Korvenpeikon katekismuksesta

Suuren yön palvelus 9.4.23 Kajaanin
Kristuksen kirkastumisen kirkossa

Kristinuskon viestit ovat rakentaneet pohjoismaista hyvinvointia, tasa-arvoa. Epä-älyllistä lienee lukea Raamattua kirjaimellisesti ajattelematta ihmiskunnan senhetkisen tiedon tasoa.

Jeesuksen syntymän viesti nousi tärkeäksi esikoiseni syntyessä ennen joulua vuosikymmeniä sitten. Sain suoraan syliini tiedon viattomuudesta. Uutta sukupolvea kannattaa kohdella paremmin kuin on kokenut tulleensa kohdelluksi. Lunastavatko lapset siis vanhempiensa synnit kasvamalla paremmiksi ihmisiksi?

Toinen suuri viesti, Kristuksen ristiinnaulitsemisen viesti on kirkas: kaikki väkivalta on järjetöntä. Yksi jo kuoli kaiken pahuuden tähden, jopa kauhistuttavia rikoksia tehneiden puolesta. Ketään ei pidä surmata, ei naulata ristiin, myrkyttää, hirttää tai istuttaa sähkötuoliin tekojensa takia. Kuolemanrangaistukset ovat ihmisarvon vastaisia, sillä tuomari voi erehtyä.

Pisimpään on mietityttänyt hiljan vietetyn pääsiäisen kuolleista herääminen. Kukaan ei voi väittää tietävänsä, ettei kuoleman jälkeen ole mitään, koska asiasta ei ole varmaa tietoa. Pappismunkki Serafim Seppälä puki sanoiksi, että ylösnousemuksen ymmärtämiseen pitää varata aikaa.

Eksegeetikot, Raamatun tutkijat ovat helpottaneet pohdintoja. Alkukirkon aikaan oli vallalla käsitys, että maailma loppuu pian ja taivasten valtakunta on tullut lähelle. Kun näin ei tapahtunutkaan, kuolleista herääminen valtasi pyhien kirjoitusten laatijoiden ajatukset.

Voisiko Kristuksen ylösnousemus olla pahuudesta ja itsekkyydestä luopumista, mitä me ei ehkä niin täydelliset tyypit tarvitsemme. Nouseeko Kristus, hänen armollinen viestinsä tasa-arvosta ja rakkaudesta kuolleista, kun luovutaan pahuudesta hyvän hyväksi?

Mitä Sinä pohdit kristinuskon syvistä viesteistä? Ovatko ne hankalasti tajuttavaa satuilua vai elämän perusta ja elämänilon mahdollistaja?

Tunnustan pitäväni vanhoista raamatunkäännöksistä, joista lempikohtiani on tämä: Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä. Toivon uskovani siitä huolimatta, että minulla on aivot. Kiitän emerituspiispa Wille Riekkistä mojovista kirjallisista ja sanallisista eväistä.

Korvenpeikko on alter egoni, pakina ilmestyi Kuhmolaisessa vapun korvalla 28.4.2023. (päivämäärä korjattu julkistamisen jälkeen, päivämäärät ovat yksi hönöyteni ilmentymä)

Jos teema kiinnostaa, kuuntele Areenalta Horisontti 9.4.2023. Wille Riekkinen on julkaissut pitkän rivin kirjoja, tuoreimpana Kirjain vai henki (2023).  Elämäni suuria etuoikeuksia oli käydä rippikoulua Willen johdolla ja sittemmin oppia tuntemaan toinen älykkösavolainen, Nunna Kristoduli, joille kummallekaan tiede ml luonnontieteet eivät olleet vieraita vaan ymmärryksen kasvattajia. Ikuinen muisto Kristodulille (1945 - 2020). Kristoduli kirjoitti kymmenen kirjaa, ja hänen päiväkirjansa ilmestyivät postuumisti 2022. 

Lopuksi vielä tallenne pääsiäisyön saaton laulusta, Sinun ylösnousemustasi Kristus Vapahtaja, ole hyvä https://www.youtube.com/watch?v=vAUaMNUvFJ8 laulamassa Joensuun ortodoksinen mieskuoro. 

Haluan hyviä uutisia Helsingistä

landepaukun hiihtoretkeltä pari vuotta sitten

Helsingissä opiskellessa ikävöin pohjoista, 

metsien ja hiljaisuuden takia. Tykästyin 

kaupungin jugend-kortteleihin, rantamaisemiin, 

laveaan kulttuuritarjontaan.

Pääkaupunkiseutu on koko Suomen esikuva. Viime vuosina on tullut ikävä kyllä uutisia, jotka eivät sen mainetta rakenna.

Helsingin kaupunkiorganisaation palkkasotku alitti monta rimaa. Toimiiko pormestarimalli, kun kuntalait on rakennettu riippumattoman viranomaisvalmistelun ja poliittisen päätöksenteon varaan?

Lehdet kertovat muumioituneista vainajista, jotka on löydetty kuukausien kuluttua. Vanhusten hoivan surkeus ja päiväkotien henkilöstön vähyys puhututtavat, toki myös muualla Suomessa. Kätilöt ja synnyttäjät valittavat ruuhkien armottomuutta vauvatehtailla.

Nopea uudisrakentaminen ja kaavoitus tuottavat ongelmia. Radan varrella näkee rumia mehiläispesiä, jonne uusia asukkaita houkutellaan ja asutetaan.

Koulushoppailu huolettaa. Segregaation eteneminen puistattaa, samoin jengiväkivalta ja maahamme joutuneiden kehno kotouttaminen.

Aikamme ongelmista purevin lienee yksinäisyys, sillä Helsingissä arvellaan asuvan 170 000 yksinäistä eli lähes Lapin asukasluvun verran. Yksinäisyys tuntuu riipivän enemmän kasvukeskuksissa kuin maaseudulla, jolla naapurin asiat tiedetään liiankin hyvin, hyvässä ja pahassa.

Asumisen ja kulkemisen hinta ovat Helsingissä korkeita. Ydinkeskusta tyhjenee. Työvoimapula piinaa. Tampere ja Turku imevät festariväkeä, Hartwall-areena tököttää hiljaisena.

Helsinki sai erityiskohtelun sote-uudistuksessa. Syy jäi monelle soteveteraanille arvoitukseksi. Oliko helsinkiläisiä kansanedustajia kyllin suuri joukko vastustamaan muutosta? Pitää seurata, onnistuuko kaupunkivetoinen sosiaali- ja terveydenhuolto muun maan aluevaltuustovetoista paremmin.

Kun nuoriso riehui Haukilahden ostarin parkkihallissa, tuli mieleen tiedostavalla 1970-luvulla tehty nykysilmin hupaisa dokumentti, Kaksi Haukilahtea. Siinä vertailtiin köyhän Kuhmon ja varakkaan Espoon haukilahtelaisten elämää. Kuhmon Haukilahdesta kotoisin oleva kertoi hipsineensä koulubussipysäkiltä metsän kautta yhden välin eteenpäin, ettei joutuisi kameraryhmän saaliiksi ja samalla köyhyyden mannekiiniksi.

Lienevätkö nykyiset Kuhmon haukilahtelaiset tasapainoisempia kuin espoolaiset? En tiedä.

Toivon pääkaupunkiseudun selvittävän ongelmansa. Sen menestys ei ole Lapilta pois. Vai onko median antama kuva liian ankea?

Kertovatko ongelmat koko Suomen tilasta? Kärjistyvätkö ongelmat, kun juuriltaan tempaistut ihmiset tokkautuvat samaan paikkaan?

Pitäisikö työvoiman liikkuvuuden himon asemasta pyrkiäkin muuttorauhaan, liikutella työpaikkoja eikä ihmisiä? Vai toivotetaanko hesalaiset tervetulleeksi pohjoiseen? Täällä olisi tilaa, hiljaisuutta, luonnonrauhaa. Ja töitä.

Pakina julkaistiin Lapin kansassa 23.4.2023 verkkosivuilla, printtilehdessä seuraavana päivänä. Odotan uteliaana kommentteja, minä ikuinen landepaukku. Kuvan lisäsin, kun uusi tietokone viileni jostakin syystä tiltattuaan.

Eläinautius

   

Mitzi viimeisenä talvenaan

Isä metsästi, kuljin hänen, enon ja serkun kanssa metsällä. En unohda ruska-aamuja Kainuun ja Koillismaan upeissa maisemissa, koiran iloista haukkua, en pannukahveja ja nuotiolla lämmitettyä puolukkamehupulloa, joka tietysti räjähti. Eno kehotti hankkimaan aseenkantoluvan ja metsästyskortin, koska ”jänekset tulevat aina sinua kohti”. En tiennyt ajatella, että se olisi tytölle sopimatonta, vaan enpä älynnyt monta muutakaan rajoitetta, mitä on keksitty ihmiskunnan kontrollointitaipumuksen takia.

Kaupunkilainen eno erikoistui pieniin englannin jäniskoiriin, mikä oli 1960-luvulla uutta. Kun avioiduin, oli selvää, että hankitaan enolta lättäkorva, beagle. Saimme sen häälahjaksi. Kun vieraat siunailivat, miten reipas eno uskaltaa antaa eläimen häälahjaksi, eno kuittasi: ”Perhesuunnittelua”.

Siitä asti olen asustellut koirien, kissojen, myös eksoottisten jyrsijöiden ja siivekkäiden ja yhtenä kesänä vuokrahevosenkin kanssa yhteensä 42 vuotta. Elukoita tuli paitsi omasta myös jälkeläisten halusta.

Isälle ja minulle kävi samalla tavalla, into metsästää hiipui iän myötä. Lihansyöntini väheneminen vaikutti asiaan. Pidän mehtuuta silti harrastuksista hienoimpana. Pössejäkin mehtääjiä olen tavannut, vaan enimmäkseen ovat päiseviä luonnonystäviä.

Viimeinen otus oli kissa Mitzi, valmiiksi hienostellen nimetty tyttären löytö rannikon kissatalosta. Asusteli Timoniemellä lähes 17 vuotta, hoiti kissanhommansa ja kuolla kupsahti hiljan.

Poden eläinautiutta. Ei kuulu tassuttelua tai kehräyksen hurinaa, kukaan ei maukaise leijonannaukaisua kello viisi aamulla tyhjän kupin takia. Vieroitusoireita.  

Lupasin nyt kanssani asustelevalle miehelle, että tästedes rapsuttelen vain häntä. Van saa nähdä. Molempia saattaa heikottaa, ei toivon mukaan kaksijalkaisten vaan nelijalkaisten kanssa.

Hiljan edesmennyt ajattelija piispa Kallistos Ware kirjoitti olevansa varma, että eläimillä on sielu, ja pohti sitäkin, voiko kasveillakin olla sielu. Kaikki eläinten kanssa asustelleet tietävät, että eläin ymmärtää puhetta, tuntevat samoja tunteita kuin me ihmiseläimet. Eikös se ole sielun merkki?

Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa 12.4.2023. Höysteeksi vielä pääsiäisen musiikkia, kiitos Kajaanin kauniille ortodoksipyhäkölle, Kristuksen kirkastumisen kirkolle suuren perjantain ja lauantain puhuttelevista palveluksista, tässä  https://www.youtube.com/watch?v=YV6rAphH4m4 , kamarikuoro Krysostomos