Uusia yhteisöjä Kainuuseen

Rakastan hiljaisuutta. Mikään maisema ja äänimaisema eivät voita Linnunradan sädehtintää ja reposten räiskettä yönmustalla taivaalla helmikuun pakkasissa, aamuvarhaisen usvaa Lentuan huhtikuisilla hölsehangilla, kesäisen yön yölaulaja kulorastasta, helteen poltetta Lentuan hiekkarannoilla. Tiedän olleeni etuoikeutettu, kun olen kaksitoistavuotiaasta saanut tehdä töitä pohjoisessa Suomessa, lehdenjakajana, puuntaimia istuttamassa, myöhemmin erinäisissä tehtävissä metsissä, kunnan palveluksessa ja nyt pienen yritykseni kautta oppaana, asiantuntijana ja vapaaehtoisduunarina. Halusin jo lapsena asumaan hiljaiseen luontoon, ja sen paratiisin löysin Kuhmosta kolmetoista vuotta sitten, Timoniemeltä, Lentuan rannalta.

Kalvinismi ja työtä arvostava luterilaisuus ovat jättäneet jälkensä Suomeen: me identifioidumme työn kautta. Osmo Soininvaara, tilastotieteilijä, pohti vuosia sitten kolumnissaan, mihin kaikki tehostamisesta ja rutiinitöiden vähentämisestä voitettu aika on mennyt. En tiedä.  Suomalaiset ovat viimeistään tänä syksynä kokeneet suuren ilmastonmuutosherätyksen. Suomi on onnistunut vähentämään hiilidioksipäästöjään huippuvuodesta 2003 peräti -34 %, mistä sietää olla ylpeitä.  Suomen akateemisesti koulutetuista 25-40 -vuotiaista asuu nyt lähes puolet pääkaupunkiseudulla. Helsingin seudulla asuminen on normiperheelle noin 400 euroa kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Voisivatko ympäristötietoisuus ja sen kasvu sekä edulliset asumiskustannukset tuoda pohjoiseen kipeästi kaivattua nuorta työvoimaa?

Keskustelin kesällä nuoren nelihenkisen perheen kanssa heidän haaveistaan. Asuvat nyt eteläsuomalaisessa kaupungissa, mutta haaveilevat puutalossa asumisesta, omasta palstaviljelmästä, kyläyhteisöstä – juuri semmoisesta, missä kuhmolaiset saamme asua. Etätyö olisi tälle pariskunnalle täysin mahdollista. Naapurini Sinisukka-taiteilijaresidenssi on loistava avaus pitkän elämäntyön Kuhmon, kalevalaisuuden ja isänmaamme eteen tehneen pariskunnan, Sirpa ja Markku Niemisen pohjattomasta idealaarista.

Kasvaisiko Kuhmoon uusia asumisyhteisöjä ekologisen puurakentamisen kautta? Olisimmeko valmiita ottamaan vastaan lisää asukkaita, joilla olisi nuoren perheen kuvaamiani haaveita? Mitä se meiltä edellyttäisi?

Eila Valtanen on metsänhoitaja, joka nimittäisi itseään kevytyrittäjäksi ellei painaisi niin paljon.

Ps aloitin Kuhmolaisen kolumnistina. Blogi on ensimmäisen kerran julkaistu Kuhmolaisessa 18.12.2018. Lisää tulee.

Aivomyrskyä aluekehitykseen

Kotini on jo kolmentoista vuoden ajan sijainnut suloisen pimeässä korvessa, Kuhmon Timoniemellä. Palasin juuri ylelliseltä kävelyretkeltä. Kärppä oli vokotellut samoja myyriä kuin kissani, vihertikaksi arvelin salskean haavan rungolla kopsuttavaa tikkaa. Tuulirannantiellä tuuli. Hiljainen metsä huokui muhevaa rauhaa niin kuin vain joulukuinen metsä voi.  Naapuri oli kaiskutellut tyylikkään aukon maisemaan, saapa Kuhmo Oy tai jokin toinen puunostaja sahattavaa, CrossLam Kuhmo jalostettavaa, Elementti Sampo koteja tehdäkseen ja Lapin yliopiston opiskelijat terveellisen puukerrostalon opintojansa jouduttamaan.  Todennäköisesti aukolle istutettavaa männikköä harvennetaan ensimmäisen kerran ennen kuin lähden täältä.

Muutama vastantulija Kuhmo-talolla tai kaupoilla on udellut tekemisiäni. Olen kuurottanut kuuliaisesti Lentualla, reissunnut jälkeläiskokeitani sekä ystäviä kahtomassa, koettanut kertoa hongkongilaisille, singaporelaisille, intialaisille ja saksalaisille Suomen luonnosta ja elinkeinoista. Viimeinen matka suuntautui Helsinkiin.  Pääsin osalliseksi aluekehitystoimisto MDI:n asiantuntijoiden ja neuvonantajien aivomyrskystä.  Jätän Sinulle, harvinainen lukijani, samat  kymmenen pähkinää purtavaksi kuin toin upeiden nuorten asiantuntijoiden pohdintaan sillä kertaa harvaan asutusta Suomesta eli Helsingistä, Rovaniemeltä, Kuhmosta, Oulusta ja  Lohjalta. Ole hyvä, palautteestasi iloitsen:

1. Kilpailuviraston ensimmäinen johtaja Martti Purasjoki tuskaili, miksi Suomessa ei käyty arvokeskustelua ennen sääntelyn purkua. Menettelytavat omaksuttiin huomattavasti suuremmasta kansantaloudesta, USA:sta, missä viisimiljoonaista intiaaniheimoa ei olisi koskaan pantu kisaamaan itsensä kanssa. Hävisikö Suomesta tuon kämmin ansiosta PK-yrittämisen mahdollisuuksia? Ovatko aivotutkijat väärässä väittäessään, että ihmisiä motivoi enemmän kuuluminen johonkin joukkoon kuin kilpailu?

2. Lapin matkailun volyymi kasvoi v.2016 noin 60 %, ensi vuoden suorat lennot Keski-Euroopasta Lappiin kasvavat 16 % .  Pohjois-Ruotsi tyhjeni nykyisen Suomen nykyparadigman eli keskittämisen ansioista jo 1960-luvulla – toisaalta Ruotsissa eletään vauvabuumia, mutta pohjoisessa Ruotsissa ei eletä samanlaista matkailubuumia kuin meillä Lapissa. Kannattaako aluepolitiikka?

3. Miksi asuminen Helsingissä on normiperheelle kuukausittain noin neljäsataa euroa kalliimpaa kuin muualla Suomessa? Kuka hyötyy taloudellisesti asutuksen keskittämisestä?

4. Viime taantuman loppumetreillä Uudellamaalla eleli 90 000 työtöntä eli enemmän kuin Kainuussa on asukkaita. Kainuu on potenut pitkään työvoimapulaa, Lapissa on sama ongelma. Miksi pohjoisen ja koko Suomen työvoimapulaan ei löydy ratkaisua?

5. Miksi nuoria hyvin koulutettuja ihmisiä muuttaa pois Suomesta? Tarvitaanko Itäkeskuksessa tai Oulun Tuirassa Odinin poikia ja tyttöjä susikoirineen kaduilla? Hallitusvastuuta kantaneen puolueen presidenttiehdokas julisti, etteivät ihmisoikeudet kuulu kaikille. Onko Suomi niin onnellisten ihmisten maa kuin mittauksissa annamme ymmärtää?

6.  Nuoret juurtuvat opiskelupaikkakunnilleen.  Toisin oli ennen. Unelmani oli asua pohjoisen järven rannalla ilman valosaastetta ja kuitenkin rakastan syvästi opinahjoani Helsingin yliopistoa. - Ovatko alueelliset ammattikorkeakoulut ja yliopistot parasta aluepolitiikkaa ikinä?  Miksi korkeakouluopettajien ja tutkijoiden tehtävistä tärkein tuntuu olevan rahan etsintä, ei tutkimus?

7. Nuoria naisia kehotettiin synnytystalkoisiin. Nuoret naiset talkoilevat muutenkin: naisvaltaisten alojen palkkoja eli tulevien mahdollisten synnyttäjien palkkoja leikattiin kilpailukyvyn nimissä. Onko matalalla syntyvyydellä ja naisten matalilla palkoilla ja niiden leikkaamisella syy-yhteyttä? Ovatko pienipalkkaiset nuoret naisemme viisaita kun kantavat vastuuta toimeentulostaan (eivätkä lisää väestöräjähdystä maapallolla)?

8. Sähkömiehen helsinkiläinen poika huokaisi minulle Vuokatin matkailukeskuksessa: ”Nuorille äijille on Helsingissä kaksi selkeää suuntautumisvaihtoehtoa: kapakat ja punttisalit. Täällä Kainuussa voi kalastaa, metsästää, bilettää, skimbailla, hengailla kavereiden kanssa laavulla, elää äijäelämää.” Olisimmeko onnellisempia, jos me kaikki asuisimme Helsingin esikartanoissa? Vai menettäisikö tämä maa luonteensa?

9. Kotipaikkakunnallani puolen miljoonan hehtaarin metsässä Kuhmossa on satsattu puurakentamiseen, primäärienergian käytöstä noin 70 % on uusiutuvaa eli esimerkiksi koko taajama lämpiää sahalta saatavalla hakkeella. Kerrostalohuoneistoja tehdään valmiiksi LVI-töitä ja kaapistoja myöten kuhmolaisessa hallissa, josta ne viedään Tampereelle, Rovaniemelle jne.  Puuelementtikerrostalo nousee pystyyn muutamassa päivässä viiden työntekijän voimin. Metsät ovat Suomen kestävin taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen valttikortti, hiilinielu, resurssi. Missä ne kasvavat?

10. Bonusraitana utelin, että heitetäänkö minut ulos näiden kysymysten jälkeen. Ei heitetty. Syntyi mieltä lämmittävän älykkäitä keskusteluja. Kiitos, MDI:n joukot!