Mumu muistelee

Reilut seitsemäntoista vuotta sitten ajelin kiinteistönvälittäjän kyydillä elämäni ensimmäisen kerran Timoniemelle. Oli huhtikuu, hölsekeli. Päästyämme perille Irja ja Kalle Haverisen rakentamalle talolle Sikoniementielle rakastuin paikkaan oitis. Hiljaista. Ei katuvaloja! Järvi, ranta. Matkaa uudelle työpaikalle noin 17 kilometriä, mikä oli hyvin lyhyt verrattuna aiempaan 40 kilometrin ajomatkaan.

Nanosekuntiakaan en ole kauppaa katunut, vaikka seitsemänkymmentäluvun lopun talossa ja Kallen rakentamissa lukuisissa piharakennuksissa riittää puuhaa. Alkuremontit hoitivat Pääkkösen Kari Hirveläntieltä ja entinen iivantiiralainen Huotarin Usko, kiitos myös oman kylän Pekka Pääkköselle ja Seppo Laukkaselle. Saunaintoilijana kunnostutin tärkeimpinä kaksi saunaa. Niistä sähkösaunaa ei ole tosin nyt lämmitetty kahteen vuoteen.

Rakkaus Lentuan rantaan ei ole ruostunut. Korona-ajan kökötin kotona seurana etätöitä tekevä mieheni Pekka Myllylä sekä poikani Tapio Penttilä. Sain kaksi uutta kuhmolaista kirjoihin, toinen tosin joutui muuttamaan pois. Laillani hekin tykkäävät soudella ja tuksutella vanhalla peräprutkulla pitkin Lentuaa, vaikka kalastuksen jaloissa taidoissa olemme kerrassaan surkeita. Savuahvenet ovat kuitenkin kalojen aatelia, niitä saa tumpulakin. Korona-aikana sosiaalistuttiin: vietiin latuja pitäneelle Matti Pääkköselle viisi metriä pitkä makkarakeppi, etteivät makkaratulilla virukset tartu.

Ilahduin suunnattomasti, kun viime vuonna nuori perhe rakensi talon naapuriin. On mielestäni turhan synkkämielistä luulotella, ettei luonnolla ja hiljaisuudella olisi vetovoimaa myös nuorille. Töitä pitää olla työkeskeisessä Suomessa, ja Kuhmossa on jo vuosia ollut työvoimapula. - Kun kerran äkisin, että mitähän tälle talolle tapahtuu kun aika jättää, poika tuumi, että tsot, tsot, kiinnostuneita voi hyvinkin olla.

Kun viisi vuotta sitten toteutin nuoruuden päätökseni ja hyppäsin yksinyrittäjäksi opastamaan, kirjoittamaan ja viisastelemaan neuvonantajana, ei tullut pieneen mieleenkään lähteä Kuhmosta. Teen keikkahommia akselilla Kittilä – Helsinki. Pikkuhiljaa aion laiskistua perusteellisesti.

Timoniemi on minulle paras paikka maailmassa. Rauha, Lentuan vaihtuva maisema, hiljaisuus, linnut, sekä isot että ärsyttävätkin pikkunisäkkäät ovat elämän suola. Kuhmo-talolle on sopiva matka, tarjonta huimaa.  Toivon, että tuhkani sitten joskus ripotellaan Lentuaan.

Ai mikäkö on mumu? No tietysti muualta muuttanut. Eila Valtanen, Irjala (palautteet osoitteeseen lentualta@gmail.com, kiitos)

Pakina julkaistiin kotikylän lehdesssä, Timoniemen netissä n:o 46/2022

Sokeria pohjalla on tällä kertaa J Karjalainen, joka ilahdutti kuhmotalollista fanejaan viime sunnuntaina. Jossakin arvostelussa sanottiin, että hän on kansallisaarre. Olen samaa mieltä, mikä tarinankertoja, mikä Pohjois-Amerikan ja Suomen musiikin menneen ja nykyajan sekoittaja. Kas tässä Soulavarikselta mojova tarina: https://www.youtube.com/watch?v=c1Zk0ytZuRM