I hate life

 

kehittynyttä katuhuumoria Kuhmosta

I hate life, vihaan elämää, luki pohjoisen kaupungin sementtiseinällä kuuraan kirjoitettuna. Nuoret kirjoittelevat seiniin. Vanhemmat vielä fiilistelivät Rakastan elämää – biisiä.

Seinäteksti kouraisi sydäntä. Mikä saa nuoren vihaamaan elämää? Mikä on aikuisten osuus asiaan? 

Nykyaika voi nakertaa tulevaisuudenuskoa. Lähin verrokki on 1990-luvun lama, joka koetteli monia nuoria perheitten talousongelmien vuoksi. Nyt sotauutiset masentavat.

Kun metsäprofessori Matti Kärkkäinen opasti Metsälehdessä metsänomistajia ajamaan vähemmän autoa ilmastonmuutoksen takia, oivalsin ilmastonmuutoksen totuuden yleisesti hyväksytyksi. Ikävä kyllä maailmaa hallitsevat nyt Trumpin ja Putinin kaltaiset luonnosta piittaamattomat.

Ilmastonmuutoksesta huolestunut nuori voi lähteä vastustamaan vaikkapa aurausalueille istutettujen metsien harvennuksia, kuten Kolarissa Aalistunturin lähellä tapahtui. Oliko siinä järkeä, mielestäni ja käräjäoikeuden tuomion mukaan ei.

Hallitus kevensi varakkaiden veroja vuositasolla 400  miljoonalla ja tavisten 600 miljoonalla. Vastapainoksi leikattiin köyhimmiltä. Lapset ja nuoret eivät ole ennättäneet vaurastua, ja leikkaukset osuvat kipeästi köyhiin lapsiperheisiin, lapsiin kuten 1990-luvulla. Eikö historiasta opita.

Nuorten tuskaa lisäävät koetut  pakit. Työttömyys jyllää, opiskelupaikkoja on vähennetty. Rakastettua ei ole helppo löytää Tinderistäkään. Ryskätyöt  ja toimistotyöt vähenevät, kaikki eivät halua tai osaa ryhtyä tekoälykonsulenteiksi. Kutistuvat ikäluokat eivät lisää tervettä kilpailua, ehkä oppilaitokset hamuavat nuoria heille sopimattomiin koulutusohjelmiin.

Kun tämä täti otsa kurtussa pohti mikä neuvoksi, antoivat kolmekymppiset Lauri Vanninen ja Santtu Kyllönen toiminnallaan suoran neuvon. Hienon kesäravintolakesän jälkeen heidät valittiin vuoden kainuulaisiksi. Äijät uskalsivat ottaa riskin ja panivat toimeksi.

Nuoret: seuratkaa tähteänne. Tehkää niitä juttuja joihin sydän johdattaa. Ottakaa myönteisiä riskejä. Uskaltakaa, kokeilkaa. Meitä ikäloppuja kehotan kuuntelemaan, kannustamaan, tukemaan pankit ja valtio mukaan lukien. Tulevaisuus kuuluu nuorille.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 19.2.2026. Riskien oton vauhdittamiseksi klaanin ainoa räppäri Matti Temonen ja Just sellanen: https://www.youtube.com/watch?v=KLWHkTATOe8&list=RDKLWHkTATOe8&start_radio=1

Kummituksia Kaesan kahvilassa

 

Kaksi erilaista naista, kaksi kuhmolaista ystävystä, taiteilija Maija Penna ja metsänhoitaja Eila Valtanen ovat koonneet akryyli- ja akvarelli-tussi-töistään yhteisen näyttelyn kuhmolaisen Kaesan kotileipomon kahvilan alakertaan ajalle 14.2.-14.3.2026.

Nimi Kummit-uksia kertoo ihmisten erilaista rooleista. Maija on Eilan mentori taiteiden alalla, Eila on Maijan ortodoksikummi. Nimeen sisältyy sanaleikki: Kummit-uksia,  kummit --- uksia, kummit avaavat uksia, ovia. Naiset kokevat erilaisuuden, erilaiset näkökulmat elämään rikkautena, jota he haluavat ilmentää myös töissään. Heidän töitään yhdistää kolorismi, värien heleys, rakkaus luontoon ja eläimiin.

Maija Penna (1952) on  työskennellyt Kuhmossa 80-luvusta lähtien, toistakymmentä vuotta kuvisopettajana yläkoulussa ja viimeiset työvuotensa 2019–2020 lukion ja yläkoulun kuvaamataidon opettajana. Osan työurasta hän opetti koululaisia alakoulussa. Tällä hetkellä Maija Penna on tyytyväinen eläkeläinen, mutta tekee jatkuvasti töitä kuvien parissa. Hänellä on oma työhuone Piilolankankaalla, missä hän työskentelee miltei päivittäin. Maija Penna on valmistunut luokanopettajaksi ja opiskellut Taideteollisessa Korkeakoulussa kuvanveistoa, piirustusta ja maalausta, grafiikkaa, värioppia ja taidehistoriaa. Hänen töitään on nähty  lukuisissa sekä yksityis- että yhteisnäyttelyissä lähes vuosittain Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä v.1975 alkaen. Nyt hän suunnittelee retrospektiivistä näyttelyä elämäntyöstään.

Eila Valtanen (1957)  on asunut Timoniemellä Lentuan rannalla vuodesta 2005. Liki ainoan kuvataideoppinsa hän on saanut Sotkamon Kuvittelijoiden kesäleirillä Carl Warghin ohjauksessa Kajaanin tyttölyseon taideopetuksen lisäksi. Hänen töitään on ollut esillä runojen ja lempikirjojen kera Kuhmon kirjastolla v.2017 sekä yhteisnäyttelyssä kuhmolaisten Heikki Huotarin ja Maija Pennan töiden kanssa Kuhmo – talolla v. 2022. Hän oli Kuhmon kaupunginjohtaja 2005–2017 ja on sen jälkeen työskennellyt yrittäjänä, aluekehitystoimisto MDI:n neuvonantajana, Lapin Kansan ja Kuhmolaisen kolumnistina, juontajana ja oppaana Rovaniemellä, Levillä ja Kuhmossa. Hän on julkaissut neljä kirjaa. Nyt hänkin on tyytyväinen eläkeläinen ja palaa lapsuuden mielikuvitteluun.  

Lisätietoja antavat

Maija Penna p 050 0286964 ja s-posti pennamaija@gmail.com

Eila Valtanen p 0400 569 716 ja s-posti lentualta@gmail.com

Sananen väritystöistäni / Eila Valtanen

Eihän näitä pitäisi selitellä. Van selittelenpä. Väritystöillä on tarina. Useimmat ovat hautuneet monta vuotta. Nimet on tässä selosteessa lihavoitu. Ne ovat lapsekkaita kuten tekijäkin. En edes osaa piirtää tai maalata tarkasti, ja jos osaisinkin, en halua. Elämä ei ole kovin tarkka kulultaan, ja todellisuutta sopii venyttää. Kuvittajaihanteeni on Ville Ranta, jonka bongasin kerran Oulun ortodoksisen kirkon palveluksessa. Nämä työt ovat hautuneet, jotkut vuosia, vaikka niiden tekemiseen en ole käyttänyt aikaa.

Kotimaisemaa Timoniemellä katson päivittäin. Sen lähelle laitoin toisen kotimaiseman, Naismetsän hoitaja. En ymmärrä, miksi ammattinimikkeissä piti korostaa sukupuolta. Puumies? Lakimies? Naismetsänhoitaja? Yrittäjänainen?  Naismetsänhoitaja – tittelistä pelleiltiin opiskeluaikana 1970-luvun lopulla. Olen katsellut Lentuan rannan koivuja yli kaksikymmentä vuotta. Niissä on naismetsän aineksia. Tallentaessa naisellisia muotoja syksyn lehdettömät puut vivahtivat violettiin.  

Miesmetsän hoitajia ovat isot kuuset, jotka kävelivät vastaan Palokissa, Lintulan luostarin lähellä Heinävedellä  v.2025. Näin niillä kumiteräsaappaat, joten niiden täytyi olla osa miesmetsää. Jänekset tunkevat töihini väkisellä.

Muuan edesmennyt ystäväni nimitti hänelle epämieluisaa ihmistä vanhaksi kalansilmäksi. Pohdin miten ihminen toimisi, jos hänellä olisi kalansilmät.  Kalansilmä hoksaa saaliin ehkä meitä muita tarkemmin.

Uuden vuoden pirskeissä tanssivat toteemieläimeni jänekset.  Joskus pidin karhua toteemieläimenä, karhu on naiseuden symboli. Pohjimmiltaan olemme eläimellisiä.  

Jänesten lisäksi Ihmisten kasvot (1&2) vain haluavat tulla paperille, piirretyksi, väritetyksi. Paljon voi lukea ihmisten kasvoista. Isoäiti Armida juo teetä hyvässä seurassa on kopio alkuperäisestä.

Jos jostakin syystä haluat jonkun näistä itsellesi, ota yhteyttä sähköpostilla lentualta@gmail.com tai soita 0400 569 716

Ennen oli ennen, nyt on nyt

 

Ihanaa talvea on riittänyt 

Ennen haluttiin aikuistua tai jouduttiin aikuistumaan pakosta ja nopeasti. Nyt halutaan pysyä lapsena tai lapsellisena niin pitkään kuin mahdollista.

Ennen iskelmälaulajat lauloivat kypsän aikuisen äänin kuten Taru Pyhälä, Brita Koivunen ja Carola, nyt tähdet laulavat pikkutytön äänellä.

Ennen leikittiin hiki hatussa välitunneilla polttopalloa, tikkumaata tai peiliä, nyt räplätään älypuhelimia.

Ennen syötiin puuroa, pottuvelliä, mehtälintuja ja kapakalaa, nyt hampurilaisia ja pitsaa.

Ennen kasvatettiin possu jouluksi, nyt ostetaan kinkku pakastealtaasta.

 Ennen juotiin piimää ja maitoa, nyt Coca-Colaa, energiajuomia ja kaljaa.

Ennen keitettiin pontikkaa, nyt tilataan alkoholia kotiinkuljetuksella.

Ennen äijät pelasivat tuppea, nyt Minecraftia.

Ennen ei ollut kiirettä kuin joskus ulkohuussiin. Nyt et ole hyvä ihminen, jos et kiirehdi jonnekin kuten edes esittelemään elämääsi 24/7 sosiaalisessa mediassa.

Ennen onneen riitti ruoka ja katto pään päällä, nyt ei ehditä olla onnellisia kun on aina kiire.

Ennen piti olla tupa, takka ja sitten vasta akka, nyt ollaan sinkkuja ilman tupaa ja takkaa. Tai akka on tai ukko. Ei takkaa.

Ennen piti olla punakka, tanakka ja hanakka, nyt kalvakka ja solakka. Kuitenkin hanakka pitää olla.

Ennen puhuttiin murretta, nyt heitataan overwhelmed omg whatever.

Ennen kuunneltiin radiota, nyt työnnetään korviin kuulokkeet, joista kuuluu podcast tai Spotify. Ennen käytiin elokuvissa, nyt katsotaan Netflixiä.

Ennen mentiin sunnuntaina kirkkoon tai kuunneltiin kirkko radiosta, nyt nukutaan pitkään.

Ennen oltiin ennakkoluuloisia. Niin ollaan nytkin.

Ennen olin nuori, nyt olen vanha.

Tämä mutina, kuten näitä nimitän, julkaistiin Kuhmolaisessa 5. helmikuuta 2026. Höysteeksi suomennettu ranskalainen Vanhojen rakastavaisten laulu Harri Saksalan, muusikon ja juristin tulkitsemana: https://www.youtube.com/watch?v=oRSEyFeiNfY