Kun elämä päättyy

 

Seurakunta kokoontuu, 
väritystehtäväni ystävälle

 Elämän päättyminen on monelle tabu. Omaisen, ystävän kuollessa moni suree ehkä enemmän itseään, menetystään kuin poislähteneen elämättä jäänyttä elämää, jos vuosia olisi ollut edessä. Kukapa antaisi pois ihmistä, jota rakastaa.

Vanhemmat ovat omaisista pysyvimpiä. Kun ikää karttuu, osat vanhempien kanssa voivat vaihtua. Äidit ja isät huolehtivat ensin lapsista ja usein loppusuoralla lapset vanhemmista. Voimaa ja viisautta osien kääntyminen vaatii, sillä lapsuus ja elämän alku ovat erilaisia, toiveikkaita, niitä seuraa elämä. Vanhuus johtaa varmoin askelin kohti elämän päättymistä.

Kuolemassa on elämää jatkavien näkökulmasta keljuinta sen lopullisuus. Ei voi enää jutella, ei kysyä edesmenneitten näkemyksiä tai muistikuvia ajasta, jolloin kysyjä ei vielä ole ollut kokemassa asioita.

Memento mori, muista kuolevaisuutesi, sanotaan legendan mukaan orjan kuiskanneen voitokkaan sotapäällikön korvaan tämän juhliessa sotavoittojaan.

Ehkä elämästä osaa vasta sen jälkeen nauttia täysillä, kun on kuolevaisuutensa hyväksynyt eikä sitä enää pelkää. Pelko on inhimillistä, sillä elämä on vastoinkäymisineenkin monelle ainoa ymmärrettävä olomuoto.

Oletko tehnyt testamentin, hoito- ja hoivatahdon ja edunvalvonta-asiakirjan? Ne helpottavat surevien omaisten askareita. Lehdistä ja verkosta löytyy malleja. Juristit, pankit auttavat.

Keskustelin kuolemasta kahden teologin, kanadalaisen ikonografin ja pappismunkin, Isä Vladimir Lysakin ja suomalaisen pitkään pappina palvelleen Isä Sergius Collianderin kanssa. Molemmat tuumivat, ettei meistä kukaan voi tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Rehellisyytensä oli lohdullista.

Onneksi Suomessa kehitetään saattohoitoa. Elämän päättyessä kaikilla tulisi olla oikeus rauhalliseen, omannäköiseen loppusuoraan. Vapaaehtoiset saattohoitajat tekevät arvokasta työtä.

Läheisen kuolema voi olla hyvä päätös hyvälle elämälle. Sain hiljentyä vanhempieni luona heidän kuoltuaan, sairaalan hiljaisessa huoneessa ja kappelissa. Rauhallinen, kaunis edesmenneen olemus kertoi paljon. Tiedämme lopulta vähän, mutta voimme uskoa ja luottaa hyvyyteen.

Pohdin kuolemaa 26.5.2023 ilmestyneessä Kuhmolaisessa, säestyksesi äitini kännykän soittoääni, josta hän kovasti piti. Äiti läks tuonilmaisiin kymmenen vuotta sitten, mutta ajattelen häntä lähes päivittäin. https://www.youtube.com/watch?v=X6_4-c7JrKM