Pääty häämöttää

 Tämä on viimeinen kolumnini Kuhmolaisessa. Huomasin töttärehtävää pakinakirjaa syksyllä koostaessani toistavani itseäni. Havainto myös lohdutti, koska arvojen soisi olevan pysyviä, ja kolumnit heijastavat kirjoittajan arvoja.

Lämmin kiitos silloin tällöin tipahdelleista palautteista, joita olen saanut kohdatessa, kassajonoissa, uimahallissa, kirkossa, kirjastolla, sähköpostilla, korteilla ja kännykkäviesteillä. Toivoin, että mutinani, kuten niitä nimitän, olisivat herättäneet keskustelua kahvipöydässä tai saunan lauteilla. Jos ei, niin mikäpä siinä. Vaikeneminen on aliarvostettua tänä somemöläytysten, sarkasmin ja ilkeilyn aikana.

Pääty häämöttää monin merkityksin. 

On kivaa olla vanha, vanhus, muori. Seniori ja ikääntynyt kuulostavat sievistelyltä. Vanhoissa akoissa ja ukoissa piilee viisautta, jos me vain jaksamme olla jyräämättä ja kuunnella nuorempia.

Ajan ilmiöitä olen ihmetellyt jopa persuuksilleni muksahtaen. En ymmärrä tatuointivillitystä, en botoxin pistelyä kasvoihin, en paksuja tekoripsiä. Eivätpä nuo vanhassa kehossa ja naamassa hyvältä näyttäisikään.

Monet asiat myös hirvittävät. Näitä ovat vokeismi ja herkän loukkaantumisen kulttuuri, Venäjän ja Israelin hallinnon julmuus, kasvua varastavan jatkuvan kasvatuksen tukkiminen joka metsään, politiikassa ylisukupolvinen syyllistäminen ja politiikkojen demonisointi. Eniten pelottaa kansanedustajien, ministereitten ja Eduskunnan puhemiehen näppäimistöllä rönsynnyt ja yhä rönsyävä rasismi. Viimeksi mainittu tekee pahuudesta hovikelpoista. Vai kumpuaako heidän käytöksensä meissä suomalaisissa asuvasta rasismista.

Tuore suloisen ja taitavan Lucia-neidon saama rasismiryöppy Oulun puukotuksista puhumattakaan kertoo puheiden esimerkin voimasta.

Blogi ei kupsahda. Jäähyväisiksi Kuhmolaisen lukijoille sitaatti Veikko Huoviselta, Kuhmossakin leimikoita tehneeltä metsänhoitajalta: ”Kirja on hyvä kaveri. Avattuna se on avoin jokaiselle. Suljettuna se on hiljaa eikä häiritse..."

Viimeinen Kuhmolaisen kolumni julkaistiin verkossa 26.12.2024 ja päivää myöhemmin näköislehdessä. Palanpainikkeeksi kuhmolaisen, luhankalaistuneen pop-ikonin, Sanna "Litku" Klemetin Funny girl, kuunnelkaa sanat tarkkaan, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=k552fZUr3mc

Kuvissa joulunviettoa Lentuan rantuuksilla. Taisi olla ensimmäinen joulu toisen avioliittoni aikana, kun olimme kaksistaan. Jouluaterian koostumus oli kuin tyttäreni Ailin ja minun Kreikan matkoilta: syötiin vain alkupalat ja jälkiruoka. Kuusia kasvaa tontilla ja liittymän varrella, niitä valitaan vuoden  mittaan ja aina löytyy. Joulukirkkoon päästiin Kuhmon Karjalan Valistajien kirkkoon tapanina. 

Rauhallista Uutta Vuotta, lukijani.

Saksa ei ole paska maa - entä Venäjä

 

Seppo Räty murjaisi pieleen menneen kisansa jälkeen, että Saksa on paska maa. Saksan historia on kova, sen painolasti suuri. Mutta se ei ole paska maa. Saksalaiset ovat tuottaneet länsimaisia arvoja rakentanutta kulttuuria ja teknologiaa.

Olen opastanut seitsemän vuotta saksalaisia Lapin matkailun buumissa ja Kuhmossa. Erotan, tulevatko matkailijat entisen Itä- vai Länsi-Saksan alueelta, vaikka muurin murtamisesta on kulunut jo 35 vuotta.

Pitkäaikaisen Saksan kirjeenvaihtajan Tapio Nurmisen tuore kirja on nimeltään ”Saksa ei ihan paska maa”. Sen mukaan liittoutuneet tulivat rankaisseeksi DDR:n alueelle jääneitä kahdesti natsiajasta: ensin tuli sosialistinen diktatuuri, sitä seurasi huonosti tehty yhdistäminen ja läntisten maanmiesten jatkuva ylenkatse. Tosin osseilla, kuten heitä nimitetään, on omaa osuutta asioiden tilaan.

München joulukuulla 2024,
muuan lempikaupunkini

Voisiko historiasta oppia ja soveltaa oppia naapuriimme Venäjään.

Ihmisiä kerrotaan vammautuneen tai kuolleen jopa miljoona Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Sota loppuu joskus, Venäjän oligarkkihallinnon käänteitä ei voi ennustaa. Ymmärretäänkö sodan päättyessä, ettei tavallinen ihminen aloita sotia, oli hän saksalainen tai venäläinen.

Ihminen haluaa toimeentulon, merkityksellistä ja rauhallista elämää. Vuosikymmenten mielten muokkaaminen ja pelottelu voivat tehdä hänestä aran verhon välistä kurkkijan. Sodat ovat johtajien sotia, tuumi sotaveteraani Hannes Tuovinen. Huolimatta sotarikoksista ei saisi rakentaa pysyviä viholliskuvia.

Euroopassa viholliskuvia lietsovan, nyt rehottavan nationalismin ja populismin juuria ovat huonosti hoidettu valtion talous, kehnosti junaillut uudistukset tai niiden laiminlyönti ja epätasa-arvo. Venäjän nykyhallinto tarvitsi lyhyeksi kuvittelemaansa sotaa maineen ja huuruisten historiakäsitysten takia.  Menestyvätkö radikaalioikeisto ja -vasemmisto juuri historian painolastin takia entisen Itä-Saksan mailla?  Tai Suomessa käsittelemättömän suomettumisen takia?

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 17.12.2024. Luistukkeeksi jälleen musiikkia, nyt Hildegard Knef, vanha lempparini, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=MwLRIF7pFbU

Banksy, Haber ja Dürer

 

Kuulun siihen yhteen prosenttiin ihmiskunnasta, joka yhä lentelee, koneella, tosin harvoin. Monet ovat lopettaneet lentomatkustamisen ilmastosyistä. Saisinko armon ilmastoaktivisteilta sen ansiosta, että olen asunut aikuisikäni vanhoissa taloissa. Lentäminen aiheuttaa 3–4 % kasvihuonekaasupäästöistä, rakentaminen 30–40 %.

Kompensaatioihin en usko. Uskon vain päästöjen vähentämisen keventävän kasvihuonekaasuja ilmakehän hiostavana, liian paksuna hattuna. Ilman mitään kaasuhattua maapallon keskilämpötila olisi tosin vain -19 astetta.

Suomen päästöt ovat puolitoista promillea koko maailman päästöistä. Ylettömyyksistä tulisi kuitenkin luopua. Me ylituotamme ja ylikulutamme, läntisten hyvinvointivaltioitten asukkaiden kodit pursuavat liikaa tavaraa, hilavitkuttimia, sesonkituotteita. Tähän saakka olemme myös ylilisääntyneet, tosin ei Kuhmossa eikä Kainuussa.

************************************************************

Lensin Rovaniemeltä Müncheniin joulun alla. Olin ensimmäisen kerran 13,4 milj. asukkaan Baijerin osavaltion pääkaupungissa lapsena, 12-vuotiaana ystäväperheen mukana lomamatkalla. Jokin kaupungissa on aina vetänyt puoleensa. Sinne suuntasin 17-vuotiaana kesätöistä Baden-Württembergin Schwarzwaldista palatessa, Interraililla, myöhemmin metsänhoitajien matkalla, paikkatietokongressiin, puutuoteyrittäjien kanssa Baijerin puurakentamiseen perehtymässä ja viimeksi musiikin, joulutorien ja helpon yhteyden vetämänä.

Tuoreen matkan pääsyy oli saavutettavuus. Lapin matkailubuumi suo meille pohjoisen ihmisille suorat ja nopeat lennot Keski-Eurooppaan, ja hinta oli edullinen. 

Toki koen myös Saksan kielen ja pitkän kulttuurin kotoisaksi, nuorena jopa ajattelin hetken aikaa saksaksi ja olin vähällä lähteä opiskelemaan Göttingeniin. Metsänhoitajan opinnot Helsingin Yliopistossa voittivat, enkä ole katunut nanosekuntiakaan.

************************************************************

Netti tarjoaa matkoja suunnittelevalle apuja. Myös perillä pelkän kännykän mukanaolo helpottaa. Liput julkiseen liikenteeseen saa sovelluksilla, löytää museoiden ja syömäpaikkojen tarjonnan ja aukioloajat, myös tapahtumat, konsertit.

Münchenin kaupungin matkailusivuistolta löysin 150 vuotta vanhan Marienbad-hotellin, jota karttasovelluksena käyttämäni GoogleMaps ei tuntenut, vaan ilmoitti sen pysyvästi suljetuksi. Alustatalouden jättiläiset rahastavat yrityksiltä ilmoittamistaan tiedoista. Arveluttavaa. Hotelli on täydessä toiminnan tohinassa.

Hotellissa ei lapsityövoimaa näkynyt vaan perhehotellin pariskunta ja ylettömän hauska yöportsari olivat uskoakseni jopa minua vanhempia. Yöportsari sepitti mukavia tarinoita, väitti suonissaan virtaavan suomalaista verta. Jokin muinainen esi-isä oli kuulema saanut läänityksiä Suomesta. Uskokoon, ken tahtoo. On ainoa tapaamani ihminen, joka uskoi Suomen voittavan Karjalan takaisin Venäjän mahdollisesti hyökätessä Suomeen.

Marienbadissa ovat aikoinaan yöpyneet Sigmund Freud, Giacomo Puccini, Rainer Maria Rilke ja Clara Schumann, mutta eivät olleet raaputtaneet nimiään seiniin. En minäkään siihen sortunut. Vanha kiviseinäinen rakennus aivan vanhan kaupungin tuntumassa oli hiljainen ja mukava, ei ylellinen, mutta tarjosi oivat yöunet ja makoisan aamupalan. Saksassa pitää syödä vehnäsämpylöitä ja aprikoosimarmelaadia, ja oli kiva kaataa aamukahvia kuppiin pikku porsliinikannusta. Tyhjensin meidän molempien kannut.

Münchenissä aika tuntuu pysähtyneen. Tuoreessa kirjassa ”Saksa ei ihan paska maa” Tapio Nurminen valotti mainiosti saksalaista mentaliteettia, johon kuuluu muuttumattomuuden vaade. Asioiden halutaan pysyvän niin kuin ne aina ovat olleet. Toivoisin ripauksen tuosta mentaliteetista Suomeenkin. Suomi kun oli unionin tilaston mukaan maa, jossa on tehty eniten organisaatiomuutoksia. Ovatko ne parantaneet elämääsi, kysyn vaan.

************************************************************

Hoksasimme raitiovaunun ikkunasta Banksyn näyttelyn B-tween-galleriassa, Sonnenstrassella. Se sävähdytti. Olen asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että tämä salaperäinen katutaiteilija on aikamme Picasso. Hänen töistään on Sothebyn huutokaupassa maksettu jopa 14 miljoonaa puntaa. Kuten muutkin miljonäärit Banksy sijoitti miljoonansa jahtiin, ei tosin mihinkään risteilypaattiin vaan sotalaivaan, joka poimii Eurooppaan paremman elämän toivossa Välimeren yli pyrkiviä.  Tuo tragedia on oman aikamme holokausti.

Liikuttavaa oli myös nähdä Banksyn Ukrainassa Venäjän pommittamien talojen raunioihin tekemää taidetta kuten pieni judoka (Ukraina) kaatamassa isoa miestä (Venäjä) päiväkodin raunioituneella seinällä (kuva yllä).

 

Länsirannalle Banksy on perustanut hotellin, jonka huoneen seinällä Israelin taistelija ja palestiinalaissotilas käyvät tyynysotaa (kuva yllä). Olisipa niin. Sotiminen on ihmiskunnan aikaansaannoksista typerimpiä, tuhoisimpia. Optimistina uskon ihmiskunnan viisastuvan, vaikka muutaman kymmenen vuoden sykleissä aina nousee jostakin jokin diktaattorityperys tapattamaan nuoria ja tuhoamaan koteja, kouluja, sairaaloita valtahuuruissaan, ajamaan ihmisiä pakosalle, näkemään nälkää ja kokemaan uusien seutujen asujamiston halveksuntaa.

************************************************************

Marienplatzin joulutoria

Joulunalus on Münchenissä vilkasta aikaa, lukuisat joulutorit kuhisevat paitsi asukkaita myös matkailijoita ostamassa Lebkucheneita, seimiasetelmia, currywurstia ja tietenkin latkimassa Glühweinia, joka ei vedä vertoja omalle glögillemme. Pistäydyimme myös Tollwoodin joulujuhlaviikoilla, mutta täpötäysi juhlateltta, Hexenkessel  (noitakattila) ei viehättänyt, vaikka odotettavissa oli Rolling Stonesia coveroivan bändin soitantaa. 

Kivointa oli Wittelsbachplatzin keskiaikaisella joulutorilla, jolla Musica Immortalis (kuva) soitti keskiaikaista musiikkia. Sen saundit toivat mieleen kotoisan hevimetallin. Ostettiin kolme cd:tä kotiin. Rumpujen pauke, säkkipillin soitto  ja suoraviivainen laulu kajahtavat siis Lentuan rannalla joulun ja uuden vuoden kunniaksi.  

Münchenissä asuu 1,6 miljoonaa ihmistä, joista osa on kodittomia. Näin talojen kivijalan vieressä, sateelta suojassa nukkuvia, joita en kehdannut kuvata. Enhän punkenut kenenkään muunkaan kotiin kuvaamaan makuuhuonetta.

Deutsches Museum, saksalainen museo tarjosi laajan kattauksen sekä uutta että vanhaa tietoutta. Kokonaisia vanhoja lentokoneita oli aseteltu ilmailuhalliin, hätkähdin pommikoneiden tappamia ihmismääriä toisessa maailmansodassa. Meitä kiinnostivat maatalous ja terveystiedot, kuinka ollakaan. Museon väljä asettelu tuli mieleen Rovaniemen Arktikumin uutta tiedenäyttelyä katsoessa. Ihmisen omaksumiskyky on rajallinen.

Minäkö muka ikääntynyt. 
Ratskellerissä on ysikymppisten
kantapöytä.

Toisessa kotikaupungissani Rovaniemellä olen kuljetellut mielelläni oppaana saksalaisia matkalaisia pitkin mielenkiintoista pohjoista kaupunkia. Muuan matkanjohtaja, nyt jo 84-vuotias Irmgard Allgäusta, Baijerista, tuli tutuksi, puhelias, nopea nainen. Viimeksi Lapissa tavatessa hän ilmoitti ehdottomasti lopettavansa työt ja tehtiin tärskyt taivaaseen. Lähetin allgäulaiselle Irmagardille kuitenkin kortin ennen matkaamme, jos vaikka sattuisi käymään Münchenissä. Irmgard soitti saavuttuamme ja kutsui meidän käymään kotonaan Alppien juurella. Jo vain meitä ei tarvinnut yllyttää, Deutsche Bundesbahn möi sovelluksellaan edulliset liput.

Irmgard nouti meidät Kemptenin rautatieasemalta ja piti täydellisen kävelykierroksen viehättävässä 60 000 asukkaan kaupungissa. Siellä uskontojen verinen historia muistetaan: protestantit asuivat eri puolella kuin katoliikit, eikä rinnakkaiselo suinkaan ollut rauhanomaista. Voi ihmistä. Kirkot olivat molemmilla komeita. Nautimme mainion aterian Irmagardin tuttujen italialaisessa ravintolassa, ystävyys oli niin syvällistä, ettei maksaminen tullut kuuloonkaan, vaikka hartaasti yritimme.  

Irmgard oli tuuminut jo vuosia sitten edesmenneelle aviosiipalleen, että ota uusi vaimo, jos Irmgard sattuu kuolemaan aiemmin. Autokansan kasvatti, toimittajana elämäntyönsä tehnyt mies oli lasketellut, että ehei, ostan Porschen, jos Sinä lähdet minua aiemmin. Toisin kävi. Irmgard ajaa nyt hyvin varustellulla Volkkarilla, mutta vaihtoi suosiolla vänkärin paikalle mainion Savignon Blanc – lasillisen ja pasta-aterian jälkeen, sen verran meitä kyytiläisiä jo oli alkanut hirvittää vähän autoilleen leidin jarrutukset ja kaistanvaihdot.

Irmgard ja Pekka. Onneksi ei tuotu kuksaa tuliaisiksi,
niitä tämä innokas lapinkävijä oli hankkinut
hienon kokoelman.

Irmgardin kauniissa kodissa, ikkunasta näkyviä Alppeja ihailleen olisimme saaneet viipyä yönkin, mutta tuntui kohteliaalta säästää iäkkään daamin voimia. Omenakakut popsittuamme jätimme jäähyväiset sekä Alpeille että ihanalle Irmgardille, ehkä sitten seuraava tapaaminen onkin taivaan iloissa, vaikka Irmgard ei omaa katolista kirkkoaan kovin arvostakaan.

************************************************************

Münchenin viikkomme aikana Syyrian kansannousu eskaloitui. Puolueet nostivat alta aikayksikön noin 900 000 Saksaan hirmuhallintoa paenneen palauttamiseen vaaliteemaksi. Oltiin valmiita jopa maksamaan kotouttamisrahaa 1000 euroa ja järjestämään charter-lentoja. Toivoa sopiikin, että nuoret, älykkäät voimat palaavat rakentamaan kotimaataan ja myös vievät demokratian opit perille.

Toinen, myönteinen, vain saksalainen suurtapahtuma oli Saksan Voice of Germanyn finaali, jota saksalaisten lempipoika Samu Haber hauskalla rallisaksallaan nimitti Krande Finaaliksi. Ja kuinka ollakaan Haberin kandidaatti Jenny Lynch voitti. Haberille voitto oli kolmas. Mainio Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen perusteli Haberin suosiota: hän on välitön, ei tee itsestään numeroa maassa, jossa tittelit ovat tärkeitä, ja puhuu surutta saksaa vaikkei sitä kunnolla osaakaan. On toki myös hyvännäköinen, pitkä, vaalea ja hoikka. Ja hauska.

RTL:n kanavalta napattu kuva Haberista,
Jenny Lynch oikealla

Suomen itsenäisyyspäivän suorassa finaalilähetyksessä juontaja toi esille sen, että Haber oli myös saanut kutsun presidentin itsenäisyyspäivän juhliin. Haber kuittasi asian sanomalla, että ”täällä on paremmat bileet.” Kun juontaja pyysi Haberia lähettämään terveisiä Stubbille, tämä tuumi sormistaan puhelinluurin muotoillen suomeksi, että ” hoitelen ensin pois tämän Saksan Voice of Germanyn finaalin ja tulen sitten juhlimaan Suomea.”  

Sunrise Avenue ja Haber ovat onnistuneet kovalla työllä valloittamaan ainakin Saksan markkinan, vaikka monet kotimaiset tähdet ovat kansainvälisiä läpimurtoja yrittäneet onnistumatta.

************************************************************

Peterskirchen kattofresko
Pyhä Pietari halusi 
päänsä alaspäin
ristiinnaulittaessa

Vanha musiikki ja vanha taide elähdyttävät kuitenkin enemmän tätä vanhaa tätiä. Kävimme Frauenkirchen ilmaisessa urkuimprovisaatiossa ja Peterskirchessä kummankin elämän ensimmäisen kerran katolisessa jumalanpalveluksessa, jonka kirkkomusiikkina soi Josef Haydnin pieni urkukonsertto. Todennäköisesti Peterskirchen kuoroon on vielä vaikeampi päästä kuin pohjoisen Suomen ortodoksikirkkojen kuoroihin! Kuoro, jousikvartetin säestys ja sopraanon osuudet soivat enkelimäisen kuulaina kauniissa kirkossa rytmittyen saumattomasti jumalanpalveluksen juhlalliseen kulkuun.

Taidemuseoista Neue Pinakothekia korjattiin. Alte Pinakothek saa pitää yhä sydäntäni hallussaan. Mieheni kysyi, haluaisinko opastaa siellä, johon vastasin, että voisin vaikka nukkua yönkin makuupussissa museon lattialla herätäkseni DaVincin, Raffaelin, Dürerin ja hollantilaisten 1400- ja 1500-lukujen mestareitten maalauksien viereltä. Hätäinen digiaikamme ei vedä vertoja hitaiden vuosisatojen taideaarteille, ei, vaikka Banksynkin töitä rakastan.

Tämänkertainen koskettavin hetki oli upota Alfred Dürerin Jumalanäiti ja neilikka – maalaukseen, Jumalanäidin viisaisiin silmiin, tuskan ja toisaalta vapautuksen aavistukseen. Neitsyt Maria on maalauksessa punatukkainen ja pitää sylissään paitsi Kristus-lasta myös Kristuksen myöhemmistä kärsimyksistä kuvaavaa punaista neilikkaa. Madonnan punainen tukka ilahdutti seitsenkymmenluvun koulukasta, joka kuuli jonkunkin kerran, etteivät punatukkaiset pääse taivaaseen.

Antiikin myytit olivat renessanssimaalareiden töiden aiheita. Useissa kuvattiin myös naisten ahdistusta kovissa kohtaloissaan, joihin seksuaalinen ahdistelu on aina kuulunut. Tuska näkyi. Moni on tehnyt itsemurhan turhan häpeän takia. Ei ole maailma siltäkään osin valmis, rydmanneja riittää.

Jos matkustaminen on mahdotonta, jokseenkin kaikkien maailman taideaarteita sisältävien museoiden verkkosivuilla voi nykyään sukeltaa taiteen julmuuksia paljastavaan ja inhimillistä ymmärrystä parantavaan maailmaan.

Katutaidetta Käufingerstrassella. 
Saksassa osataan ottaa kantaa.
Muistavatko Suomen Israel-aktivistit
Jeesuksen kansallisuutta?

************************************************************

Verkkovinkkejä Münchenistä innostuville:

https://www.muenchen.de

https://www.hotelmarienbad.de

https://www.pinakothek.de/de/alte-pinakothek

https://www.musica-immortalis.com

https://mvv-muenchen.de

https://www.banksy.co.uk

Korvien iloksi musiikkia, soikoon nyt sydämeni vienyt Musica Immortalis, eikö tämä ole hevin esiäitiä:
https://www.youtube.com/watch?v=1UaP9jCQhJw&list=OLAK5uy_nxxiJ5ThkGEkvp-0kv5H617Vwx9MgfR2o

Jälkikirjoitus pari kuukautta myöhemmin: mukava Hotel Marienbad oli päässyt Ketun, saksalaisen dekkarisarjan uudelle tuotantokaudelle! Uusi kettu, Der Alte, asuu aluksi ao hotellissa. Tosin nimi oli toinen telkkarisarjassa ja hotellinpitäjä ei ollut tietenkään se mukava pariskunta, jonka opin tuntemaan, vaan epäilemättä tarinan kuljetukseen paremmin soveltuva näyttelijä. Edelleen suosittelen paikkaa, nyt voit siis kurkkia sisälle sekä aamiaishuoneeseen että huoneeseen Areenalta, bitte schön  

Vielä toinen jälkikirjoitus: ihana sympaattinen Hotel Marienbad on valitettavasti lopullisesti suljettu. Olimme viimeisiä asiakkaita. Aika aikansa kutakin, mutta mistäpä löytyisi samanlainen tunnelma kuin ikivanhassa majapaikassa keskellä klassista kaupungin keskustaa.