Täti, Vladi ja Nato

 

Riemukseni pääsin tädiksi kolmekymppisenä. Pieni paksulettinen kummityär istahti viereeni ja supisi, että ”meillä on ihan samanlaiset käjekkin Eila-täti”.

Kummilasteni, lasteni, Ukrainan lasten ja kaikkien maailman lasten tämä täti soisi elävän rauhassa ilman pelkoa ohjuksista, tykinlaukauksista, nälästä, kuolemasta, sodasta.

Tätien ajatukset sotimisesta ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin kuvassa paidatta pullistelleen entisen KGB-agentin tai jääkiekkoilevan hirmuhallitsijan. Tädit synnyttävät lapsia, joista kasvatetaan kahdeksassatoista vuodessa sotilaita. Vaikka tätejä on pidetty demilitarisoituneena vyöhykkeenä, tätejä palvelee puolustusvoimissa ja sodissa pommit ovat osuneet myös täteihin.

Tätinä inhoan rähinöintiä, tapahtuipa se sitten kahden hiekkalaatikolla nahistelevan kurapukuisen kesken tai Kreml vastaan Nato.

Venäjä on erilainen kuin Suomi. Mentaliteetti on toinen. Jos ihminen tai maa ei ole venäläisten mielestä hoitanut asioitaan, kohtalo on karu. Asiansa sössinyt ei ansaitse sitä mitä muut. Vankilat ovat suomalaisiin verrattuna ikäviä paikkoja. 

Krimin miehitys perustui siihen, että asiat eivät olleet venäläisille hyvällä tolalla. Venäjä arvostaa voimaa, maskuliinisuutta, kovuutta. 

Sosialismin sortuminen jyrsi ankarasti itsetuntoa. Maata johtavat sedät eivät ole unohtaneet kokemaansa, vaan hamuavat kleptokratiahuuruissaan lisää valtaa ja maata. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Sodan ammattilaiset eivät mieti sitä mitä vihollinen aikoo vaan mihin se pystyy. Sodat ovat aina syttyneet yllättäin, ja niitä käynnistävät ilmoittavat sodan olevan nopea. 

Sodassa ei huolimatta maailmansotien tuskien jälkeen sovitusta lopulta ole sääntöjä. Sota tuhoaa elämää, rakennuksia, luontoa, vie mahdollisuuden käydä koulua ja rakentaa hyvinvointia työllä. Sota ei hidasta ilmastonmuutosta, mihin valtiot hurskastellen ovat ilmoittaneet sitoutuvansa.

Olen ortodoksi. Jos pääsisin nyt uskonveljeni Putinin pakeille, sanoisin: ympäröiköön Sinut Jumalansynnyttäjän lempeä hellyys. Jos tämä ihme tapahtuisi, hän ei uhraisi yhtäkään Ukrainan ympärille komentamastaan 190 000 nuoresta elämästä. Saavatko vanhukset yhä uhrata nuoria?

Perimmiltään Venäjä haluaa tuntea olevansa suurvalta, kunnioitettu, pelättykin jäsen valtioiden yhteisössä. Ydinkysymys on, miten Venäjän talous nousee jaloilleen, jotta maailma säästyy käynnistetyiltä kauheilta harhautustoimilta. Venäjän on itse uudistettava taloutensa.

Neuvotteluja tulee jatkaa. Tämä täti ei kannata kansanäänestystä Natoon liittymisestä, sillä sitä edeltävää sirkusta ei kehtaisi katsella. Brittien brexit-typerehdintä riitti. 

Kansanedustajilta toivon viisautta pitää Suomi puolueettomana ja puolustusvoimat hyvässä iskussa. Venäläisille pitää näyttää omia muskeleita, ja jos ne eivät riitä, vielä isompia.

Kolumni julkaistiin Lapin kansassa Kalevalan päivänä 2022. Kirjoitin sen juuri kun Venäjä oli hyökännyt eli torstaiaamuna. Nyt olen iloinnut siitä, että maailman valkohattuhakkerit ovat onnistuneet kaatamaan hyökkääjävaltio Venäjän verkkosivuja, Ukrainaa tuetaan laajalti sekä tarvikkeilla että mielenilmaisuilla ja ukrainalaiset ovat sisukkaita kuten suomalaiset talvisodassa. Tuleeko tästä sodasta Venäjän Vietnam?

Kuinka monen muun päässä on soinut Agit Propin Natalia? Tiesivätköhän laulajat sen jopa ennustavan tulevaisuutta... https://www.youtube.com/watch?v=Rt5BQMxgZ8o

Auttaisiko yhteisöasuminen yksinäisyyteen

Jos kevät tulee ryminällä, meillä voi olla tulva.

Kukapa ei olisi kantanut huolta ikääntyneiden vanhempien, sukulaisten tai naapureiden pärjäämisestä. Herra riisuu, tuumitaan, kun muisti alkaa rapautua, lonkat kivistää, näkö hapartua ja voimat ehtyä.

Monen eläke ovat pieni. Vuokra ja sähkölasku eivät pienene eläköitymisen myötä, menoja joutuu vähentämään, osa maksaa velkoja eläkkeestä. Tosin monen palkkakin on ollut pieni, joten niukkuuteen on ollut aikaa harjoitella.

Osa vanhuksista potee yksinäisyyttä. Kun työkontaktit loppuvat, ei kaikilla ole perhettä, ystäväpiiriä tai harrastusporukkaa, jossa tuulettaa ajatuksiaan. Kuhmon eläkeläisjärjestöt tekevät arvokasta työtä tuodessaan ihmisiä yhteen.

Toisenkin laidan edustajia on, vapaaehtoiserakkoja. Pitkän työrupeaman jälkeen monet rakastavat nysvätä yksin pitkin metsiä, metsästellä ja marjastella tai kalastella pitkin Kuhmon järviä ja koskia tai himmailla kotosalla käsityön tai kirjojen parissa.

Osa työikäisistä vanhemmista riutuu työn ja perhevelvoitteiden paineissa, kaikilla ei ole isovanhempia apuna. Korona-aika korosti sinkkujen yksinäisyyttä, lock-down ei ollut kivaa. Opiskelija etäopetusruutunsa äärellä pettyi opiskeluun. Perheet ovat pieniä. Moni lapsi potee yksinäisyyttä, joka lisäksi altistaa kiusaamiselle.

Yksinäisyys on ongelma. Auttaisiko ydinperhemalliin perustuvan asumismallimme muuttaminen yhteisöllisemmäksi, kimppakämpiksi. Yhteiset sauna-, pesuhuone-, kodinhoitohuone- ja oleskelutilat keventäisivät kuluja. Vetäytymisrauhaa pitäisi olla, oma makkari.

Kreikan patikkareissuilla olen nähnyt ravintoloissa iltaisin kolmen, neljänkin sukupolven seurueita, vanhin on aseteltu mukavaan nurkkaukseen, syömisestä on huolehdittu, ja vanhuksen on annettu rauhassa kuorsata tuolissaan muiden jatkaessa ilonpitoa. Malli perustuu siihen, että suvun väkeä, miehiäkin majailee kotosalla päivisinkin katsomassa mummun perään.

Kimppakavereiden löytäminen olisi haaste, sillä suomalainen on lopulta aika jurrukka, eivätkä kaikki rakasta edes perheenjäseniään. Malli voi haista Neukkulalle.

Vähentäisivätkö yhteisöt kuitenkin vanhempien takertumista lapsiin tai ylipäätänsä ihmisten takertumista toisiinsa? Kun kotihommia olisi jakamassa useampi, jäisikö enemmän aikaa ja energiaa harrastuksille ja yhteisöille.  

Olisiko hyvä asumisyhteisö huonoa avioliittoa parempi vaihtoehto? Tarvittaisiinko virkavaltaa kotihälytyksiin ja turvakoteja vähemmän, jos ihmiset jakaisivat arkensa ja suojattomilla olisi kimppakämppäläisistä turvaa juopottelevaa ja ehkä väkivaltaistuvaa kumppania vastaan. Vai ajettaisiinko naiset näin takaisin kotiin hoivatöihin.

Mitä Sinä ajattelet? Minkälaisessa kodissa haluaisit kasvaa vanhaksi?

Kirjoittaja örnöttää tyytyväisenä Timoniemen korvessa välistä miehensä kanssa, välistä huitelee keikkatöissä ja on hyvin todennäköisesti päästänyt sisäisen introverttinsä valloilleen. Pakina julkaistiin Kuhmolaisesssa maagisella päivämäärällä 22.2.22. 

 

Esikuvallisia ihmisiä

 

Tämän turbo-Runebergin tortun leipoi 
rovaniemeläinen Choco-Deli. Nam.

Keskusteluohjelma Itse asiassa kuultuna tekee kunniaa pitkään eläneille aikalaisillemme. Ihaillessani Eva-Riitta Siitosen säkenöivää älyä ja lämmintä persoonaa hänen menetettyään hiljan kaksi perheenjäsentä nousi mieleen toisiakin ihmisiä, jotka kelpaavat esikuviksi.

Nykyaika ruokkii narsismia, itsekeskeisyyttä. Onneksemme on ihmisiä, jotka ovat selviytyneet elämän kolhuista, tuottaneet iloa ja eläneet myös toisten ihmisten hyväksi.

Naiset ovat kautta historiaan tehneet ja tekevät yhä taidetta neulomalla ja kutomalla, sukkia, kankaita. Kukapa ei olisi mielissään mummun, monelle esikuvan, neulomista sukista. Maija Isola loi globaalisti tunnetut Marimekon kankaat, unikot, lokin, kivet ja melonin. Nyt Isolasta on tehty elokuva, jonka näkemistä odotan. Kuvataiteilijoista mm Helené Schjerfbeck, Tove Jansson ja Mia Hamari sytyttävät mielikuvituksellaan. Jokainen heistä on elänyt voimallista naisen elämää, kukaan ei tussahtanut vastoinkäymisistä huolimatta.

Ortodoksikirkko ja myös toiset kirkot kunnioittavat esimerkillisiä, rakkauden ja armon täyttämää elämää eläneitä nimittämällä heitä harvakseltaan pyhiksi. Sana ”pyhä” maistuu paremmalta kuin katolisen kirkon käyttämä ”pyhimys”.

Lempipyhiäni on Suurmarttyyri Katariina Aleksandrialainen, 300-luvulla jKr Egyptissä elänyt poikkeuksellinen nainen, joka ajan naisvihamielistä henkeä uhmaten opiskeli yliopistossa. Hänestä tuli pyhä marttyyriuden kautta, koska hän kieltäytyi luopumasta humaanista kristinuskosta kidutuksesta huolimatta. Toinen mojova pyhä on Autuas Ksenia Pietarilainen, nainen, jonka sydän särkyi, kun hän jäi leskeksi vain 26-vuotiaana, jakoi omaisuutensa köyhille ja eli sen jälkeen Pietarin kaduilla rääsyissä Jumalan houkkana arjen ihmeitä tehden. Autuaasta Kseniasta on tullut venäläisille perheiden ja ihmissuhteiden symboli. Jos käyt Pietarissa, käy Smolenskissa hänelle pyhitetyn pienen sinisen kirkon luona. On koskettavaa nähdä nykyvenäläisten hartauden harjoitus tämän erikoisen naisen sytyttämänä.

Joskus pyhien ihmisten rooli lienee ymmärretty väärin. Pyhät rukoilevat puolestamme, ei heitä kukaan täyspäinen rukoile eikä palvo, enintään kunnioittaa, pyytää esirukousta.

Tarvitaanko esikuvia? Voiko toisten ihmisten jopa pyhäksi korotetusta elämästä oppia? Kyllä. Elämä on lopulta pirullisen lyhyt. Ihminen on laumaeläin, tulee huonosti toimeen ilman toisten ihmisten seuraa, rakkautta, työtä. Toisten taidoista, elämänilosta, rohkeudesta voi iloita ja ottaa opikseen. Koettelemukset, sairaudet, menetykset kuuluvat elämään. Kun näkee toisen selviytyvän, edes jotenkuten, ihmisenkokoisena, särkyneenäkin, saa voimaa.

 

Kirjoittajan miehisiä esikuvia ovat MA Numminen, Pentti Linkola, Veikko Huovinen ja Joel Haahtela.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa susisodan seassa neljäntenä helmikuuta 2022.

Koska kirjoittaja menetti jo vaikutuksille alttiissa myöhäisteini-iässä sydämensä kamarimusiikille, kiitos Gudrun Vierqutz, Kajaanin tyttölyseo ja Kuhmon kamarimusiikki, soikoon liikutukseksenne Arnold Schönbergin Die verklärte Nacht, joka soi jälleen Kuhmon kamarimusiikissa ensi kesänä tiistaina 12.7. kello 15 Tuupalan puukoululla, konsertissa numero 8. Schönbergin nimeä kauhistuvalle vakuutan, että sävellys on tehty ennen säveltäjän syöksymistä atonaalisen musiikin syövereihin, minkä vuoksi teos kuuluu ehdottomasti joka kesä omaan festivaaliohjelmaani. Lippujen ennakkomyynti käynnistyy 17.2, ks tarkemmin www.kuhmofestival.fi - ja suosittelen liittymistä kannatusyhdistykseen, sillä jäsen voi tehdä varauksia jo nyt. 

https://www.youtube.com/watch?v=U-pVz2LTakM

PS konsertin päivämäärän ikuinen päivämääräsähläri korjasi jälkikäteen: oikea päivä on siis tiistai 12.heinäkuuta. Verzeihung.