Sammaloituneet marjanpoimijatädit ja paradigman muutos

 

Kirjoitan tätä kotonani toukokuisena myöhäisiltana Kuhmon Timoniemellä. Ikkunasta näkyy toistakymmentä kilometriä Lentuan selkää, joku polttaa nuotiota vajaan kuuden kilometrin päässä Selkäsaaren tulipaikalla, aurinko valaisee puiden latvoja, valot ja värit tuovat mieleen parhaat impressionistit. Tätä maisemaa olen saanut onnekseni rakastaa jo viisitoista vuotta. Muuttoliike Kainuuseen, lintujen kevätmuutto oli huikeaa seurattavaa. Tunnustan olevani loivasti Pentti Linkolan ajatusten lapsukaisia. Tiedän monen nuoren tästä unelmoivan: kaunis, luonnonläheinen ympäristö, pientalo, edulliset asumiskustannukset, kulutuksen minimointia, kompostointia, kierrätystä, omavaraisuuden tavoittelua. Maksan vain sähköstä, kun vesi tulee omasta kaivosta. Asumisen hintoja voi verrata verkossa. Saan kalaa Lentuasta, yrtit omasta kasvimaasta, hortan, villiyrtit pihalta, marjat ja sienet lähimetsistä.

Hiljaisuutta ja luontoa kontrastoivat toisaalta keskustan Kantolan enemmän energiaa tuottava kuin kuluttava puutuoteklusteri, uskomaton kulttuuritarjonta hevistä maailman parhaaseen musiikkiin ja huippuarkkitehtien suunnittelemat kaupungin keskustan rakennukset, Atalante-kirjasto, Kuhmo-talo, Juminkeko ja palkittu massiivipuuelementtikoulu. 

Suomen kipupisteet tuntien pohdin, olisiko tämä paratiisi mahdollinen myös nuoremmille, joiden haaveita olen kuunnellut, muuttuuko nykyinen paradigma rannikoille kallistuvasta kotimaasta.

Osallistuin toistakymmentä vuotta valmiusharjoituksiin. Jared Diamondin ja Yaval Hararin tuotantoon kannattaa perehtyä myös viranomaisarkeen joutumattoman. Alkuperäiskansojen jäseniä kuoli joukoittain Euroopasta tulleiden valloittajien mukanaan tuomiin tauteihin.  Tuntuu pahalta tunnustaa, etten yllättynyt pandemiasta. Kuinkahan paljon Välimeren maiden ihmisten kärsimykseen vaikutti koronan lisäksi antibioottien pitkäaikainen ylensyönti, superbakteeriresistenssi.

Pandemia muuttaa jälleen elämää. Paljon riippuu ihmisten pohdinnoista ja heidän päätöksentekoonsa vaikuttavista voimista, mediasta, ajatuspajoista, normien muutoksista. 

Se mitä pandemia tekee kotoiselle aluepolitiikalle, on vielä hämärän peitossa. Pääsevätkö myös minua nuoremmat toteuttamaan unelmiaan ilmastonmuutoksen kannalta suotuisasta ympäristöstä, vähästä kulutuksesta. Olen toiveikas. Suomeen mahtuu, ihmisiä tarvitaan koko maassa lisää. Toinen maahanmuuttajasukupolvi rakentaisi verotuksemme pohjaa, infra toimii, lapset pääsevät kouluun ja harrastuksiin ilman pitkiä matkoja ja kalliita harrastusmaksuja, äidit ja isät hiihtämään kotiportailta ja nyt muotiin paukahtanut luonto- ja mökkeilybuumi voisivat jatkua ilman autolla ajelua.  Ehkä.

Ison rakennusliikkeen suunnitteluinsinööriltä opin, että omakotitalon rakentamisen neliöhinta on varsin usein kerrostaloneliötä halvempi. Kuntien, yritysten tulisi rohjeta myös valmiin tarjoamiseen, esimerkkinä energiaratkaisut sekä nyt kukoistavan etätyön salliminen. Ilmapiirin tulee olla vastaanottavainen. Ihmisten korvien välissä lienevät suurimmat esteet toisenlaiselle paradigmalle.

Aluepolitiikka sanana on inflatoitunut. Se saattoi jo olla hirttosilmukka, johon ripustettiin mennyt maailma, Keskustapuolue ja meidät oudot sammaloituneet marjanpoimijatädit. Olisiko siis parempi puhua vain politiikasta? Jonka tavoitteet määriteltäisiin niin, että koko maassa ihmisillä on mahdollisuus tehdä työtä, pysyä terveenä ja lisääntyä ja toivottaa tervetulleeksi kehittämispotentiaalia kaikkialta maailmasta, uusia ihmisiä luomaan elonkirjoa, monimuotoisuutta.

Signaaleja keskittämisbuumin taittumisesta on nuuskittavissa. Koronan takia työttömyys pomppasi kaikkialla, ja Uudenmaan työttömien määrä ylitti jälleen kotimaakuntani Kainuun asukasluvun. Velkaantuva valtio joutuu hakemaan säästöjä, joiden toivon osuvan paremmin kuin 1990-luvun laman aikaan tekijöihin, joiden kurittaminen ei lannista ihmisiä. Kainuussa, entisessä työttömyysmaakunnassa, on työvoimapula.

Mitä Suomi tulevaisuudeltaan haluaa? En jaksa uskoa, että tulevaisuustyö olisi pelkästään trendien tunnistamista ja niiden myötäilyä. Tulevaisuuteen voi avoimessa demokratiassa vaikuttaa.  Hyvä ympäristö, maisema, metsien suloinen syli ja kestävä, ekologinen hyödyketuotanto saattavat olla jotakin, minkä nuorimukset tuntuvat ymmärtävän keski-ikäisiä paremmin. Kainuun esimerkki on Mustarinda-säätiön Paljakan taiteiljaresidenssi, aivan lähelleni on syntynyt toinen, Sinisukka. Luotan siihen, että ilmastonmuutos lempikirjailijani Veikko Huovisen sanomaa myötäillen houkuttelee ihmiset merenpinnan noustessa sisämaahan. 

Voisiko Suomi heittää vallalla olevan keskittämispikaviisauden hukkakoriin ja rakentaa vahvuuksiensa varaan, luottaa laajaan maahan, metsiin, hiljaisuuteen, ekologiseen elämäntapaan?

Blogi on julkaistu Aluekehitystoimisto MDI:n verkkosivuilla 4.6.2020 (www.mdi.fi/blogi). Toimin MDI:ssä neuvonantajana.  Reippauspalkintona lukijalle Puolustusvoimien lippujuhlan päivän kunniaksi yhden mielikuoroistani, Laulumiesten versio rakkaasta körttivirrestä "Käy isänmaataan kohti ain" https://www.youtube.com/watch?v=YvERndEZ-y8