Onko pakko olla onnellinen

Pallaksen kerot, kuva toukokuulta 2019

Sosiaalinen media näyttää elämän pääsääntöisesti kuplivana onnena. Ka, mikäpä siinä. Epäilen jatkuvan onnen totuudellisuutta. Jäin pois Facebookista, kun hyppäsin virkauralta vapaaksi. Kaipaan naamakirjasta muutamaa mukavaa ryhmää. Mutta en kaipaa tiedonanturointia tavarataivaan autuudesta, tapaamisista, uusista vaatteista, kampauksista, huulipunasta, aterioista tai ulkomaanmatkoista, skumpan juomisesta, suihkussa käymisestä tai nukkumaan menosta.

Tyttäreni ihana wicca-noitiinkin paneutunut ystävätär kantoi ylpeänä T-paitaa, jossa luki - anteeksi jälleen tuhmat sanat - ”positiivisuus on perseestä”.  Nyttemmin positiivinen psykologia on vallannut mielen orkesterinjohtajien, päivystävien elämäntapaohjaajien nuotistoa.  Onnellisuus tuntuu olevan kuin pakko, johon pitää ryhtyä kuin työhön vaikka kuinka keljuttaisi. Kiitollisuuden, onnenaineksien listaamisen katsotaan rakentavan myönteistä mieltä.

Epäilen positiivisen psykologian perusteita. Onni ei ole yksilöllinen asia, vaan synnynnäisen temperamentin lisäksi yhteiskunta ja politiikka, perhetausta ja koulutus, työ tai työttömyys vaikuttavat elämänkulkuun. En haluaisi asua Valko-Venäjällä enkä vähemmän valkoisellakaan Venäjällä, en Pohjois-Koreassa enkä Berliinin slummissa tai USA:ssa joukkoampumisia väistellen, Rio de Janeiron faveloista puhumattakaan. Hienojakin paikkoja on. Pellon ja Ylitornion järvikylät, Inari tai Utsjoki, Muonio, Enontekiö, Posio, Kypros ja monet Kreikan pikkusaaret ovat metsäpörrön silmissäni maanpäällisiä paratiiseja.

Ilo ja sisarensa onni lienevät kuitenkin epäilyistäni huolimatta ihmisen perusominaisuuksia. Sen huomaa esimerkiksi pikkulapsista, kun heillä on asiat hyvin. Voi sitä ilon pärskettä, kun korona-ajan sukulaisvauva pääsi vauvauintiin ja näki elämänsä ensimmäisen kerran kaltaisiaan pallopäitä, voi keskenään kikattavien pikkukaverusten riemua, kun leikeillä ei ole alkua eikä loppua.

Olisiko tyytyväisyys se tila, mitä kannattaa tavoitella. Että tekee sen mitä aikoo ja jaksaa sen jälkeen olla iloinen siitä mitä sai aikaan, vaikkei ihan täydellistä tulosta, vaan suurin piirtein sellaista minkä kehtaa myydä, antaa eteenpäin, luovuttaa pomolle tai työkaverille. Tai näyttää imuroinnin jälkeen huushollin sille rakkaalle narisevalle siipalle, joka väittää sinun laistavan siivouksista.

Tunnustan tulleeni neljänkymmenen työvuoden aikana allergiseksi ankeilulle, kiukulle, huutamiselle, kailottamiselle, kuppikuntien muodostamiselle, selän takana höpöttämiselle, mökötykselle ja mielenosoittamiselle. Himoitsen hiljaisuutta, rauhaa, metsän vehreyttä tai talvista mustavalkoisuutta, kaltioiden kimallusta, tievojen ja tuntureitten tuulta. Liekö se kuitenkin onnea, joka on ollut seuranani koko elämäni ajan.

Pallaksen rintuuksilla kuusi vuotta sitten 
- kävin Pallaksella ensimmäisen kerran
kuuden vuoden korkeassa iässä

Tarina tuli julki kolumnina Lapin kansassa kesäpäivän tasauksena 2021. Ja tunnustan nauraneeni viime aikoina tälle aivan poskettomalle ja tuhmalle saksalaiselle Berliinin murteella lauletulle älyttömyydelle, kuultavaksi olkaa hyvä, eniten ehkä helpottaa kieltä ihmetteleviä se että g äännetään kuin j:

https://www.youtube.com/watch?v=lvRRaA6fSH0

Kuitenkin lopuksi haluan aina maukkaasti huvittua.

 

Perspektiivittömät kylät?

 

Viime viikonlopun punttisali, 
toiveikkaita mäntylapsia pääsi kasvamaan
jylhiksi tukkipuiksi

Ajatuspajat analysoivat Suomen kuntia jakamalla ne kehittyviin ja taantuviin. Mittareina toimivat väestökehitys, syntyvyys, koulutustaso, kunnallisveroprosentti jne. Sijainnille, etäisyyksille ja siten laajan maan perusominaisuudelle ei juuri painoa anneta.

Tieto palvelee kuntapäättäjiä, asukkaita, ministeriöitä ja eduskuntaa. Tietoa käytetään voimavarojen eli rahan ohjaukseen. Analysointi on vaativaa, yksinkertaiset selitykset miellyttävät korvaa enemmän kuin perusteellinen puinti. Rankkeerauskiima lietsoo maan eri alueiden eriarvoistumista typerin seurauksin.

Helsingin kaupungilla pitkään elinvoimajohtajana toiminut, Kuhmon kamarimusiikin pitkäaikainen kävijä Eero Holstila puki sanoiksi Suomen ison ongelman: kaikkialla Suomessa suurin muuttoliikkeen suunta on taivaaseen. Vuodesta 2014 Suomen väkiluku on lisääntynyt ainoastaan maahanmuuton ansiosta. Työvoimapulaa on koko maassa, terveyspalvelut kaipaavat lääkäreitä ja hoitajia, prosessiteollisuus duunareita ja ravintolat kokkeja jne. Elinkeinoelämän keskusliitto arvioi Suomeen tarvittavan vuositasolla 10 000 maahanmuuttajaa. Kainuussa on 1300 avointa työpaikkaa.

Maahanmuutto nähdään usein ongelmasilmälasien läpi. Maailmalla on huonoja esimerkkejä kotouttamisesta kuten Ruotsi ja Ranska, sillä molemmissa yhteiskunnissa yhteiskuntaluokkarajat ovat jyrkkiä. Tulijat on ghettoutettu. Ruotsissa luokkatietoisuus on kauniisti kätkettyä. Kansankotiunelma ja menestynyt talous rakentuivat pitkälti muualta kuten Kuhmostakin tulleen työvoiman varaan. Maahanmuuttajamellakat ovat yleisempiä Ruotsissa ja Ranskassa kuin esimerkiksi Saksassa, missä kansallissosialismin kauheudesta opittiin, tulijat asutetaan tasaisemmin ja rasismiin suhtaudutaan säädöstasolla tiukasti.

Mitä järkeä on keskittää suomalaisia rannikon kaupunkeihin? Ihminen on biologinen olento, jonka perimässä asuu myös väkivalta. Helsingin nuorisoväkivallan taustat ovat vakavan pohdinnan aihe. Kuinka paljon niihin vaikuttaa eläinkunnasta tuttu ilmiö. Kun eläinystävämme ahdetaan liian ahtaaseen tilaan, ne tulevat vihaisiksi ja tappelevat keskenään, etenkään jos ei ole järkevää tekemistä. Korona lienee vaikuttanut.

Serbialainen talousitieteiljä Branco Milanovic kävi huhtikuulla herättelemässä suomalaisia luennoimalla rikkauden kasautumista. Suomalaiset nousivat agraariyhteiskunnasta kouluttamalla kaikki taustaan ja vanhempien kukkaroon kurkistamatta. Nyky-Suomessa koulutus ja varallisuus vaikuttaisivat jälleen periytyvän. Tilastokeskuksen mukaan 873 000 suomalaista on köyhiä, lähes joka viides.  Mikäli koulutus keskittyy rannikoille, syrjäseudut pärjäävät huonommin.

Kun tussahtanut kuntauudistus käynnistyi kuntakarttaehdotuksena, Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen tuumaili sen muistuttavan Stalinin ajan perspektiivittömistä kylistä.  Arktisen alueen vetovoima lisääntyy sekä ilmaston lämpenemisen että sotilaspoliittisen aktiivisuuden kasvun myötä. Voisiko maanpuolustus antaa riittävästi perusteita huolehtia pohjoissuomalaisten palveluista? Mitä Sinä ajattelet? Mitä olet valmis tekemään sen eteen, että Kuhmon yrittäjät saavat riittävästi koulutettua työvoimaa, suhtautuminen avartuu meihin muualta muuttaneisiin, mumuihin, ja geeniperimämme monipuolistuu uusien kuhmolaisten avulla?

Kirjoittaja kokee asuvansa Kuhmon perukassa paratiisissa, jonne mahtuisi lisää väkeä. Pakina julkaistiin ensimmäisenä kesäkuuta 2021 Kuhmolaisessa.

Kesä on hamstereitten kulta-aikaa. 
Saalis löytyi Metsähallituksen aukolta.
Kuka puolustaa korvasienihamstereitten
oikeuksia, jos avohakkuut kielletään?