Mitä Puolanka voi opettaa

 

Kainuulaista suomaisemaa Kuhmosta

Elämme eurojohteista aikaa. Kuhmon Osuuspankki tarjosi aikoinaan lounasta Nokian kukoistaessa. Pankin vieraana oli Suomen Pankin johtokunnan jäsen Sampo Honkapohja. Kesken lounaan hänen Communicaattoriinsa kilahti Nokian neljännesosavuosikatsaus. Pöytäkunta hiljeni.  Lohkaisin, että ennen kirkonkellon kutsuivat sanankuuloon, nyt hiljennymme kuulemaan, miten Nokialla menee. Makeimmin nauroi Honkapohja.

Kävin 3.1. Puolangalla lukemassa mutinakirjaani. Puolangan asukasluku oli suurimmillaan 1960, jolloin asukkaita oli 7 520 eli enemmän kuin kotikaupungissani Kuhmossa nyt. Nyt heitä on 2 352, mikä kertoo maaseudun tyypillisestä väestökehityksestä.

Tilastot heijastavat elintason nousua. Enää ei pientilan emännän tarvitse synnyttää saunassa 15–20 kertaa, pienokaisten kuolla hinkuyskään eikä isien ja poikien raataa hevossavotoilla. Olen kuunnellut 1960-luvun terveyssisarta, joka kävi maalattiaisissa torpissa hävittämässä torakoita ja rokottamassa lapsia. Perhesuunnittelu toimi, kaupungistuminen jyllää. Siirtyminen agraarista Suomesta teolliseen ja nyt palveluyhteiskuntaan muutti kaiken. Onneksi.

Kun tulimme Puolangalle perheeni kanssa lukutilaisuuteen, tarkoitus oli lotaista pizzat hyväksi havaitussa pizzeriassa, mutta se oli kiinni. Paikalle osui kiva ihminen, joka neuvoi menemään Meijän Grillille. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä oli lyömättömän videon ”Riemuloma Puolangalla” rehevä tähti.

Lukutilaisuus komealla kirjastolla, Kaijan kartanolla, oli kiva. Ihmiset aktiivisia, keskustelut ja naurunremakat maukkaita. Kävin Puolanka-lehdessä, jonka toimitus ja ilmoitusmyynti teki vaikutuksen. Itsenäisessä osakeyhtiössä on viisi työntekijää. Lehti kirjoittaa tarkasti paikkakunnan tapahtumista.

Kainuun hallintokokeilunhan Puolanka lopetti ulkoistamalla oman terveydenhuoltonsa, ja ovat peijoonit olleet siihen oikein tyytyväisiä. Jäivät tosin hiljan kiinni asian kilpailuttamispykälistä, mikä ei ole tavatonta.

Suomen kehittämisestä puuttuu etäisyyksien ja pienuuden hyötyjen oivaltaminen. Keski-Euroopassa jengiä vain on enemmän kasalla ”pienilläkin” paikkakunnilla, yrityksillä on helposti ympärillä 10 000 asiakasta. Suomessa ei. Eurot, järkevä taloudenpito ovat toki realiteetti, mutta saksalaista Udo Jürgensiä mukaillen sitä, mikä todella merkitsee elämässä, ei saa rahalla. Ei hiljaisuutta, puhtautta, luonnonrauhaa, ekologisesti tasapainoista elämää, jossa ei tuhlata pikamuotiin, turhiin hilavitkuttimiin, tuoteta rajattomasti kasvihuonekaasuja eikä keekoilla muillakaan turhuuden markkinoilla.

Entäpä jos kaikkialta kaukaisen Puolangan itsepäinen ja itsenäinen linja onkin oikea? Jos olet kaukana kaikesta, tee se itse, oli kyse paikallislehdestä, palveluista, hengestä? Osoittautuuko vähäinen väkiluku todisteeksi ekologisesta älykkyydestä.

Mitäpä tuumikaan idolini Veikko Huovinen, kun häneltä kysyttiin muuttoliikkeistä ja Suomen kehityksestä: ”Kun vesi nousee Helsingin Kauppatorille, ihmiset ymmärtävät kiiruhtaa vaaramaille.”

Puolangan pessimistien julkinen pessimismi kertoo hyvästä itsetunnosta. Pitäkää lippu korkealla, puolankalaiset, ja olkaa pessimistejä katkeraan loppuun asti.

No nyt kahtomaan Riemulomaa Puolangalla ja ensi kesänä Puolangan Pessimistien Karvanoppamusikaaliin!

https://www.youtube.com/watch?v=MnGDloeLTDg