 |
Vikaköngäs Rovaniemellä lokakuulla 2024 |
Ikäpolveani kasvatettiin sananlaskuilla. Kun viriteltiin
tappelua, kuultiin: ”Älkää riidelkö tiellä.” Tai: ”Joka toista haukkuu, sen
napa paukkuu.”
Miten hieno onkaan Kuhmon kaupungin varhaiskasvatuksen
toiminta-ajatus: ”Yhdessä leikkien / ryhmässä oppien / hyvät tavat muistaen / suunnitellen
teemme sen.”
Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan tuumailin pakinassa, että
maailmalle olisi hyväksi, jos Bolsonaro, Johnson, Orbán, Putin ja Trump
pantaisiin hyvään suomalaiseen päiväkotiin oppimaan sen käyttäytymissäännöt. Ei
pantu. Bolsonaro ja Johnson ovat nyt katveessa, kolme viimeksi mainittua
hallitsevat yhä uutisia, joissa väkivalta tai sen uhka ja ihmisoikeuksien
riisuminen ovat usein esillä.
Maailmalla riidellään. Ilkeä äkeily on rantautunut ihanaan isänmaahamme, jossa
sen kauniilla äidinkielellä osattiin ennen hakea konsensusta politiikassa,
työehdoissa ja tavan taaplaajien kesken. Railakkaita keskusteluja käytiin
kulisseissa, mutta ketään ei ministeri julistanut julkisesti mafiosoksi tai kiivailija
laitaoikeistolaista natsiksi. Pitkään hallinnut presidentti kyllä ärjäisi mielestään
sössineet saatanan tunareiksi. Vähitellen ns yleiset syyt johtivat
suomettumiseen. Auvo oli pinnallista.
Nyt hallitus ja ammattiyhdistysliike riitelevät, lakoilla ei saavutettu mitään.
Eduskunnassa lakiesitykset jakavat edustajia kahteen osaan kuin toimimaton
vetoketju. Kannat jäävät kauas toisistaan. Terapeutti-Ville nimitti Eduskuntaa
sairaaksi työyhteisöksi, jäi sairauslomalle.
Sopu löytyy kuuntelemalla. Eri mielipiteitä voi kunnioittaa, sillä harva
ihailee väkivaltaa tai halveksii naisia tai vähemmistöjä. Aito keskusteluyhteys
edellyttää vuorovaikutteisuutta ja hyvää käytöstä.
Mutta onko konsensus tarpeen. Osaammeko kunnioittaa moniäänisyyttä, erilaisia
tulokulmia elämän ja yhteisön ongelmiin. Tosiasioihin, tutkimukseen perustuvaa
keskustelua tarvitaan. En toivo konsensuksen palaavan ahtaana kuten
Kekkosslovakian aikoina. Menneeseen ei voi jumiutua.
Pakina julkaistiin Kuhmolaisen verkossa 28.10.2024, painetussa 29.10.2024. Nuoruusvuosien, myös muutaman lukijan nuoruusvuosien kunniaksi itsensä Sleepy Sleepers, Eero ja Kuka mitä häh: https://www.youtube.com/watch?v=N5xOWdB72GA Ja jos Eeron kohtalo on liian kovaa kamaa, pakinan aiheen takia etnoslovari, olkaa hyvää: https://www.youtube.com/watch?v=q-ZtAhnaGSs