Käsiini on osunut mielenkiintoisia elämänkertoja. Luin Riitta Kylänpään Tieto-Finlandialla palkitun Pentti Linkola, ihminen ja legenda -kirjan, Eero Marttisen Huovis-muistelmat ja Oskari Saaren Aki Hintsasta kertovan teoksen.
Vierastan Linkolan sinänsä loogisia, mutta kovia päätelmiä ankarista keinoista maapallomme pelastamiseksi. Kylänpään huolella taustoittamaa opusta lukiessa oivalsin kuitenkin, kuinka syvästi Linkola on vaikuttanut ikäpolveni ja lasteni ikäpolven ajatteluun. Mielestäni ihmiskunnan lisääntyminen on ylittänyt kohtuuden, ja ainoa keino tasata huikeita elintaso- ja ihmisoikeuskuiluja on lisätä demokratiaa ja sananvapautta, naisten oikeutta koulutukseen ja syntyvyydensäännnöstelyyn, tasata asutusta ja jakaa ensimmäisenä elintarviketuotannon hedelmät tehokkaammin. Vaikka ilmastonmuutosta ei enää voitaisi pysäyttää, paljon on tehtävissä sen hidastamiseksi. Peliä ei ole menetetty.
Arvostamani toimittaja Seppo Turunen teilasi Eero Marttisen Hiljaisen hymyn mies -opuksen ankarasti. Vaikka lähteet ja bibliografia puuttuivat, kirja kuitenkin kertoi elämänmakuisesti kainuulaisesta metsänhoitaja-kirjailijasta. Lienee tärkeintä, että Hilkka Huovinen on pitänyt kirjasta. Edesmenneitten taiteilijoiden kohtalo kun on tulla kuvatuksi joskus aivan muuksi kuin he eläessään olivat. Omaiset pystynevät useimmiten kertomaan totuuden. Huovista ovat aiemmin kuvanneet Tero Liukkonen, Arto Seppälä ja Panu Rajala sekä muutamat opinnäytetyön tekijät. Parhaiten Huovisen elämää kuvaa mielestäni hänen omaelämänkertansa Muina miehinä. Huovinen ei ollut Jutta Grahnin aviomies eikä lampaansyöjien kaltainen seikkailija, vaikka loistava seuramies olikin. Hän oli mielestäni vanhan koulun sydämeltäänkin sivistynyt herrasmies, älykkkö, oikeudentuntoinen riippumaton yhteiskuntaa analysoiva ajattelija, jonka kaltaista tarvittaisiin Suomessa juuri nyt.
Aki Hintsa eli mielenkiintoisen elämän. Elämänpolku helluntaiherätyksen parista Afrikan kehitysyhteistyön kautta maailman parhaiten palkattujen kuskien eli F1-ajajien henkilääkäriksi ansaitsi tulla kuvatuksi. Kirja pysäytti. Kestävyysjuoksija Haile Gebreselassien elämästä Etiopiassa Hintsa oppi paljon: juoksija eli haluamaansa elämää, jossa juoksu oli suuri ilo ja jatkuva, ylittämätön ja säännöllinen työ, jonka harjoittelusta ei tingitty koskaan. Rakas, arjessa läsnä oleva perhe ja terveellinen ravinto ja riittävä uni täydensivät kokonaisuuden, jolla voitettiin länsimaiden tieteelliset, mutta usein vain johonkin yksityiskohtaan keskittyvät harjoitus- ja valmennusmetodit. Hintsa painotti coren, jokaisen ihmisen syvimmän olemassaolon tarkoituksen löytämistä. Jos ihminen ei tunne itseään, harjoittelu, työ, elämä ovat koneellista suorittamista, johon väsyy. Näitä oppeja Hintsa sovelsi aluksi F1-kuljettajiin ja myöhemmin perustamallaan klinikalla yritysjohtajiin.
Linkolaa on ajanut läpi hänen elämänsä kiihkeä rakkaus alkuperäiseen, koskemattomaan luontoon, missä ihmislaji on kasvanut häiriötekijäksi. Herkkä mies on kärsinyt paljon, menettänyt eron kautta puolisonsa, saanut terapiaa. Onkohan hän periyttänyt lukijoilleen aatteen lisäksi myös ahdistuksensa, joka saattaa johtaa toivottomuuteen, nihilismiin. Aki Hintsa eli elämänsä toisten hyväksi, huomasi elämänsä lopulla omien valintojensa tärkeyden ja kuoli aikaisin toistaiseksi voittamattomaan sairauteen. Kolmesta legendasta arvelen Huovisen eläneen tasapainoisimman elämän, täällä Kainuussa, Sotkamossa, tuotteliaana, yli 40 teosta kirjoittaneena kirjailijana, rakkaan perheensä ja ystäviensä ympäröimänä, kalastellen ja metsästellen.
Koska uskon asumisympäristön vaikuttavan syvästi ihmisen hyvinvointiin, toivon, että Huovisen elämä toimii esimerkkinä. Keskustelin viikko sitten tutkijan ja kirjailijan kanssa uusien asumisyhdyskuntien perustamisesta maaseudulle - asialle on tilausta. Yliopistouudistus on jouduttanut tutkijoiden aivovuotoa pois Suomesta, henkisen työn tekijät kaipaavat luontoa ja omaa kasvimaata: ehkä tänne syntyy ei vain energiaomavarainen älykylä, vaan myös älyllistä ylijäämää tuottava älykkökylä, vastoin kaikkia trendejä tai ainakin trendien rummuttajien mielipiteitä. Tulevaisuus tehdään, siihen ei välttämättä tarvitse ajautua.
Vierastan Linkolan sinänsä loogisia, mutta kovia päätelmiä ankarista keinoista maapallomme pelastamiseksi. Kylänpään huolella taustoittamaa opusta lukiessa oivalsin kuitenkin, kuinka syvästi Linkola on vaikuttanut ikäpolveni ja lasteni ikäpolven ajatteluun. Mielestäni ihmiskunnan lisääntyminen on ylittänyt kohtuuden, ja ainoa keino tasata huikeita elintaso- ja ihmisoikeuskuiluja on lisätä demokratiaa ja sananvapautta, naisten oikeutta koulutukseen ja syntyvyydensäännnöstelyyn, tasata asutusta ja jakaa ensimmäisenä elintarviketuotannon hedelmät tehokkaammin. Vaikka ilmastonmuutosta ei enää voitaisi pysäyttää, paljon on tehtävissä sen hidastamiseksi. Peliä ei ole menetetty.
Arvostamani toimittaja Seppo Turunen teilasi Eero Marttisen Hiljaisen hymyn mies -opuksen ankarasti. Vaikka lähteet ja bibliografia puuttuivat, kirja kuitenkin kertoi elämänmakuisesti kainuulaisesta metsänhoitaja-kirjailijasta. Lienee tärkeintä, että Hilkka Huovinen on pitänyt kirjasta. Edesmenneitten taiteilijoiden kohtalo kun on tulla kuvatuksi joskus aivan muuksi kuin he eläessään olivat. Omaiset pystynevät useimmiten kertomaan totuuden. Huovista ovat aiemmin kuvanneet Tero Liukkonen, Arto Seppälä ja Panu Rajala sekä muutamat opinnäytetyön tekijät. Parhaiten Huovisen elämää kuvaa mielestäni hänen omaelämänkertansa Muina miehinä. Huovinen ei ollut Jutta Grahnin aviomies eikä lampaansyöjien kaltainen seikkailija, vaikka loistava seuramies olikin. Hän oli mielestäni vanhan koulun sydämeltäänkin sivistynyt herrasmies, älykkkö, oikeudentuntoinen riippumaton yhteiskuntaa analysoiva ajattelija, jonka kaltaista tarvittaisiin Suomessa juuri nyt.
Aki Hintsa eli mielenkiintoisen elämän. Elämänpolku helluntaiherätyksen parista Afrikan kehitysyhteistyön kautta maailman parhaiten palkattujen kuskien eli F1-ajajien henkilääkäriksi ansaitsi tulla kuvatuksi. Kirja pysäytti. Kestävyysjuoksija Haile Gebreselassien elämästä Etiopiassa Hintsa oppi paljon: juoksija eli haluamaansa elämää, jossa juoksu oli suuri ilo ja jatkuva, ylittämätön ja säännöllinen työ, jonka harjoittelusta ei tingitty koskaan. Rakas, arjessa läsnä oleva perhe ja terveellinen ravinto ja riittävä uni täydensivät kokonaisuuden, jolla voitettiin länsimaiden tieteelliset, mutta usein vain johonkin yksityiskohtaan keskittyvät harjoitus- ja valmennusmetodit. Hintsa painotti coren, jokaisen ihmisen syvimmän olemassaolon tarkoituksen löytämistä. Jos ihminen ei tunne itseään, harjoittelu, työ, elämä ovat koneellista suorittamista, johon väsyy. Näitä oppeja Hintsa sovelsi aluksi F1-kuljettajiin ja myöhemmin perustamallaan klinikalla yritysjohtajiin.
Linkolaa on ajanut läpi hänen elämänsä kiihkeä rakkaus alkuperäiseen, koskemattomaan luontoon, missä ihmislaji on kasvanut häiriötekijäksi. Herkkä mies on kärsinyt paljon, menettänyt eron kautta puolisonsa, saanut terapiaa. Onkohan hän periyttänyt lukijoilleen aatteen lisäksi myös ahdistuksensa, joka saattaa johtaa toivottomuuteen, nihilismiin. Aki Hintsa eli elämänsä toisten hyväksi, huomasi elämänsä lopulla omien valintojensa tärkeyden ja kuoli aikaisin toistaiseksi voittamattomaan sairauteen. Kolmesta legendasta arvelen Huovisen eläneen tasapainoisimman elämän, täällä Kainuussa, Sotkamossa, tuotteliaana, yli 40 teosta kirjoittaneena kirjailijana, rakkaan perheensä ja ystäviensä ympäröimänä, kalastellen ja metsästellen.
Koska uskon asumisympäristön vaikuttavan syvästi ihmisen hyvinvointiin, toivon, että Huovisen elämä toimii esimerkkinä. Keskustelin viikko sitten tutkijan ja kirjailijan kanssa uusien asumisyhdyskuntien perustamisesta maaseudulle - asialle on tilausta. Yliopistouudistus on jouduttanut tutkijoiden aivovuotoa pois Suomesta, henkisen työn tekijät kaipaavat luontoa ja omaa kasvimaata: ehkä tänne syntyy ei vain energiaomavarainen älykylä, vaan myös älyllistä ylijäämää tuottava älykkökylä, vastoin kaikkia trendejä tai ainakin trendien rummuttajien mielipiteitä. Tulevaisuus tehdään, siihen ei välttämättä tarvitse ajautua.
