Suosituksia nuorelle

Lukiolainen näyttää kieltä. Kuvan otti ystäväni Minna Suihko. 

Jos saisin tavata itseni seitsemäntoista vuoden korkuisena, voisin antaa jonkin neuvon. Koska pyytämättömiä neuvoja ei noudata kukaan ja seitsentoistavuotiaat ovat itsevarmoja kuin Kilimandjaro, voisin tyytyä suosituksiin.

Mitäpä tuumisin tuolle meikeistä ja kamppeista piittaamattomalle, pitkätukkaiselle hipille? Joka pöljä ja loppuelämänsäkin pöljänä pysynyt luuli kaikkien nukkuvan silloin tällöin ulkona, viihtyi korvessa, opetteli tuntemaan lintuja, joista suurimmat, havukat, maalinnut, vesiäiset painuivat parhaiten mieleen. Luki tiskatessaan, syödessä, yökolmeen, rakasti Bob Dylania, tanssimista, körttivirsiä ja kääri sätkän kun sille päälle sattui. Oli epävarma ja itsevarma, ei totellut vanhempiaan. Myöhemmin lopetti syöpäkääryleet kun harkitsi lisääntymistä, ja lisääntyi, ja olisi lisääntynyt lisääkin, kun se oli niin kiehtovaa, alullepano, odotus, pikkuisten kanssa pyöriminen. Vaan tangoon ja lisääntymiseen tarvitaan kaksi, eikä lasten isä innostunut suurperheestä. 

Suosittelisin miettimään mitä haluaa. Jos jokin kiinnostaa eikä vie terveyttä, kannattaa käydä tiukasti sitä päin ja keskittyä juuri siihen. Moneen ei ihmisen elämä riitä. 

Elämässä on rajoitteita. Jos Luoja suo lapsia, luopuu ilomielin jostakin kun saa niin paljon, elämäniloa ja kasvatustehtävän. Työ rajoittaa, sillä sen lauluja laulat jonka leipää syöt. Vaikka Suomessa vallitsee terve sananvapaus, huomasin ruuhkavuosina joskus vaikenevani pomojen pahastumista ennakoiden. Sitäkin koin, vaikka edesmennyt talousneuvos Paavo Onnela kertoi minua aina miehuullisesti puolustavansa. 

Viisaiden ihmisten kohtaaminen antaa voimaa. Kouluni rehtori Toini Blomqvist innosti tyttöjä luonnontieteisiin. Olen kiitollinen kaikille esimiehilleni. Työkaverit ovat olleet suuri ilo kuten kaupungintalon siivoustiimin ihanat naiset. Nähdessäni ensimmäisen kerran nunna Kristodulin, kuunnellessani lempipianistini Paavali Jumppasen Beethoven-tulkintoja, tavatessani kuvanveistäjä Mia Hamarin, tutustuttuani tanssija-koreografi Tiina Lindforsiin ja professori Vladimir Mendelsohniin ryhdyin ahmimaan heidän energistä läsnäoloaan. Voimansa ilmeni viisaina kirjoituksina, taivaallisina tulkintoina, rajat rikkovana taiteena. Ortodoksikirkon alkukirkollinen vapaus, musiikin, tanssin, puuveistosten lumo, keskustelujen kipinät tekevät elämästä maukkaamman ja vaikeudet helpommaksi kestää. 

Joku ilkkuu nyt, että kelpaa kultapossun julkkiskontakteja pöllyyttää. Paljastan iloiten viisaimmat joita olen kohdannut: mummuni Tiina, kouluja käymätön, lapsia tekemätön, pommintappaman mummuni korvaaja ja Nils-Heaikka, Nils-Henrik Valkeapää, hettalainen opettaja, jonka kanssa tarkastin Enontekiön porotilallisten tilejä. 

Lähipiirissäsi piilee viisautta. Nuuski se esiin.  Suosittelisin nuorille ihmisten tarkkaa havainnointia, voimaa antavien ihmisten seuraa, heidän kunnioittamistaan ja kiitollisuuden osoittamista. Asialla on kääntöpuoli. Myös negistelijöillä on ihmisarvo, työssä ei voi päästä pakoon kielteisiä ihmisiä. Ole heille kiltti. Kun voit, vapaa-aikana, karta energiansyöppöjä, somessa meuhkaavia, huutamalla tai ääntään korottamalla pahan olonsa ilmoittavia. 

 Kirjoittaja tykkää pohdiskella ja tunnustaa usein olevansa täysin hakoteillä. 

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 27.12.2019

Luvanvaraisia synnytyksiä

Tuore otsikko 18.12.2019 Lapin Kansasta.

Kajaanissa, Kemissä ja Rovaniemellä synnytetään poikkeusluvalla, mikä kertoo ajan hengestä. Utsjokisilla on jo nyt 500 kilometriä matkaa synnytyssairaalaan. Harva tulevaisuuslinjaus on viime aikoina ottanut huomioon maan laajuuden. Synnytysten poikkeusluvat ovat pöljin esimerkki. 

Syntyvyyden kanssa kipuillaan eläkerahastoissa. Eläkejärjestelmä on rakennettu niin, että työssäkäyvät maksavat osan eläkeläisten tulosta. Väestötieteilijöiden mukaan sodanjälkeiset suuret ikäluokat eivät tehneet paljon lapsia, ja syntyvyys oli matalalla 1970-luvulla. Suurten ikäluokkien saamat vähäiset lapset ovat nyt lisääntymisiässä. Seuraavalla vuosikymmenellä vanhempainpäivärahat paranivat ja lapsia syntyi enemmän.  

Joskus politiikan linjausten arvopohja haiskahtaa siltä, että Isä Yksityinen tuo leivän valtioperheen pöytään, ja Äiti Hoivatar tuhlaa, anteeksi, käyttää Isä Yksityisen tuoman rahan sairaiden, vanhusten ja lasten hoitoon ja koulutukseen. Kun Isä Yksityinen ei saanut kotoutettua riittävästi rahaa, Äiti Hoivatar vanhuksineen ja lapsineen sai tuntea sen Kiky-ratkaisuina, koulutusvarojen ja kuntien valtionosuuksien leikkauksina. Kiky kohdistui enemmän naisiin kuin miehiin. Ahtaimmille joutuivat yksinhuoltajat.

Patriarkaalinen aate Isästä rahan tuojana ja Äidistä sen käyttäjänä ei pidä paikkaansa. Se loukkaa yrittäjänaisia, hoivatyön tekijöitä ja ennen kaikkea miehiä, sillä ketä fiksua miestä kiinnostaa pelkän rahantuojan rooli. Yritykset tuovat puolet valtion verokertymästä, ja siinä savotassa on mukana paljon naisia, johtajina, esinaisina ja työntekijöinä. 

Äiti yksin lasten kotona hoitajana on toisen maailmansodan jälkeinen keksintö. Evoluutiobiologit kertovat, että ne pikkunorsut pärjäävät parhaiten, joilla on mummonorsu tukena. Samasta syystä ihmislajin evoluutio on johtanut siihen, että naiset elävät pitkään menetettyään lisääntymiskykynsä. Vanhoissa akoissa asuu viisaus, ennen vanhaan pitivät koko kylän ja etenkin sen kakarat kurissa ja järjestyksessä. 

Evoluutiopsykologi Markus J. Rantala sohaisi muurahaispesää (HS 22.11.2019) viittaamalla elämäntapaamme: keskivartalolihavuus yhdistettynä jatkuvaan stressiin on heikentänyt sekä miesten etten naisten hormonitasoja ja lisääntymishinkuja. Osmo Kontulan, pitkän linjan seksologin mukaan nykyihmiset myös rakastelevat keskenään entistä vähemmän. No, ihmekös tuo, jos lapsia ei synny.

Jos olisin nuori nainen, vetäisin herneet nenään synnytystalkoista, silpputöistä, Kikystä, kuvitelmasta että yksi nainen jaksaa yksin hoitaa lapsilauman 24/7 kotiin suljettuna, ilmastonmuutoksen vähättelystä, synnytyssairaalojen sulkemisesta, pakolaispolitiikasta, prostituution hyväksynnästä, ihmiskaupasta, koulutusleikkauksista, asuntolainojen kattoehdotuksesta, syyllistävästä kiire-elämästä. Olisin julistanut synnytyslakon. Nuoret naiset tekevät sen jo.

Kirjoittaja sai ilokseen 1980-luvulla kolme lasta ja syyllisti silloin itseään ylikansoituksen buustaamisesta. Kolumni julkaistiin Kuhmolaisessa 8.1.2020 (tieto lisätty samana päivänä)

Maailman kaunein konserttisali, Kuhmo-talon Lentua-sali

Puhe Kuhmon Osuuspankin Elohopeakerhon joulujuhlassa 12.12.2019 Kuhmo-talolla 

Ilon ja riemun päivä 

- mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Kunnioitetut elohopeakerholaiset, puheenjohtaja, Kuhmon Osuuspankin edustajat. On kahden kulkurivuoden jälkeen suuri ilo ja kunnia nousta yhden maailman kauneimmista konserttisaleista, Kuhmo-talon Lentua-salin lavalle. Elohopeakerho toimii aktiivisesti, kiitos toimikunnalle ja Osuuspankin aktivaattoreille. 

Olen otsikoinut puheeni ”Ilon ja riemun päiväksi”.  Suomalaiset on arvioitu kahteen kertaan maailman onnellisimmaksi kansaksi. Elämä täällä on iloista ja riemukasta verrattuna monen muun maan kansalaisten arkeen. Ilon ja riemun teemaa lupaan tukea kertomalla kaksi vitsiä ja kaksi kohottavaa sitaattia. En kuitenkaan aio teitä kovasti naurattaa, vaan aion hyvin vakavasti kurkistaa tulevaisuuteen. Optimisti odottaa hyvää, pessimisti ei pety. Säilyykö onnellisuutemme? Mitä ilon ja riemun ja onnellisuuden säilymisen puolesta pitää tehdä? Mikä syö onnea, iloa ja riemua?

I vitsi: Pikku-Kalle ja tilantarve. Pikku-Kalle oli äärimmäisen epämusikaalinen, mutta lauloi aina koulussa innokkaasti ja väärin. Kun häntä musikaalisempi opettaja kerran huokaisi, että miten sinä Kalle aina osut nuotin viereen, Pikku-Kalle murjaisi iloisesti: nuotin vieressä on paljon tilaa!

Onnellisuudesta

Palaan onnellisuuteen. Suomen hyvä sijoitus onnellisuudessa perustuu Gallup-yhtiön massiiviseen World Poll -kyselyyn. Tuloksissa painotetaan bruttokansantuotetta, vapautta ja sosiaaliturvaa. Kyselyn tuloksissa annetaan suuri painoarvo niin kutsutulle tikapuukysymykselle. Siinä vastaaja arvioi elämänlaatua tikapuumallin mukaan: alin askelma (0) kuvastaa huonointa mahdollista elämää, ylin (10) parasta mahdollista elämää. Kysymys kuuluu, millä askelmalla tunnet seisovasi juuri nyt. – Hyvä kuulija – mille askelmalle Sinä itsesi juuri nyt asettaisit?

Nähdäkseni meillä suomalaisilla ja kuhmolaisilla on paljon aihetta onneen, iloon ja riemuun. Sanan- ja uskonnonvapaus ovat Suomessa totta. Sosiaaliturva on myös aivan toisella tasolla kuin meidän syntyessämme. Ehkä yhteiskuntaa, yhteisöjä ei edes tarvittaisi, jos kukaan ei sairastuisi vakavasti, menettäisi lapsena vanhempiaan tai vanhempana kuolisi kesken elämän. Suomen nousu agraarista kehitysmaasta on tapahtunut itsenäisyytemme aikana ja sotien jälkeen varsin lyhyessä ajassa. Köyhyys ja sairaudet ja nälkä ovat osa kollektiivista muistiamme, joten eipä ihme, jos kysyttäessä asetamme nyt itsemme onnellisuustikkaiden yläaskelmille.  

Heijastuuko onnellisuusarvioissamme myös lähimmäistemme osa?  Lähes kaikilla suomalaisilla on riittävästi ravintoa, julkinen terveydenhuolto koskee kaikkia, koulutien kesto ei riipu vanhempien rahamassista. Ehkä suomalaiset ovat empaattista, lähimmäisenrakkautta arvostavaa kansaa? Siteeraan itseäni huomattavasti viisaampaa, kirjailija Leo Tolstoita: Maan päällä on vain yksi ainoa todellinen onni – eläminen myöskin muita kuin itseään varten.  

Säilyykö onnellisuutemme tulevaisuudessa? Mitä ilon ja riemun ja onnellisuuden säilymisen puolesta pitää tehdä? Media pullistelee uhkakuvia, sillä viestintä elää onnettomuuksista, sodat ja tulivuorenpurkaukset ovat minuuttien tarkkuudella aina tiedossamme.

Ilmasto on mutkikas asia, tulevaisuutta ei kannata kurkkia korteista

Tulevaisuus kiehtoo. Verovaroillamme olemme perustaneet Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan, rahoittaneet tulevaisuuden tutkimusta, innokkaimmat kuuluvat Tulevaisuuden tutkimusseuraan. Jotkut tosin kääntelevät Tarot-kortteja, horoskooppeja luetaan, meedioihin uskotaan. En usko Tarot-kortteihin enkä meedioiden armottomaan maailmankuvaan. Armottomuus pomppasi korvaan radiosta, kun Sari Valton haastattelema meedio kertoi 12.11.2019, ettei armoa ole olemassa. Onneksi on. 

Näen luonnontieteissäkin suurta armollisuutta. Tiede pystyy korjaamaan virheitään, tutkimuksen tulee olla dokumentoitua, riippumattomasti toistettavissa. Ja tieteentekijätkin tekevät virheitä, metodit kehittyvät, erityisesti tietokoneiden tehokkuus on kasvanut käsittämättömäksi. Uskon lujasti tieteen korjaaviin mekanismeihin, armoon aiempia tieteentekijöitä kohtaan: virheet ovat korjattavissa. Kuunnellaan tutkijoita.

Luonnontutkijoista osa on luopunut lineaarisesta, viivasuorasti etenevästä aikakäsityksestä. Toimiihan luonto syklisesti, aika on kuin sipuli kerroksineen: talvea seuraa kevät, kevättä kesä, kesää syksy ja sama toistuu vuodesta toiseen. Myös maapallon historiassa vaihtelevat eri ilmastokaudet, suuret luonnonkatastrofit ja sukupuutot ovat osa historiaa.

Nykyisyys ohjaa tulevaa, joten tulevaisuutta voi ekstrapoloida, kehitellä nykynäkymistä käsin. Oman elämäni aikana suurin arkinen muutos ovat olleet kännykät ja niiden mahdollistama yhteydenpito ja tiedonetsintä.

Skenaariotyössä tulevaisuutta hahmotellaan vaihtoehtoisten kehityskulkujen kautta. Jos on vain yksi hyväksytty vaihtoehto, voidaan tehdä kalliita virheitä, kuten on tapahtunut vaikkapa kansallissosialismin tai sosialismin ehdottomuuden aikoina. 

Tulevaisuuden kuvittelu auttaa valmistautumaan muutoksiin. Tulevaisuuden pohtiminen edellyttää toisaalta varallisuutta, sillä valintoja ei voi tehdä jos ei ole valinnanvaraa. Köyhimmät miettivät, mistä repiä rahat seuraavaan viikkoon tai päivään, ostaako välttämättömät lääkkeet vai lapselle ruokaa.

Suomalaista keskustelua värittää nyt voimallisesti ilmastonmuutos. Puolet suomalaisista epäilee muutosta. Usko ilmastonmuutoksen vääjäämättömyyteen tuntuukin kasvaneen lähes herätysliikkeeksi. Nykyajattelun muodin mukaista ei ole, että ilmastoa muuttavat myös luonnonilmiöt, ei pelkästään ihmisen toiminta.  Maapallon ilmasto on muuttunut usein, maapallolla on ollut kymmeniä ellei peräti satoja jääkausia. 

Ilmasto muuttuu nyt juuri pohjoisessa arktisella alueella kaksi kertaa nopeammin kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Metsänraja siirtyy pohjoisemmaksi, tunturinrinteet pusikoituvat, eteläiset lajit valtaavat tilaa. Ketunretaleet ovat työntäneet pienet veljensä naalit ylöskäsin, eikä edes keinoruokinta ole näitä valkoisia puhtaanapitolaitoksia Suomen tuntureilla pelastanut.  

Ilmasto on äärimmäisen mutkikas asia. Kuinka paljon luonnonilmiöt vaikuttavat, mikä on ihmisen osuus, elämmekö tosiaan antroposeenia, ihmisvaikutusten räjähdystä, on vaikea todentaa. Minua on kiusannut Suomessa maa- ja metsätalouden syyllistäminen, sillä hiilidioksidipäästöjen suurin lähde ovat kaikkialla fossiiliset polttoaineet. Maapallon akseli on vino kiertorataan nähden, ja kiertoradan pienetkin muutokset sekä aurinkotuulien vaikutus saattavat päihittää ihmisten aikaansaannokset. 

Otan esimerkin luonnonilmiöiden mutkikkuudesta. Se esimerkki on meille skandinaaveille tärkeä Golf-virta.

Golf-virta pitää koko Suomen maaperän sulana kesäisin, sallii metsän ja perunoiden kasvavan Utsjokea myöten. Merivirta kuljettaa lämmintä, suolaista ja painavaa merivettä ja lämpöisiä tuulia Keski-Amerikasta Skandinavian maihin. Norjan rannikko on aina sula sen ansiosta. Pohjoisnapa-alue on merta ja jääpeitteen alla. Kesäisin merijää sulaa ja tämä makea sulavesi kohtaa suolaisen ja painavan Golf-virran vedet ja kääntää sen paluumatkalle meren pohjaa myöten. Tutkimus on osoittanut, että Skandinavian maat lämpiminä pitävä Golf-virta on nyt yhtä hidas kuin 1600 vuotta sitten. Jäähtyykö Golf-virta hidastuessaan? Tuleeko meille lopulta vilu?

En ole katastrofiuskoinen, vaikka trumputtimia seuratessa ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Fossiilisten polttoaineitten vaikutukset saavat päättäjät asettamaan uusia rajoituksia sekä elämäntavoillemme että kulutukselle. Suomi on tehnyt hyvää työtä esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä, vaikka osuutemme maapallon kokonaispäästöistä on vain 1,5 promillea. Huippuvuodesta 2003 olemme onnistuneet vähentämään päästöjä kolmanneksella. Suomalaiset yritykset tiedostavat ilmastonmuutoshypen kaupalliset mahdollisuudet, clean-tech-ratkaisut jätteiden käsittelyssä ja energian tuotannossa ovat kansainvälisesti kuumaa tavaraa. 

Vitsi II: nyt on toisen vitsin paikka. Siteeraan nopeaälyistä venäläistä ystävääni. Siihen on syynsä: koen, että me pienen kansankunnan suomalaiset tunnemme yhä äärimmäisen huonosti tuon valtavan naapurikansakunnan ja sen kulttuurin. Moni teistä tuntee hyvinkin Kostamuksen kaupungin pitkäaikaisen yhteistyöntekijän, Nikolai Bigunin. Nikolai toimi mm kaupunginjohtajana ja vastasi pitkään Kostamuksen kansainvälisistä asioista. Häntä näkee yhä eläköitymisen jälkeenkin täällä Kuhmossa ostoksilla. Kun viimeksi Nikolain tapasin, kiittelin kovasti hänen pitkästä Kuhmon hyväksi tekemästään yhteistyöstä. Nikolain tuntevat tietävät, että äijä on venäläisittäin pyöreä eikä hirveän kookas. Tuumin Nikolaille, että hänelle pitäisi kyllä oikeastaan pystyttää patsas! Johon Nikolai murjaisi välittömästi: minulla on jo patsas, Oulun Toripolliisi…

Minkälainen tulevaisuus meitä odottaa

Kurkistanpa huvikseni arvailemalla tulevaan. Voin olla väärässä, mutta kuvittelu huvittaa. Puolitoista vuotta sitten luin, että opinahjoni Helsingin yliopisto on joutunut perustamaan tukiryhmiä ilmastoahdistuksesta kärsiville opiskelijoille. Tämän vuoden mittaan on keskusteltu syntyvyyden laskusta. Nousevan nuorison varovaisuudesta lisääntyä voi lukea tulevaa.

Arvelen, että nuorison vegaanivillitys ei laannu. Kaura kilpailee jo nyt äpyliemme kanssa maidontuotannossa. Siirtyvätkö suomalaiset maataloustuottajat maitotaloudesta kauratalouteen? Arvelen edelleen, että metsästyksen arvostus nousee, sillä riistanliha on terveellistä luomua aina. Hybridiautojen hinnat laskevat teknologian kehittyessä, kaasulla toimivat autot voi ehkä tankata tulevaisuudessa talojen omista energialähteistä. Suomeen muuttaa värikkäämpää väkeä, sillä eläkelaitokset eivät selviä maksusitoumuksistaan eivätkä yritykset töistään ilman uusia nuoria virkeitä työntekijöitä. Saapujat tuovat tervetullutta hajontaa geeniperimäämme, ja kansantautimme vähenevät luontaista tietä. 

Luonnon arvostus kasvaa. Puurakentamisen ekologisuus vakuuttaa lopulta myös paltamolaisetkin.  Saamme saastesumuja pakenevia uusia asukkaita. Meillä on senlaatuista tilaa, puhtautta, vettä, metsiä, puhtaita elintarvikkeita, hiljaisuutta, josta kaupungistumistrendin uhrit eivät osaa haaveillakaan. Tupakan kärryyttäminen hiipuu. Kannabis saattaa tulla lailliseksi ja syödä hyvän monopolimme liiketulosta. Ihmiset kuluttavat vähemmän, hamuavat omavaraisuutta perinteiseen kuhmolaiseen malliin. Teknologia avittaa yhteydenpidossa, liikkumisessa, välttämättömyystarvikkeiden valmistuksessa.

Kuhmolainen elämäntapa nousee minun haaveissani arvoon arvaamattomaan. Pidetään siitä kiinni.

Onneamme, iloamme, riemuamme voi syödä kiire ja sen tuoma harkitsemattomuus. Kiire syö tutkitustikin ihmisen kykyä myötätuntoon. Jos sivistystä ja tutkimusta ei kunnioiteta, voimme päätyä myös kehnompaan tulevaan. 

En siis usko apokalyptiseen maailmanloppuun lähivuosikymmeninä, ellei jokin suuri avaruuden vaeltaja, villiytynyt planeetta jysähdä maapalloa kohti. Maailmanloppua on pelätty ihmiskunnan historian sivu. Uskon ihmisen pystyvän ratkomaan itse aiheuttamansa ongelmat.  Uskon edelleen, että meillä suomalaisilla ja kuhmolaisilla etenkin on runsaasti ilon ja riemun päiviä edessäpäin, mikäli teemme kansakuntana viisaita valintoja. 

 Van, mene tiedä. Tulevaisuuskuvitelmani ovat ihan yhtä arvokkaita kuin Sinun arviosi tulevasta. Mitä Sinä mietit tulevaisuudesta, lastenlastesi elämisen ehdoista? Siinäpä sytykkeitä kahvikeskusteluihimme. 

Siteeraan puheeni lopuksi lempikirjailijaani, Kuhmossakin työtä tehnyttä ja usein käynyttä Veikko Huovista hänen Hamsterit-kirjastaan: Mitä ilo merkitseekään meille suomalaisille, jotka elämme lyhyen, hupaisan kesän kahta puolta talvea. Se on kallista tavaraa, kallista kuin auringonpaiste.

Kiitos kun kuuntelitte, hyvää Adventin aikaa, iloitaan ja riemuitaan.

(Ps julkaisun naalin kuva poistettu illalla 12.12.2019: en pystynyt jäljittämään kuvaajaa ja pyytämään julkaisulupaa, joten kohtalaisen tunnollisena kansalaisena katsoin parhaaksi poistaa sen. Naali-esite, mistä kuvan nappasin, on syntynyt kolmen maan, Suomen, Norjan ja Ruotsin naalinsuojeluhankkeessa, josta saa tietoja esimerkiksi Metsähallituksen luontopalveluista ja mukana olleelta Tuomo Ollilalta)

Ortodoksikirkko unohtaa pohjoisen

Kuhmon Karjalan Valistajien kirkko.
Sen vihki kirkolliseen käyttöön arkkipiispa Paavali v.1967
ja kirkoksi nykyinen arkkipiispa Leo v.1990.

Ortodoksikirkko runnoo läpi hallinnonuudistusta. Tavoitteena on voimavarojen tarkoituksenmukainen käyttö ja kestävä talous, osaamisen jakaminen ja päällekkäisyyksien poisto, mihin pyritään läänittämällä suurseurakuntia. 

Kiinteistötyöryhmä esitti kiinteistönhoidon keskittämistä ja useiden pohjoisten pyhäkköjen sulkemista. Luokkaan ”rakennuksesta luopumisen aikataulu selvitettävä” joutuivat mm Ivalon, Kemin, Sotkamon ja Kuhmon kirkot. Pohjoisessa ei ole Lapin sodankaan takia vanhoja kulttuurirakennuksia, pyhäkköverkko on harva. Onneksi Museovirasto älähti (HS 29.11.2019).

Karjalan Valistajien kirkon alttarissa on
Ivironin Jumalansynnyttäjä ikoni

Kirkollishallitus päätti 25.11.2019 perustaa entisten Oulun ja Lapin läänien kokoisen seurakunnan velkaisesta Oulun seurakunnasta, Lapin seurakunnasta ja taloudeltaan terveestä Kajaanin seurakunnasta ”seurakuntien lausuntojen ja piispan käymien neuvottelujen perusteella”. Esittelijä metropoliitta Elia käveli Kajaanin seurakunnan yli. Ortodoksisuus perustuu pienyhteisöihin, mikä rapautuu jättiseurakunnissa. Onkohan koltilta kysytty mitään?

Kuulemisessa Kajaanissa metropoliitta väitti, ettei kiinteistökeskittämisellä ole tekemistä uudistuksen kanssa. Kiinteistökulut ovat kuitenkin suuri menoerä. Keskittäminen nostaa hoitokuluja talkootyövoimasta luovuttaessa, minkä jälkeen kirkkoja on helppo muuttaa vaikka pelihalleiksi.

Kirkkolaki määrittelee kirkon tehtäväksi ihmisten palvelemisen. Ihmisiin ei vetoa piispojen yksimielisyys. Keskushallinnon ylemmyyden korostaminen on patriarkaalisuutta sen kielteisessä merkityksessä. Seurakuntalaiset kokevat veroäyrin korotuksen ja palvelujen karsimisen jatkumisen. Seurauksena he äänestänevät jaloillaan. Rahaa on vähän, väki hajallaan laajassa maassa. Olisiko järkevää madaltaa hallintoa ja tehdä Suomesta yksi hiippakunta?

Rakastan ortodoksikirkkojen kauneutta ja liturgian pysyvyyttä. Kun osa kirkkokunnista seilaa ajan hengellä kuin surffarit aalloilla, ortodoksinen kirkko kurkottaa alkukirkkoon, ihmisarvon kunnioitukseen. Nyt pienyhteisöt ja pohjoisen olot unohdettiin. Menettääkö kansankirkkomme tällä tiellä lakisääteisen roolinsa? Siirrytäänkö lähivuosina uskovien maksamiin toimitusmaksuihin?

Eila Valtanen, Kajaanin ortodoksisen seurakunnan valtuutettu

(törmäsin kummallisimpaan uudistukseen ikinä, tämä mielipide julkaistiin Lapin Kansassa ja Kainuun Sanomissa kolmantena joulukuuta 2019)