Ilmastoraportti metsäkomissaari Mairead McGuinnesille

 

Päivää.

Olen metsänomistaja S. Pulkkinen, tai enpä tiedä olenko enää oikea metsänomistaja. Jäin mopen osalle eksän lähtiessä Ouluun uuden miehen matkaan, sain vain 13 hehtaaria kuhmolaista metsää, emäntä vei enemmän, mutta minä sain pitää talon. Se lämpiää puulla, mikä on ensimmäinen osa tätä ilmastoraporttiani.

Olen Suomen liki kolmekymmentävuotisen Euroopan unionin jäsenyyden aikana oppinut paljon. Aion nyt olla Teitä kohtaan proaktiivinen eli lähettää jo ennalta harjoitelmani vaadittavaksi ilmastoraportiksi tältä vuodelta. Antakaa palautetta, jos tämä ei ole sitä mitä metsäkomissaarina odotatte.

Kaadettiin pojan kanssa kesällä viisi petäjää talon nurkalta, kun piti tehdä imeytyskenttä lokakaivolle. Ne olivat isoja puita. En kehdannut myydä niitä Kuhmo-yhtiölle enkä Luottopuulle, vaan pätkin ne haloiksi. Niissä oli tervasta, joka mukavasti palaa sekä takassa että saunan kiukaassa. Nyt tiedustelen Teiltä ystävällisesti, pitääkö nämä raportin kohdat numeroida. Tämä olisi ilmastoraporttini toinen kohta.

Tänään oli aikomus lähteä raivaussahan kanssa taimikonhoitotöihin, vaan en kehdannut, kun pakkanen kirrasi yli kahdenkymmenen asteen. Pitääkö muuten myös aikeet elikkä toteutumattomat työt kertoa? Entäpä se, jos torstaisin mehtätöissä kovasti pierettää hernesopan jälkeen. Kun nehän ovat päästöjä.

Pätkin halkoja naapureillekin, se pitää mielen virkeänä ja bodyn koossa. Jos vaikka lähtisi johonkin paikalliseen kierrätyskeskukseen kuten jommallekummalle hotellille uutta vaimoa etsimään. Soreat saa helpommin, siis uuden naisen. Mutta kun ei ole enää niitä suonikohju- eikun naistentansseja kuten oli Känsäkouran aikana. Tässä onkin ilmastoraporttini viimeinen, interaktiivinen ja paikallisuutta korostava, subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteen mukainen toive: jos meikäläinen näin hyvin pitää huolta kolmentoista hehtaarin ilmastotyöstä, voisitteko te vastavuoroisesti yrittää vaikuttaa siihen, että metsien miesten tsäänssit laajempaan metsäomaisuuteen reisimetsän kautta eli tylypällä taas tulisivat mahdollisiksi naistentanssien kautta.

Vielä pieni loppukevennys. Kävin nuorena Teikäläisen kotiseudulla interraililla ja join pubissa Guinnesia. Mahdatteko olla ao mestarituotteen omistajasukua? Jos satutte palkitsemaan näitä Teille epäilemättä pian tulvivia raportteja ja tämä minun raporttini sattuu pärjäämään taksonomiakisassa, ottaisin mieluiten palkinnoksi laatan tai pari Guinnesia. Se on hyvvää.

Kunnioittaen, Hyvää Uutta Vuotta Teille, kaikille komissaareille ja tämän pakinan lukijoille,

toivoo metsänomistaja S. Pulkkista raportin laadinnassa konsultoinut Eila Valtanen. Tarina on sepite ja osumat todellisuuteen ovat sattumia.  

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 23.12.2021. Lisukkeeksi oikein tuhmaa metsämusiikkia, olkaa hyvä:
https://www.youtube.com/watch?v=jUO9_Ds8uYc

Ihana itsenäisyys

Kysyin aikalaisilta, mitä itsenäisyys heille merkitsee. Otos oli pieni, ikähaitari kattoi kuitenkin naisia ja miehiä kolmikymppisistä liki yhdeksänkymmenen vuoden ikään ehtineeseen.

Vanhin muisti sodan synnyttämän kalvavan pelon, isän sotaan lähdön ja odotetun paluun, palaamatta jääneiden kalliit uhrit, mutta myös syvän ja jatkuvan ilon itsenäisyydestä. Isänmaanrakkaus hehkui hänen vastauksestaan.

Nuoremmat muistelivat sodasta toipuvien elämän kovuutta, köyhyyttä ja uupumatonta työntekoa. Tai uupuivathan he, kämppäemännät, metsätyömiehet, suurperheitten isät ja äidit, tehtaantyöläiset ja viljelijät, yrittäjät, elintasomme rakentaneet uutterat raatajat, vaan uupumusta ei valitettu eikä pörnäriä suotu, koska seuraavalla polvella piti olla paremmin. Hinta saattoi olla varhainen sydänkohtaus, murheet ja sotatraumat saatettiin hukuttaa koskenkorvaan. Jokainen rintamalta palannut olisi tarvinnut terapiaa, tuumi ammattisotilas kerran.

Tärkeäksi nähdään, että kaikista pidetään huolta. Vastauksissa korostuvat talouden vakaus, vahva demokratia ja elämän ennustettavuus. Kansalaisoikeudet ja oma äidinkieli koetaan tärkeänä, mutta kielitaidon heiveröisyyttä ei haluta pitää esteenä Suomeen tulleiden siirtolaisten työllistymiselle.

Itsenäisyys loi taloudellisen päätäntävallan. Euroopan unionin jäsenyys toi kaivattua kansainvälisyyttä ja kauppaa, jotka ovat buustanneet Suomen taloutta. Valtion hinkua myydä aiempien polvien rakentamia valtionyhtiöitä ihmetellään. Jos Kemijärven tehdas olisi ollut vielä Veitsiluodon, olisiko sitä lakkautettu. Norjalaiset ostivat lannoitetehtaan, hintoja nostettiin ja se saatiin kannattavaksi. Tuottajien tilipussi kyllä kutistui.

Moni kokee tekevänsä työtä isänmaan hyväksi. Omat puolustusvoimat takaavat itsenäisyyden. Vapautta, erityisesti sananvapautta arvostetaan. Saamme ajatella, kirjoittaa ja puhua ilman pelkoa vainotuksi tulemisesta. Toimittajia tai opposition kannattajia ei Suomessa vangita eikä surmata.

Toisinkin voi asiaa lähestyä. Ilmakehän kasvihuonekaasut eivät tunne rajoja. Poikani ihmetteli lapsena, miksi valtioilla on rajoja, tietääkö maa kuka sen omistaa. Nivankyläläinen biologi ja tutkijana elämäntyönsä tehnyt Kari Mikkola totesi huovismaisesti, että ”oikein isossa kuvassa kansakunnat itsenäisyyksineen ovat kuin tappelevat kirput koiran turkissa, valtaavat läänityksiään ja nahistelevat omistuksistaan, eikä koira tiedä valtapeleistä mitään, kunhan kynsäisee korvallistaan, jos kovin kahistelu kutittaa. Niin varmaan ajattelisi äiti maakin, jos osaisi ajatella, hyväntahtoisesti hymyilisi kirppujensa tontinrajoille ja kohauttaisi harteitaan”.

Iloitaan ja riemuitaan vapaudesta, me kirput, sytytetään kynttilät ikkunoille ja juhlitaan joko riehakkaasti tai hillitysti. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kolumni julkaistiin Lapin kansassa itsenäisyyspäivänä 2021. Sokerina pohjalla Sibeliusta, Kuusi, tällä kertaa melodiaa kantaa sello https://www.youtube.com/channel/UCxjzkp2AiVG0Ym8Nkrf0Usg

(linkki lisätty tunnin kuluttua julkaisusta, nakkisormi ei aiemmin toiminut)