Miten selviytyä koettelemuksista

Joitakin elämä potkii vain pehmeillä huopatöppösillä, toisten tie on kivinen. Joskus helpolla päässeet ovat kielteisempiä, itsekeskeisempiä, kapeampia maailmankatsomukseltaan kuin he, jotka ovat selviytyneet ulkopuolisen silmin traumaattisesta lapsuudesta, kovasta aikuisiästä, sairauksista, köyhyydestä. Toki temperamentilla, sitkeydellä ja kohdalle osuneella tuella on osuutta asiaan.

Antavatko kovat kokemukset ja niistä selviytyminen eväitä ymmärtää toisia ihmisiä? Osaako elämästä iloita enemmän, kun on nähnyt sen varjopuolet.

Mistä kovia kokeneet, myönteisinä säilyneet, rauhalliset ihmiset ottavat voimansa. Kuinka jaksavat olla iloisia. Epätieteellinen käsitykseni on, että selviytyjillä on vallan arkisia voimanlähteitä. Yksi koettaa saada työvuoronsa niin, että pääsee jumalanpalveluksiin. Toinen juoksee pitkin metsäpolkuja ikäänsä uhmaten. Muuan kutoo mattoja niin että myyntiinkin riittää. Yksi lukee paljon, kiitos Kuhmon hyvän kirjaston. Yhdelle jahtikausi on pyhää aikaa, hiljentymistä Tapion aarteiden äärelle. Kun koira pelaa, ei mikään maallinen murhe vaivaa. Muuan unohtaa paineet joukkuepelin lumoissa vielä koukkupolvien sarjassa.

Jaksoivatko he siirtää huomion itsestään ulos? Kaikkien voima ei ehkä siihen riitä. Voimattomia pitää ehjempien auttaa myös iloisina veronmaksajina.

Ihmisten yhteyttä, perheen ja omaisten merkitystä korostetaan. Ihminen on laumaeläin, tarvitsemme toisiamme. Silti tärkein ihmissuhde lienee suhde omaan itseen, omiin omituisuuksiin, rajoihin, hinkuihin, ällötyksiin ja riemun aiheisiin. Yksin voi olla onnellinen.

Lammasjärven hyvin hoidetulla avantouintipaikalla en ole tavannut ketään kiukkuista tai murheitten sortamaa. Saattaa olla, että jokunen huuhtoo lihaskivistysten lisäksi muutaman murheenkin kylmään veteen. Suosittelen, jos terveys suo.

Kovia kokeneilta voi ottaa opiksi. Elämä on lopulta lyhyt. Huomion voi siirtää arjen ketutuksista iloihin, pyrkiä siihen, mitä Desmond Tutu, yksi Etelä-Afrikan kammottavan rotusorron kumoajista, tuumi viisaasti, että ihmisen tulisi olla ”ilon varanto, rauhankeidas, tyyneyden lammikko, joka voi aaltoilla kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin.”

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 30.8.2022. Kuvassa elokuun lopun taivaan värejä. 

Korville karkiksi ja elokuun kuutamoita muistellen Pekka Ruuskaa, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=_UhbMcg_At8&list=RD_UhbMcg_At8&start_radio=1

 

Kulttuurivallankumous metsätaloudessa

Ei saatu aikaan vielä Pride-lipulle tankoa, 
mutta Lentua liputti Pride-tapahtumien 
kunniaksi. Ihmiset, älkää olko ahtaita 

Ajassa leijuu heikkoja signaaleja, jotka voimistuessaan voivat nakertaa Suomi-neidon puujalat kantamattomiksi.

Ensimmäinen oli vuoden 2014 markkinaliberalismiin nojautuva metsälaki. Se salli avohakkuun nuorissa metsissä ilman aiempia, metsäntutkimukseen perustuvia läpimitta- ja ikärajoitteita. Lapissa vain euroja laskeskeleva, maisemasta ja uudesta kasvusta piittaamaton metsänomistaja tai yhtiö voi odottaa uuden metsän syntyä peräti neljännesvuosisadan.

Metsätaloudessa aika on tärkeä tekijä. Mikäli metsänuudistamisessa vitkutellaan, kasvua menetetään ja kestävyys vaarantuu. Onneksi moni metsänomistaja huolehtii uuden metsän synnystä.

Markkinaliberalismi sopii huonosti metsätalouden kestävyyteen ja lyö korville luonto- ja maisema-arvoja. Insinöörit saisivat kyllä puut tehtaalle, mutta metsätalousinsinöörit tietävät kuinka ja milloin metsää tulee harventaa tai uudistaa ja kuinka metsä uudistuu.

Liberaalin lain takia aukkoja myös syntyy ja huljakan kokoisina. Aukkoja kasvattavat vielä joidenkin metsänomistajien uumoilemansa avohakkuukiellon pelossa tekemät hakkuut ns aavistushakkuina.

Toinen heikko signaali on metsänomistuksen muutos. Teollisuuden puusta tuli koko maassa pitkään kolme neljännestä perheiden metsistä. Suurmetsänomistus kasvaa (LK 29.7). Aiemmin paikalliset lappilaiset omistivat myös yhteismetsät.

Nyt on perustettu uusia sijoitusyhtiöitä ja yhteismetsiä, joiden omistajuus on kasvottomampaa kuin vaikkapa hyvin toimineiden Pellon, Sallan, Kemijärven ja Enontekiön yhteismetsien omistajuus. Yhtiöillä ja uusilla yhteismetsillä on näytön paikka: ovatko ne kvartaalitalouden mannekiineja vai rakentavatko kestävää metsätaloutta.

Kolmas kestävyyden uhka on unelma ikiliikkujasta eli jatkuvan kasvatuksen kiima, kaikkialle tuputettavan harsinnan mahdollinen yleistyminen ekologisuuden ja kustannussäästöjen verukkein. Jatkuva kasvatus sopii turvemaille ja lehtoihin. Tähän mennessä vertaisarvioidut kangasmaiden tutkimustulokset kertoivat kasvun putoavan viidenneksellä jatkuvan kasvatuksen metsissä.  

Miten kolme tekijää, markkinaliberaali ja metsien dynamiikkaan perustumaton metsälaki, metsänomistuksen muutos ja jatkuvan kasvatuksen kiima ovat jo vaikuttaneet Valtakunnan metsien inventoinnissa todettuun Pohjois-Suomen metsien kasvun taantumiseen? Onko Suomella varaa menettää kangasmaiden metsien kasvua ja hiilinielua?

Onko itsenäisyytemme ajan tutkimuksin ja käytännössä koeteltu metsikkötalous niin epäekologista, että sen menetelmät pitää unohtaa. Voiko paikkatieto ja sen älykäs käyttö rakentaa paremman sillan ekologian ja talouden tavoitteiden välille.

Metsänhoitajakollega nimesi uudet ilmiöt kulttuurivallankumoukseksi. En suostu nielemään hopeavettä enkä höperehtimistä metsävaroilla. 

Kolumni julkaistiin Lapin Kansassa 11.8.2022. Herkistyin hiljan ihanan Lyytin biisistä, olkaa hyvä: https://www.youtube.com/results?search_query=lyyti+olen+matkalla+kaatamaan+patsaita

Kun pahuus järkyttää

Lentua lumoaa vai olisiko sen yllä pilveilevä taivas

Ukrainan sota ei ole lyhyt ”erikoisoperaatio”, vaan sota, joka venyy kuten sodilla on tapana. Ihmisiä kuolee, venäläisiä ja ukrainalaisia. Toivon, että Kuhmon kaksoiskansalaiset välittävät viestiä julmuuksista ja kertovat syyt lännen pakotteisiin. He voivat lukea Suomen vapaita lehtiä, kuunnella ja katsoa riippumattomia kanavia. Toiseen maahan ei saa missään oloissa hyökätä. Hävitys ja uhrit ovat väärin.

Kotimaassa, Limingassa ja Kuhmossakin järkytyttiin syvästi väkivallanteoista.

Kohonnut elintaso, terveydenhuolto ja myös kehittyneet psyykenlääkkeet ovat vähentäneet kotoista väkivaltaa, mutta ei se ole kokonaan kadonnut.

Ihmislajin historia on väkivaltainen. Vaikka järjestelmällinen väkivalta on vähentynyt maailmasta, pahuutta on, ja joissakin maissa se rehottaa.

Kuinka Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistus saataisiin jokaisen hallitsijan, jokaisen väkivaltaa harkitsevan pääkoppaan johtavaksi ajatukseksi. Kunpa media olisi kaikkialla vapaa kertomaan mitä tapahtuu todella. Kunpa kukaan ei satuttaisi toista ihmistä, ei sanoin, ei etenkään teoin. Väkivalta on vaarallista.

Osattomuuden on todettu lietsovan epä-älyllisiä ajatuksia ja vihaa. Kun en saa mitä tarvitsen, otan. Ja kun en pysty ottamaan, kostan. Tasa-arvo vähentää rikollisuutta.

Maailman johtajissa lienee keskimääräistä enemmän narsisteja, jotka pitävät lähimmäistensä kipua ja kärsimystä toisarvoisena. Heidän seuraajiaan ei kannata kehua.

Mitä voi tehdä murskaavien uutisten jälkeen, kun suru ja voimattomuus iskevät. Väkivalta- ja sota-ahdistukseen auttanee ensiapuna se, että antaa tilaa tunteelle. Kieltäminen kasvattaa ahdistusta. Kun ei mitään voi jo tehdylle tai jatkuvalle väkivallalle, tulee herkästi mieleen se, että pitäisikö se unohtaa. Ei pidä. Ei saa katsoa pois.

Jos haluaa toimia, on järjestöjä, joiden kautta voi antaa apua ja vaikuttaa. Omassa lähipiirissä voi valita ennemmin ystävällisyyden ja kohteliaisuuden kuin tylyyden ja kylmyyden.

Toisten kanssa voi keskustella, surra, jakaa tunteita. Rukous on vahvaa meditaatiota, hyvää voimaa. Moni ateistikin on kertonut rukoilevansa hädän hetkellä. Myös maailman hädän hetkellä voi rukoilla. Kirkossa yhdessä rukoileminen ravitsee.

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 2.8.2022. Kuinka oikeassa nuoruuden ikonini Bob Dylan olikaan laulaessaan sodan mestareista, kuunneltavaksi, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=JEmI_FT4YHU