Älä lyö

Susipari syntyi Sirkassa 2019. Yksityis-
omistuksessa ;)

Joulukuun surmat Kajaanissa ja Helsingissä nostivat taas esiin Suomen surkean kotiväkivaltatilanteen. Kolmannes naisista on kokenut väkivaltaa, miehistä viidennes.

Jokainen lyönti sattuu. Terveyden lisäksi vaurioituu minäkuva, häpeän ja alemmuuden tunteet satuttavat syvältä, molempia, koko perhettä.

Mitä voi tehdä väkivallasta kärsivien avuksi? Onko niin, että emme ilikiä puuttua toisten asioihin? Voisimmeko rakastaa lähimmäisiämme niin paljon, että puutumme? Mitä tapahtuu sen ihmisen mielessä, joka lyö tai ampuu?

Väkivaltaan sortuneet eivät osaa selittää käytöstään, jotakin ”napsahtaa”. Ihminen on väkivaltaisin nisäkäslaji, joka joutuu tekemään töitä itsensä kanssa pitääkseen käytöksensä kunniallisena ja lähimmäisensä ehjinä. Jos tunnistaa väkivaltataipumuksensa, tulee pysyä selvin päin. Monen iskun takana on rähinäviina.

Kasvatus on perusta. Jokaisen tytön ja pojan tulisi oppia, että ihmistä saa koskettaa vain hyvää tarkoittaen. Väkivaltaista tappelua ei saa kuittailla pojat on poikia - heitoilla, sillä ystävällismielisen painiottelun jokainen täyspäinen erottaa pahantahtoisesta satuttamisesta. Vähättely ruokkii väkivallan hyväksyntää.

Kasvatus kuuluu vanhemmille. Kouluissa väkivallan nollatoleranssi on olemassa, vaikkei valvovien opettajien silmä kaikkialle yllä. Valmentajat ja naapurin aikuiset ovat yhtä lailla vastuullisia kasvattajia. Pitää puuttua, jos näkee lasten pahoinpitelevän toisiaan.

Parisuhteeseen humpsahtaneen kannattaa pitää yllä ihmissuhteita ystäviin, omaisiin, naapureihin. Saa kertoa, jos pelottaa. Ensimmäinen lyönti ei jää ainoaksi. Häpeä ei kuulu uhrille, vaikka olisikin tullut sanotuksi pahasti. Tie lyönneistä kuolemaan voi olla pitkä mutta on varmasti kauhea.

Ystävät, omaiset, naapurit, terveydenhuollon ammattilaiset ovat tärkeitä kehorauhan rakentajia. Ei ole kotirauhan rikkomista, jos seinän takaa kuuluu tappelun, lyöntien, itkun ääniä, ja syytä menee kysymään. Mustelmat, välttely, vetäytyminen voivat olla oireita ahdingosta.

Jos elät pelon tai väkivallan alla, älä kanna taakkaa yksin. Kerro, ystävälle, sisarelle, veljelle, ammattiauttajalle. Pelasta itsesi ja mahdollinen jälkikasvusi.

Väkivallatonta uutta vuotta. 

Kolumni oli Kuhmolaisessa 5.1.2023. Piristykseksi musiikkia, olkoon tällä kertaa Edie Brickel: https://www.youtube.com/watch?v=tDl3bdE3YQA - tämä biisi ei vain katoa lemppareistani

Joku ihmetteli kerran, olenko kokenut ihan itse kaiken mistä kirjoitan. No en ole. Autofiktiot ovat toisten juttu. Olen saanut elää mahdottoman hyvän elämän, ilman väkivaltaa, sotaa, alistamista. Rakas isänmaamme on antanut äidinkielellään hyvin paljon aiheita kiitollisuuteen.