Syntisten pöytään

 Mummuni rehevä savolainen naapuri naureskeli vaimonsa ja mummuni kirkkoreisuja ja körttiseuroihin menoa. Tyhjä ei paakaa, Böökin äijä tuumi.

Onko ihmisellä oltava jokin perususkomus? Luullakseni on. Fundamentalistiateistitkin perustavat käsityksensä johonkin, jos ei muuhun niin kemiaan, fysiikkaan ja empiiriseen tutkimukseen. Ajattelua kaihtava turvautuu kuplaansa, samanmielisiin.

Kotoisia pyhiinvaeltajia Kykkoon
luostarin pihalla elokuulla 2019.
Tämä joukkue vei villasukkia
niitä tarvitseville vuoriston
asukkaille.

 Kirkot ovat ihmisten yhteisöjä. Niissä nahistellaan, mikä leimaa molempia kansankirkkojamme. Piru asuu kirkon porstuassa, tuumi mummuni. Kristinuskon syvin sanoma on kuitenkin kirkas: ihmiset ovat samanarvoisia, väkivalta on mieletöntä, vapaus kallisarvoista, nöyryys ja lempeys hyvästä, ei maineen ja mammonan tavoittelu. Kristillinen tasa-arvoideologia on vaikuttanut skandinaavisten hyvinvointivaltioiden rakentamiseen enemmän kuin hoksataankaan.

Ensimmäisen kerran kävin luostarissa vuonna 1990. Paikka oli Kykkos, yksi Kyproksen pääluostareista, jossa kajaanilaislähtöinen pappismunkki Isä Vasilios on nyttemmin palvellut kuusitoista vuotta. Valamo tuli tutuksi Kuhmossakin vaikuttaneen Helinä Siikalan kurssilla. Hiljaisuuden rakastajana olen yöpynyt yön tai useamman eri luostareissa viitisenkymmentä kertaa.

 Mikä luostareissa kiehtoo? Luostarissa pyhiinvaeltaja talkoilee tai ei, ulkoilee, käy jumalanpalveluksissa, rukoilee, lukee ja syö hyvää kasvisruokaa tai kyllä karjalanpaistikin, Valamon herkku maistuu. Monet osallistuvat Valamon kansanopiston kursseille. Hiljaisuus kirkastaa mielen, sanotaan huoneentaulussa. Rukous on voimakasta energiaa. Kun ihmiset rukoilevat yhdessä, keskittyvät, hyvinvointi lisääntyy. Rukoilijat ovat ainakin pois pahanteosta. Ortodoksiset kirkkorukoukset ovat meditatiivisia. Luostareissa kiinnitetään huomiota kauneuteen, ne ovat poikkeuksetta viehättäviä paikkoja. Ikivanhat ikonit puhuttelevat.

Valamon Kristuksen kirkastumisen
kirkosta 27.12.2020,  keskellä
Ihmeitätekevä Konevitsalainen
Jumalansynnyttäjän 
ikoni

Olen lapsesta asti vierastanut suomalaisten herätysliikkeitten "oletko uskossa"-tivaamista. Jos vastaa kyllä, vastaako väärin, kun maailmankuva on luonnontieteellinen. En näe ristiriitaa luonnontieteiden ja uskon välillä, usko on mysteeriä, uskomista asioihin, joita ei ole vielä tieteen voimin selvitetty.

Näyttäytyvätkö uskovaiset kriittisenä hyvien yhteisönä, jonne ilomielisellä syntisäkillä ei olisi asiaa ennen kuin "parannus" olisi tehty? Voiko kaksitoistavuotiaalta tai vauvalta perätä parannuksen tekoa? Ymmärrän, jos joku on pahoinpidellyt, ollut perhe- tai työyhteisönarsisti tai taparikollinen, käyttäytynyt huonosti, huutanut, puhunut pahaa, että pahasta tulee luopua, toisten satuttamisesta, aktiivisen pahan tekemisestä. Passiivistakin pahaa on, kylmyyttä, yletöntä itserakkautta, veltostelua, ahneutta, toisten hädästä poiskatsomista, köyhien tai osattomien halveksuntaa. Siinä mielessä me kaikki aikuiset olemme syntisäkkejä ja parannusta pitää tehdä päivittäin.

Ortodoksisuus ei tunne perisynnin käsitettä. Rakastan kirkkoisien ja -äitien rouheita kirjoituksia, ortodoksiaa ovat muokanneet lukuisat ajattelijat. Valamoon on tulossa peräti viisi uutta kuuliaisuusveljeä, munkkikokelasta. Ehkä koronan aika on saanut ihmiset ajattelemaan muutakin kuin omaa uraa, menestystä tai ajan haasteista selviytymistä. 

Mitäkö tekemistä pakinan otsikolla, Erika Vikmanin laulamalla vuoden 2020 korvamadolla on sisällön kanssa. Lue Matteuksen evankeliumista luvun 9 jakeet 9-13.

Kirjoitus syntyi Valamossa. Kirjoittaja toivoo, että lukija hakisi voimaa kansankirkoista eikä hörhöilisi aasialaisten uskomusten tai yksisarvisten parissa. Tarina julkaistiin Kuhmolaisessa 29.12.2020.

Joulun juhlakauden kunniaksi linkki Konevitsa-kvartetin viiden vuoden takaiseen äänitteeseen Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkosta, ole hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=NQY4fXOvvI4

Ja mielellään jaan muutaman kuvan rakkaista luostareista, kiitän erityisesti Isä Vasiliosta, sisartani Virpi Andreouta ja hänen aviomiestään Andreas Andreouta. Luostareiden rauhaa suosittelen kaikille, näkemyksistä, uskontokunnasta riippumatta jokainen on tervetullut esimerkiksi Valamoon

Kuvassa vasemmalla epävirallinen adoptiopoikamme, pappismunkki Isä Vasilios ja sukumme vanhin, isäni serkku Leena Valtanen. Leena on todellinen villasukka-aktivisti. Hän on ideoinut villasukkakampanjoita vastasyntyneille, laitoksissa eläville ja myös Kyproksen Turkin miehittämälle alueelle jääneille kreikkalaisille. 

Troodos-vuoriston lumenpaksuusennätys on kolme metriä, talojen eristys on mitä on - joten 70 kg villasukkia meni tosi tarpeeseen. Leena pisti minut järkkäämään tuon pyhiinvaelluksen, ja hauska sakki sinne saatiinkin. 

Alla olevassa kuvassa Isä Vasilios sekä suuri määrä villasukkia muovikasseissa. Perille menivät.

Macherasin luostari vaikeakulkuisen serpentiinitien päässä keskisellä Kyproksen saarella on ihana paikka. Munkit käynnistivät mm Kyproksen ensimmäisen tyttökoulun jo lähes 150 vuotta sitten. 

Macheras tulee veitsestä, luostarin paikka määräytyi siitä, että kolme matkalaismunkkia joutui isolla veitsellä (vesurilla?) raivaamaan näkösälle kätketyn Jumalansynnyttäjän ikonin, ja löytöpaikalle rakennettiin kaunis luostari. Luostari on auki kesäisin vierailijoille.

Oikealla Andreas ja Virpi Andreou Macherasin luostarin pihapiirissä.

Pieni selonteko ikoneista: luostareissa on aina kauniita ikoneita, pyhäinkuvia. Ikonit ovat ikkunoita iankaikkisuuteen. Jos jokin on ns Ihmeitätekevä, se ei tarkoita sitä, että temperatekniikalla käsitelty puunpalanen jotenkin tekisi ihmeitä. Ikonin kauneus auttaa ihmistä hiljentymään, keskittymään, rukoilemaan, ja moni on kokenut ongelmiensa ratkeavan rukouksen kautta, siitä nimi Ihmeitätekevä.

Pyhän Minaksen nunnaluostari Kato Drysin kylässä,
lähellä Lefkaraa on niin ikään lempi-
luostareitani, kuvassa vasemmalta  rakkaat sisareni
Eija, Virpi ja minä

Pyhä Minas, joka helpottaa
kadonneiden esineiden 
löytämistä. Tämän ikonin
edessä tuohus palaa usein.