Minäilyn loppu, osa I

Huhtikuu Lentuan rannalla on ollut upea. Jäätä on kymmeniä senttejä.

Pandemia riipii. Moni saattaisi menettää vuosia, vuosikymmeniä elämästään, jos korona tarttuu ja äityy pahaksi. Talouden ja sairastavuuden suhde on kipeä eettinen teema.

Pandemian ja evoluution tai mystisten maailmanselitysten suhde mietityttää ristiriitaisen ajattelijan Pentti Linkolan poismenon jälkeen. Siivoaako Gaia, maailman maaemo, hellenististen jumaltarujen alkuäiti meitä vähemmäksi? Syyksi voimme me syyllisyysgeneraattoreiden dynamot kehittää sen, että olemme lisääntyneet reilusti yli ekologisen lokeromme, sotkeneet maata, ilmaa ja vettä, loukanneet eläinten oikeuksia tunkemalla niitä toreilla myytäväksi ahtaisiin häkkeihin, missä stressi vauhdittaa tappavien virusten syntyä. Kiinan eläintoreiltahan tämä vihulainen läksi liikkeelle.

Lentokoneet eivät nyt piereskele päästöjään normitahtiin. Maailmantaloutta kuppaa kuitenkin kovin kourin se, että salkkumiehet ja jakkupukuamatsonit eivät lentele ympäriinsä, komponentit jäävät tuottajilleen, palveluja ei osteta, yritysten kassavirta tyrehtyi ja turistit jäävät kotikonnuilleen.

Ison yhtiön tuotantojohtaja kiteytti talouden osuvasti: talous on sitä että rahaa siirtyy kädestä toiseen.  Saksalainen Bertelsman Stiftung laski, että Suomi oli hyötynyt globalisaatiosta vuosina 1990–2016 noin 194 miljardia euroa eli lähes neljän Suomen valtion talousarvion verran. Se on 36 664 euroa jokaista suomalaista kohti. Suomi hyötyi globalisaatiosta 42 tutkitusta maasta kolmanneksi eniten Sveitsin ja Japanin jälkeen (HS 15.3.20). Hyödyt koskevat myös kuhmolaisia, sillä vientiyritysten markkinat ovat maailmalla.

Muuttaako pandemia maailmaa? Tasaako etätyö ruuhkia ja palveluja? Ovatko reissureiskat enemmän tavattavissa kustannuspaikallaan? Messuista ei voida luopua, sillä tuloksekkain myyntityö yritysten välillä tehdään kasvotusten. Digitalisoitunut kansalainen ostaa netin kautta, eikä pandemia leviä verkossa. Liian pitkät elintarviketuotantoketjut pilkotaan turvallisemmaksi, lähiruoan osuus voi kasvaa. Tuotantoa saattaa palata yritysten kotimaihin. Suomen omavaraisuusasteen arvioitiin olevan 70 % ennen kriisiä, kriisin aikana 80 %.

Synnyttääkö hiljaisuus uutta luovuutta, uusia malleja tehdä työtä ja tuottaa hyvää toisille ihmisille? Karsiutuuko turhakkeiden tuotanto?  Elämme minäilyn aikaa, selfieaddiktien kukoistusta.  Kasvoiko lähimmäisenrakkaus kriisissä? Salibandyjoukkue Jyväskylän Happee tarjosi ensimmäisten joukossa apuaan riskiryhmiin kuuluville. Kuhmon kaupunki ottaa yhteyttä kaikkiin yli 70-vuotiaisiin, ja tänne syntyi eristykseen joutuneille kaupassakäynnit hoitava yritys.

Osallistuin toistakymmentä vuotta valmiusharjoituksiin. Suomalaiset viranomaiset ovat harkitsevia. Kiitos puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, pelastuslaitoksen ja poliisin, kuntien, soten ja ministeriöitten ja THL:n väen, meillä on varauduttu ehkä muutamia maita paremmin. Toki Euroopan suurvaltioissa on väkeä enemmän kuin piskuisessa kansassamme, jota jo talvisota opetti varautumaan. Tilannekuvan analyyseissa voidaan tehdä virheitä. Jälkiviisaiden kuoro lienee järjestäytymässä, minkä en toivo latistavan keskustelua. Suomi on avoin demokratia, joka kehittyy keskustelun kautta.

Kirjoittaja pelasi lapsena koronaa, sairasti hongkongilaisen influenssan ja muistaa sen 14 vuorokauden yönä. ”Minäily”-termin lanseerasi kirjoittajan ihannemies MA Numminen. Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 28.4.2020.
Bonusraitana MA Nummisen riemukas"Kotiharjun päällä":https://www.youtube.com/watch?v=5UNQr2jb18w