 |
| Joskus tulee toukokuullakin lunta, 7.5. tuprutti 20 cm. |
Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen mukaan akat ovat aina
pelänneet maailmanloppua, ukot metsien loppumista. Nyt sekä nais- että miesoletetut
pelkäävät molempia, vaikka meidät on mitattu jo neljä kertaa maailman
onnellisimmaksi kansaksi ja vaikka Suomen metsävarat ovat kasvaneet viime
vuosikymmeninä 1,7-kertaisiksi.
Ehkä maailmanlopun uskoa rakentaa harha elämän
hallittavuudesta. Luulemme, että elämällä kiltisti, urheilemalla, syömällä
oikein, mittaamalla biologisen nisäkkäänkehomme toimintoja elämme ikuisesti. Elämää
ei voi kuitenkaan hallita. Synnymme, elämme miten elämme, lakastumme ja
kuolemme, joko vanhoina tai surullisesti kesken elämän. Maailmamme loppuu
sekuntien tai viimeistään 82 vuoden kuluttua.
Voiko luontoa hallita? Baruch Spinozan mukaan kaikki tapahtuu välttämättömyyden
pakosta. Luonnossa ei ole mitään hyvää eikä pahaa. Ihminen on pääosin
mukavuudenhaluaan onnistunut tupruttelemaan ilmaan liikaa kasvihuonekaasuja. Täällä
arktisella alueella keskilämpötila on noussut jo parisen astetta, mikä sulattaa
jääkenttiä arvaamattomin seurauksin. Ilmastonmuutoksen taklaamisessa uskon
enemmän poliittisiin päätöksiin kuin siihen, syönkö lihapullia vai tofua.
Kehitys muistuttaa meitä siitä, että olemme vain yksi vallanhaluinen ja
aggressiivinen apinalaji, jonka evoluution sattumukset ovat saaneet
lisääntymään hillittömästi. Jos radaltaan karannut meteoriitti jysähtää, kaikki
on toisin. Pohjoisnapa vaeltaa meiltä lupaa kysymättä kohti Englantia.
Kummastelen uuden ammattilaisryhmän, ilmastoasiantuntijoiden puheita. Joskus
ne muistuttavat hämmästyttävästi vuosikymmenten takaisten maallikkosaarnaajien ja
taistolaisten ajatusten kulkua. Ihmiset, elinkeinot, maat ja mantereet jaetaan
hyviksiin ja pahiksiin sen mukaan, miten ne ovat onnistuneet luovimaan
vaihtelevan tiedon valtamerellä. Tiedän nuorimuksia saatetun huutamalla ilmastonmuutosuskoon,
omia valintojaan miettimättömiä leimatun relativisteiksi. Denialisti on pahin
tuomio. Moni ahdistuu.
Tapasin ortodoksien pyhiinvaelluksella Siinain erämaassa ohjaajavanhuksen, Isä
Mooseksen. Suomalaisille tutun ankeahkon uskonnonharjoittamisen vastapainoksi
Isä Mooses kehotti matkalaisia iloisuuden kilvoitukseen. Kristinuskon
tasa-arvoisen opin upein sisältö on toiveikkuus, ilo, halu tehdä asioille
jotakin.
Auttaisiko ilmastoahdistukseen?
Enää puolet helsinkiläismukuloista kastetaan, kirkosta erotaan muutenkin kuin
Päivi Räsäsen ansiosta. Uskosta puhuminen on perverssimpää kuin vaikka
Temptation Islandin ihmisnöyryyttämöt. Onko ihmisellä kuitenkin hinku
hengellisyyteen? Vastaako maailmanloppuapokalyptia Ilmestyskirjaa? Korvaako
ilmastouskonto hengellisyyden kaipuuta, mutta ilman toivoa? Voisiko vanha
kunnon työ lähimmäisten ja luomakunnan hyväksi auttaa?
Kolumni tuli julki Lapin Kansassa 24.5.2021. Alkukirkon kirkas ajattelu istuu tämän sepustelijan ajatusmaailmaan, mitäpä tuumaat vaikka tästä Iisak Niniveläisen ajatuksesta: "Luodessaan heitä Hän näet tiesi, millaisia heistä tulee, ja silti Hän loi heidät. Sitä suuremmalla syyllä näin on siksi, että pahan ennaltasuunnittelu ja kostava rankaisu ovat luotujen himoja eivätkä kuulu Luojalle."
