjoittanut: ”Jumalan Sana syntyi kerran lihassa, mutta janoaa aina syntymistä hengessä sitä haluavien rakkaudesta.” Tässä mielessä Kristuksen syntymäjuhla, Jumalan inkarnaatio ja ihmiskunnan jumaloituminen armon kautta eivät ohjaa meitä menneen tapahtuman äärelle, vaan johdattavat meitä kohti tulevaa kaupunkia, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen taivaallista valtakuntaa. (Hepr. 13:14)

-          ortodoksinen teologia on alkuperäisintä teologiaa, mutta sitä eivät ehkä ole kaikki ortodoksisen kirkkokunnan päätäntäelimien tekemät linjaukset kuten eivät myöskään luterilaisten kirkkojen päätökset – ihminen on ihminen, erehtyväinen aikansa lapsi

-          erot luterilaisessa ja ortodoksisessa teologiassa lienevät pieniä, ort.kirkko ei tunne perisynnin käsitettä, myös Isä ja Äiti ovat laajemmassa käytössä, kollektiivi suuremmassa roolissa?

-          naiset näkyvät enemmän ortodoksisessa kirkossa, Jumalansynnyttäjä Mariaa ja kirkon pyhäksi julistamia naisia kunnioitetaan syvästi

-          alkukirkossa naiset ja miehet hoitivat samoja tehtäviä ja avioliitto solmittiin käymällä yhdessä ehtoollisella, oltiinpa sitten mies-nais-pari tai naispari tai miespari tai ei - binääri

-  minulle tärkeitä naispyhiä: Pyhä Jumalansynnyttäjä, Suurmarttyyri Katariina Aleksandrialainen,

Pyhä Ksenia Pietarilainen, Pyhittäjä Maria Pariisilainen

Lukuvinkkejä:

Elizabeth Theokritoff: Ihminen ja luomakunta

Carrie Frederik Frost, suomentanut FT Elsi Takala: Lastenlastemme kirkko

Serafim Seppälä: Tie pääsiäiseen

Nunna Kristoduli: Koko tuotanto, kymmenen teosta

Raamattu, etenkin psalmit ja evankeliumit

Aamunkoiton verkkosivut, esim https://aamunkoitto.fi/maailmalta/summer-kinard-missa-ovat-kaikki-naiset-kirkko-jota-nikean-isat-eivat-tunnistaisi/  

Tämä teksti on lyhennelmä alustuksesta. Alustin keskustelua Kuhmon evankelis-luterilaisen seurakunnan naisten päivän tilaisuudessa 8.3.2026. 

Pyhittäjä Maria
Pariisilainen

Ilon kilvoittelusta

Isä Mooses, Nunna Kristoduli ja pyhiinvaeltajista
Hannele Rannisto matkalla
kohti Isä Mooseksen
kotia

Vuonna 2011 johdatti Lintulan nunna Äiti Kristoduli pienen pyhiinvaeltajajoukon Siinain erämaahan, Pyhän Suurmarttyyri Katariina Aleksandrialaisen luostariin. Eri uskontokuntien, kristittyjen, juutalaisten ja muslimien kunnioitus sekä sijainti syvällä Siinain erämaassa on suojellut luostaria läpi vuosituhanten.

Kävimme luostarin lähellä asuvan erakon Isä Mooseksen luona. Isä Mooses kiitti pyhiinvaeltajia heidän rakkaudestaan, koska häntä tultiin tapaamaan. Hän kertoi oman rakkautensa pyhiinvaeltajia kohtaan olevan itsestään selvää. Hän oli vieraillut Suomessa ja tuumi: ”Jos paratiisi on jossakin, se on Suomessa.” 

Isä Mooseksen mukaan emme saa unohtaa, mitä maailmassa tapahtuu juuri nyt. Tärkeintä on luottaa Jumalaan. Ihmisen on ensisijaisesti oltava inhimillinen ihminen, kilvoiteltava inhimillisyydessä ja vasta sen jälkeen rakentaa kristityn identiteettiä. Koska Jumala vaikuttaa maailmassa, kaikki on hengellistä, kaikessa tulee ottaa huomioon rakkaus.

Oman aikamme kiirettä Isä Mooses piti paholaisen juonena, joka ohjaa ihmistä monenlaiseen turhaan huolehtimiseen ja etäännyttää Jumalasta. Jokaisella on velvollisuus levittää kristinuskon sanomaa, ja tärkein on ilo. Nykyisin ilo puuttuu maailmasta, jota hallitsee pelko. Ei ole mitään syytä murehtia jatkuvasti, sillä Kristuksen rakkaus antaa meille kaiken. Vain omia pahoja tekoja voi murehtia, ja nekin saa anteeksi.

Ilo ei ole helppoa. Isä Mooses haastoi pyhiinvaeltajia ilon kilvoitukseen. Vaikeinta on iloita toisten onnesta. Ihmiset eivät osaa elää nykyhetkessä, vaan kurkkivat taakse ja maalailevat synkkää tulevaisuutta. Kun ihminen aloittaa iloisuuden kilvoittelun, kiusauksia riittää, lannistamista.

Jos kristitty ei ole iloinen, hän on epäonnistunut, tuottaa vahinkoa lähimmäisilleen ja ennen kaikkea heille, jotka elävät kirkon ulkopuolella. Jos haluamme auttaa epätoivoon vaipunutta ihmistä, ainoa lääke on luottamus Jumalaan. Ja rakkaus.

Kolumni julkaistiin Kuhmon luterilaisen seurakunnan hartauskirjoituspalstalla 5.3.2026 paikallislehti Kuhmolaisessa.

Pyhiinvaellukselle osallistunut ortodoksi Eila Valtanen alusti keskustelua Kuhmon seurakunnan Naisten päivän tilaisuudessa seurakuntasalilla 8.3. kello 12 teemasta “Naiset, miehet, luomakunta. Näkökulmia luterilaisuudesta ja ortodoksisuudesta.” Kolumni pohjusti keskustelua. 

Pyhän Suurmarttyyri Katariina
Aleksandrialaisen luostari

I hate life

 

kehittynyttä katuhuumoria Kuhmosta

I hate life, vihaan elämää, luki pohjoisen kaupungin sementtiseinällä kuuraan kirjoitettuna. Nuoret kirjoittelevat seiniin. Vanhemmat vielä fiilistelivät Rakastan elämää – biisiä.

Seinäteksti kouraisi sydäntä. Mikä saa nuoren vihaamaan elämää? Mikä on aikuisten osuus asiaan? 

Nykyaika voi nakertaa tulevaisuudenuskoa. Lähin verrokki on 1990-luvun lama, joka koetteli monia nuoria perheitten talousongelmien vuoksi. Nyt sotauutiset masentavat.

Kun metsäprofessori Matti Kärkkäinen opasti Metsälehdessä metsänomistajia ajamaan vähemmän autoa ilmastonmuutoksen takia, oivalsin ilmastonmuutoksen totuuden yleisesti hyväksytyksi. Ikävä kyllä maailmaa hallitsevat nyt Trumpin ja Putinin kaltaiset luonnosta piittaamattomat.

Ilmastonmuutoksesta huolestunut nuori voi lähteä vastustamaan vaikkapa aurausalueille istutettujen metsien harvennuksia, kuten Kolarissa Aalistunturin lähellä tapahtui. Oliko siinä järkeä, mielestäni ja käräjäoikeuden tuomion mukaan ei.

Hallitus kevensi varakkaiden veroja vuositasolla 400  miljoonalla ja tavisten 600 miljoonalla. Vastapainoksi leikattiin köyhimmiltä. Lapset ja nuoret eivät ole ennättäneet vaurastua, ja leikkaukset osuvat kipeästi köyhiin lapsiperheisiin, lapsiin kuten 1990-luvulla. Eikö historiasta opita.

Nuorten tuskaa lisäävät koetut  pakit. Työttömyys jyllää, opiskelupaikkoja on vähennetty. Rakastettua ei ole helppo löytää Tinderistäkään. Ryskätyöt  ja toimistotyöt vähenevät, kaikki eivät halua tai osaa ryhtyä tekoälykonsulenteiksi. Kutistuvat ikäluokat eivät lisää tervettä kilpailua, ehkä oppilaitokset hamuavat nuoria heille sopimattomiin koulutusohjelmiin.

Kun tämä täti otsa kurtussa pohti mikä neuvoksi, antoivat kolmekymppiset Lauri Vanninen ja Santtu Kyllönen toiminnallaan suoran neuvon. Hienon kesäravintolakesän jälkeen heidät valittiin vuoden kainuulaisiksi. Äijät uskalsivat ottaa riskin ja panivat toimeksi.

Nuoret: seuratkaa tähteänne. Tehkää niitä juttuja joihin sydän johdattaa. Ottakaa myönteisiä riskejä. Uskaltakaa, kokeilkaa. Meitä ikäloppuja kehotan kuuntelemaan, kannustamaan, tukemaan pankit ja valtio mukaan lukien. Tulevaisuus kuuluu nuorille.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 19.2.2026. Riskien oton vauhdittamiseksi klaanin ainoa räppäri Matti Temonen ja Just sellanen: https://www.youtube.com/watch?v=KLWHkTATOe8&list=RDKLWHkTATOe8&start_radio=1

Kummituksia Kaesan kahvilassa

 

Kaksi erilaista naista, kaksi kuhmolaista ystävystä, taiteilija Maija Penna ja metsänhoitaja Eila Valtanen ovat koonneet akryyli- ja akvarelli-tussi-töistään yhteisen näyttelyn kuhmolaisen Kaesan kotileipomon kahvilan alakertaan ajalle 14.2.-14.3.2026.

Nimi Kummit-uksia kertoo ihmisten erilaista rooleista. Maija on Eilan mentori taiteiden alalla, Eila on Maijan ortodoksikummi. Nimeen sisältyy sanaleikki: Kummit-uksia,  kummit --- uksia, kummit avaavat uksia, ovia. Naiset kokevat erilaisuuden, erilaiset näkökulmat elämään rikkautena, jota he haluavat ilmentää myös töissään. Heidän töitään yhdistää kolorismi, värien heleys, rakkaus luontoon ja eläimiin.

Maija Penna (1952) on  työskennellyt Kuhmossa 80-luvusta lähtien, toistakymmentä vuotta kuvisopettajana yläkoulussa ja viimeiset työvuotensa 2019–2020 lukion ja yläkoulun kuvaamataidon opettajana. Osan työurasta hän opetti koululaisia alakoulussa. Tällä hetkellä Maija Penna on tyytyväinen eläkeläinen, mutta tekee jatkuvasti töitä kuvien parissa. Hänellä on oma työhuone Piilolankankaalla, missä hän työskentelee miltei päivittäin. Maija Penna on valmistunut luokanopettajaksi ja opiskellut Taideteollisessa Korkeakoulussa kuvanveistoa, piirustusta ja maalausta, grafiikkaa, värioppia ja taidehistoriaa. Hänen töitään on nähty  lukuisissa sekä yksityis- että yhteisnäyttelyissä lähes vuosittain Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä v.1975 alkaen. Nyt hän suunnittelee retrospektiivistä näyttelyä elämäntyöstään.

Eila Valtanen (1957)  on asunut Timoniemellä Lentuan rannalla vuodesta 2005. Liki ainoan kuvataideoppinsa hän on saanut Sotkamon Kuvittelijoiden kesäleirillä Carl Warghin ohjauksessa Kajaanin tyttölyseon taideopetuksen lisäksi. Hänen töitään on ollut esillä runojen ja lempikirjojen kera Kuhmon kirjastolla v.2017 sekä yhteisnäyttelyssä kuhmolaisten Heikki Huotarin ja Maija Pennan töiden kanssa Kuhmo – talolla v. 2022. Hän oli Kuhmon kaupunginjohtaja 2005–2017 ja on sen jälkeen työskennellyt yrittäjänä, aluekehitystoimisto MDI:n neuvonantajana, Lapin Kansan ja Kuhmolaisen kolumnistina, juontajana ja oppaana Rovaniemellä, Levillä ja Kuhmossa. Hän on julkaissut neljä kirjaa. Nyt hänkin on tyytyväinen eläkeläinen ja palaa lapsuuden mielikuvitteluun.  

Lisätietoja antavat

Maija Penna p 050 0286964 ja s-posti pennamaija@gmail.com

Eila Valtanen p 0400 569 716 ja s-posti lentualta@gmail.com

Sananen väritystöistäni / Eila Valtanen

Eihän näitä pitäisi selitellä. Van selittelenpä. Väritystöillä on tarina. Useimmat ovat hautuneet monta vuotta. Nimet on tässä selosteessa lihavoitu. Ne ovat lapsekkaita kuten tekijäkin. En edes osaa piirtää tai maalata tarkasti, ja jos osaisinkin, en halua. Elämä ei ole kovin tarkka kulultaan, ja todellisuutta sopii venyttää. Kuvittajaihanteeni on Ville Ranta, jonka bongasin kerran Oulun ortodoksisen kirkon palveluksessa. Nämä työt ovat hautuneet, jotkut vuosia, vaikka niiden tekemiseen en ole käyttänyt aikaa.

Kotimaisemaa Timoniemellä katson päivittäin. Sen lähelle laitoin toisen kotimaiseman, Naismetsän hoitaja. En ymmärrä, miksi ammattinimikkeissä piti korostaa sukupuolta. Puumies? Lakimies? Naismetsänhoitaja? Yrittäjänainen?  Naismetsänhoitaja – tittelistä pelleiltiin opiskeluaikana 1970-luvun lopulla. Olen katsellut Lentuan rannan koivuja yli kaksikymmentä vuotta. Niissä on naismetsän aineksia. Tallentaessa naisellisia muotoja syksyn lehdettömät puut vivahtivat violettiin.  

Miesmetsän hoitajia ovat isot kuuset, jotka kävelivät vastaan Palokissa, Lintulan luostarin lähellä Heinävedellä  v.2025. Näin niillä kumiteräsaappaat, joten niiden täytyi olla osa miesmetsää. Jänekset tunkevat töihini väkisellä.

Muuan edesmennyt ystäväni nimitti hänelle epämieluisaa ihmistä vanhaksi kalansilmäksi. Pohdin miten ihminen toimisi, jos hänellä olisi kalansilmät.  Kalansilmä hoksaa saaliin ehkä meitä muita tarkemmin.

Uuden vuoden pirskeissä tanssivat toteemieläimeni jänekset.  Joskus pidin karhua toteemieläimenä, karhu on naiseuden symboli. Pohjimmiltaan olemme eläimellisiä.  

Jänesten lisäksi Ihmisten kasvot (1&2) vain haluavat tulla paperille, piirretyksi, väritetyksi. Paljon voi lukea ihmisten kasvoista. Isoäiti Armida juo teetä hyvässä seurassa on kopio alkuperäisestä.

Jos jostakin syystä haluat jonkun näistä itsellesi, ota yhteyttä sähköpostilla lentualta@gmail.com tai soita 0400 569 716

Ennen oli ennen, nyt on nyt

 

Ihanaa talvea on riittänyt 

Ennen haluttiin aikuistua tai jouduttiin aikuistumaan pakosta ja nopeasti. Nyt halutaan pysyä lapsena tai lapsellisena niin pitkään kuin mahdollista.

Ennen iskelmälaulajat lauloivat kypsän aikuisen äänin kuten Taru Pyhälä, Brita Koivunen ja Carola, nyt tähdet laulavat pikkutytön äänellä.

Ennen leikittiin hiki hatussa välitunneilla polttopalloa, tikkumaata tai peiliä, nyt räplätään älypuhelimia.

Ennen syötiin puuroa, pottuvelliä, mehtälintuja ja kapakalaa, nyt hampurilaisia ja pitsaa.

Ennen kasvatettiin possu jouluksi, nyt ostetaan kinkku pakastealtaasta.

 Ennen juotiin piimää ja maitoa, nyt Coca-Colaa, energiajuomia ja kaljaa.

Ennen keitettiin pontikkaa, nyt tilataan alkoholia kotiinkuljetuksella.

Ennen äijät pelasivat tuppea, nyt Minecraftia.

Ennen ei ollut kiirettä kuin joskus ulkohuussiin. Nyt et ole hyvä ihminen, jos et kiirehdi jonnekin kuten edes esittelemään elämääsi 24/7 sosiaalisessa mediassa.

Ennen onneen riitti ruoka ja katto pään päällä, nyt ei ehditä olla onnellisia kun on aina kiire.

Ennen piti olla tupa, takka ja sitten vasta akka, nyt ollaan sinkkuja ilman tupaa ja takkaa. Tai akka on tai ukko. Ei takkaa.

Ennen piti olla punakka, tanakka ja hanakka, nyt kalvakka ja solakka. Kuitenkin hanakka pitää olla.

Ennen puhuttiin murretta, nyt heitataan overwhelmed omg whatever.

Ennen kuunneltiin radiota, nyt työnnetään korviin kuulokkeet, joista kuuluu podcast tai Spotify. Ennen käytiin elokuvissa, nyt katsotaan Netflixiä.

Ennen mentiin sunnuntaina kirkkoon tai kuunneltiin kirkko radiosta, nyt nukutaan pitkään.

Ennen oltiin ennakkoluuloisia. Niin ollaan nytkin.

Ennen olin nuori, nyt olen vanha.

Tämä mutina, kuten näitä nimitän, julkaistiin Kuhmolaisessa 5. helmikuuta 2026. Höysteeksi suomennettu ranskalainen Vanhojen rakastavaisten laulu Harri Saksalan, muusikon ja juristin tulkitsemana: https://www.youtube.com/watch?v=oRSEyFeiNfY