Rakastan hiljaisuutta. Mikään maisema ja äänimaisema eivät
voita Linnunradan sädehtintää ja reposten räiskettä yönmustalla taivaalla
helmikuun pakkasissa, aamuvarhaisen usvaa Lentuan huhtikuisilla hölsehangilla,
kesäisen yön yölaulaja kulorastasta, helteen poltetta Lentuan hiekkarannoilla. Tiedän
olleeni etuoikeutettu, kun olen kaksitoistavuotiaasta saanut tehdä töitä
pohjoisessa Suomessa, lehdenjakajana, puuntaimia istuttamassa, myöhemmin
erinäisissä tehtävissä metsissä, kunnan palveluksessa ja nyt pienen yritykseni
kautta oppaana, asiantuntijana ja vapaaehtoisduunarina. Halusin jo lapsena asumaan
hiljaiseen luontoon, ja sen paratiisin löysin Kuhmosta kolmetoista vuotta
sitten, Timoniemeltä, Lentuan rannalta.
Kalvinismi ja työtä arvostava luterilaisuus ovat jättäneet jälkensä Suomeen: me identifioidumme työn kautta. Osmo Soininvaara, tilastotieteilijä, pohti vuosia sitten kolumnissaan, mihin kaikki tehostamisesta ja rutiinitöiden vähentämisestä voitettu aika on mennyt. En tiedä. Suomalaiset ovat viimeistään tänä syksynä kokeneet suuren ilmastonmuutosherätyksen. Suomi on onnistunut vähentämään hiilidioksipäästöjään huippuvuodesta 2003 peräti -34 %, mistä sietää olla ylpeitä. Suomen akateemisesti koulutetuista 25-40 -vuotiaista asuu nyt lähes puolet pääkaupunkiseudulla. Helsingin seudulla asuminen on normiperheelle noin 400 euroa kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Voisivatko ympäristötietoisuus ja sen kasvu sekä edulliset asumiskustannukset tuoda pohjoiseen kipeästi kaivattua nuorta työvoimaa?
Keskustelin kesällä nuoren nelihenkisen perheen kanssa heidän haaveistaan. Asuvat nyt eteläsuomalaisessa kaupungissa, mutta haaveilevat puutalossa asumisesta, omasta palstaviljelmästä, kyläyhteisöstä – juuri semmoisesta, missä kuhmolaiset saamme asua. Etätyö olisi tälle pariskunnalle täysin mahdollista. Naapurini Sinisukka-taiteilijaresidenssi on loistava avaus pitkän elämäntyön Kuhmon, kalevalaisuuden ja isänmaamme eteen tehneen pariskunnan, Sirpa ja Markku Niemisen pohjattomasta idealaarista.
Kasvaisiko Kuhmoon uusia asumisyhteisöjä ekologisen puurakentamisen kautta? Olisimmeko valmiita ottamaan vastaan lisää asukkaita, joilla olisi nuoren perheen kuvaamiani haaveita? Mitä se meiltä edellyttäisi?
Eila Valtanen on metsänhoitaja, joka nimittäisi itseään kevytyrittäjäksi ellei painaisi niin paljon.
Ps aloitin Kuhmolaisen kolumnistina. Blogi on ensimmäisen kerran julkaistu Kuhmolaisessa 18.12.2018. Lisää tulee.
Kalvinismi ja työtä arvostava luterilaisuus ovat jättäneet jälkensä Suomeen: me identifioidumme työn kautta. Osmo Soininvaara, tilastotieteilijä, pohti vuosia sitten kolumnissaan, mihin kaikki tehostamisesta ja rutiinitöiden vähentämisestä voitettu aika on mennyt. En tiedä. Suomalaiset ovat viimeistään tänä syksynä kokeneet suuren ilmastonmuutosherätyksen. Suomi on onnistunut vähentämään hiilidioksipäästöjään huippuvuodesta 2003 peräti -34 %, mistä sietää olla ylpeitä. Suomen akateemisesti koulutetuista 25-40 -vuotiaista asuu nyt lähes puolet pääkaupunkiseudulla. Helsingin seudulla asuminen on normiperheelle noin 400 euroa kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Voisivatko ympäristötietoisuus ja sen kasvu sekä edulliset asumiskustannukset tuoda pohjoiseen kipeästi kaivattua nuorta työvoimaa?
Keskustelin kesällä nuoren nelihenkisen perheen kanssa heidän haaveistaan. Asuvat nyt eteläsuomalaisessa kaupungissa, mutta haaveilevat puutalossa asumisesta, omasta palstaviljelmästä, kyläyhteisöstä – juuri semmoisesta, missä kuhmolaiset saamme asua. Etätyö olisi tälle pariskunnalle täysin mahdollista. Naapurini Sinisukka-taiteilijaresidenssi on loistava avaus pitkän elämäntyön Kuhmon, kalevalaisuuden ja isänmaamme eteen tehneen pariskunnan, Sirpa ja Markku Niemisen pohjattomasta idealaarista.
Kasvaisiko Kuhmoon uusia asumisyhteisöjä ekologisen puurakentamisen kautta? Olisimmeko valmiita ottamaan vastaan lisää asukkaita, joilla olisi nuoren perheen kuvaamiani haaveita? Mitä se meiltä edellyttäisi?
Eila Valtanen on metsänhoitaja, joka nimittäisi itseään kevytyrittäjäksi ellei painaisi niin paljon.
Ps aloitin Kuhmolaisen kolumnistina. Blogi on ensimmäisen kerran julkaistu Kuhmolaisessa 18.12.2018. Lisää tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti