Ikihipin tunnustuksia

Asun pimeässä korvessa. Karkaan, jos tänne suunnitellaan katuvaloja. Toivon pystyväni asumaan täällä seuraavat pari-, kolmekymmentä vuotta, jonka jälkeen toivon tuhkani ripoteltavan kotijärveen.

Radio alkoi kuulua, kun 4 G -verkko ylsi tänne. Se avasi uuden maailman, kuuntelen maailman lukemattomia radioasemia. Parasta tangoa tulee luonnollisesti Buenos Airesista. Augsburgista truuttavat Bachia poikineen 24/7, balkan beatia, jatsia, etnoa, itävaltalaista humppaa ja kelttiläistä mystiikkaa piisaa, lääkkeitä mihin tahansa musiikin janoon.

Hokasin USA:n Got radio -asemaa kuunnellessa tuntevani paremmin Woody Guthrien, Pete Seegerin, Joan Baezin ja Peter, Paul & Maryn tuotokset kuin nyky-Suomen kevyen musiikin. Lallatan melkein kaikki Bob Dylanin ennen vuotta 1976 tehdyt biisit ulkoa. Tajusin, että Pohjois-Amerikan tunneteollisuus, musiikki, elokuvat ja romaanit ovat muokanneet tunteitten kautta ajatteluani. Olen vanha hippi. Miten olisi käynyt, jos Bollywood, Intia olisivat tuottaneet eurooppalaisten tunteet?

Kukkaisusko ei kuitenkaan aikoinaan johtanut tajuntaa laajentavien mömmöjen käyttöön, vaikka niitä minulle interraililla tukholmalaisessa puistossa yritettiin myydä. Satuin istumaan ostajien penkillä, kunnes joku kiva paikallinen kävi neuvomassa vaihtamaan junanodotuspaikkaa.

Hippeydessä suloisinta lienee myötätunto, köyhäily ja rakkaus, rock, rauha ja rakkaus. Rento pukeutuminen kiehtoi nuorta meikäläistä. Kun siivosin työelämään liittyneet uniformut, jakku- ja housupuvut ikuiseen kiertoon, tajusin sulavasti luisuneeni myös – varoitan nuoremmilta oppimastani tuhmasta sanasta - jakkupukupaskan rooliin. Kolme jälkeläiskoetta tarvitsivat ruisleipää ja rinnelippuja Oukulle ja Pallakselle.

Kuinka kumouksellista republikaanien hallinnoimassa ja Vietnamin sodassa rypevässä Pohjois-Amerikassa hippiaate olikaan, lienee mahdotonta tajuta pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Raha on edelleen Pohjois-Amerikan selkein mittari ja suurin jumala. Pelkään, että osa suomalaisista on ottanut ajattelun mallikseen.

Aina läsnäolevaan pahuuteen vastaaminen rakkaudella on ihmiskunnan suurimpia haasteita. Omaa hippiyttäni elän nykyisin alkukirkon pyhien kirjoituksissa kuten Serafim Seppälän suurtyössä, Iisak Niniveläisen kootuissa teoksissa: ”Luodessaan heitä Hän näet tiesi, millaisia heistä tulee, ja silti Hän loi heidät. [--] pahan ennalta suunnittelu ja kostava rankaisu ovat luotujen himoja eivätkä kuulu Luojalle”. Toinen meditaation ja rakkauden todeksi elämisen paikka ovat esimerkiksi Ounasvaaran kupeella Pyhän Andreaan ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset. Ikävän korona-ajan riemuja on päästä ort.fi-sivuston kautta Nellimin, Ivalon tai vaikka Uspenskin pyhäkköihin. Kokeile. Pääsiäisen ihana riemu on edessä. 

Kolumni tuli julki Lapin Kansassa 29.3.2021. Reippauspalkintona tähän asti lukeneelle jälleen aarre Youtubesta, ensimmäinen Bob Dylanin biisi johon törmäsin kolmetoistavuotiaana. Ei ole mikään kapinalaulu, I want you...

https://www.youtube.com/watch?v=-iIS6ZZ9RVA