Arkea paaluttavat Muistojen bulevardi, Aristoteleen kantapää, Politiikkaradion perjantainen Puheet päreiksi – osio, Kalle Haatanen ja Faunin iltapäivä.
Jos tulee miltä tahansa kanavalta kahden toimittajan keskinäistä lätinää, kanava vaihtuu tai radio menee kiinni.
Eeva Lennon, Helena Petäistö, Max Rand, Erkki Toivanen, Esko Seppänen, Hannu Taanila jäivät mieleen ikuisiksi ajoiksi. Miksi vuosikymmeniä jatkunut mainio Arto Nybergin ohjelma televisiosta lopetettiin?
Kotini sijaitsee digitaalisella katvealueella. Kuuntelen radiotakin reitittimen kautta, jota katolle asennettu antenni tukee. Luen ohjelmatarjonnan Ylen sivuilta.
Olin hoomoelasena, kun sana ”radio” korvattiin anglismilla, sanalla ”podcast”. Mihin tämä outo muutos perustuu?
Miksi lähinnä rasittava kahden toimittajan keskinäinen höpöttely on yleistynyt lähes joka kanavalle? Miksi toimittajat haastattelevat toisiaan erityiskysymyksistä, eivät vastuullisia?
Miksi radion ohjelmat, televisiosta puhumattakaan karnevalisoituvat? Miksi suuri osa suorista tv-ohjelmista ovat aikuisten leikkejä?
Olemmeko me infantilisoituneet lopullisesti? Ovatko kuulijoiden määrä tai kulloisenkin hallintoneuvoston kärkkäys ja ankarat Ylen leikkaukset suurimmat ajurit?
Tiedämmekö me kuulijat jo muka liikaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti