Pakkanen, siitä suomalainen tykkää

 

Oi ihana tammikuu! Toissailtana mittari näytti - 27 ensimmäisen kerran tälle talvelle. Pesäpäiviä siis. Naapurin Matti on ajellut Lentuan jäälle kelkalla traktorinrengasta vetäen kävelybaanaa. Ensimmäiset kerrat olen kiertänyt saaria telluilla, reilut 20 vuotta hyvin palvelleilla leveillä teräsreunaisilla. Eilen ajelin Kajaaniin kirkkoon pappisvihkimykseen. Isä Reijo pääsee jälleen eläkkeelle. Uudeksi kirkkoherraksi saamme Isä Heikin, jonka riemukasta vihkimystä tiukasti koronarajoittein saimme olla seuraamassa. Aksios, aksios, pätevä, pätevä, huudeltiin iloisesti. Ortodoksikirkon pappispulasta minulla on varsin omintakeisia näkemyksiä, nyt kuitenkin olen riemuissani siitä, että kahden miljoonan hehtaarin alueelle ripoteltu 1500 ortodoksin lauma saa paimenen. 

Nyt on jo huomattavasti lauhempaa. Täällä jäät kestävät, talvikalastajat ovat jo aloittaneet harrastuksensa. Surullisena olen lukenut eteläisen Suomen hukkumisuutisia. Suomalainen tykkää pakkasesta, mutta epävakaa syksy on tuottanut ohuet jäät. Olkaa varovaisia.

Keskimmäiseni Iiris kirjoittaa. Hän työskenteli aikoinaan Vilnassa, mistä jäi kiinnostus Liettuan kulttuurin. Tässä teille pesäpäivän ratoksi linkki Iiriksen arvioihin liettualaisista elokuvista, harvinaista herkkua siis, olkaa hyvä:

https://www.donelaitis.fi/liettualaisia-elokuvavinkkeja-talvisiin-iltoihin/    

Ja vielä toinenkin linkki, mielestäni aisapari Chydenius-Oksanen on tehnyt ehkä maailman kauneimman rakkauslaulun, Syleilyn. Ja kukapa sen muu niin ihanasti laulaa kuin Minja Koski, M, olkaa hyvä, sillä rakkauslaulut lämmittävät pakkasessa: 

https://www.youtube.com/watch?v=RIUjGFcIol8

Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkko on

varmasti Suomen kaunein kirkko. 

Tässä rivistö ortodoksi-isiä: vasemmalta Isä Reijo,
Isä Heikki, Oulun metropoliitta Elia, Isä Pentti ja
Isä Marko, Oulun kirkkoherra 

Elokuvahullun tunnustuksia

Olen elokuvahullu, enkä aio parantua hulluudestani. Teini-iässä rakastuin ranskalaisiin ja italialaisiin ohjaajiin, välillä kohteeni oli Jean Renoir tai Francois Truffaut, sitten Federico Fellini tai Roberto Rosselini.  Nämä etäiset idolit opettivat elokuvillaan mitä on tuska tai rakkaus, mitä tarkoittaa ylellisyys ja köyhyys, mitä sota ja mitä rauha, elämänilo ja ihmisarvo.

Onni potki huopatöppösillä kun satuin käymään koulua Kajaanissa, käpykyläksi tuomitsemassani tehdaskaupungissa. Opin elokuvateatteri Raton kovilla penkeillä miltä huippuelokuva maistuu. Elokuvaguru Peter von Bagh avasi silmäni Muisteja -kirjallaan. Kuvittelin kaikkien teinien istuvan nuoruutensa elokuvakerhoissa tietämättä, että Kajaani oli poikkeus. Siellä vaikutti intohimoisten filmihullujen joukko. Näin von Bagh: ”Lahti ja Kajaani olivat sähkökeskuksia, joista tuli vielä Oulua enemmän aktivisteja valtakunnalliseen tasoon. Kajaanissa vaikutti elokuvakerho nimeltä Méliès. Sen pyörittäjät olivat melkein lapsia ja samalla kuin hyvän tulevaisuuden enkeleitä.”  Kiitän heitä. Kasvaako Sodankylässä elokuvahulluja?

Naisten siivu on kapea elokuvamaailmassa. Kaunottaret, mieluiten isoilla ryntäillä varustetut kyllä nousivat maailmantähdiksi, tosin miehiin verrattuna huonommin palkatuiksi. Ohjaajana nainen on harvinaisuus. Leni Riefenstahl, Lina Wertmüller, Agnes Varda, Kathryn Bigelow, Jane Campion tunnetaan, mutta alan seksismi lienee kammitsoinut naisten työtä. Sitäkin iloisempi olen suomalaisten ohjaajanaisten tuoreesta loistosta. Kannattaa katsoa Katja Gauriloffin Baby Jane, Rovaniemelle sijautuva Miia Tervon käsikirjoittama ja ohjaama Aurora, Virpi Suutarin Aalto, Pamela Tolan Teräsleidit ja Zaida Bergrothin Tove. Paitsi ohjaajina naiset loistavat myös mainittujen elokuvien näyttelijöinä, he eivät pelkästään esitä, vaan Maria Ylipää on Pike, Mimosa Willamo on Aurora, Seela Sella kovis-Raili, Alma Pöysti Tove Jansson. 

Koronakesänä innostuin virtuaali-Sodiksen aikana katsomaan neljässä päivässä yhdeksäntoista elokuvaa. Silti surin tunnelman ja Sodankylän yritysten festivaaliasiakkaiden puuttumista. Odotan kuin Kitisen yllä paistavaa yöttömän yön aurinkoa oikeiden festivaalien paluuta.

Mikä tekee elokuvasta hyvän? Kuvaus. Juoni. Tunnelma. Musiikki. Kauneus. Puhuttu kieli. Karismaattiset näyttelijät. Mahdollisuus istualtaan lentää päästöjä synnyttämättä pariksi tunniksi Sisiliaan tai Kreetalle, Berliiniin tai Barcelonaan, Enontekiölle tai Kuhmoon tai vuosisatojen takaiseen maailmaan. Tilaisuus kurkistaa erilaisten kulttuurien, ihmisten, uskontojen, poliittisten näkemysten sisälle, satuun, tulevaisuuteen, haltioitua, nauraa ja itkeä, ihmetellä, ehkä jopa viisastua. Viimeksi mainitusta ei tosin ole meikäläisessä minkäänlaista havaintoa.

Tarina julkaistiin Lapin Kansan kolumnina 2.1.2021.

Kuvat luonnollisesti Sodankylän elokuvafestivaaleilta, iloksenne osoite Federico Fellinin Naisten kaupungin traileriin, lopussa ihanat amatsonit kailottavat että nainen ilman miestä on kuin kala ilman polkupyörää:  https://www.youtube.com/watch?v=RmIC9pQ80Fk