Etsiskelijän ihmettelyä

 

Kissamoksen kadulla, Kreeta

Reflektiivisyys merkinnee kykyä tunnistaa toisen ihmisen tuntemuksia, ymmärtää.  Oikean reflektiivisyyden perusta on itsetuntemus. Kun ymmärtää itseään, pystyy ymmärtämään muita.

Aina ei tarvitse osua maaliin itseään tai toisen ihmisen sanomisia, tiloja pohtiessaan. Omia tai toisten mokia voi olla vaikea kestää tai unohtaa, vaikka pystyy antamaan anteeksi.

Kysyttiin, miksi kirjoitan uskonnollisia kirjoituksia. Koetan reflektoida.

Kysymys heijastaa aikaamme. Aikanamme on tavallisempaa vaikkapa esitellä tositelevisiossa päissään töttärehtäviä nuoria ihmisiä kuin pohtia elämän peruskysymyksiä kuten kuolemaa, hyvyyttä, pahuutta. Harva nykykirjailija kertoo kristillisestä arvopohjastaan, poikkeuksina Juha Itkonen ja Joel Haahtela.

Oudoksun sanaa ”uskonnollinen”, vaikka se sanana on vain sanan uskonnoton vastakohta. Koen sanan sisältävän vaatimuksen nuhteettomuudesta. En koe olevani erityisen uskonnollinen ihminen, pelkästään ihminen ja usein väärässä, ikuinen etsiskelijä.

Elämä on perusytimen, totuuden etsimistä. Aki Hintsa, huippuvalmentaja ja lääkäri, puhui coresta, ytimestä.

Selittämätöntä on jumaloitu läpi ihmiskunnan historian. Kun selittämättömän osuus pienenee tutkimuksen ja sivistyksen myötä, uskolle ja uskomuksille jää vähemmän tilaa. Kun sivistys rapautuu, mitä myös lienemme todistamassa, karkeasyinen ehdoton usko tai uskomukset valtaavat mieliä ikuisuuden ajattelulta.

Jumala on totuus suurissa uskonnoissa. Jumala tai jumaluus on kuitenkin kätketty, tuntematon, silti armoon ja rakkauteen, ihmisarvon poikkeuksettomaan kunnioitukseen ohjaava. Jonka lähelle hakeutua, etsiä myös erilaisuuden kattavaa rakkautta. Jotakin mistä riittää kestävää iloa, hyvää, koska mikään ikuinen ei lopulta voi kadota.

Uskonnon nimissä tehdään myös pahaa. Sekä Ukrainan kimppuun hyökännyt Venäjä että Ukraina ovat molemmat kristillisiä, ortodoksisia maita. Maailman ortodoksien tuomitsema Moskovan patriarkka Kirill on jopa puhunut pyhästä sodasta, mikä on kerrassaan mieletöntä.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 26.4.2024. Koska kävin hiljan Mikis Theodorakiksen haudalla Galataksen kylässä Kreetalla, linkki yhteen lemppareistani, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=rmfLsH57JRE

Voiko kotimaista suosia silmälasihankinassa

Kalevalaista maisemaa rajan pinnasta,
hopea-aihkeja Kiverrysjärveltä

Rovaniemeläisellä tuttavalla hoksasin puiset silmälasinsangat. Puu kiehtoo ekologisena luonnonvarana ja kauneutensa takia. Päätin hankkia puusankaiset ja pomminvarmasti suomalaiset silmälasit.

Suomessa puusankoja tekee tai teettää kaksi kotimaista valmistajaa. Toinen teettää työn Kaukoiässä, minkä takia päädyin pohjoissuomalaiseen yrittäjään. Täysin kotimainen valmistaja on sodankyläläinen Keloa Eyewear Oy. Matkustin siis marraskuun lopulla Sodankylään tapaamaan yrittäjä Laura Knuutia. Hän on koulutukseltaan optikko ja silmälasiartesaani, suunnittelee sankamallinsa, valmistaa ne omin käsin koivuviilusta, päällystää koivuntuohella ja sorvaa aisat poronluusta. Vain korvantakuset ovat muovia. Knuuti myös kiertää etelämpänä optikkoliikkeissä.

Laura Knuuti otti mitat päästäni ja silmistäni. Valitsin mallin ja värin. Tuohen lopullisesta väristä ei voi olla varma, Knuuti kertoi. Silmälääkärin ajan varasin Kuhmosta. Ajoin tammikuun puolivälissä jälleen Sodankylän hakemaan valmiita sankoja. Vein sangat kuhmolaiseen optikkoliikkeeseen ja tilasin suomalaiset linssit. Niiden valmistus vei jonkin verran aikaa.

Silmälasiliikkeen mukaan kotimaiset linssit olivat noin kympin kalliimmat kuin ulkomaiset. Sankojahan saa halvalla. Käsityönä tehdyt, kotimaisesta materiaalista tehdyt sangat maksoivat ale-sankoja enemmän. Pohjoisen yrittäjänaisen käsityöstä maksaa kuitenkin mieluummin kuin kansainvälisten brändien tuotteista. Kaksiteholinssit olivat puusankoja kalliimmat.

Jääräpäinen päätökseni kotimaisuudesta venytti hankintaa ja edellytti matkustamista. Eläkeläisellä aikaa riittää. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ajella, ja matkat nostavat hankinnan hintaa.

Vastaus otsikon kysymykseen: silmälasihankinnassa voi suosia suomalaista. Sangat sopivat ja kotimaiset linssit toimivat. Puu ja luu ovat pakkasilla hieno materiaali, eivät kylmää kasvoja. Kestävät mainiosti ulkoilua. Aion pärjätä niillä koko loppuikäni eli noin viisitoista vuotta, naisten eliniän odotteen verran.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa Mikael Agricolan päivänä 2024. Kävin juuri kuuntelemassa  Kalevalaisissa naisissa Kirsti Sallisen ansiokkaan esityksen Kantelettaresta Kuhmon Ikolan pappilassa, jossa myös Elias Lönnrot istuskeli keruumatkoillaan. Sen kunniaksi edellisessä pakinassa vähän roitelemani Loituma ja minua aina syvältä riipinyt Kun mun kultani tulisi, ole hyvä:  https://www.youtube.com/watch?v=64Hilbd_jMg

Pakinan teemaan liittyviä kauniita puusankoja voit ihastella sivulla https://keloa.fi/