Onnen palkkasoturit

On lottovoitto syntyä Suomeen. Onko voittokuponki joutunut monelta hukkaan, kun onnen tavoittelu tuntuu olevan niin pop.

 Voisiko syy olla, että vastoinkäymisiä ei kestetä. Ihmisotukset kun joutuvat kohtaamaan takapakkia, piilottelemaan tunteita, kokemaan väsymystä, tympääntymistä, sairautta, työttömyyttä, rahanpuutetta ja läheisten kuolemaa. Aikataulutettu elämä raskauttaa, vaikka aikataulut myös rytmittävät ihmisen elämää. Nykyelämän aikataulut eivät ehkä ole luonnollisia. Ennen nukuttiin, kun oli pimeää. Noustiin ylös kun aurinko nousi.

Antropologi James Buzman teki hittikirjan, jossa hän arveli metsästäjä-keräilijöiden pärjänneen ehkä 15 viikottaisella työtunnilla. Moniko nykytyöelämässä saisi toimeentulonsa noin leppoisasti? Buzman kulkee antropologina Jared Diamondin ja Yaval Hararin jalanjäljissä. Buzmannin mukaan kehitys lähtee liikkeelle tylsyydestä. Kun oli aikaa, ihminen keksi yhtä sun toista kätevää kuten aikoinaan puhekielen tai tulen käytön.

Elämäntaito-oppaat myyvät hyvin, aikakauslehdet pullistelevat elämäntapaohjeita. Niiden tavoitteeksi kerrotaan onnellisuus, jaetaan neuvoja, joita noudattamalla mieli keittää mettä seitsemän päivää viikossa. Julkimot raportoivat elämänmuutoksista, joiden jälkeen onni puhkesi kukkaan. Mikä tekee ihmisestä onnellisen? Vaihtelevatko onnen aiheet ihmisestä toiseen? Onko pysyvä onni edes mahdollista tai tarpeellista?

Sain hillittömän hepulin, kun luin yritysten palkkaavan happiness officereja, onnellisuuspäälliköitä. Onnellinen tekee uskomusten mukaan töitä tehokkaammin. Nämä onnen palkkasoturit tekevät kaikkensa, että organisaation työmuurahaiset olisivat motivoituneita ja onnellisia. Olkaa hyvä vaan. Uskon raadollisesti ihmiskunnan kokonaisonnen lisääntyvän eniten, kun autetaan heitä, joita elämä on potkinut onnettomuuksilla tai kehnoilla lähtimillä, nostamalla palkkakuopassa lymyävien palkkoja ja hommaamalla töitä työkeskeisessä maassa työtä vaille jääneelle. Työssä ei tarvitse olla ruusuisen onnellista, riittää kun aikuisina, ammattilaisina hoidetaan hommat asiallisesti.

Vapaus on mainio asia, ehkä oleellisinta elämässä. Onnen metsästys on pinnallista.  Ihminen on vääjäämättä välistä pahoilla mielin. Ihminen ei ole oman onnensa seppä, keljuja juttuja tulee, elämä heittelee. Jopa tutkitusti onnen tavoittelu johtaa kateuteen ja pettymyksiin, onnen etsijät ovatkin tavan taaplajia onnettomampia eikä sosiaalinen media näitä paineita ole helpottanut.  Voisiko tavoitteeksi asettaa tyytyväisyyden ja kyvyn kestää vaikeuksia, itselleen mahtamisen jos ei muille voi?

Rakastan teräväkielisen Bertold Brechtin runoja. Hänen mukaansa ja vapaasti suomentamanani:

Aja vaan takaa onnea,

mutta ei kannata liikaa riehua.

Kaikki ravaavat onnen perässä,

onni taitaa takana liehua.

Kirjoittaja on eläköitynyt metsänhoitaja, joka toivoo kaikkien osallistuvan Yhteisvastuukeräykseen. Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 2.3.2021.

Ja mielenvirkistystä, Bertold Brecht tulkitsi oman hittibiisinsä, riesaksenne ainakin germanofiilit, runossa on paljon muutakin mojovaa: https://www.youtube.com/watch?v=WENkquBHchM