 |
| Kuhmolaista puuta Kuhmo-talon seinillä. Ilman metsien hakkuita jäisimme vaille puun kauneutta rakentamisessa. Metsien hyvä hoito on osa ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien ratkaisua. |
Galileon
ajoista tutkimusta on kyseenalaistettu. On uskottu tuntemuksiin ja
miesmuistiin, joka on lyhyt. Puolangan poika Juha Sipilä jää historiaan ”kaiken
maailman dosentit” -lausahduksellaan. Hallituksensa leikkasi yliopistojen,
ammattikorkeakoulujen ja ammattiopetuksen määrärahoja. Rinteen hallitus lisäsi avustajiensa
lukumäärää, mikä merkitsi avustajien palkkasumman kasvua 77 %:lla, ja summa
nousi pääministerin vaihduttua. Suomessa käytetään lobbaamiseen kaksinkertainen
määrä rahaa asukasta kohden kuin USA:ssa. Hallitukset hölmöilivät. Kaikki nuoremme kannattaa kouluttaa,
poliittista eliittiä, palkallisten lobbareiden kööriä ei kannata kasvattaa. Nyt
tilannetta paikataan.
Tutkijoita on moneen junaan, mikä Sipilää aiheesta harmitti. Metsätieteissä ihailen
iäkkään professori Erkki Lähteen energiaa ja jyrkkiä käännöksiä. Nuorena tutkijana hän ajoi aurausta metsien
liki ainoaksi maanmuokkausmenetelmäksi ”kuin käärmeenlumooja”, kuten
rovaniemeläinen työkaverini ällistyksekseni kertoi. Aurauksella saatiin hyviä
taimikkoja vedenvaivaamille ja paksukunttaisille maille, mutta se ei sovi
kaikille kasvupohjille. Lähde käänsi kelkkansa siirtyen ajamaan toista
äärilaitaa, poimintahakkuita, ainoaksi mahdolliseksi menetelmäksi. Hän ei ehkä
jaksanut tehdä tarpeeksi tutkimustyötä, mittauttaa ja analysoida metsien
tuotosta läpäistäkseen tutkijayhteisön tiukan seulan? Tutkimustyön tulee kestää
vertaisarviot. Toimittaja, metsänhoitaja Juha Aaltoila teki jutun Maaseudun
Tulevaisuuteen professorin mittamiesten paljastamista ontuvista
mittausmenetelmistä, mistä Lähteen tutkijatoveri teki Aaltoilan uran ainoan
kantelun julkisen sanan neuvostolle. Kantelu ei johtanut mihinkään. Peitteellisen
metsänkasvatuksen tutkijoina ovat meritoituneet nuoremmat tutkijat, ja se on
löytänyt uomansa mm rehevien kosteikkojen hyödyntämisessä.
Hupaisin juttu on monelle tuttu. Lähteen väitetään 1980-luvulla
Metsäntutkimuslaitoksen metsänhoidon osastopalaverissa kertoneen kuljettaneensa
autokyydillä ivalolaista metrin mittaista tonttua Solbölen tutkimusasemalle.
Tarina ei paljasta, oliko tonttu töpsytellyt töppösillään Ivalosta
Uudellemaalle vai kukaties lentänyt vielä ilmastonmuutosta kauhistelematta
Finnairin sinivalkoisin siivin. Lähteen meriitteihin kuului myös Kittilän
Lainion elämäntapaintiaanien puolustaminen. Ilmiöstä voi lukea tuoreesta Lapin
kansasta (6.7.2020).
Metsäalan historiaan kuuluvat ohjeitten muutokset. Haapa ja koivu koettiin
joskus vitsaukseksi, ei enää. Ojitettaessa avosoitakaan ei tarvinnut 1960-luvun
Tapion ohjeitten mukaan kiertää. Puuntuotostutkijat ovat työllään korjanneet
vinoumia, ja ojitus- ja luonnonhoito-ohjeet ovat nyt tiukat, hakkuuohjeet
mielestäni turhankin väljät.
Asiat eivät ole mustavalkoisia. Erään matkailuyrityksen revontuli-iglukylä
valmistui viime syksynä Kittilässä terhakan aurausalueella kasunneen nuoren
metsän keskelle, koska se oli omistajien mielestä paras paikka. Eivät
maisemaestetiikka ja metsänhoito suinkaan ole toistensa vihulaisia.
Luonnon ja
elinkeinojen kestävyysväittämät vaativat perusteikseen sitkeää tutkimustyötä,
jonka tuloksia avoin media voi välittää.
Kirjoittaja on polultaan eksynyt luonnontieteilijä, joka tekee toinen
toistaan hullumpia ornitologisia havaintoja Timoniemellä
Tarina julkaistiin Kuhmolaisessa 14.7.2020. Kaikki Kuhmon ensi vuoden kamarimusiikkijuhlia odottavat, kas tässä lievitystä ikävään, tuore taltiointi sunnuntain striimauksesta: https://www.youtube.com/watch?v=x8cfp9pCBfQ&t=746s
 |
| Kuvassa keskeneräinen matkailurakentamistyömaa ja ProAgrian yritysneuvoja Pekka Myllylä, taustalla aurausalueelle istutettu männikkö toukokuulla 2019. |
