Parisuhteellisuusteoriaa

    

        

Sisältövaroitus: tämä tarina ei tue tiukahkoja parisuhde-, mies- tai naisnäkemyksiä.

Sukupuolten kirjo on sakea erilaisista seksuaalisuuden toteuttamisen tavoista tai sen merkityksettömyydestä. Ihmisten ominaisuuksien vaihteluväli on suuri, vaikka geenit vaikuttavat. Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan, tuumi Simoné de Beauvoir. Roolit, etenkin sukupuoliroolit ovat aikakausiriippuvaisia.

Jos nainen tai mies joutuu tuntemaan olevansa puutteellinen ilman parisuhdetta, maailma on kesken, ei aina ihmisyksilö. Elämä ja ihmisten yhteiskunta ovat pysyvästi kesken, ja kuitenkin koko ajan mennään kohti parempaa.

Pariutumisessa on toki kyse luonnollisesta tarpeesta. Erotiikka on vahva voima. Seksi vie ja taksi tuo, lauloi ihana nasaaliduo Nylon Beat. Evoluutio johti siihen, että ihmislajilla on pitkiä parisuhteita. Ihmislapsi kun tarvitsee maailmaan tultuaan vuosien hoivaa. Geenejään roiskivien uroidenkin etua vastasi, että koettivat olla kaatamatta liikaa naisia vaan ennemminkin kaatoivat riittävästi hirviä ja peuroja omaa geeniperimäänsä kantavien muonaksi.

Lisääntymistä pitäisi hillitä, koska meitä on nyt liikaa maapallolla. Hillitäänkin, väestönkasvun ennustetaan tyrehtyvän. Jos lasten saaminen globaalilasien läpi katsottuna ei ole enää oleellista, pitääkö ylipäätänsä olla parisuhde. Riittävätkö satunnaiset kohtaamiset? Voiko olla useita kumppaneita yhtä aikaa? Viiviä ja Wagneria mukaillen pitääkö naisen ottaa elämäänsä jokaöinen kuorsaus, kodinhengetärolettama, jatkuvat poissaolot, miehen kaverit ja oluttölkit, exät ja joskus toisin kasvatetut bonuslapset. Edelleen pitääkö miehen kestää rasittavaa naisen jatkuvaa kommentointia, vertailua, tarpeettoman tiheitä siivouksia ja PMS-oireita, vaate- ja sisustusvillityksiä ja vain yhtä naista vuoteessaan. Pitääkö luopua itsenäisyydestä saadakseen seksiä, turvallisuutta ja edullisemmat asumiskustannukset.

Parisuhteellisissa ei ole sinkulle pelkästään kadehtimista. Ovat tehneet valinnan tai useita. Luopuneet ehkä jostakin, mutta se ei tee heistä parempia ihmisiä. Kuusitoista naista menettää vuosittain henkensä Suomessa parisuhteessa ja sen jälkimainingeissa. Onneksi määrä on vähentynyt, sillä pari vuosikymmentä sitten kumppaneiden tappamien naisten määrän muistelen olleen 40 vuodessa. Parisuhde voi silti olla naiselle yhä vaarallinen. Tietysti vain murto-osa miehistä on naisenhakkaajia. Vankiylilääkäri Hannu Lauerman mukaan miesten väkivalta tulee historiasta. Mammuttien metsästyksen aikoihin ei haitannut vaikka jokunen riiviöhäirikkö menetettiinkin jahtireissuilla, oleellista olivat toimivat kohdut.

Jotkut naiset julistavat olevansa parisuhdeihmisiä. Muu ei kuulema käy. Ovat ehkä olleet jo useammassa parisuhteessa. Joku kipuilee viimeksi valitun miehensä kanssa luonteiden erilaisuutta, joku vaihtaa miestä kun houkuttelevampi tarjous ilmaantuu, jopa vuosien yhdessäolon jälkeen.

Mitä Sinä ajattelet parisuhteesta? Ehkä se on onnesi syvä lähde. Ehkä suloinen tottumus, talouden turva. Ukin tai mummun viereen on mukava pötkähtää. Ehkä olet onnellinen yksinkulkija, joka ei rinnalleen ketään kaipaa ystävien ja sukulaisten lisäksi.   

Kirjoittajalle vapaus on tärkein asia elämässä. Hän rakastaa syvästi aviomiestään.  Tarina julkaistiin joulukuun ensimmäisenä päivänä. Kuvassa kirjoittajan kuhmolaisista lempipaikoista yksi, Lammasjärven talviuintilaituri.  

 

Vaatteet on mun aatteet

Kuulun sukupolveen, jolle äiti neuloi jumpperit, pipot ja lapaset ja jopa sukkahousut. Viimeksi mainitut kutittivat armottomasti, enkä tykännyt äidin taidonnäytteestä. Täti ompeli makeimmat mekot. Oma tyttäreni peri serkkujensa ja isonsiskonsa kolmen tytön jaloissa käyneet tehdasvalmisteiset sukkahousut, jotka venähtäneenä lörpsöttivät niin että kerran pikku pukijan tyytymätön parku kuului kauas. 

Koulun käsityötunnilla opettelimme neulomaan sukkia ja lapasia, ompelemaan hameen, mekon ja pannumyssyn. Luojan kiitos mummu jeesasi, sillä minua kömpelömpää käsityöläistä en tiedä. Opettelimme parsimaan rikkonaiset sukat. Parsiiko enää kukaan sukkia? Erikoisin vaatekokemus on penkkareista: meidät kannettiin lopullisesti ulos koulusta susiturkissa, mikä onkin ainoa fyysinen kosketukseni tähän petoeläimeen. Onneksi.

Marimekon kankaat räjäyttivät tietoisuuteni, verhojen ompelu alkoi kiinnostaa. Tein omat liinavaatteeni, verhot, pyyhkeet, tyynyliinat, lakanat. Opiskeluaikana innostuin painamaan kankaita, jokunen värikäs pusero ja hame on muistona noilta ajoilta. Opettelin pirtanauhojen teon ja innostuin kutomaan, kun värit sytyttivät sieluni. Innostus jäi lyhytaikaiseksi, mutta pullahti vanhana esiin hinkuna tuherrella vesiväritöitä.

Pikamuodin vyöry alkoi jokunen vuosikymmen sitten. Kauneutta arvostan, mutta vuodenajasta toiseen vaihtelevat tyylisuunnat tuntuvat täydelliseltä höynäämiseltä. Hikipajoissa olemattomilla työehdoilla ahertavat lapsukaiset Intiassa, Kiinassa, Bangladeshissä ennättivät kärsiä varsin pitkään, ennen kuin vastuullisuutta korostavat järjestöt herättivät meidät ylikuluttajat. Koronan takia jäi miljoona ompelijaa vaille toimeentuloa. En usko Aasian vaateteollisuuden ympäristötietoisuuteen tai eettisyyteen. Aihepiiri on hankala, sillä matalakin palkkataso on parempi kuin ei lainkaan toimentuloa tai lasten myyminen jokaisesta köyhän ja rikkaan maan suurkaupungista löytyviin bordelleihin.

Kilpailu vaatetusteollisuudessa on kovaa. Nanso joutui viimeisten joukossa lopettamaan kotimaisen vaatetuotannon. Onneksi on syntynyt pieniä kotimaisia lasten- ja naistenvaatteita valmistavia yrityksiä. Laatuvaatteet kestävät ja niiden tyyli säilyy. Olen innoissani nykynuorten vintage-, kirppariarvostuksesta. Vaate tuntuu surullisimmalta jätteeltä, turhimmalta energiankulutukselta ja päästötuotannolta, mitä liioiteltu kulutuskulttuurimme tuottaa. Koittaako aika, jolloin jälleen perimme vaatteita, teemme enemmän itse.

Kirjoittaja on ottanut vakavasti Minna Canthin lausahduksen ”Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä”
Pakina paikantui Kuhmolaiseen 6.11.2020. Kuvassa kirjoittajan perhe v 1957, kirjoittaja äitinsä Ellenin sylissä, isä-Veikon edessä seisomassa Eija-sisar, kuvan otti Pekka-setä, Pekka Valtanen, Serkuille tiedoksi, että se huippumekontekijä on tietysti tätini Aili, jonka mukaan esikoiseni myös kastettiin.

Sokerina pohjalla nuoruuteni suurin ikoni Dylan. Kaikki hänen levytyksensä suurin piirtein ennen vuotta 1967 saavat sieluni soimaan, tässä kipeä rakkauslaulu, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=u-Y3KfJs6T0