#metoolandepaukku

Takapihan komistus lehdokki

Koulukaveri kävi 1970-luvulla Hyvinkäällä serkkujen luona, oppi muutaman mainion diskotanssimuuvin ja sen, että kainuulaiset ovat landepaukkuja. Mikä ihana sana! Tulin kuuntelemaan maailman hauskinta miestä Ismo Leikolaa Kuhmo-talolle Landebönde-hupparissa ärsyynnyttyäni teams-palaverissa Osmo Soininvaaraan, jonka mielestä hieman oikoen pandemian synnyttämä landemia on meidän maaseutuhaaveilijoiden toiveajattelua. Arvelen näkemysteni tympivän arvostamaani tilastotieteilijää vähintään yhtä paljon kuin hänessä nuuskimani ylimielisyys keljuttaa minua.

Leikolan täyttämässä Kuhmo-talossa törmäsin ilokseni Timoniemen turri -ystävääni. Asuvalintaani perustellessani hän tuumi, että maalla asuvat ovat viimeinen ryhmä, jota saa avoimesti pilkata.

Maalla, korvessa asuu vaikka minkälaisia ihmisiä. Jos ihminen himoitsee asuinympäristökseen luonnon hiljaisuutta, katuvalottomuutta, hän ei suinkaan ole lahoavassa mökissä Kekkosen ylösnousemusta odottava reppana. Ja vaikka olisikin, entä sitten. Naapureissani muutaman kilometrin tai kymmenien kilometrin säteellä asuu vegaaneja, metsästäjiä, joka puolueen kannattajia, maanviljelijöitä, pöllikuskeja, yrittäjiä, luonnonsuojelijoita, kirjailijoita, körttiläisiä, ortodokseja, ateisteja, musiikin ja kirjallisuuden rakastajia, luontokuvaajia, taiteilijoita, opettajia, eläkeläisiä, etätyöntekijöitä, puhumattakaan kesäisin järvensyliä ja metsäntuoksua halajavista kesäkuhmolaisista, ihmisoikeusaktivisteista, karhunpyytäjistä, huiman uran tehneistä pomoista ja käteviä käytännön taitoja mökkielämässä käyttävistä myrrysäijistä ja -mimmeistä. Ei ehkä kaupallisesti tai tilastollisesti hyödynnettävän paljon, mutta ilmastonmuutoksen hidastajia kaikki.

Landemia leviää. Pianisti Paavali Jumppanen, joka kertoi kasvaneensa kamarimuusikoksi Kuhmossa ja äänitti Beethovenin pianosonaatit Kuhmo-talolla, asuu nelisen kuukautta Enontekiöllä ja loput muualla, järjestää festivaaleja esimerkiksi Väylänvarteen (Tornionjokivarsi) ja Espooseen ja kiinnitettiin Australiaan. Puolangan tuttavani kertoi aiemmin hiljenneen kotikylänsä kaikki talot kunnostetun, joka talossa piileskelevän asukkaita, jotka tosin ovat kirjoilla jossakin muualla.

Miten näitä ihmisiä voisi niputtaa? Ei juuri mitenkään. Eivät ehkä viihdy peilin edessä yhtä hyvin kuin järvellä tai metsässä. Eivät rakasta turhaa kuluttamista, siksi ilmasto tykkää heistä. Eivät pidä ääntä itsestään, mutta saavat ehtimiseen korvamakiaa some-viisailta. Suurin osa on vielä korkeassa iässä maastokelpoisia ja tietävät miten tehdään tulet.

Hei Timoniemen turrit, Jonkerin junkkerit, Iivantiiran ilottelijat, Lentiiran aboriginaalit, Lentuan lemmettäret ja Kuumun puumat: perustakaamme #metoolandepaukku-liike! Ei kyykistellä kenenkään edessä eikä hyväksytä mitään määritelmiä itsestämme.

Kirjoittaja on aluekehitystoimisto MDI:n neuvonantaja kuten Osmo Soininvaarakin. Soininvaara kuuluu Vihreisiin, kirjoittaja ei mihinkään puolueeseen paitsi Timoniemen turreihin. Pakina julkaistiin Kuhmolaisessa marraskuun viimeisenä päivänä 2021.

Ääniviesti kesältä kun lehdokkikin pääsi tähän mukaan. Haapanan piukka vihellys on vähentynyt Lentualla, kaipaan niitä. Kannat ovat kuulema alamäessä.
https://www.riistainfo.fi/videot/haapanan-aanta-2/

Metsälaki oli susi syntyessään

Pikkuinen aukkomme somistui terhakoilla 
pottitaimilla ja tihentyi vielä ylimääräisellä
kylvöksellä. Syntyy sekametsä.

Metsässä kulkijan on vaikea käsittää, miksi aiemmin puiden annettiin kasvaa tukkipuiksi, mutta nyt saa katkaista nuorenkin metsän elämän. Hikoilen kun näen kakkos- tai kolmoskehitysluokan petäjikköä huljakasti hakatun maan kamaralle. Puhumattakaan tekemättömistä jälkitöistä, joita ei enää tunnuta valvottavan. Uusin metsälaki antaa odotella uuden metsän syntyä jopa 25-35 vuotta.

Suomen metsätalous oli vv.1917 – 2014 nerokasta. Talouskäyttö perustui A.K. Cajanderin kehittämään metsätyyppiluokitteluun. Maan tuottokykyä arvioidaan kasvitieteellisin perustein, ja puulajikehitystä ohjataan luontaisesti suotuisaan suuntaan.

Nerokkuutta kehittivät puuntuotostutkijat. Syntyivät kasvatusmallit pääpuulajeillemme sekä sekametsiköille ja selkeä käsitys siitä, miten ja kuinka kauan metsiköitä kannattaa kestävyyden romuttumatta kasvattaa. Kiitos professorit Paavo Yli-Vakkuri, Aarne Nyyssönen, Yrjö Vuokila, Pekka Kilkki, Kari Mielikäinen ja nykyiset metsäntutkijat arvokkaasta työstänne.

Vuoden 2014 metsälakiuudistus kippasi uudistuskypsyyden ikä- ja järeysrajat historian roskakoriin markkinaliberalismin hengessä. Metsätalous on peliä ajan kanssa. Jos puut hakataan keskenkasvuisena, ne eivät tuota täyttä taloudellista hyötyä, vanhojen metsien luontoarvoista puhumattakaan. Jos istutus, kylvö, luontaisesti uudistettavan alan siemenpuiden poisto ja taimikonhoito lyödään laimin, ei saavuteta sitä metsien kasvua, josta nyt iloitaan.

Laki hylkää metsätalouden ydinperiaatteen, jonka mukaan puunkasvatusta ei voi ohjata markkinatilanteen mukaan kestävyyden vaarantumatta.

On helppoa kasvattaa aukkojen kokoa liittämällä tukkileimikkoon keskenkasvuista metsää. Syntyy isoja paljaaksihakkuualoja, jotka muokkauksineen ärsyttävät maisemaa rakastavien silmää.

Kuviteltiinko, että löperö lainsäädäntö myy metsänomistajille ns jatkuvan kasvatuksen, joka vähien tutkimusten mukaan vie viidenneksen kangasmaiden tuotoksesta, aiheuttaa korjuuvaurioita, hidastaa uuden metsän syntyä ja tekee metsistä kammottavia harveikkoja.

Rahastot ostavat perikuntien tiloja. Mikä on niiden mielenkiinto kestävyyteen eli uuden metsän kasvuun saattamiseen, kun laki antaa odottaa uudistumista pitkään. Metsä uudistuu Suomen kosteissa oloissa, mutta kasvua ja hiilivarastoa menetetään. Onneksi on myös metsänomistajia, jotka huolehtivat metsänhoidosta.

Tuoreen Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan Pohjois-Suomen metsien kasvu on alkanut taantua.

Vanhan koulun metsänhoitaja ennustaa. Hutera laki johtaa vastakkainasettelun eskaloitumiseen ja senkaltaisiin metsäsotiin, joista emme ole osanneet edes pahaa unta nähdä. Kestävyys ja hiilinielut voi unohtaa. Metsien käyttöä ohjaa tulevaisuudessa Euroopan unioni, koska omaehtoisesti tärvelemme metsänhoidon ja hyvinvoinnin perusteet.

Murina julkaistiin Lapin kansassa 8.11.2021. Näytti innostavan kommentaattoreita. 

Tuli juuri uutinen rakastetun runoilijan, kirjailijan ja taiteen akateemikon Kirsi Kunnaksen kuolemasta. Omille pikkuisilleni lauloin Tiitiäistä, kiitos Kirsi Kunnas kaikesta luomastasi kauneudesta. Piirpauken haikea laulu pimeän marraskuun kunniaksi, ole hyvä:  

https://www.youtube.com/watch?v=Cx17JLV9Z8Y&list=OLAK5uy_nOhcF31DXIjSls3pNyp2r5tJ8XB6iXh6g&index=2