keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Vaarallisia porukoita

 

Ankean aiheen kevennyksesi iloinen kuva:
ystäväni Kirsti
 Sukupolvi sitten kaikki kuuluivat kirkkoon, ja työväki kuului ammattiyhdistykseen. Kirkot, ay-liike ja puolueet menettävät jäseniä. Syyksi kuulee rahan, palkalla ei haluta osallistua diakoniaan tai edunvalvontaan. Ei pysytä kirkossa vanhahtavien linjausten takia. Ay-liike nähdään ikääntyvien edunvalvojina nuorten kustannuksella.

Ihminen on sosiaalinen. Kuulutaan porukoihin. Lapsia kasvattava tai seuran, joukkueen tai ystäväpiiriin jäsen tietää, kuinka tärkeitä lajitoverit ovat läpi elämän. Kun entiset yhteisöt eivät vedä ja perheet ovat pieniä, haetaan uusia porukoita.

Oire yhteisön kaipuusta lienee myös Odinin sotureitten, Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen, Active Club - ja Veren laki -järjestöjen nousu. Pohjoismainen Vastarintaliike kiellettiin, mutta uusia ääriporukoita nousee. Ilmiötä tarkasteli Kuhmossa varttunut kirjailija Aleksanteri Kovalainen kirjassaan Kansallinen herätys.

Nämä oudot porukat rehentelevät rasismilla, järjestävät marsseja ja uskovat väkivaltaan. Ovat partioineet kaduilla, mikä on koulutettujen ja voimankäyttöön asiallisesti suhtautuvien viranomaisten työn takia tarpeetonta. Ilmiötä ei ainakaan hillitse johtavien nykypolitiikkojen aiempi rasistinen kirjoittelu tai nykyiset väestönvaihtomurjaisut.

Active Club perusti Hyvinkäälle avoimen kansallismielisen keskuksen, jonne nuoria houkutellaan hevimusiikin ja kamppailulajien voimin. Nuorisoa vokoteltiin kansallisuusaatteella 1930-luvulla fasismin noustessa hirvittävin seurauksin. Fasismi lähti kasvuun erilaisia nimittelemällä ja ihmisoikeuksia riistämällä. Lopulta toisinajattelijoita, vammaisia, mieleltään sairaita, sukupuolivähemmistöihin kuuluvia, väärän kansallisuuden edustajia kuten juutalaisia kurmuutettiin ja tapettiin.

Osattomat tai elämän kolhimat nuorukaiset saattavat löytää viiteryhmänsä äärioikeistolaisista tai anarkistisista porukoista, joiden väkivaltaisista soluista Suojelupoliisi varoittelee.

Valtaosa nuorista on täyspäisiä, joita väkivallalla flirttailu oksettaa. Kaikkien elämänkokemus ja historian tuntemus ei tunnu riittävän tunnistamaan vaarallista tietä edes kypsässä iässä. 

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 23.1.2024. 

Kuuntelen paljon radiota. Kevyen musiikin sanoittajissa on hyviä ja vähemmän hyviä. Kun Samuli Roivas ja Herrasmiehet nostivat esiin takavuosien lempparini, Bob Dylanin The girl from North Country, ilahduin, suomennettuna Lapin tytöksi.  J Karjalainen osaa suomentaa, olkaa hyvä, molemmat versiot:

 https://www.youtube.com/watch?v=LO_5f2JI7cM

ja sitten nuoruuden suuri ikonini Bob Dylan: https://www.youtube.com/watch?v=JncbFS5ek74



tiistai 9. tammikuuta 2024

Ihanat naiset löylyssä

 

Pyhä paikkani, kotisauna

Ensimmäisen saunamuistoni syntyessä minun on täytynyt olla alle kolmevuotias. Isä kantoi minut sylissään pyyhkeisiin käärittynä pihan yli saunan suloiseen lämpöön kovassa pakkasessa, kirkkaiden tähtien tuikkiessa. Tähtitaivas, isän turvallinen syli ja lämpötilaero upottivat tunnelman hellästi syvälle lapsen mieleen.


Sauna on pyhä paikka. Ennen vanhaan siellä synnyttiin, ja elämän päätyttyä vainaja pestiin saunassa. Väliin mahtui lukemattomia kylyjä. Joulu- ja juhannussauna kuuluvat juhlaperinteeseen.

Sauna lienee monelle suurimpia nautintoja, vapautumisen ja puhtauden pesä. Saunaan mennään urheilun jälkeen, ja ystävien kesken pidetään saunailtoja. Hulluimmat, joihin kuulun, saunovat lähes päivittäin.

Kaikki ulkomaan elävät eivät ehkä ymmärrä, miten luontevasti suomalainen nakkelee vaatteet penkille ja hiliputtelee ilman rihman kiertämää löylyyn jopa ensimmäistä kertaa tapaamansa ihmisen kanssa.

Yksin saunoessa sulavat arjen pikku ongelmat kuin itsestään olemattomiksi lämpimässä kosteudessa. Enimmät keljutukset putoavat saunan ovelle. Niskan juilimiset katoavat, krempat haihtuvat höyryyn. Verenpaineet laskevat.  Sydärin riski pienenee usein saunovilla, kertoo tutkimus.

Yhdessä saunominen ylittää hauskuudella hiljaisen yksin löylyttelyn. Makeimmat naurut olen käkättänyt Sampo-kuntouksen ja Rovaniemen uimahallin löylyissä. Oi ihania muodollisesti päteviä naisia löylyn sylissä! Voi hoon päältä puhuvien rovaniemeläismuoriskojen estottomia elämäntarinoita! Saunassa ei vaatteilla koreilla, ei varustauduta sotamaalauksella, meikillä, ellei naiseläjien ehdottoman tarpeellisia naamioita lasketa. Mahat röllöttävät, rinnat rehottavat iloissaan ilman ahdistavia liivejä, suloisen leveät persuukset täyttävät lauteet.

Suomessa yksinäisyys piinaa liian monia, arvellaan jopa 600 000 ihmisen potevan ihmisen ikävää. Kerrostaloissa ja miksei muutoinkin kannattaisi suosia naisten ja miesten saunailtoja, sillä nakupelleiltä tittelit jäävät pukuhuoneeseen ja jutustelu soljuu. Yhdessä saunominen saattaisi selättää yksinäisyyden kipua.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 9.1.2024. Uusi vuosi, uudet kujeet. Mielen iloksi Mikis Theodorakista, jonka siskoni kyproksenkreikkalainen mies nimesi viimeiseksi suureksi kreikkalaiseksi. Laulaja Arja Saijonmaa, joka pian täyttää 80. Saijonmaa sen takia, että on kirjoittanut saunakirjan, vielä lukematta. Elämä on ihanaa joka vaiheessa. 

https://www.youtube.com/watch?v=rmfLsH57JRE