Ikihipin tunnustuksia

Asun pimeässä korvessa. Karkaan, jos tänne suunnitellaan katuvaloja. Toivon pystyväni asumaan täällä seuraavat pari-, kolmekymmentä vuotta, jonka jälkeen toivon tuhkani ripoteltavan kotijärveen.

Radio alkoi kuulua, kun 4 G -verkko ylsi tänne. Se avasi uuden maailman, kuuntelen maailman lukemattomia radioasemia. Parasta tangoa tulee luonnollisesti Buenos Airesista. Augsburgista truuttavat Bachia poikineen 24/7, balkan beatia, jatsia, etnoa, itävaltalaista humppaa ja kelttiläistä mystiikkaa piisaa, lääkkeitä mihin tahansa musiikin janoon.

Hokasin USA:n Got radio -asemaa kuunnellessa tuntevani paremmin Woody Guthrien, Pete Seegerin, Joan Baezin ja Peter, Paul & Maryn tuotokset kuin nyky-Suomen kevyen musiikin. Lallatan melkein kaikki Bob Dylanin ennen vuotta 1976 tehdyt biisit ulkoa. Tajusin, että Pohjois-Amerikan tunneteollisuus, musiikki, elokuvat ja romaanit ovat muokanneet tunteitten kautta ajatteluani. Olen vanha hippi. Miten olisi käynyt, jos Bollywood, Intia olisivat tuottaneet eurooppalaisten tunteet?

Kukkaisusko ei kuitenkaan aikoinaan johtanut tajuntaa laajentavien mömmöjen käyttöön, vaikka niitä minulle interraililla tukholmalaisessa puistossa yritettiin myydä. Satuin istumaan ostajien penkillä, kunnes joku kiva paikallinen kävi neuvomassa vaihtamaan junanodotuspaikkaa.

Hippeydessä suloisinta lienee myötätunto, köyhäily ja rakkaus, rock, rauha ja rakkaus. Rento pukeutuminen kiehtoi nuorta meikäläistä. Kun siivosin työelämään liittyneet uniformut, jakku- ja housupuvut ikuiseen kiertoon, tajusin sulavasti luisuneeni myös – varoitan nuoremmilta oppimastani tuhmasta sanasta - jakkupukupaskan rooliin. Kolme jälkeläiskoetta tarvitsivat ruisleipää ja rinnelippuja Oukulle ja Pallakselle.

Kuinka kumouksellista republikaanien hallinnoimassa ja Vietnamin sodassa rypevässä Pohjois-Amerikassa hippiaate olikaan, lienee mahdotonta tajuta pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Raha on edelleen Pohjois-Amerikan selkein mittari ja suurin jumala. Pelkään, että osa suomalaisista on ottanut ajattelun mallikseen.

Aina läsnäolevaan pahuuteen vastaaminen rakkaudella on ihmiskunnan suurimpia haasteita. Omaa hippiyttäni elän nykyisin alkukirkon pyhien kirjoituksissa kuten Serafim Seppälän suurtyössä, Iisak Niniveläisen kootuissa teoksissa: ”Luodessaan heitä Hän näet tiesi, millaisia heistä tulee, ja silti Hän loi heidät. [--] pahan ennalta suunnittelu ja kostava rankaisu ovat luotujen himoja eivätkä kuulu Luojalle”. Toinen meditaation ja rakkauden todeksi elämisen paikka ovat esimerkiksi Ounasvaaran kupeella Pyhän Andreaan ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset. Ikävän korona-ajan riemuja on päästä ort.fi-sivuston kautta Nellimin, Ivalon tai vaikka Uspenskin pyhäkköihin. Kokeile. Pääsiäisen ihana riemu on edessä. 

Kolumni tuli julki Lapin Kansassa 29.3.2021. Reippauspalkintona tähän asti lukeneelle jälleen aarre Youtubesta, ensimmäinen Bob Dylanin biisi johon törmäsin kolmetoistavuotiaana. Ei ole mikään kapinalaulu, I want you...

https://www.youtube.com/watch?v=-iIS6ZZ9RVA

Onnen palkkasoturit

On lottovoitto syntyä Suomeen. Onko voittokuponki joutunut monelta hukkaan, kun onnen tavoittelu tuntuu olevan niin pop.

 Voisiko syy olla, että vastoinkäymisiä ei kestetä. Ihmisotukset kun joutuvat kohtaamaan takapakkia, piilottelemaan tunteita, kokemaan väsymystä, tympääntymistä, sairautta, työttömyyttä, rahanpuutetta ja läheisten kuolemaa. Aikataulutettu elämä raskauttaa, vaikka aikataulut myös rytmittävät ihmisen elämää. Nykyelämän aikataulut eivät ehkä ole luonnollisia. Ennen nukuttiin, kun oli pimeää. Noustiin ylös kun aurinko nousi.

Antropologi James Buzman teki hittikirjan, jossa hän arveli metsästäjä-keräilijöiden pärjänneen ehkä 15 viikottaisella työtunnilla. Moniko nykytyöelämässä saisi toimeentulonsa noin leppoisasti? Buzman kulkee antropologina Jared Diamondin ja Yaval Hararin jalanjäljissä. Buzmannin mukaan kehitys lähtee liikkeelle tylsyydestä. Kun oli aikaa, ihminen keksi yhtä sun toista kätevää kuten aikoinaan puhekielen tai tulen käytön.

Elämäntaito-oppaat myyvät hyvin, aikakauslehdet pullistelevat elämäntapaohjeita. Niiden tavoitteeksi kerrotaan onnellisuus, jaetaan neuvoja, joita noudattamalla mieli keittää mettä seitsemän päivää viikossa. Julkimot raportoivat elämänmuutoksista, joiden jälkeen onni puhkesi kukkaan. Mikä tekee ihmisestä onnellisen? Vaihtelevatko onnen aiheet ihmisestä toiseen? Onko pysyvä onni edes mahdollista tai tarpeellista?

Sain hillittömän hepulin, kun luin yritysten palkkaavan happiness officereja, onnellisuuspäälliköitä. Onnellinen tekee uskomusten mukaan töitä tehokkaammin. Nämä onnen palkkasoturit tekevät kaikkensa, että organisaation työmuurahaiset olisivat motivoituneita ja onnellisia. Olkaa hyvä vaan. Uskon raadollisesti ihmiskunnan kokonaisonnen lisääntyvän eniten, kun autetaan heitä, joita elämä on potkinut onnettomuuksilla tai kehnoilla lähtimillä, nostamalla palkkakuopassa lymyävien palkkoja ja hommaamalla töitä työkeskeisessä maassa työtä vaille jääneelle. Työssä ei tarvitse olla ruusuisen onnellista, riittää kun aikuisina, ammattilaisina hoidetaan hommat asiallisesti.

Vapaus on mainio asia, ehkä oleellisinta elämässä. Onnen metsästys on pinnallista.  Ihminen on vääjäämättä välistä pahoilla mielin. Ihminen ei ole oman onnensa seppä, keljuja juttuja tulee, elämä heittelee. Jopa tutkitusti onnen tavoittelu johtaa kateuteen ja pettymyksiin, onnen etsijät ovatkin tavan taaplajia onnettomampia eikä sosiaalinen media näitä paineita ole helpottanut.  Voisiko tavoitteeksi asettaa tyytyväisyyden ja kyvyn kestää vaikeuksia, itselleen mahtamisen jos ei muille voi?

Rakastan teräväkielisen Bertold Brechtin runoja. Hänen mukaansa ja vapaasti suomentamanani:

Aja vaan takaa onnea,

mutta ei kannata liikaa riehua.

Kaikki ravaavat onnen perässä,

onni taitaa takana liehua.

Kirjoittaja on eläköitynyt metsänhoitaja, joka toivoo kaikkien osallistuvan Yhteisvastuukeräykseen. Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 2.3.2021.

Ja mielenvirkistystä, Bertold Brecht tulkitsi oman hittibiisinsä, riesaksenne ainakin germanofiilit, runossa on paljon muutakin mojovaa: https://www.youtube.com/watch?v=WENkquBHchM