Miten johdetaan

 

Kartta lehdistön vapaudesta. 
Skandinavian maat loistavat joukossa.

Suomi on asiakeskeinen maa. Isoissa organisaatioissa tiedetään, että on leadereita, tunteilla mukanaan vieviä pomoja ja managereita, yleensä insinöörismiehiä, joita kiinnostavat ”lopullisen” totuuden kertovat luvut.

Aleksis Kiven runo kertoi, että todellakin on liehtareita, jotka miehen tai naisenkin tiellä hypellessään vievät mukanaan. Leaderin suomensi liehtariksi Ranuan menetetty aivopääoma, entinen aluemetsänhoitaja Hannu Jokinen. Metsähallitus uudisti organisaatiota, lopetti hoitoalueet ja Ranuan lehteä keljutti aluemetsänhoitajan poistuminen. Paikallislehti, ei siis Hannu, suri Ranuan aivopääoman menetystä.

Arvostan syvästi sodan jälkeisten vuosien työkeskeisyyttä, oikeutettua toivoa paremmasta elämästä. Esiäitimme ja -isämme tekivät pitkät päivät töitä, hakkasivat metsiä, lypsivät lehmiä, puursivat tehtailla luodakseen hyvän Suomen, helpomman jälkeläisille. Leader -elementistä toi toiveita seitsemänkymmentäluku, joka loi hyvinvointivaltion, mikä taas viestii Vuorisaarnan perinnöstä. Jokaisesta pidetään huolta.

Arvostan myös nykyistä meininkiä. Suomi on avoin maa, saamme osallistua, olla eri mieltä virkamiesten tai valtionjohdon kanssa, väitellä, yrittää ymmärtää isoksi paisuneen ihmiskunnan ongelmia.

Koettelemukset kuuluvat elämään. Työttömyydestä on Kuhmossakin tultu työvoimapulaan. Korona kiusasi ja Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Maassamuutto on hajottanut yhteisöjä. Kuhmossa keskusteltiin sote-aseman paikasta. Koettelemuksista huolimatta ja ehkä niistä selviytymisen takia pieni kansamme on valinnut itse itsensä jo viidesti maailman onnellisimmaksi kansaksi.

Jokainen on johtaja, johtaa ainakin itseään, tunteitaan, ajatuksiaan, tekojaan. Jotkut ovat työssä tiiminvetäjiä, jotkut johtajia. Itsensä johtaminen, omien päähänpinttymien tunnistaminen ja reflektoiva johtaminen lienevät yhdessä paras nimeämätön johtamisoppi. Elämä ei ole egotrippi. Parhaat päätökset ovat kompromisseja.

Reflektointi ei ole itsensä peilaamista, vaan oppimista. Se perustuu tekemiseen, ihmisten kuunteluun, ymmärtämiseen, semmoisena kuin heidät voi oman persoonan ulkopuolisina ajattelevina, kokevina ymmärtää, jos voi. Aina ei pysty, ei osaa. Emme aina ota opiksemme. Osaamme pistää itsemme omine ajatuksinemme toisen asemaan, mutta emme ehkä oivalla sitä, mitä toinen ihminen historiansa, geeniensä ja tunteittensa takia kokee.

Miksi tämän kirjoitin? Kun en tajua, miksi rahalla tehdään presidenttejä kuten Mr Trump tai miten pelolla ja valheilla pysytään Venäjän presidenttinä. USA:ssa koronaan kuolleen perheenisän hoitokulut olivat miljoona dollaria, perhe sai laskun. Terveys ei kuulu Pohjois-Amerikassa ihmisarvoihin. Kun jälleen kuultiin kauhea kouluampumisuutinen, opettajille ehdotettiin taas aseita varustukseksi.

Matka itsensä johtamisesta maan johtamiseen on lyhyt. Kummankaan maan johtaminen ei ansaitse hyvää arvosanaa.  Suomen demokratia on parempi.

Kirjoittaja ei lakkaa ihmettelemästä maailman johtajien kirjavaa joukkoa

Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa toukokuun viimeisenä päivänä 2022.

Mielenvirkistykseksi hyvää musiikkia Amerikan maalta, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=1iHhWh9FtsQ  - USA on iso maa, ja minä kasvoin aikuiseksi Dylania kuunnellen. Tämä biisi on yksi lemppareistani. 

Valtion idealla on väliä

Timo Miettinen MDI +/-10- seminaarissa 12.5.22

Kun Timo Miettinen putkahtaa uutisiin tai A-studioon, kannattaa höristää korvia. Hän on eurooppalaiseen filosofiaan, politiikkaan ja aatehistoriaan erikoistunut tutkija ja Helsingin yliopiston dosentti, joka väitteli filosofiasta käsitellen Euroopan ideaa.

Filosofi päivän politiikan tuntijana maistuu maukkaalle. Ihmiskunta on viime vuosikymmenet elänyt markkinaliberalismin lumoissa, joka ei sen kummemmin kuin rajantakainen kleptokratiakaan ole onnistunut ratkomaan ihmiskunnan ongelmia kuten ilmastonmuutosta, pandemioita, nälkää ja köyhyyttä.

Kuuntelin Snellmanin päivänä Miettisen mietteitä Euroopan unionin merkityksestä. Hänen mukaansa unioni on ensisijaisesti talousliitto ja hallitusten välinen liitto. Brysselin koneisto on toisarvoista. Saavutuksena hän piti sitä, että suuret valtiot kuten Ranska ja Saksa hakevat yhteisiä näkemyksiä.

Miettinen näki Euroopan unionin geopoliittisena toimijana, joka voi asemoida Euroopan maita uuteen moninapaiseen maailmaan.

Sydämeni suli, kun Miettinen tutkijan viileydellä tuumi, että ideoilla on väliä. Ukrainan sota sai sinisilmäiset länsimaat tunnistamaan Putinin Venäjän imperialismin, pyrkimyksen kolonisoida isovenäläisen perheen luonnonvarat ja kansat kuten vähävenäläiseksi katsomansa ukrainalaiset.

Kaikkialla ei ole demokratiaa. Euroopan idea, sananvapaus, riippumaton oikeuslaitos ja vapaat vaalit rakentavat ihmisoikeuksia, vaikka välistä tehdäänkin pöljiä päätöksiä. Ne voi korjata. Ei tarvitse pelätä vankeutta, jos arvostelee vallanpitäjien tekoja tai osoittaa mieltään.

Pandemia pätki toimitusketjuja. Ukrainan sodan talouspakotteet ja Kiinan kasvava luonnonvarojen omistus kyseenalaistavat globalisaation ideaa, omavaraisuuden kannatus kasvaa.

Suomen idean voi lukea perustuslaista, jonka mukaan ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.”  

Sattumalta Miettinen puhui juuri Snellmanin päivänä. Snellmanin lauantaiseura loi Suomen valtion ideaa isänmaan päädyttyä Venäjän vallan alle. Seuraan kuuluivat Snellmanin lisäksi Fredrika Runeberg, Johan Ludvig Runeberg, Zacharias Topelius, Johan Jakob Nervander ja Fredrik Cygnaeus. Snellmanista on sanottu, ettei häntä niinkään kiinnostanut historia kuin tulevaisuus ja kansojen henkinen tila. Sadan vuoden kuluttua fennomaanien idea itsenäisyydestä toteutui.

Snellmanin päivänä 12.5.2022 tapahtui, maan johto ilmaisi Nato-kantansa. Sekin liittää Suomen tiiviisti Euroopan ideaan. Kannattaa olla eurooppalainen, asua maassa, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia.

Emme tarvitse enää yhtään sankarivainajaa, vaan rauhaa ja ihmisarvon kunnioitusta. Miten voimme viedä Suomen hyvää ideaa eteenpäin tuleville polville?

Dosentti Timo Miettinen Helsingin yliopistolta puhui MDI +/- 10 -seminaarissa Snellmanin päivänä Helsingissä, oli ilo olla kuulolla. Vielä jälkikäteenkin onnittelut sähäkälle MDI:lle!

Kolumni julkaistiin Lapin Kansassa 23.5.2022. 

Höysteeksi rauhanlaulu, ihanan kapinallisen Marlene Dietrichin laulamana: https://www.youtube.com/watch?v=NoAZG_O-5ro  (pahoittelen mainosten pullahtamista)

Osaammeko rakentaa, kun menee hyvin

 

Pano Lefkaran kylä aamulla varhain 
syyskuulla 2021

Lentualta Oy, Eila, Pekka ja Tapio onnittelevat kymmenen vuotta täyttävää erinomaista yhteistyökumppaniaan MDI:tä, jonka sivulle blogini tällä kertaa putkahti.

 Johdatan teidät toiselle sivustolle, olkaa hyvä:

https://www.mdi.fi/blogi-osaammeko-rakentaa-kun-meilla-menee-hyvin/

Luopumisen tuskasta

 

Lentuan kesäisiä liplatuksia jokunen vuosi sitten

Vastasin kyselyyn, missä tiedusteltiin asioita, joista en haluaisi luopua. Pisti miettimään. Eikö elämä ole luopumista alusta loppuun. Syntyessään ihminen luopuu turvallisesta kohdusta. Mikä on mukavampaa kuin pötköttää rakastettuna ja vaalittuna, äännähdyksestäkin ruokittuna vauvana. Siitä ihanuudesta luovut seuraavaksi.

Maitohampaat eivät pysy ikuisesti. Päiväkotiin ja kouluun pitää tepsutella, vaikka leikkiminen ja kavereitten kanssa riehuminen kiinnostaisivat enemmän. Kun kivaan luokkaan on tottunut, humpsahtaa vaihtuviin ryhmiin. Kerrassaan nuorena pitää tietää, mistä saa elantonsa työkeskeisessä Suomessa. Sen jälkeen joutuu luopumaan vanhempien jääkaapista maailmalle lähtiessään. Siinä vaiheessa vapauden tuulet voittavat luopumisen tuskan. Äiti saattaa aluksi soitella perään häiritsevän usein, mutta luovuttaa vähitellen.

Moni ei vietä loppuelämää ensirakkauden kanssa, sydänsurujen kautta luovutaan yhdestä ellei useammasta rakkaudesta. Mehtuussa ei aina tule saalista. Haaveet ammatista eivät aina toteudu. Kun työpaikan saa, voi unelma jatkuvasta flow-tilasta ja kivoista työkavereista jäädä toteutumatta. Moni joutuu laskemaan joka euron pätkätöissä tai työttömänä, mikä voi merkitä luopumista suomalaisesta unelmasta, omistusasunnosta ja jopa perheen perustamisesta. Vaikka armas löytyisi, saattaa mokoma löytää uuden ja yhteiselosta joutuu luopumaan. Eläinystävälle lemmikin kuolema on yhtä kova juttu kuin omaisen.

Iän myötä alkaa ruumis keljuilla, ruuansulatus rylykytä, nivelet ja luusto rapistua, muistista, näöstä tai kuulosta puhumattakaan. Ystävistä joutuu luopumaan muuttojen tai erilaisten näkemysten takia ja viimeistään kuoleman kautta. Oma terveys menee joka tapauksessa, kuolema odottaa meitä kaikkia sekunnin tai viimeistään 70 tai reilun 80 vuoden kuluttua, sukupuolesta, koulutuksesta ja elämäntavoista riippuen. – Taisi sarkasmia tulla tarpeeksi.

Ehkä ei kannata ripustautua mihinkään, ei tavaraan, ei ihmisiin, ei mihinkään mikä saattaa kadota tuosta vaan. Kristinusko kertoo tukevimmaksi perustaksi iäisyyden ja Luojan huoman. Tuhansien vuosien viisaus peittoaa kaiken hetkellisen viisastelun kuten iltapäivälehtien onnenetsintäartikkelit tai tämän pakinan. Tärkeitä asioita ei saa rahalla.

Ennen kuin jostakin luopuu, on sen myös saanut. Ajatus kannattaa kiinnittää siihen, mitä on. Ja jos jotakin ei ole, kuten rauhaa, väkivallattomuutta, hyvinvoinnin tasaista jakautumista, vapaata tiedonvälitystä, niiden asioiden puolesta kannattaa tehdä ja antaa kaikkensa.

Mitäkö vastasin luopumiskyselyyn, mistä en haluaisi luopua. Kaurapuurosta ja aamukahvista. Rakkaista. Koska elämänilot päättyvät joskus, tuntuu mukavalta ajatella, että Lentuan laineet loiskivat vielä sittenkin, kun tuhkani on ripoteltu niille.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 3.5.2022. Kaikkien nostalgikkojen ja etenkin germanofiilien riemuksi Kajaanin tyttölyseolaisille Gudrun Viergutzin opettama Udo Jürgensin laulu vuodelta 1968, olkaa hyvä. Rahalla ei saa tärkeitä asioita, vaikka se elämää kovasti helpottaakin. Pahoittelen pakkomainoksia.

https://www.youtube.com/watch?v=nMhK1CY4ivs