Land of hope and glory

 

Tulin juuri Bostonin lentokentälle, hyvissä ajoin. Land of hope and glory soi, kun saimme todistukset, kurssikuvan ja Harvardin alumni-merkin. Hannah oli pukeutunut päätösseremoniaan Harvardin tradition mukaan professorin kaapuun, viereisessä kuvassa on myös Colleen Calgarystä. Colleen jää aivan varmasti ystäväkseni, sillä keskinäinen yhteys syntyi välittömästi tavatessa. Tulen kaipaamaan myös Sandran naurua, Trician matalaa tummaa ääntä ja jamaikalaista aksenttia, Oluremin myötäsyntyistä ylhäisyyttä, Marielan pirteitä silmiä ja koko joukon suurta keskinäistä ymmärrystä ja lämpöä.

Lähes koko loppuajan rakensimme kukin omaa tarinaamme, luentoja kuuntelemalla ja harjoituksilla. Illalla söimme koko kurssi yhdessä Harvardin kerholla. Nuoret jazz-muusikot soittivat, ja tunnelma nousi välittömästi kattoon tai sen läpi, kun newyorkilainen Desi sai meidät kaikki räppäämään ja tanssimaan kurssin sisällön: ei stereotypioille, segmentoi, kerro tarinasi, tee vallankumous! Jatsin jälkeen Harvardin vanhin naisten a capella - yhtye Pitches (kyllä, p eikä b) lauloi kuin parhaat broadway-tähdet. Enin osa tytöistä oli keltanokkia, freshmen. Naiset muuten pääsivät Harvardiin vasta v.1970! Toki tanssimme myös itämaista, Regina lauloi Whitey Houstonin ihanan hitin I will allways love you ja lopuksi, totta kai, palasimme asuntolaan lattariyökerhon kautta. Salsaa korkkareilla ennusti kipeitä pohkeita ja ennuste toteutui.

Aamun huikeasta esiintymiskoulutuksesta vastasi entinen, suomalaisillekin tuttu suurlähettiläs Swanee Hunt. Swanee, pieni, hento nainen opasti meitä puheenpitämisen jalossa taidossa, tavalla, mikä jää loppuelämäksi mieleen. Ota tilasi, Swanee neuvoi, tee puheestasi kuin vuorelle nousu, liikuta, naurata, tunne aina yleisösi - ja ota pois heidän pelkonsa. Kun ihmiset tulevat kokoukseen, koulutukseen, konferenssiin, juhlaan, he tulevat huolineen ja murheineen, eikä mikään anna heille niin paljon kuin se, että murheet ja huolet edes hetkeksi unohtuvat tai parhaimmillaan ratkeavat.

 

Illalla kävelin kaupungilla indonesialaisen Eusin ja puolalaisen Karolinan kanssa. Kuvakollaasi kodittomista pysäytti. Swaneen seuraavan päivän tieto siitä, että neljännes amerikkalaisista lapsista on köyhiä, pisti miettimään, jälleen kerran.

 

Hankin kolme pientä tuliaista, yhden kunkin koulumme, yläkoulun, ammattikoulun ja lukion päättävälle tytölle. Toivon niiden kannustavan nuoria naisia elämänmittaiselle opintielle.  

 

Matkalla kentälle Hagass kysyi, onko Suomi todellakin paratiisi naisille, kuten lähes kaikki täällä ajattelevat. Suomi on paras paikka maailmassa, kyllä, mutta väkivallasta kärsivät liian monet ja naisen euro on yhä 80 senttiä.
 

Edessä on lento Pariisiin ja sieltä edelleen Helsinkiin. En usko pystyneeni välittämään kuin pienen häivähdyksen voimaannuttavasta viikostani. Olen kiitollinen kaikista palautteista, ja toivon, että keskustelu jatkuu. Tiitalle lämmin kiitos, kun innostit minut on-line-raportointiin! Voi olla, että jatkan jollakin toisella foorumilla, mutta tältä erää Harvardin JFK-johtajakoulu vaikenee. Minulla on ollut täällä vähän koti-ikäväkin, kun kännykkä ei ole toiminut. Onneksi tapaan teidät kaikki rakkaani lähiaikoina, Tapion tosin vasta kesäkuulla, mutta tapaammekin Barcelonassa! Näkemiin ja kuulemiin, päätän John F. Kennedyn sanoihin: "Vain ne, jotka uskaltavat myös epäonnistua, voivat saavuttaa päämääränsä."

Oi nuoruus

En mitenkään pysty välittämään kirjoittamalla kuin pienen tähtisadetikun säteilyn verran siitä ajatusten ilotulituksesta, mistä saamme nauttia päivät pitkät, aamusta iltaan. Tänään Hannah aloitti, Blake (alemman kuvan professoritäti rastoineen) innosti meidät aikamoiseen sielujen synergiaan. Blake Beardin luentojen piti käsitellä verkostoja, mikä ennalta teemana maistui tuhannesti puidulta. Sessio yllätti minut, jälleen. Verkostoituminen merkitsee perimmiltään sitä, että otat työssäsi huomioon muutkin kuin itsesi tai työkaverisi tai esimiehesi tai oman kylän tai naapurikylän asukkaat tai samalla tavalla ajattelevat. Verkostoituminen on sitä, että haluaa avautua tekemään yhteistyötä toisten ihmisten kanssa, mikä aina merkitsee osaamispotentiaalin huimaa kasvua.

Päät kääntyivät, näkymykset viuhuivat ilmassa, kun osallistujat kartoittivat verkostonsa aukkoja. Niitä oli. Ikäjakaumamme on 27 ja 60 välillä, ja kokemusmaailmojen erilaisuus on aina rikkaus. Jossakin välissä, keskustelun liekehtiessä joku aloitti Gloria Gaynorin I will survive - biisin ja johan meitä laulatti!

Anita puki sanoiksi sen, mitä naiset todella haluavat: voisiko naisten nousu miesten rinnalle tuoda kerrassaan uutta ajattelua globaalien ongelmien ratkaisuun. Pekka tuumi hiljan kotona Suomessa, että maailma olisi parempi paikka elää, jos naisia olisi enemmän johtotehtävissä. Onko näin?

Verkostoanalyysi ja sen pohjalta jokaisen tekemä toimintasuunnitelma herätti runsaasti ajatuksia. Jäin pohtimaan pientä lintukotoamme Suomea, nurkkakuntaista, rakasta, metsiltään ja järviltään avaraa, mutta mieliltään ahdasta Kainuuta. Juuri tällä hetkellä yrityksiä myllerretään, yliopistot ja tutkimuslaitokset kiehuvat, valtion organisaatiot saatetaan uuteen uskoon eikä kukaan vielä oikein tiedä, mitä kuntauudistuksesta tulee. Ehdimmekö me suomalaiset johtajat liikkua riittävästi maailmalla, edes oman maan sisällä verkostoitumassa, hakemassa uutta ajattelua, vai onko olettama se, että jauhamme laatikkoleikkejä päivät pitkät oman organisaation sisällä. Jos jotakin halutaan Suomessa tehdä paremmin, tehokkaammin, ihmisystävällisemmin,  ratkaisukeskeisemmin, yhteistyön ja yhteisten tapaamisten pitää lisääntyä ja niihin tulee varata enemmän aikaa. Edellytys on aidon, oikean yhteistyön ja kaikkien voimavarojen reilu arvostus. Se puuttuu ainakin Kainuusta ja saattaa puuttua koko Suomestakin.

Hannah Riley Bowles jatkoi neuvottelutaidoista. Hänen luentojensa aikana puhkesi keskustelu työn ja perhe-elämän yhdistämisestä. Minun piti nipistää itseäni, kun kuuntelin nuorten, hyvin kasvatettujen, huippuyliopistojen kouluttamien naisten huolia: yhäkö keskustelu pyörii samoissa sfääreissä kuin 1970-luvulla. Pyörii se. Skandinavian maita ja Hollantia lukuunottamatta naiset ongelmoivat yhä sen kanssa, voiko nainen käyttää parhaat vuotensa sekä työntekoon että lasten kasvattamiseen. Janetin, kämppikseni kanssa tuumimme juuri, että olipa hyvä, että vielä päivällä maltoimme pitää suumme kiinni. Enin osa maailman naisista ei pysty edes pohtimaan moista ylellisyysongelmaa kuin jäädäkö kotiin vai mennäkö töihin, vaan työnteko on välttämätöntä lasten elättämiseksi. Jos työtä ylipäätänsä on tarjolla.
 

Naiset voivat ottaa opiksi paitsi toisiltaan myös miehiltä (ja päinvastoin). Muistan kamarineuvos Tuulikki Karjalaisen viisauden miessukukunnasta: miehet pystyvät Tuulikin mukaan ojentautumaan nopeammin tehtävää kohti, kaiketi armeijan tai sukupuolirooliinsa kasvamisen kautta. Ehkä nuorten naisten kannattaisi ottaa oppia vaikkapa meneillään olevien jääkiekon MM-kisojen kunniaksi jääkiekkoilijoilta: vain maalit merkitsevät. Monesti on helpompaa hypätä aina eteen tulevan esteen yli kuin käyttää energiaa esteiden etsimiseen ja niiden murehtimiseen. Toki konteksti, se missä olet, mitä on ympärilläsi, merkitsee. Mutta naisille tekee aina mieleni sanoa: go for it. Kukaan ei anna sinulle lupaa, tee se, mitä pidät tärkeänä.

Söin illalla nuorimpien kurssilaisten kanssa. Katrina on Applen leivissä, Karolina on espanjalaisen Caixa-pankin Puolan maajohtaja, Merissa on jordanialainen urheilujohtaja. Ailin ja Iiriksen ikätovereita, ja huikeista meriiteistään huolimatta ihan samanoloisia kuin omat rakkaat tyttäreni.

Nukkumaan mennessä mietin maailman epäoikeudenmukaisuutta. Opin tänään, että jokainen päivä tuotetaan ruokaa 5000 kcal per maapallon asukas. Mitä voimme tehdä sen puolesta, että jokainen saisi edes sen 2000 kcal.

 

 

Amerikka on Amerikka

Olaremi jo odotti minua 6:45 asuntolamme pihalla, parini, ryhmätoverini. Viikon ajan saamme keskustella keskenämme, verrata kohtalaisen erilaisia ja kummallisen samanlaisia elämänkulkujamme. Olaremi on nigerialaisen Edistyspuolueen senaattori, mitä en enää ajattele. Nigeriassa asustaa 160 miljoonaa ihmistä, köyhyys on sietämätöntä ja puolueita sitä korjaamassa pyörii kolmisensataa. Olaremin puolueen agendalla ovatkin puoluefuusiot. Aamu oli aurinkoinen, koko päivä lämmin ja aurinkoinen, opiskelijat olivat kuoriutuneet farkuistaan shortseihin.

Aamiaisen ja case-harjoituksen jälkeen pääsimme opin tielle. Terminologiani voi heittää reippaastikin, kun koetan raportoida tutkimuksista. Palautteesta olen aina kiitollinen.

Transaktionaalinen, vuorovaikutteinen johtaminen merkitsee käytännössä arvostettujen asioiden, myös kontaktien jakamista. Tyypillisimmillään käytössä ovat keppi ja porkkana, tulostavoitteiden tarkka määrittely ja jatkuva mittaaminen. Johtajat kasvattavat johdettaviensa motivaatiota yhteisten arvojen ja moraalin perusteella.

 

Transformatiivinen, uudistava johtaminen merkitsee johdettavan yksilöllisyyden huomioon ottamista, älyllistä inspirointia ja stimulointia ja idealisoidun vaikuttavuuden tavoittelua.  Empiirisen tutkimuksen mukaan (ja viite hukkui, sori), johtajamiehet käyttävät enemmän transaktionaalista tyyliä. Naiset menestyvät edelleen saman empirian mukaan miehiä paremmin transformatiivisessa tyylissä. Uudistava johtaminen tuottaa laadukkaampia tuloksia. Ehkä tulevaisuudessa naisten osuus ylimmässä johdossa tuleekin vääjäämättä kasvamaan.

Paneuduimme merkittävimmän amerikkalaisen kansalaisoikeusjärjestön NAACP:n jo taakse jääneeseen kriisin tv-dokkarin kautta. Kyseisen järjestön aiempi vetäjä ja hallituksen puheenjohtaja onnistuivat sössimään reippaasti järjestönsä raha-asiat. Hallituksen varakas puheenjohtaja tuumi, ettei hän koskaan tule saamaan järjestöstä sitä taloudellista panosta irti, mitä hän on siihen ajankäytössään investoinut.

 

Lounaalla tapasimme kahden vuoden julkisen hallinnon koulutusohjelman pian valmistuvia maistereita. Virkeitä nuoria naisia! Taidan tietää, keneen otan yhteyttä, jos joskus painun Buenos Airesiin. Mariana on psykiatri ja palaa pian kotiinsa kehittämään Buenos Airesin terveydenhuoltojärjestelmää.  

Iltapäivällä meitä vei intialaissyntyinen Harvard-professori Rahini Pande. Teemana olivat kiintiöt. Teema herätti, kuten arvata saattaa, äärimmäisen värikkään keskustelun.  Sen voisi tiivistää yhteen lauseeseen: harva pitää kiintiöistä, mutta naiset hyötyvät niiden vaikutuksista. Iltapäivän aikana kotimaittemme eroavaisuudet nousivat voimalla esiin. Egyptissä kiintiöitä on purettu, ja naisten asemaa parantanutta lainsäädäntöä on  ryhdytty purkamaan. Esimerkiksi avioliiton solmimisen alaikärajan pudottaminen mahdollistaa pikkutyttöjen naittamisen järjestettyjen avioliittojen luvatussa maassa. Professori Pandella oli kokemusta intialaisista kiintiöistä: tehtiin laaja tutkimus, missä arvottujen kylien paikallishallintoon nimettiin riittävästi naisia. Tulokset olivat osaksi ristiriitaisia, osaksi lupaavia. Naisia kiinnostivat puhdas vesi ja jätehuolto, elämisen perusedellytykset, joten olot kohenivat kiintiönaisten kylissä. Toisaalta joku nainen oli käynyt kuntavaalikampanjaa miehensä valokuva rinnallaan, ettei varsinainen päätöksentekijä vain hermostuisi.

Jotenkin keskustelu tuntui myös kummalliselta. Mielestäni vahva yhteiskunta, mikä merkitsee riittäviä julkisia palveluja kuten varhaiskasvatusta, tasavertaisia edellytyksiä koulutukseen ja myös reipasta verotusta, on tasa-arvon paras turva. Kuunnellesamme naiskiintiökeskustelua vierustoverini hollantilaisen Petran ja kanadalaisen Katen kanssa tuumimme, että we do not buy this. Puolalainen Karolina puki asian sanoiksi: tasa-arvo syntyy hitaasti ja tarvitsee tuekseen hyvät päivähoito- ja koulutuspalvelut. Jäin miettimään, miksei Harvard tuonut paikalle skandinaavisen hyvinvoinnin guruja. Osallistujat toinen toisensa jälkeen ovat tauoilla ja myös salissa kertoneet ihailevansa Suomen varhaiskasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Aion antaa palautteen ohjelman johtajalle, professori Hannah Riley Bowlesille. Amerikka on Amerikka, ja minusta Amerikasta ei ole sukupuolten tasa-arvon mallimaaksi. Eikä Intiasta.

 

Päivän päätteeksi oli mukava kevennys: bostonilainen Harvardin kasvatti, jo pitkään eläkkeellä ollut Bob vei meidän kävelylle pitkin kampusta. Opiskelijoita pyrkii eri tiedekuntiin noin 32 000 vuodessa, joista pari tuhatta pääsee sisälle. Sisäänpäässeet ovatkin sitten maailman eliittiä. Opinahjo pitää huolen, että kenelläkään ei ole valmistuessaan velkaa ja poikkeuksetta töitä piisaa. Amerikan presidenteistä seitsemän tai kahdeksan, Bob ei ollut ihan varma, on Harvardin kasvatteja, kuten esimerkiksi istuva presidentti Barack Obama.

Tätä hupailua aloittaessani pohdin, pitääkö Comfort suklaasta. Kaikki afrikkalaiset kuulema rakastavat suklaata, koska kaakao kasvaa Afrikassa. Hodalta en ole kehdannut kysyä, tunteeko hän Veikko Huovista. Muuten on kyllä avarakatseinen naiseläjä, rakastaa Siinaita ja Pyhän Katariinan luostaria samalla tavalla kuin me muutkin hörhöilijät, islaminuskoisenakin. Ja Pramila kertoi nepalilaisten polskuttelevan oikein mielellään jokivesissään, järviä on kuulema aika vähän. 

 

Tukku lukemista oli taas poksahtanut kurssin sivuille. Katsotaan, putoavatko paperit kasvoille, kun kohta oikaisen pötkölleen.

 

Muutosjohtamista ja Mount Everestin huiputus

Suomessa on aamuyö, Harvardissa ilta. Aloitimme aamulla ennen seitsemää kävelemällä JFK-koululle. Aamukahvin jälkeen oli ohjelmassa ensimmäinen case-harjoitus, johtajien kokous. Joka aamu ennen kahdeksaa kokoonnumme samalla ryhmällä, Colleen Calgarystä (ensimmäinen vasemmalta), Oluremi Abujasta, Nigeriasta, minä Lentualta ja Mariela Meksikosta puimaan vuoron perään kunkin valitsemaa johtamisongelmaa.

Tunnin kokouksen jälkeen jatkoimme ohjelman johtajan, Hannah Riley Bowlesin (eka kuva) harjoituksilla, joita ohjelmasta olisi voinut päätellä luennoiksi. Mutta Hannah oli saanut palautetta aiemmilta kursseilta: luennot ovat ikävystyttäviä. Niinpä treenasimme käytännössä koko päivän! Harjoitusten yksityiskohtainen kuvailu ylittäisi todennäköisesti oikeuteni. Kuvaan muutaman päätelmän. Kun ihmisen valta-asema kasvaa, hänestä todennäköisesti tulee abstraktimpi, päämäärätietoisempi, nopeampi tarttumaan toimeen. Tulevaisuussuuntautuneisuus ja riskinottohalu kasvavat. Sudenkuoppia ovat itsekeskeisyyden lisääntyminen, toisten näkemysten ohittaminen, stereotypioihin sortuminen ja välineellisyys. Kuulostaako tutulta?

Johtaminen on perimmiltään aina muutosjohtamista, sillä olemassaolevan tilan säilyttämiseen ei tarvita kovin suurta johtajuutta. Muutosjohtaminen edellyttää muutoksen lisäarvon osoittamista sekä kirkasta visiota lopputulemasta. Jos visio ei ole kirkas eivätkä osallistujat näe muuttuvassa tilanteessa ensiksi riittävästi tarvetta muuttaa olemassaolevaa (kriisitietoisuus) tai koe hyötyvänsä muutoksesta, se yleensä epäonnistuu.

Nathalie Laidler-Kylander pisti meidät kiipeämään virtuaalisesti Mt.Everestille. Tehtäväni oli toimia valokuvaajana. Ratkiriemukas harjoitus oli kerrassaan opettavainen, ja ryhmien hajonta kohtalaisen suuri. Tiimityön autuus on erilaisten kyvykkyyksien summa, mikä edellyttää avoimuutta, haavoittuvuuteen asti. Pääsin huipulle, mutta eivät kaikki tiimistämme.

Jokaisen harjoituksen jälkeen väittelimme, keskustelimme antaumuksella. Kuinka herkullista! Olisipa oma yliopistoaikani treenannut saamaan. Muistamme varmasti lopun ikäämme, kun Mäki-Kojolan Sakke tohti haastaa itseänsä professori Heikuraista ( ja minä pelkäsin proffan saavaan sydärin hetkenä minä hyvänsä, kun nuori mies tohti aloittaa väittelyn).

Tiimityön lainalaisuudet oli helppo havaita. Huonoja keinoja työtulosten parantamiseksi ovat puheen lisääminen, ryhmän jäsenten määrän kasvattaminen (voi meidän Guzeninaa sote-sekoilunsa kanssa), tiedon määrän kasvattaminen (edelleen, oi sotesekoilua) ja äänestykset. Paremmin toimivat huomion kiinnittäminen uuteen, oleelliseen tietoon (sote-sekoilu kielsi rahoitusjärjestelmän tutkimisen), tuomioitten jakamisen karttaminen (kunnat sitä, kunnat tätä), ongelmien tunnistaminen ja rajaaminen, asemavaltaerojen häivyttäminen ja psykologisen tuen takaaminen kaikille tiimin jäsenille.

Tauoilla ällistelin JFK-koulun Hall of fame -seiniä. Aulassa ovat erinäiset sankarit päässeet luennoimaan opiskelijoille, seinäkuvasta voit ehkä erottaa Conleezza Ricen oikealta alanurkassa.

Kävimme Janetin kanssa syömässä kahden terrorismitutkijan kanssa. Ehkä terrorismin penkomiseen suunnatut voimavarat voisi suunnata paremminkin.

Matkusteleva kämppikseni Janet Walkow bloggaa. Lupasin jakaa hänen osoitteensa, se löytyy sivuilta www.Leading-Women.com. Suosittelen, mielenkiintoinen ihminen!

Edelleen ihmettelen, mistä minut tänne keksittiin kutsua. Olen ainoa skandinaavi. Assistentitkaan eivät tienneet. Mutta rakkaat lukijani Suomessa, lupaan antaa muutaman nimen tulevia vuosia varten, sillä jo ensimmäiset puolitoista vuorokautta ovat vakuuttaneet tämän viikon yhdeksi elämäni käännekohdista.

 

Naisenergia  valloilleen

Iltapäivällä pääsin kampukselle, Doubletree jäi taakse. Ehdin tehdä läksyni, kiitos tsempistä, Iiris. Sain huoneistomme avaimet ja läksin katselemaan paikkoja. Harvardissa oli  torifestivaalit, mutta en minä sinne asti päässyt. Jäin töllistelemään Walk for Hunger, kävele nälän voittamiseksi - tapahtuman tuhansia reippailijoita, käännyin kadunkulmasta eri suuntaan ja osuin tietysti ihanaan antikvariaattiin. Suo anteeksi, Kerttu, jos pilaan yllätyksesi: mutta eihän Sinulla vielä ole Caroline Kennedyn kokoamaa kirjaa The Best-Loved Poems of Jaqueline Kennedy Onassis? Minun oli ihan pakko ostaa se sua varten, jo kurssinkin kunniaksi, koska myyjä väitti äitinsä deittailleen itsensä JFK:n kanssa. Luonnollisesti pyysin omistuskirjoituksen: Mom dated JFK, Rodney. Kerttu kerää Kennedyjä ja muita kuninkaallisia, ja luovutettuani juhlallisesti Paavo ja Vuokko - mukini Kertulle päätin jatkaa kokoelmiensa kartuttamista. Kirsikat, omenat kukkivat, oli vielä aika viileää.

Neljältä tapasin kämppikseni Janetin, puheliaan teksasilaisen tohtorin, joka työskentelee Austinin yliopistossa farmakologian instituutissa. Kokoonnuimme asuntolamme eteen, 62 naista 25 maasta, ikähaitari 28:sta jonnekin kuudenkymmenen huitteille. Joukossa oli toinen suomensukuinen, äitinsä puolelta, kuitenkin Amerikassa syntynyt ja kasvanut Tiina. Käppäilimme JFK-koululle. Ohjelmajohtaja Hannah Riley Bowles avasi kurssin ja samalla toisen sukupolven sukupuoliuskomusten viidakkoa. Stereotypiat ovat yhä suhteellisen vahvoja. Tuoreessa tutkimuksessa näytettiin koehenkilöille kahta ryhmäkuvaa, joissa toisessa pöydän päässä istui mies ja toisessa nainen. Kun koehenkilöitä pyydettiin nimeämään ryhmän johtaja, pöydän päässä istuvan miehen tunnisti jokainen johtajaksi, naisen vain osa. Stereotypiat johtavat turhankin helposti ajattelumalleihin, että johtaja = mies, ja herkästi sosiaalista kenttää ja kieltä tulkitsevat nuoret naiset sulkevat itsekin itseltään uravaihtoehtoja.

 

Parhaasssa mahdollisessa maailmassa johtajuus tai mikään muukaan ammatti tai tehtävä ei sitoutuisi stereotypioihin tai sukupuoleen, naiset eivät lähtökohtaisesti olisi avustavaa henkilökuntaa ja nuoret naiset uskaltaisivat ottaa vastaan vaativia tehtäviä, myös äideiksi tultuaan.

Meidät jaettiin 16 ryhmään, ja ryhmät illastivat keskenään. Sain omaani nigerialaisen senaattori Oluremin, meksikolaisen johtaja Elenan (jota luulin alta kolmikymppiseksi, mutta joka olikin jo 39) ja kanadalaisen johtaja Colleenin. Keskustelut menivät suoraan asiaan, naisten asemaan eri maissa, maailman vaahtoavaan ongelmien mereen ja elämäniloon voimanlähteenä. Allekirjoitimme jo aluksi salassapitosopimuksen, mikä on tavallista johtamiskursseille: kenenkään työn ongelmat eivät vuoda ulos.

 

Janet soitti äidilleen, putoamme petiin. Aamulla kävelemme varttitunnin matkan JFK-koululle ratkomaan naisjohtajuuden vielä ratkaisemattomia ongelmia. Olen vuorenvarma, että niitä ei ole kovin paljon ja tämän viikon jälkeen tuskin ensimmäistäkään. Ihan ihmismäisissä tiloissa majailemme, kuva on Janetin ja minun olkkarista, missä tuskin ennätämme majailla. Odotukset ovat korkealla, sillä tämä oli vasta alku. Terveisiä ja iso kiitos palautteista!

 

Lentualta Bostoniin

Perjantai oli vauhdikas, työpäivän päättyessä ajelin Matin kanssa Sotkamoon kollega Kauppisen syntymäpäiville.Vanhempansa Sirkka ja Eino olivat paikalla, ja oli hienoa huomata, että heidän lämmin huumorinsa toimi yhä. Tuumin sankarille, että elämä on kyllä kaikin puolin maukkaampaa mitä vanhemmaksi elää, kun kaikkinainen nipotus on  mennyttä. Ikä tuo kolme kovaa koota, jotka eivät ole Kuhmo, Keskusta ja Kokoomus, vaan kokemus, kuuntelemisen taito ja kärsivällisyys. Minulla on tosin noissa kahdessa viimeksi mainitussa vielä paljon oppimista.

 

Paluumatkalla näimme komean maakotkan. Illalla sain päähäni laittaa kasvimaan, kun pummaan monta viikkoa erinäisten tapahtumien takia.

 

Lauantaina kello soi Lentualla kello 3:35. Matka Kajaanin ja Helsingin kautta Pariisiin meni vauhdilla. Charles DeGaullen kenttä on Oulun tai ainakin Kajaanin kokoinen  ja 2-terminaali komeasti puulla sisustettu. Muistan nähneeni sisäverhoilun kuvia Puuinfon sivuilla. Kontrastia syntyi Pradan, Cartierin, Guccin ylenpalttisen luksuksen ja vallitsevan äänimaiseman välillä, sillä portilla oli miekkari - enpä ehtinyt selvittää, mistä reipas tömistely, rummutus, pillien ja torvien trööttäys johtui. Sitä riitti  koko puolentoista tunnin odotuksen ajan. Lentoyhtiön toimiin tyytymättömiä työntekijöitä?

Ranskalainen huoltomies, ihana pörröpää kuin sadun peikko huiskutti koneen ovea sulkiessaan meille iloisesti pitkään ja hartaasti: Au revoir, ja kun palasi jotakin unohdettuaan tervehti jälleen koko olemus täynnä naurua: Bon jour! Elämäniloisia gallialaisia rakastan, saisipa kömpelösti kuvaamaani arjen tilanneiloa isommin meidän viilipyttyjen maailmaan. Ja: saahan sitä. Minun mieleni tuo pieni hauska episodi täytti matkustamisen riemulla. Nuuskamuikkuset lähtevät keväisin liikkeelle.

Matkalla luin työpajojen ja luentojen ennakkomateriaalia. Vallasta, ristiriitojen sovittelusta, syistä miksi iso osa suunnitelluista muutoksista menee pieleen. Ajan merkitys nousi esille: nopeatempoisessa ajassamme unohtuu, että ihmisaivot vaativat muhittamistilaa. Teksteissä oli tuttuja viitteitä, Max Weber, Robert Kaplan. Johtajuudesta, sen monista ulottuvaisuuksista, motivaatiosta, voimavaroista, osaamisesta. Teksteissä korostui se, että johtajuus näyttäytyy nimenomaan ihmisten välisinä suhteina. Arvelen, että moni johtajaksi päätynyt on voinut yllättyä siitä, miten paljon ristiriitatilanteita hyvin selkeissäkin ja terveissä työyhteisöissä syntyy ihmisten tunteiden, tavoitteiden, erilaisten motivaatioiden ja etenkin eri toimialojen toimintakulttuurien ristiaallokossa. Johtaminen on pääsääntöisesti sovittelua, ja silloin tällöin suoraviivaisimmillaan myös ratkaisun osoittamista.

Tulin Amerikan mantereelle neljännen kerran, jos Kanadan reisut lasketaan. Annoin kuuliaisesti rajavartijoille sormenjälkeni, kerroin syyn tulla, mistä tulen, kuka maksaa matkani ja koska palaan. Tuli Neuvosto-Eestin hymytön kontrolli mieleen, sillä tuoreet pommi-iskut olivat epäilemättä vaikuttaneet, hymyä en nähnyt kenellekään, mikä on Amerikassa poikkeuksellista. Loganin lentokentällä hyppäsin huolettomasti ison ystävällisen kyytiä tarjonneen afroamerikkalaisen kyytiin, epäilemättä rekisteröimättömään taksiin, mutta olin nopeasti perillä. En ole mentalisti, mutta uskon kyllä ihmisestä erottuviin pienen pieniin vinkkeihin, katseeseen, olemukseen: on ihmisiä, joihin voi luottaa, ja ihmisiä, joista on parasta pysyä loitolla.

Nyt on Lentualla yö, täällä alkuilta. Sessiot käynnistyvät sunnuntai-iltana. Pohdiskelin, että raportoin lyhyesti aina kun ehdin. Päivät ovat 12 tunnin mittaisia, luultavasti teemme läksyjäkin sen jälkeen.

Kampukselle pääsen huomenna. Majailen yön Doubletree-hotellissa lähellä Massachusettesin Teknistä Yliopistoa, näkymät ovat hulppeat. Opiskelijat hölkkäävät Charles-joen rantoja, purjeveneitäkin näkyi. Lämpöä on kymmenkunta astetta, kirsikat kukkivat.  Kännykkä ei saa yhteyttä. Wlan kyllä toimii, joten jääkiekkotulokset ovat tiedossa! Hyvä Suomi! Hyvä Janne (Saksa-peli)! Boston pelaa parhaillaan Toronto Maple Leafsia vastaan Stanley Cupin pleijareissa, mutta minä putoan. Pitää säästää energiaa energisille naiseläjille.

Lähtökuopissa

Kaksi yötä lähtöön. Sain osallistua Kostamuksen kaupungin 30-vuotisjuhliin vappuna. Aattoiltana Kulttuuritalolla oli upea gaala, kaksi tuntia kaupungin omien nuorten tanssi- ja lauluesityksiä. Kuhmo on vahva tanssikaupunki. Ystävyyskaupunkiyhteistyössä nuorille tulisi kuulua nykyistä, hieman uinahtanutta meininkiä isompi osa. Tanssin ja urheilun yhteistyötä kannattaa pohtia. Kuis ois yhteiset tanssileirit tai -työpajat? Venäläisillä on rytmi verissä, juhlien tunnelma tuntuu yhä ilon ja voiman lähteenä mielessäni. 

Toinenkin iso tapahtuma lähestyy, lätkäfanit ovat jo varmaan aika kuumissaan, vai liekeissäkö pitää nykyään sanoa. Olkoon tämä pieni kuva enne: Kuhmon Kiva HT:n tähti, Janne Pesonen pääsi jälleen Suomen MM-kisajoukkueeseen. Kuva on Jannen kotijuhlista Kuhmo-talolta 21.6.2011. Poeka, molemmat poijat ovat aina tervetulleita Kuhmoon. Pidetään peukkuja. Törmäsin Janneen Oulussa pari viikkoa sitten, kiitos Päivi-äidin. Jannen käsitys oli vakaa: Suomi voittaa kisat!

Tulostin juuri Harvardin esilukemiset. Kilon nippu mielenkiintoista tekstiä odottaa. Teemat kutkuttavat aivoja: kuinka välttää organisaation sisäisiä konflikteja, johtamisen merkityksestä, hallinnon johtaminen sosiologian näkökulmasta, naisten ja miesten johtamistyylien vertailua. Useimmat tutkimustekstit ovat  Harvardin omia tuotoksia. Silmiin läjähti heti yksi väittämä: naisjohtajat onnistuvat miesjohtajia paremmin tuomaan aiemmissa tehtävissään hankkimansa taidot mukanaan uuteen työhön. Odotan perusteluja. Naisten johtamat yritykset ovat tutkitusti taloudellisesti vakaampia Suomessa. Silti en perimmiltään usko  kummankaan sukupuolen ylivertaisuuteen missään tehtävässä, paitsi painavien esineiden nostelussa miehet pärjäävät aina paremmin. Luin juuri kahdeksan Kuhmon kaupungin talousjohtajan paikasta kiinnostuneen hakemukset. Erinomaiset kandidaatit edustavat molempia sukupuolia. Valinta tulee olemaan jälleen kerran haasteellinen, sillä kaikkia ei voi valita.

Lämmin kiitos palautteesta! Saa niitä tännekin kirjoitella. Edessä on kodin kunnostus kissojenvahtia varten, pakkaamista, ajatusten suuntaamista. Ja naapurin kyläpäällikön, Petrin, viiskymppiset. Hieman hirvittää, pärjäänkö englannillani. Ymmärrän luettua hyvin, mutta teoreettista terminologiaa vilisevä tutkimusjargon saattaa hämmentää.