Sallikaa lasten tulla

 Lämmin kiitos jälkikäteen Kuhmon Taiteiden Taikayön tekijöille ja kävijöille, kiitos kohtaamisten mahdollistamista keskusteluista ja ihanasta jatsista. Lennän kuuhun, kun kuulen Fly me to the moon, ilahdun, kun All of me soi. Taikayö antoi eväitä talveen kuin säilötyt marjat.  

Yhteisöllisyys ja taide kuuluvat elämään. Synnymme, kasvamme, koemme koettelemuksia ja onnen hetkiä, kunnes hyvässä tapauksessa pitkän elämän jälkeen lähdemme tuonilmaisiin, kuolla kupsahdamme.

Siirtymiä juhlitaan kaikissa kulttuureissa, ja siirtymäjuhliin kuuluu taide. Kokoonnutaan yhteen, vähintään lauletaan, musiikki soi, pidetään kaunopuheita. Taide antaa voimaa elää elämää vaikeuksineen.

ihana Juulia Kyllönen Jatsilaakin
solistina, kuvassa myös Eero
Juntunen ja Tuomas Huotari

Lapset kastetaan tai vietetään nimiäisiä.  Aikuistumista, ennen vanhaan tansseihin pääsylupaa, juhlitaan rippileirin, kriparin tai Prometheus-leirin jälkeen. Avioliittoon vihitään kirkossa tai maistraatissa. Moni kokee tarvitsevansa papin sanat ja yhteisön kannattelevan rukouksen suhteen tueksi. Sairaita käydään katsomassa, kuolleet siunataan haudanlepoon.

Lapsia ei enää nykyään aina oteta häihin tai syntymäpäiväjuhliin hautajaisista puhumattakaan. Entisinä aikoina saattoi rakas vainaja pötkötellä pitkät ajan pihapiirin riihessä, jolloin pikkuruiset kävivät toteamassa hengen jättäneen kehon eivätkä kauhistuneet. Ilojuhlia taas vain ryydittävät lasten välittömyys ja toivottavat riemunkiljahdukset.

Sairaudet, raihnaisuus kuuluvat elämään yhtä lailla kuin kauneus, elämänilo ja juhlat. Miksi niitä pitäisi piilotella lapsilta, jotka kuitenkin joutuvat kokemaan koko elämän kirjon kasvaessaan. Vai pyritäänkö lasten kasvatuksella niin täydelliseen lopputulokseen, ettei edes tohdita pienokaisia maailmaan saattaa.

Ymmärrän ilmastoahdistuksen, mutta maailmanloppua on osattu pelätä aina. Optimistina uskon ihmiskunnan osaavan ratkaista ongelmansa. Uusia ratkaisijoita tarvitaan. Ehkä tulevat ikäpolvet osaavat keskustella kupliin linnoittautumatta, ilman luottamusta nakertavaa sättimistä eläen erilaista elämää kuin tänä aikana.

Sallikaa lasten tulla, ensin maailmaan ja jo lapsina elämän jokaiseen juhlaan. 

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 26.9.2023, lisukkeena Ella Fitzgeraldin All of me, en saanut omaa köpöä videotani Kuhmon Taiteiden Taikayöstä mitenkään siirretyksi, kiitos Jatsilaaki, kiitos Juulia Kyllönen, Eero Juntunen ja kumppanit ja kaikki muutkin Taiteiden yön tekijöistä. 

https://www.youtube.com/watch?v=Sr_EX9Ppfjw

Onko noustava Metsäkapinaan

 

Kuhmon kirjastolta löytyi oiva kirja, Pekka Kaupin ja Jyrki Ketosen Vihreä kultakausi 1973–2008.  Se kuvaa kokonaisuutta analysoiden, miksi metsätaloudella meni hyvin noina vuosina. Soisi päättäjien ja luonnosta kiinnostuneiden sen lukevan. Tulevaisuuteenkin opus antaa eväitä. Kuhmon kultakimpale mainittiin: ”Kuhmo Oy oli osaavimmasta päästä”.

Kirjan ydinpäätelmä on, että kyse oli pitkälti markkinoiden vedosta ja osaamisesta. Sellujalosteiden kulutus kasvoi, koska Eurooppa vaurastui, sanoma- ja aikakauslehdille riitti lukijoita ja mainostajilla motivaatiota. Tekijät rajasivat ajan juuri vuoteen 2008, kun Facebook käännettiin suomeksi ja mainonta personoitiin.

Metsätalouden luvut pysäyttävät. Vuonna 1973 Suomen metsissä oli puustoa 1,5 miljardia kuutiometriä. Loppupuusto 2008 oli 2,2 miljardia kuutiometriä. Puuta hakattiin 1973–2008 yli kaksi miljardia kuutiometriä. Puuta hakattiin enemmän kuin sitä aluksi oli, ja varanto vain lisääntyi. Kasvava varanto nosti elintasoa, mikä mahdollisti myös luonnonsuojelun. Aiemmin suomalaiset vastustivat suojelualueita.

En tyhjennä pajatsoa: lue kirja.

Lukiessani kirjaa siihen mitenkään liittymätön Koneen Säätiö kertoi rahoittavansa Elokapinan metsähanketta. Aiemmin ao säätiö sponsoroi erillistä luontokartoitusta valtion metsissä. Sitä jo ihmettelin. Metsähallituksella on hyvät paikkatiedot, johon luontokohteet on merkitty. Mihin tarvittiin päällekkäistä työtä jalkatyönä usein vain pikakoulutuksen saaneitten maallikkojen voimin, kun Metsähallituksella on käytössä kaukokartoituksen viimeisimmät menetelmät, osaava henkilöstä ja kartoitus tehtynä.

Kuinka olisi, metsätyypit, mennäänkö istumaan Koneen pääkonttorin eteen, ja vaaditaan rahaa Metsäkapina-hankkeelle, jossa etsisimme lopullista totuutta metsistä. Mutta syyskylmällä asfaltilla istuminen ei olisi terveellistä. Herlinit joutuisivat nostamaan tädit ja sedät lopulta jaloilleen. Antaa olla. Metsään ja maailmaan mahtuu.

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 11.9.2023. Höysteeksi edesmenneen ystäväni ja opiskelukaverini, metsävaikuttaja Jyri Makkosen versio siirtolaisuudesta, kaipa me kaikki ollaan siirtolaisia jossakin:

https://www.youtube.com/watch?v=BQ4zOIPwmnw

Purrako vaiko ei

Suloinen riiviö, tyttäreni koiranpentu

 Oman äitinsä varhain menettänyt ja kolmen lapsen kohtukuoleman kokenut kahden lapsen äiti keräsi kesän huomiota outojen viestiensä pullahdettua julki. Oli nimittänyt peittävästi pukeutunutta naista säkiksi ja heittänyt läppää ampumisesta lähijunassa.

Yli 120 000 kansalaista vaati Purran eroa. Oppi-isänsä ja suojelijansa oli edennyt Eduskunnan puhemieheksi ja venytti luottamusäänestyksen syksyyn. Hallitus laati rasismin vastaisen paperin.

Ihminen on valmis ponnisteluihin, puhumaan pahaa, sotimaan, mikäli arvioi teoilla saavutettavan jotakin hyvää. Kuinka muuten olemme valmiita puolustamaan isänmaata asein jos tarpeen. Tai miten koulutettu nainen on tuprunnut vihapuhetta.

Purra puolustautui väistelemällä haastatteluja, haukkui median, uhriutui ja lopulta äkseerasi sanoen, että menneen penkomisen on loputtava. Otin esimerkiksi Purran enkä saman puolueen miehiä, koska identiteettipolitiikka johtaa harhaan. Purra nimittäin onnistui muuttamaan mielikuvan vihersmoothienaisista.  

Säälin naista. Ministeriltä on lupa odottaa jo nuoruudesta alkavaa harkintaa.

Ihminen on yhteisöllinen. Myötätunto kohdistuu samankaltaisiin. Suomi eli pitkään erillään kansainvaelluksista. Pakolaisten tulo v.2015 sai aikaan väkivaltaisiakin tekoja. Puheet ja kirjoitukset siitä, ettei pieni kansa voi kantaa koko maailman taakkaa saivat kaikupohjaa. Populistiryhmät tiivistyivät, ja kieli koveni. Ryhmätunne, kuuluminen johonkin lienee suuri motivaattori esimerkiksi Hommaforumin veljien ja sisarten uhoon.

Suomi on tutkitusti rasistinen maa. Tutkija Johanna Vuorelma toi esille sen, että saatamme ulkoistaa rasismin perussuomalaisille.

Hannah Arendt, totalitarismin analyytikko, kirjoitti sen edustajaa pohtiessaan, että ”monet ovat hänen kaltaisiaan, eivät perverssejä eivätkä sadisteja, vaan he olivat ja ovat edelleen äärimmäisen ja pelottavan tavallisia.”

Kieli muuttaa maailmaa. Sanat suvakki, väestönvaihto, holo-hölinä, ihmisen mitätöiminen säkiksi voivat viekoitella fasismia kohti. Juutalaisvainoja edelsivät juutalaisvitsit. Parhaan perussuomalaislausunnon keskusteluun antoi kolmesti vihapuheista tuomittu Sebastian Tynkkynen, joka sanoi rasismin olevan iljettävä ilmiö.

Mennyttä ei saa unohtaa, ei fasismin nousua sata vuotta sitten, ei aikamme vihapuheita eikä eläinsuojelurikosta. Anteeksianto mitataan ensi vaaleissa.  

Vihapuhekuplaan ryhmäytynyt ei voi uskottavasti edistää ulkomaankauppaa, joka edellyttää kulttuurien kunnioitusta. Valtiontalous ei parane rajoja sulkemalla. Mainehaitat maksavat maltaita.

Voisiko ministeriltä vaatia työelämässä tutuksi tullutta proseduuria, soveltuvuustestiä. Eduskunta lienee ainoa paikka, jonne pääsee puhumalla.

Ministeriseulaa ehkä turhaan odotellessa tämä sitoutumaton äänestäjä komentaa koiranpentua: ei purra.

Kolumni julkaistiin Lapin Kansan verkkoversiossa 10.9.2023 ja oli 11.9. sen luetuin. Palautetta tuli laidasta laitaan.